hakuilua + agilityvalmennus

Lauantaina olin töissä loppupäivän ihan täpinöissäni, sillä mulle ja opiskelukaverilleni tarjottiin kämppää!! Ette usko, miten vaikeaa on ollut saada sellaista asuntoa vuokralle, jonne saisi tuoda koiria. Oon oikeasti soittanut ja laittanut viestiä ainakin kymmenestä asunnosta, aina saanut vastauksen, että “ei lemmikkejä”.
Paras oli, kun kyselin lemmikkien tuonnista asuntoon, kyseltiin multa, että tekeeko ne tuhoja?
– Ei tee, on ihan kilttejä koiria, sisäsiistejä ym.
– Entäs, repiikö ne tapetteja? Tekevätkö tarpeitaan sisälle? Mitenkähän ulkoilut onnistuu? Tekeekö sisälle tarpeitaan?
Onkohan ihan yleistä, että vuokrakämpissä, joihin on sallittu lemmikkejä joskus, haisee jotenkin paskalle, tai ettei vuokralaiset maksa lemmikkiensä tekemiä tuhoja?
No, onni onnettomuudessa, meillä on nyt kämppä! Se on edullinen, siisti ja tilava, sekä mulla on huippukämppis! Mitä muuta voisin toivoa?
Voi onnellisuus <3

Hakutreenit

Hakutreenit siis lauantantaina suoraa töiden jälkeen. Keijolle ensimmäinen ukko ihan lähellä, suora lähetys, ei apuja. Vähän lähti koirapoika vinoon hakemaan, mutta sieltä löytyi ukko kuitenkin. Ihana otus, kun ei pyytele apua, vaan ratkoo ongelmat itse!
Toisesta ja kolmannesta maalimiehestä kävin hakemassa hajut. Molemmat ihan näppäriä, joskin kolmannella kävin ehkä vähän turhankin lähellä maalimiestä & Keijolle tuli siten vähän liian helppo etsintätehtävä.

Soololle tein vain yhden maalimiehen. Piisofkeikki, yksi ukko etukulmassa. Noh, eihän se otus sinne lähtenytkään.
Väyväy, mami kerro mitä teen?! Hmm, tässä on puu, tässä on pensas, mitäs täällä tuoksuu… Ihan, kuin toi koira ei olisi ikinä ollutkaan hakumetsässä???
Mira sanoi, että älä anna sille yhtään apuja, kun kerjää niitä, astu vaan askel eteenpäin ja anna itse ratkaista – Soolo kyllä kestää sen, kaikki koirat ei kuulemma.
Muutamien askelien jälkeen se kyllä lähti onneksi taas etsimään, ilmaisu tuli hienosti.
ÄRSYTTÄVÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Tiedän kuitenkin, että se osaa!! Aivan varmasti osaa etsiäkin.

Esa Lehdistön agilityvalmennus

Sunnuntaina ihan huippufiilis treenien jälkeen, taas päästiin niin paljon eteenpäin ja ennen kaikkea: sain uutta ajateltavaa agilitystä. Oltiin Takkulassa Pirkkalassa treenaamassa.

collie

Esa käski mun piirtää treenien jälkeen paperille kaikki asiat, mitä treenattiin. Miettiä niitä ja palauttaa mieleen. Rytmitykset, tuuppaukset, valssit, ajoitukset, KOIRAN LINJAT… paljon ajateltavaa! Oonkin yleensä harrastanut tätä tällaisten “hyvien treenien” jälkeen, mutta normitreenien jälkeen ei viitsi. Auttaa kyllä kummasti muistamaan asioita ja vahvistaa varmasti oppimista. Musta on sitäpaitsi kivaa piirrellä!!

takaakierrossa mulla on ajatus liikaa siivekkeen takana, kun voisin ajatella sitä ohjausta mieluummin “ulospäin”, eli kauemmas vaan. Samoin tuuppaukset vähän hukassa, kuvittelen vaan koiran napsivan esteet väliltä, vaikken anna sille lupaa suorittaa niitä. Ne on pieniä eleitä, mutta Soololle tosi tärkeitä. Kuvittelen, että se tulee “käteen kiinni”, oli kuitenkin tosi valaisevaa, että noin pienellä jutulla sen sai poimimaan niitä esteitä radalta ihan älyttömän helposti.

Avokulma kepeille: ajattelin koiraa viemällä & pyörittämällä saada sen sinne ekaan väliin, mutta ei onnistunutkaan, kun en ollut just oikein. Kouluttaja kysy, miksen käy hakemassa sitä sieltä välistä vaan kädellä näyttämällä – en oo koskaan tehnyt niin. Nyt tehtiin, palkattiin koira 2 krt siihen ja sen jälkeen sujuikin, kuin leikki! Soolo haki superisti kepit tolleen. Oho!! Näin saadaan tosi monta sekuntia pois ajasta!
Tästä tuli oikeesti hyvä mieli – miksen mä vaan uskalla kokeilla erilaisia asioita?

valssit on edelleen mulle vaikein ja mieltä askarruttavin ohjaus! Älyttömän vaikeeta, mutta tän treenin jälkeen aloin taas pikkuisen enemmän tykätä niistä! “Kun sä treenaat sitä vähän lisää, niiin siitä tulee sun lemppariohjaukses!!” Tulisikin! Tuuppaus esteelle, vastakkainen käsi ja jalka, valssit kokoajan vaan nopeemmin valmiiksi, mieluiten jo silloin, kun koira on vasta ponnistamassa esteelle.
Mulle ei olis missään tapauksessa tullut pieneen mieleenikään, että välin 14-17 vois ohjata takaakierrolla + kahdella valssilla! Noi valssit tuntu niin absurdilta ajatukselta, että HUHHU! Esa pistikin miedät sit tekemään näitä ja harjoiteltiinkin askelia tovi, mutta kyllä sieltä jokunen onnistunutkin valssi tuli ja musta alko jopa tuntumaan, että tää on ihan kivaa! Piti vaan olla hullusti eellä ja tehä ne valmiiks, eikä ollut edes kiire!
Voi Soolo parka, kun joutui kestämään toistoja ja minä oon surkimus!!

Takaakierto + valssi on myös edelleen treenattava juttu – mä otan ihan liikaa peruuttavia askeleita, kun se olis oikeesti tosi helppo ohjaus! Kuvittelen monessa paikassa antavani koiralle tilaa, vaikka se ei todellisuudessa tarvi sitä.
Ei sinänsä siis ongelma, mutta saataisiin paljon eteenpäinvievempi siitä.

twistin hyöty ohjauksessa menee, jos mä meen saattamaan koiraa noin lähelle, kuin nykyisellään teen. Tehtiin pari harjoitusta siten, että mä en saa edetä juurikaan, vaan mun pitää malttaa odottaa koiraa sen tullessa putkelta (9-12) ja sitten vasta lähettää sitä, en saa mennä juurikaan puomin ohi. Vitsit se alko kääntymään paremmin!
Pakkovalssi + jaakotus sujui hyvin, sitä ei jouduttu hinkkaamaan :D

Tosi monessa paikkaa mä en ohjaa koiraa ja kerro sille ajoissa, et käännytään ja se joutuu sen takia mennä paljon pidempää reittiä esteeltä toiselle. Mussa on kuulemma tosi paljon ohjaajapotentiaalia, mutta pitää saada tollaset “pienet asiat” toimimaan.
Oli kivaa treenata pitkästä aikaa kouluttajan kanssa, joka vaati tekemään uudestaan ja poimi nopeasti asioita, joissa parantaa. Mun täytyy ihan totta alkaa käymään useammin kouluttautumassa! Sain monille kovin pienille asioille uuden ajattelun, jotka kuitenkin vaikuttavat ohjaukseen ja koiran etenemiseen paljon.

Huippua, tätä lisää!

agilityyn treenimotivaatiota etsimässä

Mulla on ollut jokin käsittämättömän tyhmä ajatus päässä siitä, että Soolo ei tarvitse juurikaan treeniä – “kunhan kisataan ja noustaan kolmosiin”.
Me ollaan tällä hetkellä sillä tasolla, mille mä osaan viedä meidät. Sellasella mukavuusalueella, joten kehittyminen on jollain tavalla pysähtynyt.

Havahduin vasta miettimään tätä. Kaikkein parasta olisi lähteä johonkin valmennukseen, jossa joku potkii mua persuuksille ja huutaa TEE PAREMMIN JUOKSE NOPEAMMIN!1

Tällä hetkellä tyydyn siihen, että katson videoita koirakoista, jotka on huomattavasti meitä edellä taidoillaan.


Soolon ja Keijon Vekki-mummi. <3

    Soolon treenattavat asiat:

  • irtoaminen hypyille!!! (sivuttaissuunnassa, myös eteenpäin)
  • vaikeat kulmat & tiukat käännökset hypyillä (itseltä pelko rimanpudotuksesta pois)
  • kontaktit itsenäisemmiksi (oman liikkeen vaikutus pois)
  • avokulma kepeille

    Keijon treenit (nyt 6kk)

  • irtoamisen vahvistaminen, hyppysuoria lisää
  • 2on2off hyvällä mallilla – häiriöitä ja liikettä lisää, siirretty jo kontaktille
  • keinun bang-peli, jee kivaa
  • opeta pikkuhiljaa ohjauksia ym
  • lähdössä pysymisen vahvistaminen
  • MUISTA: palkka aina apuohjaajalla!

    Evien treenit

  • oman liikkeen rytmitys: milloin kiihdyttää/hidastaa, milloin kääntyä/muuttaa suuntaa
  • pidä katse koirassa, tiedät missä se menee
  • ENNAKOI, ohjaa jo kahta, mielellään kolmea seuraavaa estettä
  • mieti enemmän koiran linjoja, miten ohjaat, älä niitä esteitä
  • ota itsellesi aikaa radalla, älä panikoi
  • luota itseesi & koiraasi, ajattele rennosti, älä ota paineita, pidä hauskaa! Me osataan!

ei tarvis kärvistellä, kun ohjais maltilla loppuun asti

collie
“Halutaan veikan kans jo ulos rällään, ootetaan näin kiltisti!! Anna lupa, jooko??!

Taas niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Perskuleen toka vikat esteet. Ohjaaja on jo hymyssäsuin “nyt tehtiin nolla jee ollaan kolmosissa”, mutta kappas peijakasta, ei se mennytkään sinne renkaaseen. Voi räkä.

Ehkä ihan hyvä, että ollaan vielä kakkosissa. Olishan sinne kolmosiin pitänyt tällä treenimäärällä päästä jo ajat sitten, mutta minkäs sille mahtaa kun koiralla on paska ohjaaja. :D Toisaalta, mikä kiire meillä sinne on, miksen mä vaan nauttis tästä.

Jyväskylän kisat meni penkin alle, mikä ei ollut yllätys – eihän me koskaan siellä menestytä tai saada hyviä ratoja. Tampereella sen sijaan saatiin kaks hyvää rataa, jotka tuntui tosi hyviltä tehdessäkin. Ainut vaan, ne näyttää aika säälittävältä räpellykseltä näin videolta katsottuna. Se on edelleen ihan tosi paljon kädessä kiinni ja kyttää mua. Itellä taas on propellikädet, jotka heittelehtii minne sattuu.
Ruoskaa itselle, se on hyvä. Tajuu, mitä pitää parantaa. Lisää ruoskaa, niin ehkä jopa parantaakin niitä juttuja joskus.

Päästiin sunnuntaille Esa Lehdistön agilityvalmennukseen peruutuspaikalle. Uskon, että tekee meille gutaa. Ei olla oltu kouluttautumassa pitkään aikaan tuollaisen proooon opissa.

Mutta se fiilis! Tää on agilityä. Me mennään lujaa, meillä on kivaa. Se on se oleellinen juttu. Oon niin onnellinen, että oon oivaltanut sen! Agilityn syvin olemus.

Jyväskylän kisat

Sunnuntaina Jyväskylässä. Mä en tajua, mitä kepeillä tapahtu molemmilla radoilla. Meillä ei oo pitkään pitkään aikaan ollu ongelmia noiden lähettämisien kanssa, samoin jätti toisella radalla vikan välin pujottelematta. Eikä ollut ees mitenkään vaikeet keppikulmat. Pöhhöh.



Lempäälän kisat

Keskiviikkona Lempäälässä. Sairaan hyvä fiilis molempien ratoihin tutustuessa, nää tuntu kivoilta ja sitä ne olikin. Haluan jatkossakin Minna Räsäsen radoille, sopii hyvin meille. Ekalla radalla kukaan ei tehnyt nollaa, kymppituloksella voitettiinkin tuo rata, me oltiin kympillä kolmosia. Saatiin taas lahjakortti+uus karvalelu+namipaloja. Jee, voin kyllä kertoa, että vitutti hieman tuon renkaan jälkeen – sairaan hyvä fiilis radasta ja menosta, mutta voi peijakas.
Toinenkin rata ihan jees, ylösmenovirhe puomilla ja taas tokavika esteellä rynnin vähän liian kiireellä ja oma liike pysähtyy.

Ei kai me kuitenkaan ihan hirvittävän montaa starttia kakkosissa enää tarvita. Toivottavasti.



Keijon treenit?

Keijo aksailemassa, tekee vielä ainakin toistaiseksi kokonaan ilman rimoja. Pari viikkoa sitten uskaltauduin irti koiran kiinnipitäjistä ja samalla mulle ihmeteltiin, että mihin sä oot sitä edes tarvinnut? Pentu pysyy ihan älyttömän hyvin lähdössä <3 Pari kertaa yrittänyt karkailla tietty, mut oon ollut sen kanssa jo heti alusta aika mustavalkoinen, niin ei se kauheasti lähe kokeilemaan.

Takaakierto+valssi sujuu hyvin, voisin lisätä hieman etäisyyttä takaakiertoon, eli uskaltaa lähettää sitä kauempaa jo sinne, kun irtoaa ihan ok.
Myös pakkovalssi sujui, tuli hyvin merkkaukseen - uskalla lähteä liikkumaan jo reippaammin, se tulee kyllä. Putkiin sinkoaa hienosti, eteenlähetystä & etenemistä pitää vielä vahvistaa (haluun siitä kymmenen kertaa paremmin irtoavan, kuin Soolosta).

Kontakteilla ollaan jo siinä pisteessä, että kun nostan pennun alastulokontaktille puomilla, se menee hienosti alas ja pysähtyy 2off2on -asentoon. Vielä vahvistellaan liikettä mukaan, mun liike ei saa olla se pysäyttävä juttu!
Älyttömän pienellä treenillä ollaan päästy tähän asti. Musta tuntuu, että Soolon kanssa tein paljon enemmän duunia.

Hakuiltukin ollaan. Tehtiin pari hajunhakua ja yks suora lähetys (MM lähellä). Nää suju hyvin, tokalla hajunhaulla ei vaan ilmeisesti saanutkaan hajua, kun lähti vähän keulimaan ja pentu juoksi aika paljon ohi.. sillä ei oo ainakaan irtoamisongelmia tässä lajissa. :’D


collie

collie

collie

collie

Kuten näkyy, täällä oli hetken aikaa jo luntakin, kaikki vaan suli jo pois. :–( Soolo on söpö, kun se juoksee pennun perässä pihalla ja huutaa, ihan ku sitä ketuttais, kun se ei meinaa saada sitä kiinni pienellä ympyrällä juostessa. Lopulta Keijo tekee kuitenkin aina kuperkeikat, kun Soolo saa sen kiinni. Onneks se on vielä pentu, opettelee tollasia törmäyksiä.

Minun rakas, jo viisivuotias!

Ensimmäisiä hetket kotona


collie

collie

collie

collie

collie
Maailman paras isoveikka, joka leikki alusta lähtien! Nää kuvat ei anna kyllä oikeutta Kingille, se oli oikeasti innolla mukana! Pikkunen termiitti vaan hyökkää päälle – vauhtia sata ja älyä nolla.

collie
Rakkaus <3

Pikkupoika miehistyy


collie
Soolo vuoden vanhana.


4,5-vuotias komistus.
collie

Mihin nämä vuodet katoaa? Vasta äskettäin sain maailman parhaimman joululahjani, josta olin haaveillut useamman vuoden.
Haaveilen vieläkin, että saisin joskus itselleni Soolon pennun. Se on vaan niiiin minun koira. Työnarkomaani collie, joka komentaa vähän liikaa.

Yksi maailman rakaimmista olennoista maapallolla. Ensimmäinen truu kisakaverini. Toivottavasti meillä on vielä monen monta yhteistä vuotta edessä. <3

Te tartuitte toisiin nyt niin kuin kieli kylmään rautaan (kinkku)

collie
collie

Nukun pitkään, juon hartaasti toista kuppia aamukahvia. Ensimmäinen kuppi meni samalla, kun vein koiria ulos aamujuoksuille. Edellisenä aamuna naureskelin moneen otteeseen tälle artikkelille. Löysin itseni niin monesta kohtaa, sain samaistua. Samalla hetkellä välttelen bilsan SAT-testiin lukemista. Hitaat aamut <3

collie

Siitä on pian vuosi. Vuosi. Yksi kokonainen vuosi ilman mun ensimmäistä rakasta karvaturriani. Sitä, jota odotin aivan varmasti eniten. Jännitin kotiintuloa, hakemista, ensimmäisiä agilitytreenejä, monia leirejä. Sitä kaikkea. Sitä, josta kaikki tämä lähti.
Ahmin koirakirjoja ja luulin tietäväni koirankasvatuksesta lähes kaiken. Voi, kuinka väärässä olinkaan.

Muistan, kun yhdellä koiraleirillä Kingi itkeskeli yöllä häkissä ollessaan ja ratkaisin huutamisen heittelemällä sille naksuja häkkiin – olihan se joo hetken hiljaa, kunnes taas alkoi.. Huonetoverit tykkäsivät :D
Toisella Taitavien tassujen leirillä yölenkkeiltiin, syötiin lettuja ja huudeltiin Kukkuuuta Jennan (Siri) ja Saran (Hukka) kanssa. Olin onnellinen, kun joissakin agitreeneissä Kingi pysyi hallinnassa, eikä karannut haistelemaan.


collie

Pieni hetki sitten ystävälläni oli vielä kaksi vanhempaa koiraa, mutta yhtäkkiä ne ovatkin poissa onnettomuuden takia. Lähtivät ihan yhtäkkiä, yhdessä, etkä voi tehdä mitään. Just noi koirat on olleet miljoona kertaa samoissa treeneissä, samoissa kisoissa ja reissuissa.
Samantien uutisen kuultuani oli aivan pakko ottaa molemmat koirat kainaloon ja olla niin ylettömän kiitollinen noista kahdesta otuksesta. Ne olis aivan yhtä hyvin voineet olla mun koirani, jotka pääseet vahingossa livahtamaan ovesta ulos. Äärettömän surullista. Miksi?

Lupasin aiemmin kirjoittaa Kingistä monia artikkeleita, muistella vanhaa hööpöpappaa niissä ja samalla käsitellä surua niissä, mutta en mä ole pystynyt. Tätäkin juttua oon monta kertaa kaivanut luonnoksista ja jatkanut uudelleen. Ikävä vaan kasvaa muistellessa liian kovaksi.

Vieläkin, jos mä katson meidän yhteisiä kuvia, tulee herkistynyt olo. Kuvittelin, että pystyisin muutaman kuukauden päästä Kingin poismenosta katsella niitä ilolla, muistella ihania aikoja, mutta ei.
Jos sallisin itseni katsella niitä yhtään pidempään, itkeskelisin varmasti koko loppuillan. Eilen illalla sattumalta katsoin kuvaa, jossa Soolo on suunnilleen Keijon ikäinen ja juoksee Kingin vierellä – molemmilla suunnaton ilo. En tiedä, oonko vaan yletön herkistelijä, vai onko ihan normaalia olla yhden kuvan jälkeen ajatuksissaan pitkän aikaa. Itku lohduttaa, mutta miksi ne parhaat viedään ensimmäisinä? Miksi ikävä sattuu?

collie


collie

Tää video ainakin näyttää sen, että ihan pirteä pappa se oli kaksi päivää ennen totaalista romahtamista. Ne leikki vielä Soolon kanssa <3 Ihan paska video, paskanen piha ja kaikkea, mutta mulle se on aarre!
Kingiä ei voinut pitää pihassa vapaana, koska se saattoi ihan yhtäkkiä keksiä, että HAA nytpä lähden livohkaan ja sen jälkeen koiran korvat menit lukkoon. Metsälenkeillä se kyllä tuli mukana kivasti.


Ristiriitaista. Elämä menee eteenpäin, vaikka jotkut parhaat palat siitä jää taakse. En haluaisi kokea uudestaan niitä tunteita, kun halusin niiiiin paljon onnistua, olla paras ja pettyä aina uudestaan. Ei se ollutkaan niin helppoa. Sain Kingin kanssa opetella elämää, opetella niitä pettymyksiä. Isoja juttuja.

Keijo on vähän herkkiksempi, kuin Soolo. Soolo oli pentuna MUISTAAKSENI sellainen rämäpää, ettei sitä edes jännittänyt mikään tai kukaan. Meni joka paikkaan. Keijo on vähän mietiskelijä – ensimmäistä kertaa hallille tullessaan mietti, mikä paikka tää nyt on, voiks tonne mennä mami? (Lempäälään halliin kuitenkin suinpäin)
Sama juttu, kun tutustuttiin puomiin, pikkuse mietiskellen mentiin. Ihana kuitenkin huomata, että heti seuraavalla kerralla se on asenteella “täällä oli superihanaa jee pääsen tänne mennään täysii heti!”

Ilman Kingiä en olisi osannut suhtautua tuohonkaan oikein, olisin varmaan lällytellyt “tulehan, jooko, mentäis nyt, voi pieni kun jänskätät noin”, nyt taas mennäään asenteella “nonii alas tulla sieltä, vauhtia” ja koira on et jaa okei, sen sijaan, että menis enemmän jännittyneeseen tilaan, ku toi mamiki on tollane outo.

Kingistä jutellaan meillä edelleen vähintään viikoittain, aina verrataan joka asiassa “Kingi ois tehny sitä ja tätä”. Se pysyy muistoissa. Tuhkat odottavat pianon päällä edelleen hautaamistaan, jotenkin mulla on sellanen olo, että en oo vielä valmis päästämään kokonaan irti. Nyt mulla on jotakin siitä vielä jäljellä. Ehkä ensi kesänä.

collie

Oon miettinyt, että ehkä tavallaan oli helpompaa, kun ei tarvinnut lopulta tehdä itse sitä raskainta päätöstä – koska on aika? Olisi ollut ihan mahtavaa saada pitää pappa elämässä vielä monta vuotta pidempään, sitä mä toivoin ja toivon edelleen. Toisaalta lohdullista, että se myös säästi mut siltä tuskalta, kun pitää päättää toisen elämästä. Nyt ei voitu tehdä muuta, eikä sillä ollut kipuja pitkään.

Se oli mun ensimmäinen. Niin rakas, että sattuu vieläkin ajatella. Kaipaan mun omaa mustaa poikaa.

collie

Olit hieno jätkä, upee poika ja ihan äärettömän taitava! Sä tiiät sen.