Soolon pentujen terveystuloksia ja kuvia

goldentrolls rex
Soolon Rex-pentu viime talvena! <3

Iloisena pääsen kertomaan, että Soolon pennuista ensimmäinen (Sansa) on käynyt luustookuvissa hyvillä tuloksilla: B-lonkat, 0-kyynärät & polvet, silmät ja sydän terveet, jee! 🙂 Sansa on myös läpäissyt paimennustaipparit hyväksytysti 🙂 Toivon, että muutkin jälkeläisten omistajat innostuisivat käymään kuvissa jossakin vaiheessa, vaikkei vielä kiire niihin olekaan.

Pennut ovat käyneet myös mukavan aktiivisesti näyttelyissä, sieltä onkin tullut monenlaisia tuloksia, näistä lisää Soolon jälkeläiset -sivulla.

Päivittelin ja lisäilin Soolon jälkeläisistä kuvia & tuloksia niiden omalle sivulle. Meillä on tulevaisuudessa myös pentuhaaveita – joulun tienoilla näistä taas lisää! Mikäli kaikki sujuu hyvin, niin meillä on perheen kanssa mietinnässä myös ottaa kotiin yksi näistä Soolon pennuista. Se kuitenkin (valitettavasti! :D) jää näillä näkymin isäni luokse, itselle kolme koiraa olisi rankan opiskelutahdin ohella vähän liikaa huollettavaa 😀

goldentrolls
Tässä taasen ihanaakin ihanampi Isla!

Kuvat: Sini Puonti & Annika Sorvari

kakkosen syksy käyntiin anatomian ja immun parissa

Taas ollaan oltu Tarton puolella jo hyvän tovin ajan. Koulu on lähtenyt mukavasti käyntiin, vaikkakin stressikäyrät on olleet hieman korkeammalla, kuin odotin!
Vapaa-aika on hieman vähissä, jos yhteen viikkoo sisällytetään kolme esitelmää ja kaksi tenttiä, joskin laiskuuden iskiessä pystyin onneksi yhden tentin siirtämään seuraavalle viikolle;)


Okei, on meillä hauskaakin välillä pidetty – tässä kiusataan uusia fukseja keskustassa;) Pojat oli tietty mukana ihmettelemässä.

Meidän lukujärjestys koostuu tällä hetkellä jo hieman mielenkiintoisemmista aiheista, kuin aiemmin. Jee! Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että päästään lähemmäksi sitä todellisuuden ammattia. Anatomiassa ollaan jälleen leikelty ja opeteltu verisuonia – eli opetellaan kaikki valtimot ja laskimot, pienen pienetkin. Nämä tentitään taas suullisesti meidän leikkelemistä malleista. Tämän jälkeen meillä on lisäksi myös kirjallinen koe näistä, joka olisi todella helppo, jos vaan omistaisi valokuvamuistin! Seuraavaksi olisi vielä vuorossa imusolmukkeet ja hermot! Ja sit on anatomia paketissa!!! Sen jälkeen on biletän kyllä mielessäni kuukauden.



Muutama koulukirja & kotikatu <3

Anatomian lisäksi meillä on toinen erittäin työllistävä kurssi meneillään – immunologia. Immusta meillä on joka viikko joko pakollinen esitelmä (seminaarissa, jossa noin neljä esitelmää kerralla ja sen jälkeen niistä keskutellaan ja kysellään toisilta) TAI n. 500-800 sanainen essee, minikokeet ja vielä lisäksi luennot ja nekin olisi hyvä ymmärtää vielä kotonakin!:) Opettaja on kyllä todella kiva ja tuntuu, että oon oppinut tällä kurssilla jo huimasti! Eli vaikka töitä onkin tehtävä paljon, niin se kannattaa.
Näiden lisäksi on virologiaa, fysiologiaa, mikrobiologiaa, eläinten hyvinvointi ja suojelu -kurssi, patologiaa, sekä erityiskurssi maatilan eläimistä (eli vieraillaan navetoissa, opetellaan sikojen, lehmien, lampaiden elämää ym.). Voin sanoa, että aika ei oo käynyt pitkäksi!!


Onnelliset pojat juoksemassa Vorbusella.

Kävin koirien kanssa kisaamassa Suomessa ollessa aika paljon ja tehtiin me Soolon kanssa yksi nollakin. Harmillisesti ei saatu vaan SERTIä, kun oltiin toisia, vaikka kovaa mentiinkin! Keijo aloitti myös kisaamisen, silläkin nollat on lähellä ja kisaaminen tuntuu tosi kivalta! Käytiin myös Viron puolella Viljandissa kisaamassa kahden päivän verran, siellä Keijo sijoittui toiseksi saaden harmillisen vitosen (yksi rima) – muuten ei ihmeellisiä tuloksia. Pohja oli aika haastava, kun oli satanut ennen meidän startteja aika paljon ja nurmikenttä oli aikamoista kuravelliä :(.

Ollaan myös päästy takaisin treenien pariin ja on ihan huippukivaa, että on taas säännölliset treenit ohjauksessa. Jaanikalta ollaan saatu taas paljon uusia vinkkejä ja on superhyvä, että Jaanika vaatii erityisesti multa enemmän. Kontakteilla ollaan edistytty, kun joku kerrankin vaatii multa sen, että en himmaile ja varmistele kontakteilla, niin varsinkin Keijon kontakteista alkaa tulla aika mageet! Mun oman liikkeen merkitys siis vähenee entisestään niillä ja uskallan pian juosta ihan täysiä koko radan ajan – ainakin toivottavasti!!:D



Vielä yks juttu, mikä teki mun elämästä pitkäksi ajaksi aika luksusta, hankin nimittäin pojille autoon Variocage-häkin. Se oli kallis, mutta jo nyt ihmettelen, miten oon voinut elää ilman tuommoista häkkiä autossa! Niin ihanaa, kun ei tarvi köyttää takaluukkuun tai miettiä, koska ne on etupenkillä kuraisilla tassuillaan pilaamassa koko autoa!! Tässä on vielä väliseinä, niin treeneissäkin superkätevä ottaa vain toinen koira autosta ulos, vaikka molemmat olisi tietysti ehdottomasti tulossa mukaan silloin.

Keijon agilitykuvat: Ilona Karjalainen

erilainen Suomen kesä: navettaharjoittelua & agilityä

lehmät on ihania mummolassa on hyvä olla

Tähän asti kaikki kesät on olleet mulle sitä aikaa, kun paahdan töitä kaupassa 8h päivässä ja 5 päivää viikossa. Tänä kesänä olen myös pääasiassa tehnyt töitä kaupassa, mutta vuosi ulkomailla on saanut mua katselemaan tätä kaikkea ehkä vähän eri tavalla. Ennen kesä on ollu vaan jatkumo koulunkäynnistä, nyt oon ehtinyt ehkä vähän lomaillakin.
On ollut ihanaa nähdä perhettä enemmän ja huomata, että kaikki ne samat tappelut ja keskustellut käydään edelleen. <3 Nähdä niitä ihmisiä, mitä oot aina tottunut näkemään ja huomata, että useimpien kanssa poissaolo ei oo muuttanut mitään. Ollaan edelleen ne samat ystävykset ja jutunjuuret löytyy samalla tavalla. Harmi kyllä, joidenkin kanssa taas ei 😀 Mut se kuuluu elämään – jokaisen elämä muuttuu ja samalla ne ihmiset ympärillä, joskin jotkut parhaat niistä myös pysyy onneksi myös vierellä koko sen matkan.

