Ei se muulla tavalla ois voinu mennäkään, näin sen piti mennäkin, lopulta kaikki loksahtaa aina paikoilleen


Ensimmäinen viikko Tartossa takanapäin ja mä vaan tykkään tästä paikasta joka päivä yhä enemmän. Koulussa ollaan opeteltu lähinnä vasta eestin kielen alkeita ja semmosia yleisiä asioita, kuunneltu tervetuliaispuheita ym. Eestin kieli vaikuttaa äärettömän helpolta oppia, kun suomenkieli on äidinkielenä.
Tyystin erilaista aloittaa sen opettelu, verraten siihen, kun muistelee sitä aikaa, kun aloitti esimerkiksi ruotsia/englantia opettelemaan. Ne on niin samankaltaisia kieliä, monta sanaa on samanlaisia, mutta toisaalta taas ymmärtää helposti väärin.



Tarttoa koulun asuntolan & tekniikkainstituutin katoilta kuvattuna. Kampusaluetta, iso lasinen rakennus on koulun urheilutilat, jossa on mm. seinäkiipeilymahdollisuus, jumppa- ja kuntosalit ym. Takana oleva rakennus ilmeisesti jokin luonnontieteellisen rakennus, “metsamaja”.

Meillä on ollut niin paljon ohjelmaa, että en ole millään jaksanut edes osallistua kaikkeen, mutta onneksi näistä on saanut valita itselleen mieluisammat vaihtoehdot ja tarvittaessa sit levätä välillä. On ollut mm. stripdance-tunti (ihan superhauskaa xd), A le Coqin tehtaaseen tutustumista, lentopalloillua, pubiryömintää, tutustumisleikkejä, kampukseen tutustumista, Tarton kaupunkikierroksia ymym hauskaa yhdessäoloa ja toisiin tutustumista.

Paljon on myös nyt tähän asti mahtunut erilaisia hoidettavia asioita, esim. elamisluba ja virolaisen id-kortin hankintaa. Täällä osataan kuitenkin melko hyvin englantia ja kaikki on tuntunut hoituvan todella helposti, varsinkin, kun on ollut edes joku toveri jakamassa ajatuksia jokaisessa reissussa.

Koulusta kotiin vievä tie.

Odotan innolla oikeiden luentojen alkamista, mutta tällä hetkellä on ihan mukavaa tutustua kaupunkiin vielä jonkin aikaa, viettää aikaa uusien luokkalaisten kanssa, opetella sitä elämää täällä. Mulla on kyl ihan hyvät tärinät tästä – saa nähdä, koska tipun näistä rakentelemistani pilvilinnoista.
Kaupassa käyntikin on kyllä vielä aikamoista taiteilua, jotta löydät haluamaasi ruokaa. Tästä esimerkkinä ostettiin mm. silakkarosollia punajuurisalaatin sijaan.. Ruoka on kyllä jonkin verran edullisempaa täällä, mistä oon tosi iloinen! Saa syödä kunnolla, eikä tee tiukkaa käydä ulkonakaan syömässä, koska sekin on tosi paljon edullisempaa, kuin Suomessa.


Tästä etuovesta tulee varmaan muutaman kerran seuraavan kuuden vuoden aikana kuljettua, eläinlääketieteellisen tiloista pieni osa.

Keke sai uudet söpöt ruokakipot, kun emäntä unohti ne koto-suomeen ja pentu joutunut syömään keittiökulhoista tähän asti.

vauvauutisia, soolon fyssari & keken valkkakuulumiset

Mitäpä meille kuuluupi? Taas elämä ollut tosi kiireistä, etten oo juuri ehtinyt koneelle istahdella ja sellasesta elämästä yleensä tykkäänkin. On ihanaa herätä uuteen päivään, joka on täynnä ohjelmaa.

Oon oppinut lukemaan itseäni viime vuosien aikana entistä paremmin ja alan tiedostaa omasta hyvinvoinnista asioita. Tiedän, että toimin parhaiten siellä äärirajoilla ja hieman stressaantuneena, mutta henkinen hyvinvointi vaatii myös paljon niitä hetkiä itselle. Tykkään ihmisistä ihan hirvittävän paljon ja oon perussosiaalinen, mutta mun on pyhitettävä joka päivä pieniä hetkiä itselleni – ottaa vaikka päiväunet, tai mököttää sohvanreunassa ihan hiljaa. Ilman tätä mulla kärähtää käämi jossain vaiheessa, eikä se oo kenenkään muun vika.
Nyt on ollu semmosta haipakkaa, että on ollu välillä vaikea muistaa pitää noita omia hetkiä, kun on vaan niin valtavan paljon kaikkea ihanaa elämässä. Mä rakastan tätä elämää! Nyt kerron vielä koirien kuulumiset, Tartton kuulumiset hieman myöhemmin.

Ennen Tarttoon tuloa oltiin vielä Keijon kanssa Julian valmennuksessa Orivedellä. Rata oli mukava ja monta mieleenpainuvaa vinkkiä ja treeniä tuli taas mukaan. Keijolle pitää opettaa varmemmaksi putkeenmenot ulkopuolelta (eli mä en oo sisäkaarteessa), semmosella käännöllä. Samoin yks iso kohokohta ohjauksessa tuli havainto siitä, että mä jätän ohjauksen viimeisen vaiheen tekemättä, joka on aika tärkeä. Soolon kanssa sitä ei oo huomannu niin hyvin, kun se on paljon kokeneempi koira, mutta Keijo vaatii sen. Eli se katse, kun lähetän koiraa esteelle jää helposti siihen koiraan, kun taas jos se osottas jo seuraavaa estettä kohti, niin koira irtoaisi helpommin. Nyt jään helposti tuijottamaan koiraa ja osottamaan kädellä taivaaseen/esteeseen.
Aluksi haltuunotto ja sen jälkeen lähetys+katse. Miettimällä esim. miten Vuorelan Lotta ohjaa käsi+katse/pään kanssa tää selveni mulle, mitä tarkoitettiin. Julia on kyllä niin huippu kouluttaja, saan aina jotakin uutta ajateltavaa pitkäksi aikaa.

Soolo kävi myös tiistaina fysioterapiassa (Hoida Häntä) pitkästä aikaa. Vähän jännitti, mitä sieltä löytyisi tän vähän pidemmän fyssaritauon jälkeen, vaikka koira onkin ollut jo pitkään hyvä. Selkä sillä oli sellaisilta paikoilta jumissa, että Emmi yhdisti ne suoraan astutus-tapahtumaan liittyviksi. Vasemmassa etureidessä oli myös hieman oikeaa enemmän kireyttä, mutta saatiin kivasti aukeamaan hoidossa nää molemmat. Soolo oli kumminkin kuulemma jo tosi hyvässä kunnossa, aksakisojakin voi alkaa katselemaan sit, kun saadaan rimat taas nostettua normikorkeuteen ja lihakset entiselleen.
Ihan parasta, se on taas terve <3

Saatiin myös ihania PENTU-UUTISIA!! <3 <3 Soolon ja Metten pennut siis syntyivät ja tuloksena sieltä tuli kuusi pentua. Neljä narttua ja kaksi urosta – ihan loistava sukupuolijakaumakin vielä ;–) Kaikki sujui loistavasti ja pennut kasvavat varmasti kovaa tahtia. Iskäkoira on ihan ylpeänä pienokaisistaan ja onnesta soikeana :)

Näistä kuudesta pennusta viisi on soopeleita ja siellä on yksi trikkipojukin <3. Sellaisesta mä oon pitkään haaveillut, harmi vaan, että koirakiintiö opiskelijalla on tällä hetkellä aika kriittisen täynnä, varsinkin kun nuo molemmat ovat vielä niin kovin nuoria..

Karvakaverin kanssa matkalla Tarttoon… tästä sit lisää seuraavaksi!;)

Tutustumisreissu Tarttoon


Kuva: Sunna Kivisalo

Samaan aikaan, kun oon elänyt ehkä onnellisinta hetkeä mun elämässä, oon stressannut aivan suunnattoman paljon kaikesta maan ja taivaan välillä. Asunto-asiat ovat ehkä eniten vaivanneet päätä.
Puhelimeen sai sovellukset kv.ee -sivustolle ja city24.ee -sivustoille, joita onkin sitten tullut hakattua ja etsittyä asuntoa aika monen monta tuntia joka ikinen väli, kun on ollut vapaata aikaa..

Aluksi jännitti soitella asunnonvälittäjille/omistajille, koska mun englanninkielen puhuminen ei oo niin fluent, kuin monella muulla. No, pelko oli turha, sillä ensimmäinen kysy, et voisinko puhua suomea, ei toi englanti oikein luonnistu. Toinen taas puhui niin tönkköä englantia, että jopa mää puhun paremmin. Sen jälkeen ei enää stressannut.



Tarttoon matkustettiin isän ja veljen kanssa autolla ja välissä mentiin laivalla. Kaikki oli ihan älyttömän helppoa – taas olin stressannut yhtä juttua vähän liikaa. Nyt uskallan ehkä jopa itsekseen lähteä tuonne.

Lähtiessä mulla oli useampi näyttö sovittuna ja sit matkan varrelta soitin vielä joitakin kivoja kämppiä. Kaiken kaikkiaan käytiin kattomassa 5-6 kämppää, joista kaksi oli semmoisia, joihin olisin voinut haluta muuttaa ja loput hylkäsin samantien (vaikka kuvat oli ollu kivoja).
Ensiksi meinasi epätoivo iskeä, mutta tuo viimeinen kämppä oli kyllä just niin mulle tehty, josta tiesin samantien sisäänmennessä, että TÄÄ ON NYT MUN. Ei meinattu enää edes jaksaa mennä katsomaan, kannatti.
Koiratkin oli sinne tervetulleita, kun omistajallakin on ollut. Useimmilla virolaisilla ei kuuleman mukaan oo ihan samanlaista käsitystä koiranpidosta, vaan jotkut saattavat kysellä, että ethän jätä viikonlopuksi yksin/kuseta parvekkeelle ym.
Multa kyseltiin aika vähän: onhan ne on kilttejä ja ei tuhoa paikkoja.
Sain siis ihanan kämpän – kattohuoneiston 5. kerroksesta, uudehko kaksio, lasitettu parveke ym ja hintatasokin vielä opiskelijalle sopiva! Pari kilsaa kouluun ja aika keskustassa oleskellaan.
Useat Virolaisista asunnoista oli valmiiksi sisustettuja, mutta tuonne täytyy nyt ainakin ostaa pesukonetta, sohvaa ym. Miellään sitä nyt vihdoin laittaakin kotia, jos tuolla hieman pidempään meinaa asustella. :)


Tartto. Se oli jotain niiin paljon kauniimpaa ja kivempaa, kuin olin kuvitellut. Olin kyllä kuullut, että se on hieno paikka ja kaikkea, mutta täytyy sanoa, että se iski vielä kovempaa paikan päällä. Kierreltiin ensin autolla kaupunkia aika paljon näyttöjä odoteltaessa. Käveltiin, käytiin syömässä kadulla, istuskelemassa ravintoloissa ym <3. Iloisia ihmisiä, oikeita asiakaspalvelijoita.
Tykkään ihan valtavasti tuosta tyylistä, että ravintola ulottuu kunnolla kadulle ja saa syödä pihalla ilta-auringossa keskellä katua. Miksei Suomessa oo oikein koskaan tuommoisia? Okei, me oltiin “lomalla” ja reissussa, niin oli tietysti sairaan kivaa ja muuta, mutta musta tuntuu, että täällä mä voin viihtyä ihan mielellään.
Yllätyksenä tuli se, että niin moni osaa puhua suomeakin.

