vaikka tää loppuisi yhdessä illassa

Voi, kunpa tää elämä sais jatkuakin näin. Toisaalta kamala stressi yo -kirjoituksista näin lukulomalla, pitänyt tehdä hirveästi hommia niiden eteen ja siitä huolimatta tuntuu, että aika loppuu aivan kesken ja et ole saanut mitään aikaiseksi. On tässä vielä hieman aikaa ennen h-hetkeä..

Viime viikolla maanantain agitreeneissä Soolo oli aluksi tosi paljon kiinni mussa, eikä hakenut esteitä oikein itse kunnolla. Samoin komensi ennen radalle menoa – nyt palautin sen häkkiin pari kertaa, eikä päässyt tekemään heti tuon vuoksi – johan parani käytös kummasti. Kaitsu oli tehnyt meille melko vaikean radan, jossa sitten jouduttiin pohtimaan omaa ohjausta enemmänkin. Mikä oli myöhässä, missä taas liian ajoissa jne:D


Kuvista kiitos kuuluu Iipulle! (Ilona Karjalainen)

Torstaina käytiin pitkästä aikaa tokoilemassa! Olin jo varautunut ennen treenejä siihen, ettei päästä Soolon kanssa tekemään oikein mitään, koska mun oli puututtava sen ääntelyyn heti pienestäkin. Soolo joutui aluksi jäähylle autoon, mutta sen jälkeen koin tehokkaammaksi viedä sen auton taakse ”käy” -käskyllä makaamaan ja ihmeen pitkään se jaksaa siellä riehua yksikseen ja komentaa, että rkl tuu hakee mut pois täältä!!!!
Treenin lopuksi kuitenkin sinnikkyys palkittiin ihanasti, jolloin kiitin itseäni, että jaksan tehdä tuota! Soolo hiljeni niin paljon, että pystyin tekemään sen kanssa entiseen malliin liikkeitä putkeen, eikä sieltä tullut pihahdustakaan! YIPPIIIII! Ihanaa nähdä, miten nopeasti eläin hoksasi, että kaikki superkiva (= tekeminen mun kanssa) loppuu samantien, jos ölistään. Ja tuo ölinä on siis ollut ihan järkyttävää.
Olin myös tosi tyytyväinen paikallamakuuseen. Soolo oli reunassa (~ 5 koiraa), oli nätisti ja paikallaan kokoajan. Kävin palkkailemassa välillä, taisi sieltä pikkusen vinkuakin lähteä, mutta ei kovin paha.
Ajatus tokokisoista ei ehkä olekaan ihan tuhoontuomittu… ehkä ensi kesänä?




Sunnuntaina oli aluevalmennus. Rata ei ollut ihan mahdototoman vaikea, saatiin pätkiä tehtyä ihan jees, mutta meidän tämän päivän tärkein juttu oli hoksata ilman käsiä ohjaaminen.
Mun kädet ilmeisestikin tekee vispilänkauppaa kokoajan, kun koiran liikkuminen parantui ihan älyttömästi sen jälkeen, kun laitoin kädet taskuun ja aloinkin ohjaamaan omalla liikkumisella ja rintamasuunnan muutoksilla koiraa. Tietyissä kohtaa ne kädet on jees, mutta suurimmassa osassa kohtia se oma liikkuminen on tärkein avain onnistumiseen.

Soolon kanssa pitäisi myös alkaa treenaamaan niitä syviä lihaksia ja hyppytekniikkaa. Pitäisi alkaa tutustua siihen netissä ja etsiä vaikka jokin kurssi, jossa pääsisi ihan oikeasti näkemään, miten sitä pitäisi toteuttaa käytännössä.
Oon ihan tauno tuon asian kanssa, mutta Soololle kuulemma tarvitsisi kehittää niitä syviä lihaksia, koska sillä on niin paljon vauhtia, että se ei kykene tai osaa koota itseään tiukoissa käännöksissä tarpeeksi hyvin ja siks rimoja tippuu välillä sellaisissa paikoissa.

Soolo myös juoksi pari kertaa suoraan esteitä päin, koska se ei kato yhtään, minne menee, kun ohjaan sitä vähän hassusti. Eipä tuo siitä välitä kuitenkaan mitenkään, jatkaa samaan malliin. Kingi varmaan ei ois tehny enää ikinä mitään, jos sille olisi sattunut joskus vastaavaa XD.

Soolon yleinen käyttäytyminen oli taas melko kaameaa. Olimme tällä kertaa SDP:llä Lempäälässä, joten en ihmettele yhtään, että sen kierrokset oli niin korkealla (aina kisoissa). Saatiin kuitenkin samalla kaavalla paljon enemmän järkeä käyttäytymiseen, kuin mitä käytän tokossa. Eli jäähylle auton taakse ja sisällekkään halliin ei päässyt, jos tuli pienikin ölinä kurkusta. Vein myös mahdollisuuksien mukaan pois hallista, jos alkoi räykkymään. Lopuksi laitoin Soolon makaamaan (”käy”) toiseen päähän hallia, kun möykkäsi, kun juttelin valmentajalle. Jaksoi tehdä sitä pitkään, mutta kärsivällisyys palkitaan, kun sain lopuksi vapauttaa ja viedä hallista ”rauhallisen” koiran pois:)
Pitänee jatkaa samaa linjaa myös muualla, koska toi selvästi tehoaa tuohon otukseen. Agilityssä en aio olla ihan niin natsi, kuin tokokentällä.
Mä tiedän, että mä en ole koskaan tuolle otukselle kertonut, että tietynlainen käytös ei oo hyväksyttävää – tai oon yrittänyt, mutta en ole osannut toimia oikein. Jos Soololle alkaa huutamaan tai kieltämään, se vaan jatkaa ölinää, sen toiminta ja vilkkaus pitää jotenkin kanavoida jonnekkin muualle – laittaa käskyn alle tai paras on se, kun vie sen kokonaan pois kaiken kivan keskeltä. Vaikeinta tässä koiran kouluttamisessa ei oo ne temput ja kikat, vaan se, että oppii hallittsemaan koiran viretilaa ja mielentilaa.

Treenien jälkeen mentiin vielä moikkaamaan äitiä ja Hassea. Vietiin koirat juoksemaan jäälle tunniksi, eikä Soololta vielä senkään jälkeen ollut energia ihan loppunut, vaikka juoksi jäälläkin hirmuisesti!

Muutin omaa ohjaustani, tai kiinnitin huomiota käsieni asentoon maanantain agitreeneissä. Kouluttajakin kehui, että voi veljet kun nyt menee hienosti ja sujuvasti! Eli mä aion nyt jatkossakin ajatella, että ohjaan ilman käsiä, vaikka toki mä niitä käytänkin, mutta kiinnitän silloin paljon enemmän huomiota siihen omaan liikkeeseen, mikä on tärkeämpää (kuin ne propellikädet)!

(Visited 40 times, 1 visits today)
Evie

Written By Evie

Bloggaaja opiskelee eläinlääketiedettä Tarton maatalousyliopistossa ja harrastaa aktiivisesti colliepoikiensa kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *