meil on aikaa vaan tää elämä, joten nyt on lähdettävä

collie

Jostain kumman syystä meidän elämä on ollut niin kiireistä viimeaikoina, että bloginpidolle ei ole löytynyt aikaa. Pakko saada kuitenkin ajantasalle, joten tässä meidän monen viikon takaiset kuulumiset.

Yhtä nollaa vaille kolmosissa, agilitykisat Lempäälässä!

Käytiin 11.päivä lauantaina kisaamassa Tamskin kisoissa Lempäälässä. Luvassa oli kolme agirataa ja poikien kasvattajan tapaaminen. Lähdin kisoihin vähän “hälläväliä” asenteella, mennään pitämään hauskaa ja nautitaan siitä kisaamisesta. Se on oikeesti niiiin kivaa.

Kisapäivänä saatiin mielestäni kolme ihan hyvää rataa, joista yksi oli super! Ensimmäiselle radalle lähdin pelonsekaisin tuntein, ei ollut sitä fiilistä “nyt tehdään nolla”, vaan olin varma, että hyllytetään. En pyytänyt ketään edes videoimaan rataa, rata tuntui vaikealta ja ajattelin, ettei olis kumminkaan mitää katsottavaa..
Mun filosofia tän asenteen suhteen ei sitten pelittänytkään :–D

Tehtiin ensimmäisellä radalla nimittäin luva-nolla! Kaikki pelitti ihan loistavasti ja musta tuntui kivalta! Sijoituttiin toisiksi.
Tiina selitti radan jälkeen monta juttua, missä saadaan kiriä kolmosiin päästessä aikaa. Kontakteilla menee monta sekuntia, kun itse jarrutan omaa liikettä jo Soolon ollessa A:n harjalla, keinulla jäin haaveilemaan ja nauttimaan, kun se tekee hienot kontaktit. Tiina huusikin mulle siinä vaiheessa jo “MENE NYT MENE!!!” radan reunalta :–D
Mulle ei siis tullut mieleenkään, etteikö meidän aika riittäis LUVAan, koska “pakkohan sen on aina riittää, jos saadaan nolla” :D

Täytyy kuitenkin alkaa treeneissä kiinnittämään huomiota treenatessa, että en itse jarruta liikkeellä kontakteilla, vaan Soolo tekisi ne mahdollisimman itsenäisesti. Sehän on ollut alunperinkin tarkoitus, mutta jostain syystä mulle on jäänyt tuollainen varmistelutapa – joten olen opettanutkin koiran siihen, että en juokse itse läpi/kauas eteen niin.
Uskon, että ei ole kovin iso vaiva, kunhan muistutellaaan ja saan omaan selkärankaani!

Seuraavat radat tuntuivat itsensä voittamisen jälkeen “juostavilta”, mutta tuli aina jokin pieni virhe. Tein mm. kepeistä ongelman tutustumisessa ja niistähän se radan ainut ongelma lopulta tulikin.
Rataantutustumisessa tuli myös monia oivalluksia siitä, että miten paljon meillä on oikeasti Soolon kanssa vielä treenattavaa! Oon jotenkin ollut sellaisessa omassa kuplassa, ettei meidän tarvi treenata hirveän paljoa enää.
Oli saksalaista, vippiä ym. mitä Tiina&Pete ehdotti ohjauksiksi, mutta mun vastaus oli “en mä tiedä uskallanko, soolis kumminkaan ei tuu tohon/tiputtaa riman” tms, koska niitä ei oo treeneissä vaan treenattu niin pitkään aikaan!

Loppuun täyty vielä mainita, että ONNEKSI ei volla vielä kolmosissa, siellä ei oo mun ohjauksilla vielä mitään saumaa!

collie

muistatko, miltä tuntuu juopua kesäyönä, hölmöstä rakkaudesta

Kekkulilla ei nyt lopulta lähtenyt se toinen kulmuri pois, joka oli vielä pahasti lohjennutkin. Varasin 13.10 maannataina aikaa ja saatiinkin se heti. Eläinlääkärille kekkuli meni häntä heiluen. Piikki niskaan ja pian alkoikin jo nukuttaa.

Eläinlääkärillä oli monenmoista työkalua hampaan irroittamiseen. Lekurin mukaan hammas ei olis todennäköisesti lähtenytkään ilman sorkkimista, koska oli niin tiukassa edelleen. Lohkeaminen on ollut “onni”, koska se on antanut uudelle hampaalle tilaa.

Herätyspiikki peppuun, pentu autoon ja takaisin kotiin. Kekkuli oli loppupäivän aika kännissä, vähän heräili, mutta kyllä se vasta seuraavana päivänä oli ihan oma itsensä.

Reppana. Mamin mussu.
collie
collie

Kekkulin känni-selfiet. Tsekkaa, muistuttaako sun viime lauantain selfieitä?

Kennelyskä

Ensin alkoi pentu köhiä, ei kovin voimakkaasti, mutta kuitenkin. Ihmettelin, onko sille jäänyt joku kurkkuun kiinni ja sitä köhiskelee. Meillä ei oo koskaan ollut kennelyskää ennen vieraana, mutta nyt täytyy tunnustaa, että on.

Noin viikko pennun yskimisen jälkeen alkoi Soolon yskiä limaa ja kakoa, vielä voimakkaammin, kuin pentu.

Soolo ei ollut ihan pakkolevossa heti kakomisen jälkeen, vaan sai vähän juosta vielä. VIRHE. Torstai-iltana oli ihan kamala tilanne, kun koirapoika näytti kipeämmältä kuin koskaan. Aluksi vain menin muuten vaan silittelemään Sooloa, jolloin huomasin, että onpa sen tassut tosi kylmät!
Ihmettelin, mitäs kummaa. Koiran olotila ei ollut vielä kumminkaan mikään paha, mutta parituntia myöhemmin se oli jo selkeästi kipeä. Tajusin mitata kuumeen ja sieltähän syy selvisi. Aluksi ei ollut paljoa, joku 39 astetta. Mittasin jonkun ajan päästä uudelleen ja samalla sitten olikin soiteltava eläinlääkärille.

Kuume nousi lopulta lähes 41 asteeseen. En nukkunut kyseisenä yönä oikein ollenkaan. Pakkojuotin Sooloa useasti ja seurailin vähän väliä. Lääkäriltä saatiin ohjeeksi antaa kipulääkettä (Norocapp) ja antibioottioa (Kefavet), joita multa löytyi onneksi entuudeltaan hyllystä.
Mieleen tuli väkisinkin niin selkeästi pari viimeistä päivää Kingin kanssa. Soolo sentään jaksoi liikkua, juoda ja syödä itsekin.
Seuraavana aamuna Soololla oli kuume jo onneksi laskenut, vaikka yöllä vielä soitin eläinlääkäripäivystykseen oman mielenrauhani takia. Huoli oli kova. Rauhoiteltiin, sä oot tehny kaiken voitavas kotona ja täällä me ehkä pistettäis se tippaan, otettais röntgen keuhkoista ja mahdollisesti verenkuva.
Lääkäri sano, että jos nyt et yhtään saa nukuttua, pääset kyllä tänne, mutta todennäköisesti kuume alkaa pian laskea lääkkeen vaikutuksesta. Koira hengitti rauhallisesti ja pystyi olemaan kyljellään (vaikka hengitysvaikeuksia olikin hieman), niin vaikutti ihan hyvältä.

Meillä siis elelty tällä hetkellä rauhallista elämää, vältetään treenejä ja ylimääräistä rasitusta. Ulkoiltiin hihnassa. Täytyy toivoa, ettei olla kovin montaa koirakaveria vielä tartutettu – vaikka joku valitettavasti sen meiltäkin sai tietämättömyyden tähden :(
Soolo on ollut antibiootilla 8 päivää. Tänään Soolo pääsi ensimmäistä kertaa hieman rälläämään Keijon kanssa ja voi sitä koirapoikien riemua!!

Oon niin kiitollinen meidän eläinlääkäristä, joka ei tee työtään rahan vuoksi, vaan rakkaudesta eläimiin. Ihanaa, kun saa apua lähes joka tilanteessa, vaikka nyt me ollaan kyllä tarvittu vähän turhan usein lääkärin apuja.

collie

Vanhoja ystäviä, lenkkiä ja treeniä

Ennen koirien sairastumista tehtiin jotain ihan superkivaakin!

Ihanaa, kun kaikki koolla kerrankin. Ollaan nähty Juuliaa&Voittoa, Melissaa&poikia, sekä Ilonaa&Haltia, sekä Viivä.

Ne koiratytöt, joista kaikki tää innostus tähän juttuun lähti. Ihania ihmisiä, ihania koiria. Kullanarvoisia hetkiä. Sama vanha rämpininen jatkuu.

Melissan kanssa käytiin vähän tokoilemassa ja hakuilemassa. Soolo oli superhakukoira, hyvä treeni. Ensimmäiseltä hain hajun, toiselle lähti hyvin ilman apuja. Soolo teki myös vähän ruutua lelun kanssa ja eteenmenoja.


collie

Eilen kävin kouluttelemassa agin alkeisryhmää (vai pitäisköhän sitä sanoo jo jatkoksi, koska ne on niin taitavia?). Ratatreenissä tutustuttiin välistävetoon ohjauksena, sit katsottiin, miten vinokepeillä voi opettaa kepit (monet innostui tästä) ja aloiteltiin keinun opettamista. Monet koirat oli tosi reippaita ja musta on vaan niin kivaa koulutella. Nyt, kun ei ollu omaa koiraa mukana, pysty keskittymään siihen paremmin.

Oli ihana nähdä jälleen myös Ilonaa ja Halti-poikaa. Meillä on niiiin hienot colliepojannulikat, että niistä vielä molemmista kuullaan monta kertaa!

collie

Tänään ei hopeinen kuu luo merelle siltaa

agilitykisat!

Viime viikonloppuna käytiin Lempäälässä kisailemassa. Kolme rataa: kaks hyllyä ja yks vitonen on ihan hyvä saalis.
Ensimmäisellä radalla hyllytettiin tokalle esteelle, viimeisellä kolmannelle. Soolo on vähän liian nopsa tekemään noita putki valintojaan, tai sitten ohjaaja ei ohjaa tarpeeks selkeästi kumpaan päähän pitää mennä :D
Keskimmäinen rata meni niin loistavasti, että siitä riitti iloa noille muillekkin radoille :D Ainut huti tuli siinä, kun en malttanut odottaa koiraa putkesta tarpeeksi ja menin liian lähelle keppejä hörkkimään.
Tällä sijoituttiin toisiksi, ainuttakaan nollaa ei tuolla radalla tullut, eli sai olla todella tyytyväinen omaan suoritukseen! Saatiin hyvät palkinnot, joista paras oli varmastikin lahjakortti yhteen ilmaiseen starttiin! Videoita näistä radoista ei tällä kertaa ole.

Treeneissä on menty lähinnä 2lk rataa. Soolon kanssa en ihan hirveästi viitsi enää hinkata, koska se on ihan pätevä. Satunnaiset virheet tulee mun ohjauksista. Irtoamista sille vahvistelen vielä monissa treeneissä. Haluaisin taas valmennuksiin, koska niistä sais niin paljon enemmän irti, kun koira jo on tuolla tasolla – ohjaajan tyhmiin juttuihin siis tarvitsisi puuttua!

Keijon sen sijaan pitäisi alkaa nyt enempi treenaamaan, ollaan vaan höpsötelty lähinnä tähän asti. Ei sillä mikään kiire oo, mutta olishan sen hyvä jotain oppiakin!
Laatikkoa treenattu laiskasti kotona, samoin kahen keppiparin välistä juoksemista (Susan Garretin 2by2 -menetelmä). Noutoa. Siinäpä ne.

collie

On ihan huippua oppia taas uudestaan nauttimaan siitä peruskoiranomistamisesta. Saat läheä lenkille, näät kun ne juoskee. Sä näät sen ilon niiden elämässä, ymmärrät miten paljon ne nauttii siitä, että saa vaan juosta täysii! Saa vähän härnätä veikkaa, niin et se lähtee jahtaamaan sua. Niin parasta. Ei sillä, harrastaminenkin kivaa, mutta ilon voi ottaa näin pienistäkin asioista.

Hakutreenilöt

Soolo oli eilen ukkoja etsimässä. Nyt tehtiin sellainen päätös, että sille ei käytetä hetkeen apuja, ainoastaan haju voidaan käydä hakemassa. Soolo tulee niihin herkästi riippuvaiseksi, etsii lähinnä katseellaan. Heikki ja Mira on ihan kullanarvoisia kera neuvojensa.
Nenän käyttöä. Toivottavasti saadaan maalimiesmotivaatio ylläpidettyä tälläkin tavalla.

Mulla on niin orpo olo treeneissä, kun en tiedä yhtään vieläkään, miten se hyvä hakukoira rakennetaan. Olen kyllä nähnyt monia treenejä kesän aikana, monia koiria, mutta silti musta tuntuu, että oon niin kovin untuvikko tässä lajissa.
Treenien suunnittelu etukäteen tuntuu hankalalta. Oon ehkä tottunut siihen, että tiedän suunnilleen, miten etenen kussakin lajissa ja nyt joutuu poikkeuksellisen paljon pohtimaan, miten miksi ja kuinka se koira toimiikaan?
Oon äärettömän iloinen, että oon päässyt porukkaan mukaan ja mun koiraharrastusinnostukselle tekee ainoastaan hyvää, että joudun opettelemaan jotain aivan uutta.
Fiilis on vähän sama, kuin silloin, kun aloitin Kingin kanssa harrastuksen ylipäätään. Intoa ja unelmia on vaikka kuinka, mutta todellisuus lyö kiivaasti naamaan – töitä on tehtävä, ei tää ollutkaan niin helppoa, kuin alunperin luulin. Ei niitä tuloksia tulekaan nappia painamalla, ei se koira välttämättä hoksaakaan heti.

Keijo oli puolestaan sunnuntaina alkeisryhmän hakutreeneissä. Tehtiin yksi näkölähtö ja toinen ilman apuja, ukko oli lähellä. Keijolla intoa enemmän, kuin taitoa. On ihan superihanaa nähdä pentu, joka on tarmoa täynnä, se tykkää tästä niin paljon! Vähän hupsu, saa juosta täysii! Ihana, taitava pikkuinen <3
Miralta ohjeeksi, että hajun hakuja pienelle, silloin tällöin voi tehdä näkölähdön, mutta avut ihan minimiin kuitenkin, antaa koiran mieluummin itse hoksata ja käyttää päätään.

Esineruutuilua

Aiemmin muistan, kun meillä oli Soolon kanssa ongelmana, että se haki sen kaksi esinettä ja sen jälkeen totesi “ei täällä enempää oo, älä vitti väyväyväy”. Tästä ollaan kehitytty huimasti!

Piilottelin kuus esinettä Soololle Keijon treenien jälkeen. Colliepoika meinasi revetä liitoksistaan, kun hääkin pääsee toimintaan! Soolo haki kaikki, viimeistä ei meinannut löytää sitten millään – aikaa siis kului, mutta oon niin positiivisesti yllättynyt, että se jatkaa silti sisukkaasti etsinää, vaikka ei heti löydäkään. Alue on ollut aika suikale, syvä, mutta ei kovin leveä.

Aika perusharjoittelua ollaan siis tähän asti tehty. Nyt pitäisi siirtyä siihen, että Soolo ei näe hetkeä, kun vien esineitä metsään + pistää niitä enemmän piiloon (joutuu käyttämään nenäänsäkin enemmän) + tehä isompia hakualueita (50m x 50m).

Keijon kanssa aloittelin siten, että kävin viemässä maastoon leluja sinne tänne ja kamalat bileet, kun joku löytyi sieltä!

Kulmahammasongelmia

collie

Keijolla ei meinaa kulmurit irrota ihan niin helposti, kuin toivoisi. Kasvattajan mukaan voidaan odotella siihen asti, kunnes kulmurit ovat suunnilleen yhtä pitkät, kunhan uuden hampaan paikka ei ala vääntymään mitenkään vinoon..
Yhdellä sisaruksista ollut samaa ongelmaa. Toivotaan, että päästään tästä eroon vetoleikeillä ja runsaalla luiden syömisellä.
Toinen kulmuri jo lähtikin onneksi aika pian sen jälkeen hurjan vetoleikin yhteydessä, kun aloin olla huolissaan näistä.

Pentu painaa tällä hetkellä jo 17kg, eikä se kauhean pyöreäkään ole. Siitä on tulossa aikamoisen iso poika, sillä Soolo painaa tällä hetkellä (ja on erittäin hyvässä lihassa) 22,5kg. Nassikka vaan näyttää niin kovin pieneltä vielä! En edes tajua, missä nuo kilot ovat, kun se on niin paljon pienempi Sooloa vielä :D

Seisomakuvat on otettu kisareissun yhteydessä, kun poikkesin äidilläni ja samalla nähtiin Hasse-pappa! :> Koko koirajengi koossa.


collie

collie

collie
collie

mut meidän avaruus on tässä vaikka hiffaa muut ei

collie

Paljon on ehtinyt tapahtua, aika kuluu ihan liian äkkiä!! Suurimmaksi osaksi kuvia, haluan hieman armahtaa itseäni – muistaisinko ees kaikkea :D

Käytiin yksissä agilitykisoissa Nokialla – ensimmäinen rata oli aika sähellystä, tuli muutama rima ja keppien hakuvirhe, mutta seuraava rata oli ihan huippu! Soolo kiersi + tiputti viimeisen hypyn, muuten ois ollu nolla. Harmitti, kun itse niin pösilö ohjaaja.
Ensimmäinen rata on videolla, toisesta radasta mulla on jäljellä kuvaajasta vain hieno selfie – ei tainnut ihan osata käyttää mun puhelinta :’D.
Jäi kuitenkin niin hyvä fiilis, että pakko päästä pian uudelleen kisaaman. Kyllä ne nollat sieltä meille tulee!


collie

collie

Hakutreenejä

Kirjoittelin joskus aiemmin seuraavaa 03.09 -päivän treeneistä:

Soolo oli aika heikko. Haukkui, mutta lähti lopulta apujen kanssa. Mä en enää koskaan ota ruokapalkkaa tuolle hakutreeneihin. Lelu sen olla pitää. Maalimies ilman lelua oli ihan no deal – juttu, lähti nakinpalan syötyään heti mun luokse.
Lisää treeniä, lisää vaan. Näistä seuraavissa Soolo oli taas hieno, haukkui ja kaikkea upeesti. Ehkä me vielä tästä noustaan?
Soolosta on vaan niin outoa, kun ei tehdäkään duunii mamman kanssa, vaan muiden kanssa.

collie

Keijo sen sijaan oli ihan huippu <3 Pennulle tehtiin ensin helpossa piilossa, joka näkyikin jonkin verran oleva maalimies. Tämän jälkeen näkölähtönä kaksi peräjälkeen. Ensimmäiselle lähti täysillä, käännähti katsomaan, kun ei heti löytynytkään, mutta jatkoi täysin itsenäisesti töitä, kun ei apuja saanut.
Kolmannella se yritti taas kysyä, mutta ihan itsenäisesti haki sitten maalimiehen hienosti! Mami oli niin ylpeä pikkupojasta <3
Se kyseli siis paljon vähemmän, kuin mitä Soolo alussa - vaikka onkin ipana. Soolo yrittää saada multa vieläkin välillä tukea metsässä. Ehkä tuosta vielä täytyy leipoa hakukoira!


collie

Tottisteluja ja ampumisia

Hakuporukan tottistreeneissä Soolo teki lähinnä noutoa ja A-esteen kautta noutoa. Se osaa hienosti kaikki – nyt pitäisi vain muistaa treenata sitä eteenmenoa ja ESINERUUTUA !! Voihan pojjaat, molemmat voisin tehdä kotonakin hienoiksi, mutta aika ei tahdo riittää!

Pentu sai kuulla samaisissa treeneissä myös ensimmäiset ampumiset – ihan ekalla kerralla se käänsi päätänsä äänen suuntaan kesken leikin, mutta sen jälkeen ei välittänyt yhtään <3 Leikittiin vaan ja oli kivaa, ampua sai monen monta kertaa.

Asennearpi nassuun


collie collie

Keijo sai meidän agilitytreeneissä myös tälläisen ikävän jäljen toiselta koiralta – olisi pitänyt viedä se hieman kauemmaksi agikentän reunalta.. Harmittavaa, että pennulle sattuu tällaista – onneksi päästiin kuitenkin eläinlääkärille vielä samantien tarkastukseen, vaikka ei pystynytkään tikkaamaan/liimailemaan mitään. Arpihan tosta pakostikin jää, mutta siitä voi kuulemma pyytää eläinlääkäriltä vielä todistuksen tapaturmasta näyttelyitä varten, josko ei silloin sitten haittaisi.

PENTUTREFFILÖT

Meillä oli tässä jokin aika sitten myös pentutreffit koko pentueen kesken Mäntsälässä. Oli huippua nähdä kaikki sisarukset yhdessä, vertailla niitä ja kuulla kuulumisia. Oli kivaa myös tutustua pentuesiskojen omistajiin – siellä on ihanasti useampi koira harrastavassa kodissa. Kaikkien muiden korville, paitsi Keijon korville oli jouduttu jotain tekemäänkin (painoja, liimaa etc). Oon niin iloinen, että mun ei oo tarvinnut noille vaivautua mitään tekemään!


collie
collie
collie

Noin muuten meille kuuluu hyvää, koirat nauttii kun saa juosta puiduilla pelloilla täysiä. Soolokin tykkää hirmuisesti jo pennusta. Kivaa elämää. Älä tule talvi vielä, jooko.


collie
Kieli keskellä suuta jälkihommissa.

collie

pää hajoo: jännitän, panikoin, stressaan, punastun..

Mutaleikit parhaita!

collie

collie

collie

Torstaina Henna, Lotta ja Annina tulivat treenailemaan agin alkeisryhmän treenien jälkeen. Soolo teki vähän kontakteja + keppitreeniä + pienen radan pätkän. Tämän jälkeen tottistreenailuja, mm. piilopaikkista, luoksarin stoppia ja parin askeleen seuraamisia.
Soolo oli ihan huippu, kaikki sujui. Kivat treenit! Keijo pääsi syömään (treenaamaan) kentälle ja leikkimään.

collie

Aurora tuli meille eilen illala koiriensa Riesan ja Roin kanssa, kun joku vanhempi ihminen oli kadonnut sienireissullaan tässä lähistöllä -> toimivat pelastuskoirapuolella, tämän aamun koematka oli siten lyhyempi.
Keijoa vähän jänskätti isot koirat, mutta myöhemmin se reipastui ja uskalsi leikkiäkin niiden kanssa. Hyvä kokemus sille nähdä isompiakin koiria (grotsku + sakemanni).

collie

Kisajännitys. Aivan jäätävä kisajännitys.

Agilityssä ei tarvitse jännittää, ei kerkiä miettiä mitään. Toko sen sijaan, aivan kamalaa. Ohjaaja on ihan erilainen!
Soolo oli taas tosi hyvässä vireessä ennen koetta, lämppäilytreenatessa tekee ihan älyttömän hyvin, ei tee yhtään virheitä ja on ihan super muutenkin. Se ei ääntele, ei yhtään. Noutokapulalle sentään varasti, mikä oli vaan hyvä, koska pääsin puuttumaan ennen koetta siihen.

Kaikki tää superhieno tekeminen muuttuu kuitenkin heti, kun ohjaaja alkaa jännittämään. Se tekee kyllä, mutta ohjaajan ääni vapisee, sen jalat tärisee, sen naama on punainen ja norsunvitulla. Ohjaaja on ihan outo, se ei kiitä kunnolla suoritusten jälkeen, on ihan epävarma ym. En jännitä koetta ennen, en koepaikalle tullessa, vaan vasta kehään mennessä. Kaikki se pakkautuu ja kerääntyy siihen hetkeen.

Tuomarina Marko Puranen. Nuori kaveri, oli ihan huippu ja koitti sanoa mulle että “älä jännitä turhaan!!”. Tykkäsin.

Paikkamakuu – 0 - ensimmäiset piippaukset rivissä, toisella käskyllä maahan ja nousi jossakin ajan puolivälillä istumaan. Piippasi tällä kertaa taas. Vitutti. Ollaan tehty älyhyviä paikkiksia nyt eri häiriöissä, eri koirien kanssa ym, eikä tässä pitänyt olla yhtään mitään vaikeeta. Eikä ollutkaan, ainut vaan, niin ohjaaja on ihan paniikissa ja näköjään koira reagoi siihen tosi voimakkaasti.
Seuraaminen – 8 - ihan kivaa, vähän keulii.
Maahanmeno – 9 - Hieno oli.
Luosketulo – 9 - TÄSTÄ OLIN YLPEÄ!! Soolo pysähtyi sairaan mageesti, mutta seisomisesta luoksetulossa vähän katsahti taakse (takapalkalla tehty, mietti selvästi sitä), tuomari vaan nauroi.
Seisominen – 7 - seuraaminen taas keuli, pysähtyi kuitenkin tosi näpäkästi, joten saatiin näinkin paljon pisteitä.
Noutaminen – 6 - nousi seisomaan heittäessäni kapulaa + tiputti kerran, muuten näppärä.
Kauko-ohjaus – 9½ - pienet ääntelyt maahanmenossa.
Estehyppy – 0 - hyppäs hienosti yli ja takaisinkin, mutta ei tullut perusasentoon kunnolla, uusi painostavampi käsky ja soolo oli hyppäämässä jo uudestaan – pyysin vain luokse kyykkyyn.
Kokonaisvaikutus – 7 - kivaa tekemistä, koira selvästi osaa paljon, mutta ohjaaja jännittää tosi paljon, joka heijastuu koirankin tekemiseen ja näkyy mm. ääntelynä.

Pisteitä kumminkin 122,5p ja nyt olisi ollut jopa 2. tulos paikallamakuun onnistuessa. Miten hassua, että nyt kustiin ne liikkeet, mitkä viime kokeessa meni parhaiten. Parhaiten tänään taas menivät ne, mitkä ei viimeks sujuneet. Sijoitus oli näillä pisteillä kaikesta huolimatta 2./4., saatiin lohdutuspokaali jälleen.

Treenattu oltiinkin vain lähinnä tuota luoksarin stoppia + paikkista reilusti. Annoin koiralle ennakoivat käskyt selkeästi “takataka” + heitin pienieleisesti mukamas pallon koiran taakse ennen liikettä.

Murr, mä haluan niitä ykkösiä jo!! Ei auta, kun jännittää niin pirusti. Mikä siinä on, että tää harrastus pitää ottaa niin vakavasti?

En saanut jännitystäni laukemaan edes siihen mennessä, kun menin yksilösuorituksiin. Olin sielläkin paniikissa. Soolosta välillä huomasin, miten se reagoi siihen – joitain sijaistoimintoja ja liikkeet kärsii. Eikä jännitystila loppunut edes autolle tullessa, vaan vasta joku puolituntia suorituksen jälkeen. Samalla tuntui jaloissa, että olisin oikeasti tehnyt jonkun tunnin lenkin. Naurettavaa, mikä mua vaivaa?!

Mietin, viitsinkö lähteä hetkeen kisaamaan tuon kanssa. Tiedän, että Soolo osaa liikkeet pääpiirteissään tosi hyvin ja sillä on hyvä mahdollisuus ykköstuloksiin avoimesta luokasta. Aurora kuitenkin sanoi mulle päinvastoin – mun nimenomaan pitäisi kisata paljon, jotta saisin hermoni kuriin ja jännityksen pois. Aurora itsessään on ollut aikaisemmin vielä kamalampi jännittämään, kuin minä (jota ei uskonut kyllä tämän päivän suorituksista..). Soolo teki tänään parhaansa kuitenkin. Se tekee aina.

Keijokin oli tottakai mukana kokeessa, elättelen toivoa, että se oppii liikkeet itsestään vain katsomalla toisten suorituksia. Voittajaluokan liikkeet se ainakin näki, ehkä se osaa ne ensimmäisenä.
Leikittiin, syötiin ja muuta mukavaa. Muutaman kivan ihmisen paijailtavaksikin pääsi pentunen. Se myös yritti jälleen itsemurhaa jäämällä auton ikkunaan jumiin yrittäessään karata sieltä. Keijo kaatoi myös häkin ylösalaisin (omituista on se, että se on kuitenkin ihan nätisti ja hiljaa häkissä yleensä).

Vinkkejä kisajännitykseen ?