Ja vaikka joskus vaarallinen, on matka, silti ihmeellinen mahdollisuus. Lähdetkö kauas, meetkö niin pitkälle kuin kotoas vain voit. Kuinka sun käy.

Nyt oon töissä viimeisiä viikkoja – siellä mietin välillä, miten kiitollinen oon tästä kaikesta. Joku asiakas/kaveri valittaa “samaa paskaa aina vaan”, mä hymyilen ja pysähdyn miettimään, et tää on sitä arkee. Mä ajattelin hetki sit ihan samaa. Nyt mä oon lähdössä jonnekkin kauas pois.
Nautin näistä kaikista päivistä ihan liikaa, katson maisemia ja yritän painaa jokaisen yksityiskohdan mieleeni. Tiedän, että mä nään nämä pian uudelleen, mutta silti haikeus. Oon sairaan innoissani kaikesta, pääsen tutustumaan uuteen maailmaan kera unelmien opiskelupaikan, mutta nyt arvostan näitä elämän pieniä hetkiä. Saan olla vapaa ja nauttia kesästä. Asiat on pitkästä aikaa ihan kohdillaan.

Oon pitkästä aikaa hölmö ja onnellinen. Mä paan peliin tän paskaisen sydämen.


PS. PENTUSIA ON LUVASSA !!!!!! <3 <3 <3 <3 Meten ja Soolon rakkauslapset syntyvät samalla viikolla, kun mä aloitan opiskeluni. Mä en malta millään odottaa, mitä sieltä tulee ja kuinka paljon, mutta kuulemma on kuitenkin tosi selkeästi kantavana. <3___<3
Tää syksy on varmasti mun elämän yks parhaimmista. Voin kertoa, ettei se elämä oo ollu kovinkaan usein näin helppoa ja ihanaa, päinvastoin. Mut sen kaiken jälkeen osaan nauttia tästä hetkestä <3

Elämä lupaa mulle, että teet tilaa jollekkin paremmalle. Elämä lupaa mulle, etten jää sun hyökyaallon alle.




Kuuden aamuherätykset ja usvainen takapelto <3

Aika kreisii, MUSTA TULEE isona oikeesti ELÄINLÄÄKÄRI!

Oon syönyt varmaan viiskiloo suklaata ja muuta lohturuokaa. Itkenyt silmät päästäni, ollut välillä ihan semi ahdistunut.
Mä en riitä, musta ei koskaan tuu mitään. Tuntuu, että kukaan ei usko muhun – mee jo sinne kouluun/pitäskö sun jo mennä opiskelemaan jotain muuta alaa, ku et sä sinne päässy vieläkään? Hanki joku ammatti. Teki mieli sanoo monesti, että heittäkää dfksöldkölksdflö oravanpyörät jonnekkin, mä oon ankarin tuomari itelleni ja tiedän mitä mä haluun ja teen duunia sen eteen. Se ottaa sen ajan, minkä vaatii.
Toiset taas kannustaa ja on ihan täysillä mukana hakuprosessissa. Tukee ja ymmärtää, varsinkin ne, jotka tekee sitä sun kanssas.

Korpilahdella Alkio-opistolla opiskelutunnit saattoivat venyä hyvinkin pitkiksi välillä. Koulussa oltiin ensin se 8 tuntia ja sen jälkeen kotona laskettiin niiiin paljon kun vaan jaksettiin, usein 3-4h. Itkettiin, naurettiin, tapeltiin niiiiin hurjasti tehtävistä (mistään muusta ei sitten tarvinnutkaan kiristellä hampaita <3), välillä lenkkeiltiin ja tyhjennettiin päätä.
Pääsykoe oli mulle hurja. Mä olin aivan lukossa kokeen jälkeen, mutta tiesin laskurutiinini olevan rautaa ja tietotasonkin korkealla ja kuitenkin sillä tasolla jo, että sisäänpääsy olisi täysin mahdollista, mutta ei kumminkaan selvää. Laskin pisteet ja luovutin, ei tänä vuonnakaan. Masennus iskee. Itkuparku, tehnyt taas vuoden töitä. Nyt onneksi tajusi sen, kuinka paljon osaamistaso oli mennyt eteenpäin.

Tartton tulokset tuli ekana. Mulle 6. varasija, Henna-kämppikselle 10. varasija. Okei, ei mennä siis ainakaan sinne – ootetaan Viikki.

Whatsapp-viestit meiän Nörttiryhmässä musersi mut täysin:”Evie, mä oon niin pahoillani… MUTTA JEEEE MÄ PÄÄSIN!!”
Olin töissä, kun luin ton viestin. Pitelin itkua, menin ihan sumussa täyttelemään maitokaappiin hyllyjä. Mä kävin aika syvissä ajatuksissa sillon, paljon kasaamista itsessä, että pystyin tekemään sen työvuoron loppuun asti. Kyllä oli paska fiilis, vaikka samalla olin tietysti niin maailman onnellisin siitä, että Henna oli päässyt. Tiesin, etten mäkään voinut olla kaukana, mutta ei ollut nimeä listalla ei. No, parin pisteen päähänhän se jäi. Parin pisteen pyöristysvirhe. Voin kertoa, että ketutti. Hennan sisäänpääsy loi kumminkin hirmuisesti toivoa ensi vuodesta mulle, mutta mä olin silti tosi hajalla.

Unelmat. Ne on jotain semmosta, mitkä on tehty saavutettaviks. Ne on jotain sellasta, mitä varten pitää taistella. Helppoa se ei oo, vaatii töitä ja kyyneleitä. Mut sun täytyy luottaa siihen sun omaan hulluutees.

Ihminen vois joskus olla armollinenkin itselleen ja päästää vähemmällä, mutta tää on mun unelma ollut aina. Mä päätin, että mä lähden joka tapauksessa kotoa pois ja nyt oli helppo sauma lähteä, kun Korpilahdella ollut kämppis pääsi sisään ja muuttaa Vantaalle. Siellä ois muutamia tuttuja lähellä, saatiin mukava kämppä hommattua ja mulle oli duuni tiedossa. Katselin myös Helsingin avoimen yliopiston opintotarjontaa ja olin ilmoittautumassa sinne. Mietin, että simuloituja pääsykokeita vois tehdä parit jossain valmennusfirmassa.
Hain koiraharrastusseuraan. Suunnittelin tulevaa ja olin täysin valmistautunut siihen, että ens vuos tehtäis jälleen töitä kaupassa myyjänä ja samalla lukien hullunlailla pääsykokeeseen.

Tästä seuraavana päivänä mä nään kuitenkin unta siitä, että mä pääsin Viron maatalousyliopistoon lukemaan eläinlääkäriksi. Siis mitä, miksi mä nään tästä nyt unta? Muistan olleeni jo unessakin tosi vihainen siitä, että miks pitää nähdä tälläsiä “pääsykoeunia” nyt, kun kaikki suunnitelmat on selvää ja suunnitellaan kämpän sisustusta. Aamulla suututti vielä enemmän,
koska enhän mä minnekkään oo päässyt. Se päivä tuntu alkuun käynnistyvän tosi huonosti, lähin lenkille kuunteleen musaa ja juoksemaan ketutusta pois.

Oho, mullehan on tullu monta sähköpostia. Ensimmäinen on “Kiitos hakemisesta Eestin yliopistoon, toivottavasti se oli mieluista ja helppoa” ym.
Seuraavan postin mä luin valehtelematta ainakin kymmenen kertaa. Mä en usko, TÄÄ EI VOI OLLA TOTTA, mitä siinä lukee. Siis ihan oikeasti, mitä tässä lukee:

Ekana laitoin viestiä Hennalle, en mä usko. PAKKO SOITTAA HETI PERÄÄN. Siis MUSTAKO TULEE SITTENKIN ELÄINLÄÄKÄRI!!!!!!!!!!!! APUA MITÄ NYT TEHDÄÄN??? MITEN MÄ VOIN PÄÄSTÄ 6. VARASIJALTA SISÄÄN??
Mä alan tajuumaan pikkuhiljaa. Mä alan itkemään, parkumaan, nauramaan ja mitä kaikkea pieni ihminen tekeekään, kun sen yksi suurimmista unelmista unelmista käy toteen. Puhelut isille, äitille, mummoille, kaverille ym. Isi luulee, että on sattunu jotain ihan hirveetä, kun ei saa mun itkupuhelusta aluks mitään selvää xd.

Töihin pitäis mennä reilun tunnin päästä, mä vaan itken naama punaisena ja ihan holtittomasti. Ihan kreisiä.
Onneks työpaikalla Jenni oli ihana ja kerto tilanteen muille, eikä mun tarvinnu mennä kassalle heti töihin tullessa, en tiiä olisko siitä tullutkaan yhtään mitään sellaisena itkunsekaisena :’D
Kyllä sinä iltavuorona loistin aspa-työssä aidosti ja hymy tuntu tarttuvan helposti, oli niin helppo hymyillä. Valehtelematta olin siinä hetkessä yksi maailman onnellisimmista tytöistä.



Kun olin vähän rauhottunu, mä näytin just tältä. Laittaisin tähän oman naamakuvan (joka oli pakko ottaa xd), jos kehtaisin. Ihan identtinen.

Alan elää sitä elämänvaihetta, josta oon unelmoinut sieltä ainakin ylä-asteelta asti. Tää on ihan hullua, miten elämä voi yllättää ja heittää kaikki suunnitelmat ihan päälaelleen aivan yhtäkkiä.
Mut nää asiat ei vaan oo mun käsissä, vaan jossain isommissa suunnitelmissa.
Mä oon niin kiitollinen tästä kaikesta – sain kaiken, mitä halusin ja vielä enemmänkin. Jännittää niiin hirveesti, kun opiskelut on tulevaisuudessa englanniksi ja samalla pitäisi varmaan sitä eestin kieltäkin opetella jossain määrin. Onneksi koulussa on paljon suomalaisiakin.

Hakuprosessi ei mun kohdalla oo ollut todellakaan helppo, siihen on mahtunut niin monia kyyneleitä ja turhautumisia, mutta tää on kasvattanut mua ihmisenä ihan sairaasti. Mä en kadu yhtään, että mä uhrasin yli kaks vuotta mun elämästä siihen, että mä pääsen opiskelemaan just sitä mun unelma-alaa, mistä oon salaa haaveillut niin kauan, kuin muistan. Mä oon aina ollut keskiverto-oppilas, joten luulin, ettei musta olis tähän. Mä kumminkin halusin sitä, se oli mun
suurin unelma. MÄ TEIN SEN. Ihan parasta, että mä ja Henna tehtiin se molemmat! Yhdessä. Mä lähden unelman perässä ulkomaille!!!!!!

Sain elämän, johon en just nyt kaipaa mitään lisää.
Kiitollinen, siunattu, onnellinen. Matkannu tänne ohi ongelmien.
Mietin, miten mä ansaitsen tän kaiken, mitä ikinä uskalsin toivoo, mä sain sen <3

Blogin sisältö tulee varmasti muuttumaan hieman, sillä tästä tulee samalla kertomus mun matkasta eläinlääkäriksi. Tässä välissä on tapahtunut vaikka mitä, koitan ehtiä kirjoittelemaan niitä ylös, mutta nyt on aika paljon keskityttävä kaikkiin näihin uusiin kuvioihin.

soololla kävi tyttöystävä kylässä <3


Ihanuuksien hääkuva.

Soolon luona kävi ensimmäistä kertaa tyttö kylässä. Koirat saivat tutustua rauhassa ja kosiskella toisiaan, Mette oli kova tyttö kiusaamaan poikaressua ;)
Astutushommeleissa Soolo tiesi heti määrätietoisesti, mitä ollaan tekemässä ja hyppäsi selkään. Mettekin näytti olevan mielellään mukana. Yritys kova, mutta lopulta koirat eivät jääneet nalkkiin pitkäksi aikaa, yritettiin parina päivänä. LÄÄÄHPUUH, oli koirapojalle rankkaa puuhaa. Saatiin onnistuneesti siemeniä sisään heti ensimmäisestä satsista, joten nyt vaan varpaat ja sormet ristissä, että sieltä lokakuussa syntyisi pikkuisia piraijoita!
Kuulemma ihan hyvät mahdollisuudet, että siemenet alkaisivat itämään.

Astutuksessa oli auttamassa ja hoitamassa hommaa suurelta osin SayWuf -kennelin Kirsi. Suuret kiitokset vielä! Kirsi omistaa myös Metten isän.
Kuten kuvasta näkee, Soolo oli ehkä maailman onnellisin koirapoika ja tää oli rakkautta lähes ensisilmäyksellä! <3___<3

Pentujen emänä

Goldentroll’s Fire Of The Sky “Mette”

– lonkat: A/A
– kyynärät: 0/0
– silmät: terveet (CEA-vapaa pentuna ja aikuisena)
– näyttelyistä: varaserti, SA, usea ERI, useita luokkasijoituksia.
– Metten isä Hoax ja äiti Kerttu

Mette on nuori, reilu kaksivuotias collietyttö. Todella iloinen, reipas ja sosiaalinen neiti ihmisten ja koirien kanssa. Aloitellut RallyTokon harrastamista. Mette on keppi- ja pallohullu tyttö! Mette osaa rauhoittua, jos ei tapahdu mitään ihmeellistä, mutta on kuitenkin samantien valmis riehumaan tai tekemään yhdessä, jos jotakin tapahtuu. Oikein ihana, täpäkkä neitokainen.

Pennuista odotetaan reippaita ja iloisia collieita! Pentue on molemmille ensimmäinen, näistä odotellaan hyväluontoisia ja iloisen vauhdikkaita pentuja. Yhdistelmä KoiraNetissä.

Pentue tulee syntymään Uudessakaupungissa Maaret Peltovirran luona, Goldentroll’s -kenneliin.



Mette rallytoko-treeneissä.

Samassa voisin mainita, että Soolon lihasrevähdys on menossa tosi hyvin eteenpäin. Fyssarilla käyty taas, saanut juosta vapaanakin jo ja nostaa liikuntamääriä. Parin viikon päästä voisi palata pikkuhiljaa agilityn pariin takaisin, jos paraneminen jatkuu samalla tahdilla. Seurataan nyt kuitenkin tarkasti pojan vointia ja tehdään ahkerasti jumppa- ja venyttelyohjelmia päivittäin. Soolo on juossut myös vapaana jonkin verran – tällä ei ole kuitenkaan ollut mitään seurauksia jalan suhteen. Fyssari epäili, että voi alkaa jossain vaiheessa ontumaan uudelleen, jos menee liian rajusti jo, mutta onneksi ei ole vielä:)
Lisäsin myös Soolon ruokaan MSM-jauheen, jota syön itsekin. Metyylisulfonyylimetaani on tärkeä rakennusaine monille proteiineille. MSM-jauheen on monessa paikassa kehuttu nopeuttavan lihasten palautumista, vähentävän tulehdusta ja lievittää kipeytyneitä lihaksia. Toivotaan, että tästäkin olisi meille hieman apua:)

Mutta, pennuntuoksua odotellessa, nyt toivotaan parasta! <3 Metten kuvat: Maaret Peltovirta