Oivalluksia treeneissä

Mulla on tänä kesänä ollut harvinaisen paljon aikaa itselleni, mutta siitä huolimatta ajattelin koota lähes koko kesän tapahtumat yhteen postaukseen. Meidän arki kesällä on ollut aika yksinkertaista – paljon agilitytreenejä, töitä, ihania hetkiä ystävien kanssa ja lenkkeilyä. Agilityssä ollaan päästy mielestäni huimasti eteenpäin. Jotkut saattaisivat toki sanoa, että mulla on jo reilu 2v koira, joka ei vieläkään kepitä täydellisesti – vedä jo ranteet auki 😀 Me ollaan kuitenkin vasta nyt treenattu ne tosissaan ja tarkoitus olisi päästä kuukauden sisään starttaamaankin Keijonkin kanssa. Ei meillä mikään kiire ole, mennään sit kun ollaan valmiita! 🙂
Ollaan käyty useamman kerran Haukkuvaarassa valmentautumassa, meillä oli kuukausitreenipaikka kaverini kanssa puokkiin siellä. Tää oli todella hyvä juttu, koska musta tuntuu, että opin ihan hurjan paljon taas Julialta. Julia kyllä sanoi mulle lähes joka treeneissä samat asiat – pidä ne kädet alhaalla (hanki käsipainot!), niin koira pystyy lukemaan niiden avun. Mieti, milloin sun tarvitsee juosta, milloin saat tsillata – VAIKKA mä tykkäänkin hirveästi juosta jokapaikkaan ja oon nopea, niin paremmin koira kulkee, kun annan sille vähän enemmän tilaa.
Huvittavaa myös oli se, että kun oon treenannut molempien koirien kanssa samassa valmennuksessa, teen kaikki samat ohjausvirheet MOLEMMILLA koirilla, vaikka oisin just treenannut ne toisen kanssa ”pois”. Eli esimerkiksi se ajatus, että oon aina syyttänyt Sooloa siitä, että se nyt ei vaan irtoa tarpeeksi koskaan, ku oon opettanu sen niin käteen kiinni, sai Julialta huutia. Mun pitää uskoa ja luottaa siihen, koska se kuulemma on tosi pätevä koira, JOS MÄ vaan ohjaisin järkevästi! Esim. räksytykset mihin mä meen yms. katos heti, kun kädet alko pysymään alhaalla ja ohjaus olemaan loogisempaa koiralle.
Minun parhaat colliepojat <3

Omatoimi treeneissä ollaan keskitytty esteosaamiseen – kepit, keinu ja kontaktit kuntoon. Keinulla Keijolla alkaa olla aika selvää, että sinne päätyyn juostaan kovaa ja sit mennään maahan. Soololla on vielä vähän opittavaa, sillä kun vanhat opitut tavat painaa päälle ja 2on2off ois kiva tarjota sinne. Soolo myös hieman paineistui apuohjaajasta keinun päässä.


kalassa on hyvät maisemat collie

Lehmäfarmilla tutustumassa maidontuotantoon

Mun kesässä mielenkiintosta opiskeluita kohtaan on ollut se, että oon suorittanut mun harjoittelujaksoa lehmätilalla. Mulla ei oo juurikaan ollut kokemusta lehmien hoitamisesta, tai niiden käyttäytymisestä ennen tätä. Mun sydän on vaan sulannut noille ihanille eläimille – ne on paljon seurallisempia, mitä luulin! Kyseisellä tilalla eläimet on vielä tosi hyvin hoidettu, niin on ollut mukava päästä oppimaan siinä samalla. Mediassa on ollut voimakkaasti esillä viime aikoina tiloilla ollut eläinten huono kohtelu, josta järkyttyneenä on ollut todella kiva seurata, että todennäköisesti kuitenkin suurimmassa osassa eläimet hoidetaan näin hyvin.

Aamuherätykset viiden aikoihin ei oo kyllä olleet välttämättä se kaikkein herkullisin juttu tässä työssä, mutta toisaalta on ollut myös kiva, kun työpäivä loppuu usein jo ennen yhdeksää aamulla; sulla on koko päivä aikaa tehdä mitä haluat, kunnes taas illalla / iltapäivällä navetta kutsuu iltalypsylle:)

Oom oppinut lypsämään, juottamaan vasikoita, piikittämään lääkkeitä, nähnyt kiiman seurantaa ultraäänilaitteella, siivonnut sitä itteään, ruokkinut lehmiä, nähnyt sorkkahoitoa ymmm. Tää on ollut superopettavaista ja kivaa, vaikka vielä kovin kaukana siitä omasta työpanoksesta. Oon kuitenkin saanut paljon selkeämmän kuvan lehmien elämästä ja maidontuotannosta, mistä mulla on ollut totta puhuen aika kapea kuva. Tässäkin työssä tarvitsee ottaa monta asiaa huomioon ja arvostan entistä enemmän maajussien työtä. Tarinat esim. jälkeisten kanssa ulostulleen kohdun takaisin laittamisesta ym. on olleet aika hurjia 🙂

Tästä harjoittelusta meidän täytyy kirjoittaa 10-15 sivuinen rapotti, joka alkaa pikkuhiljaa lähestymään loppuaan myös. Aluksi ajatus tuosta raportista tuntui hirveän työläältä, mutta jälkeenpäin ajateltuna materiaalia tuli helposti ja sen kirjoittaminen on tehostanut oppimista farmilla – välillä on osannut kysellä paljon enemmän asioista, vaikka mun ohjaajani siellä onkin tosi puheliaista sorttia 🙂


vasikat syömässsä lypsyllä

Vielä reilu kuukausi jäljellä kesälomaa täällä Suomen kamaralla, miten aika meneekin näin nopeasti!? Vaikka totta puhuen, mulla on kyllä varmasti pian ikävä koulun penkillekkin. 😀

agilityhaaveita ja virtsateitä anatomiassa

Anatoooooomia, mun suuri rakkaus. Or not.

Viha-rakkaussuhde ehkä kuvastaa parhaiten. Anatomia on meillä edelleen se aine, joka työllistää eniten, mutta on kuitenkin hurjan mielenkiintoista! Ruuansulatuselimistön jälkeen ollaan opiskeltu munuaisia ja niiden toimintaa, sekä siihen liittyen virtsarakot, johtimet ym. Näistä opetellaan kaikki osat, joista iso osa on onneksi jo hieman entuudestaan tuttujakin. Latina lisänä.
Munuaisten jälkeen luvassa on sukupuolielimet, jotka ovatkin jo viimeinen aihe tältä keväältä ja pääsemme valmistautumaan loppukokeisiin.

Kävin kokeilemassa biokemian lopputenttiä, mutta en valitettavasti päässyt läpi. Siitä huolimatta, vaikka koen, että mulla on kohtuullisen hyvät lähtökohdat kyseisen aineen opiskelulle, mulla on ollut hieman vaikeuksia sen kanssa. Mä kuitenkin koen, että tää on suurimmaksi osaksi mun laiskuutta. On niin paljon muutakin opiskeltavaa, että oon jättänyt sen jonkin verran vähemmälle. Biokemia loppuu kuitenkin tän kurssin jälkeen meiltä, joten sit voi huokaista helpotuksesta! Kemian ja bilsan opiskelusta ja hallitsemisesta lukiotasolla on kuitenkin hurjasti hyötyä myös täällä:)

Unelmien herättelemistä afrikkaluennolla

Suolet ry järjesti meille extraluentona Afrikka-aiheisen luennon. Mulla on pienestä tytöstä asti ollut sellainen hullu unelma, että pääsen joskus tekemään vapaaehtoistyötä esim. Intiassa tai jossakin muussa köyhässä maassa, sterilisoiden kissoja ym. Tää luento oli siis just mua varten! Olin ollut aamusta asti kokopäivän koulussa, ehdin käväistä anatomian pitkän labran jälkeen lenkittämässä koirat tunnin verran ja sit takaisin koululle.
Tämmösissä tilanteissa miettii, että oon kyllä valinnut alani oikein, koska vaikka väsymys painaa päälle, niin silti mielenkiinto voittaa ja mä haluan mennä vielä enemmän.

If your dreams don’t scare you they’re not big enough.

Kuultiin tarinoita Afrikan savanneilta. Esimerkiksi kuinka tyhmiä eläimiä kirahvit ovat – kiipeevät vuoren huipulle ja jäävät sinne kuolemaan nälkään. Sit niitä joudutaan pyydystämään helikopterien kanssa ja kuljettamaan vehreimmille laitumille. Kirahvien kuljettaminen on kuulemma melkein yhtä normia siellä, kuin hevostrailerit täällä Virossa. ;D Tarinat leijonista ja norsujen hammaslääkäreistä saivat mut innostumaan entistä enemmän!
Tää on niin siistiä! Tajusin, et mulla on mahdollisuus toteuttaa ihan mitä vaan hulluimpiakin unelmia, jos mä vaan teen töitä niiden eteen.
En haluu antaa väärää kuvaa kumminkaan, ei se oikeasti oo niin helppoa muuttaa toiseen maahan ja opiskella vieraalla kielellä. Ilman motivaatiota ja intohimoa tätä ei varmaan jaksaiskaan. Mä kumminkin oon (lähes) jokapäivä kiitollinen siitä, että mä saan opiskella just tätä!

Agilityssä Uudenlaisia oivalluksia

Me ollaan täällä Tartossa ollessamme treenattu se pari kertaa viikossa agilityä. Mä oon tosi kiitollinen meidän treeniryhmästä, koska on ottaneet mut avoimesti mukaan ryhmään, kouluttaja puhuu sujuvasti englantia ja ryhmäläisetkin. Mä yritän sit parhaani mukaan välillä heittää jotain eestiksi ja saan usein naurut päälle – mut positiivisesti vaan ;D

Jaanika (kouluttaja) on saanut mua ajattelemaan agilityä hieman uudella näkökulmalla. Mä oon tähän asti vaan luullu, et Soolo nyt ei vaan irtoa ja sitä pitää saatella aika paljon joka esteelle – eli mulle tulee radalla vaan seuraava ajatus-flow päälle: juokse niin nopeasti kuin pääset jokaisen esteen luokse ja toivo, että se suorittaa ne, eikä ota kieltoja.
Oon kyllä aiemminkin tiedostanut, ettei oo ihan oikea ajatusmalli tehdä agilityä, mut sillä on päästy tähän asti. Mut ilmankos VÄHÄN TÖKKII.
Mut nyt! Keijo irtoo suht helposti (tai ainakin poimii esteet), miksei Soolokin? Jaanika on sanonut mulle ties kuinka monta kertaa, että hei älä juokse noin paljoa, vaan lähetä ja anna sen koiran tehdä tehtävänsä – se kyllä osaa.
Viime treeneissä oli hauskaa, kun Jaanika selvitti mulle mitä mä teen seuraavalla yrityksellä. Jupisen mielessäni, että ei kyllä tuu onnistumaan Soolon kanssa, ei varmasti. MUTTA! Oho, en voinu uskoa mun silmiä kun se koira vaan hakee esteitä ja menee itsenäisesti!! Siis niin magee fiilis ja mä vielä kehtasin olla luottamatta ohjeisiin – kannatti kuitenkin yrittää;)

Mukavuusalueilla ei kehity, mun pitää uskaltaa haastaa itseeni useammin. Karu fakta.

Mä oon myös tykännyt paljon enemmän tähän asti käyttää valsseja ja pelännyt persjättöjä, mutta vitsinvitsit nekin on alkaneet toimimaan meillä ja monessa paikkaa vielä paljon paremmin, kuin valssit:)

Keijon kanssa on aika helppoa ohjauksellisesti, mun pitää vaan muistaa tukea koiraa katseella kun se suorittaa hyppyjä. Vaikka mä ajattelenkin, että rimat on koiran tehtävä ja useinmiten koiran vika, jos ne tippuu, mutta kummasti tuo katsekontakti auttaa niiden ylhäällä pysymiseen.
Mun kädet on kuulemma edelleen aika propellit kohti taivasta ja mä koitan lähettää koiraa esteille näyttämällä kädellä monta kertaa ”menemenemenemeNYTMENE”( = ei muuten toimi!!), josta alan myös ehkä pikkuhiljaa päästä eroon..
Odotan jo kovasti, että pääsen kisaamaan Keijonkin kanssa. Kepit aika kesken, mutta eiköhän kesällä viimeistään;)


Kertauksena omia yleisiä mokia kentällä

– älä juokse jokaiselle esteelle, vaan lähetä ja juokse silloin, kun tarvitsee
rytmitys – auttaa koiraa hahmottamaan, milloin mennään kovaa ja milloin pyöritään pienemmällä akselilla
– omat kädet -> älä tyrkytä esteitä monta kertaa, vaan kerralla kunnolla, hallitse kädet paremmin, jotta et sekota koiraa suotta
tue koiraa katseella – jatka ohjaustasi ja pidä se päällä, vaikka liikutkin jo seuraavaa radan pistettä varten

Kaikki on siis vallan perusasioita, mutta miksi ne on mulle silti niin kovin hankalia vieläkin? Kuusi vuotta harrastettu, enkä vieläkään osaa – ehkä se on tän lajin suola! 😀

Throwbäkki Suolten vuosijuhlille


pentuhaaveita ! <3 <3 <3

Nyt mie oon vähän innoissani ja täpinöisäni, saan nimittäin paljastaa meidän hiljaisuudessa luomia suunnitelmia! 😀

Soololle ja on suunnitelmissa toinen pentue alkuvuodelle 2017.


pentujen emänä Timtam



Lonkat: B/A
Kyynärät: 0/0
Silmät: Terveet (geneettisesti silmä terve!)
Selkä: LTV0 (normaali)
DM: kantaja
MDR1:+/+ terve
Suorittanut SCY:n epävirallisen paimennustaipparin
– yksi aiempi pentue Mustan Nikolauksen kennelissä.

Terhi kertoo Timtamista kotisivuillaan seuraavaa: ”Timtam on keskikokoinen, mutta vahvaluustoinen narttu. Timtamilla on erittäin kevyet liikkeet. Luonteeltaan pehmeä, erittäin iloinen, energinen ja nopea collie. Timtamilla on erittäin vahva paimennusvietti, ja sen kanssa ollaan harrasteltu paimennusta. Timtamilla on myös riistaviettiä. Timtamin tykkää kotona loikoilla sohvalla kainaloisena.”

tietoa Timtamin sulhosta, Soolosta

Yhdistelmä on sikäli mielenkiintoinen, että Timtamin suku koostuu koirista, joita ei ole suomalaisten koirien sukutauluissa. Timtamin emä Nina nimittäin on tuotu Australiasta kantavana Suomeen.
Timtam on lisäksi pina (pitkäkarvainen nahka), joka siirretty lyhytkarvaisten collieiden rekisteristä pitkäkarvaisiin, joten Timtamin sukua ei pitkäkarvaisten puolelta löydy. Luvassa on siis geenipoolin laajennusta pehkocollieille 🙂
Yhdistelmän sukusiitosprosentti onkin KoiraNetin mukaan 0.00% kahdeksan sukupolven osalta, mikä ei ole ihme 😉

Molemmat vanhemmat ovat perusterveitä ja reippaita collieita. Soolon suvusta löytyy myös monessa polvessa menestyneitä harrastuskoiria 🙂 Näistä esimerkkeinä: emä FI AVA Maple Yard Chupa Chups, siskopuoi FI AVA Maple Yard Hello You Fool, emänemä FI AVA AVA-H FI TVA Purple Pearl’s Illusia & isänemä FI AVA FI TVA Misty Island Copycat. Kauempaa löytyy mm. FIN KVA Twilight Moon Incomparab Immo & FIN MVA FIN KVA Twilight Moon Fair Foxy & FIN TVA FIN AVA Misty Island Kith N’Kin.

Timtam on vielä menossa luonnetestiin ennen mahdollisia pentuja. Timtamin sisarukset ovat myös tosi reippaita ja hyväluonteisia collieita – mm. yhdellä veljellä RTK1 & AVOHYV, VASERT, MH suoritettu x2.

Timtamin suvusta ja sisaruksista voit lukea runsaasti lisää Minnan sivuilta.
Pennut luovutetaan tunnistusmerkittyinä, eläinlääkärin tarkastamina, silmätarkastettuina, pentutestattuina ja moneen kertaan madotettuina. Kasvattaja on Kennelliiton, SCY:n ja Aktiivicollieiden jäsen.
Pennuista odotetaan reippaita ja energisiä kavereita niin lenkkipoluille, kuin harrastuksiinkin 🙂 Kerrotaan mielellään lisää vanhemmista, joten kysy ihmeessä jos kiinnostuit!

–> Yhdistelmä KoiraNetissä.
–> Suunnitelma Haukotus.netissä
–> kurkkaa myös muutama söpö kuva Soolon ensimmäisestä pentueesta

Lisätietoja:
Terhi Pessi / Scotfox’s, Hollola
Email : terhipessi[at]gmail.com
Puh : 0404808535
tai
Evie Rekola, evie.rekola[at]gmail.com