agilityhaaveita ja virtsateitä anatomiassa

Anatoooooomia, mun suuri rakkaus. Or not.

Viha-rakkaussuhde ehkä kuvastaa parhaiten. Anatomia on meillä edelleen se aine, joka työllistää eniten, mutta on kuitenkin hurjan mielenkiintoista! Ruuansulatuselimistön jälkeen ollaan opiskeltu munuaisia ja niiden toimintaa, sekä siihen liittyen virtsarakot, johtimet ym. Näistä opetellaan kaikki osat, joista iso osa on onneksi jo hieman entuudestaan tuttujakin. Latina lisänä.
Munuaisten jälkeen luvassa on sukupuolielimet, jotka ovatkin jo viimeinen aihe tältä keväältä ja pääsemme valmistautumaan loppukokeisiin.

Kävin kokeilemassa biokemian lopputenttiä, mutta en valitettavasti päässyt läpi. Siitä huolimatta, vaikka koen, että mulla on kohtuullisen hyvät lähtökohdat kyseisen aineen opiskelulle, mulla on ollut hieman vaikeuksia sen kanssa. Mä kuitenkin koen, että tää on suurimmaksi osaksi mun laiskuutta. On niin paljon muutakin opiskeltavaa, että oon jättänyt sen jonkin verran vähemmälle. Biokemia loppuu kuitenkin tän kurssin jälkeen meiltä, joten sit voi huokaista helpotuksesta! Kemian ja bilsan opiskelusta ja hallitsemisesta lukiotasolla on kuitenkin hurjasti hyötyä myös täällä:)

Unelmien herättelemistä afrikkaluennolla

Suolet ry järjesti meille extraluentona Afrikka-aiheisen luennon. Mulla on pienestä tytöstä asti ollut sellainen hullu unelma, että pääsen joskus tekemään vapaaehtoistyötä esim. Intiassa tai jossakin muussa köyhässä maassa, sterilisoiden kissoja ym. Tää luento oli siis just mua varten! Olin ollut aamusta asti kokopäivän koulussa, ehdin käväistä anatomian pitkän labran jälkeen lenkittämässä koirat tunnin verran ja sit takaisin koululle.
Tämmösissä tilanteissa miettii, että oon kyllä valinnut alani oikein, koska vaikka väsymys painaa päälle, niin silti mielenkiinto voittaa ja mä haluan mennä vielä enemmän.

If your dreams don’t scare you they’re not big enough.

Kuultiin tarinoita Afrikan savanneilta. Esimerkiksi kuinka tyhmiä eläimiä kirahvit ovat – kiipeevät vuoren huipulle ja jäävät sinne kuolemaan nälkään. Sit niitä joudutaan pyydystämään helikopterien kanssa ja kuljettamaan vehreimmille laitumille. Kirahvien kuljettaminen on kuulemma melkein yhtä normia siellä, kuin hevostrailerit täällä Virossa. ;D Tarinat leijonista ja norsujen hammaslääkäreistä saivat mut innostumaan entistä enemmän!
Tää on niin siistiä! Tajusin, et mulla on mahdollisuus toteuttaa ihan mitä vaan hulluimpiakin unelmia, jos mä vaan teen töitä niiden eteen.
En haluu antaa väärää kuvaa kumminkaan, ei se oikeasti oo niin helppoa muuttaa toiseen maahan ja opiskella vieraalla kielellä. Ilman motivaatiota ja intohimoa tätä ei varmaan jaksaiskaan. Mä kumminkin oon (lähes) jokapäivä kiitollinen siitä, että mä saan opiskella just tätä!

Agilityssä Uudenlaisia oivalluksia

Me ollaan täällä Tartossa ollessamme treenattu se pari kertaa viikossa agilityä. Mä oon tosi kiitollinen meidän treeniryhmästä, koska on ottaneet mut avoimesti mukaan ryhmään, kouluttaja puhuu sujuvasti englantia ja ryhmäläisetkin. Mä yritän sit parhaani mukaan välillä heittää jotain eestiksi ja saan usein naurut päälle – mut positiivisesti vaan ;D

Jaanika (kouluttaja) on saanut mua ajattelemaan agilityä hieman uudella näkökulmalla. Mä oon tähän asti vaan luullu, et Soolo nyt ei vaan irtoa ja sitä pitää saatella aika paljon joka esteelle – eli mulle tulee radalla vaan seuraava ajatus-flow päälle: juokse niin nopeasti kuin pääset jokaisen esteen luokse ja toivo, että se suorittaa ne, eikä ota kieltoja.
Oon kyllä aiemminkin tiedostanut, ettei oo ihan oikea ajatusmalli tehdä agilityä, mut sillä on päästy tähän asti. Mut ilmankos VÄHÄN TÖKKII.
Mut nyt! Keijo irtoo suht helposti (tai ainakin poimii esteet), miksei Soolokin? Jaanika on sanonut mulle ties kuinka monta kertaa, että hei älä juokse noin paljoa, vaan lähetä ja anna sen koiran tehdä tehtävänsä – se kyllä osaa.
Viime treeneissä oli hauskaa, kun Jaanika selvitti mulle mitä mä teen seuraavalla yrityksellä. Jupisen mielessäni, että ei kyllä tuu onnistumaan Soolon kanssa, ei varmasti. MUTTA! Oho, en voinu uskoa mun silmiä kun se koira vaan hakee esteitä ja menee itsenäisesti!! Siis niin magee fiilis ja mä vielä kehtasin olla luottamatta ohjeisiin – kannatti kuitenkin yrittää;)

Mukavuusalueilla ei kehity, mun pitää uskaltaa haastaa itseeni useammin. Karu fakta.

Mä oon myös tykännyt paljon enemmän tähän asti käyttää valsseja ja pelännyt persjättöjä, mutta vitsinvitsit nekin on alkaneet toimimaan meillä ja monessa paikkaa vielä paljon paremmin, kuin valssit:)

Keijon kanssa on aika helppoa ohjauksellisesti, mun pitää vaan muistaa tukea koiraa katseella kun se suorittaa hyppyjä. Vaikka mä ajattelenkin, että rimat on koiran tehtävä ja useinmiten koiran vika, jos ne tippuu, mutta kummasti tuo katsekontakti auttaa niiden ylhäällä pysymiseen.
Mun kädet on kuulemma edelleen aika propellit kohti taivasta ja mä koitan lähettää koiraa esteille näyttämällä kädellä monta kertaa ”menemenemenemeNYTMENE”( = ei muuten toimi!!), josta alan myös ehkä pikkuhiljaa päästä eroon..
Odotan jo kovasti, että pääsen kisaamaan Keijonkin kanssa. Kepit aika kesken, mutta eiköhän kesällä viimeistään;)


Kertauksena omia yleisiä mokia kentällä

– älä juokse jokaiselle esteelle, vaan lähetä ja juokse silloin, kun tarvitsee
rytmitys – auttaa koiraa hahmottamaan, milloin mennään kovaa ja milloin pyöritään pienemmällä akselilla
– omat kädet -> älä tyrkytä esteitä monta kertaa, vaan kerralla kunnolla, hallitse kädet paremmin, jotta et sekota koiraa suotta
tue koiraa katseella – jatka ohjaustasi ja pidä se päällä, vaikka liikutkin jo seuraavaa radan pistettä varten

Kaikki on siis vallan perusasioita, mutta miksi ne on mulle silti niin kovin hankalia vieläkin? Kuusi vuotta harrastettu, enkä vieläkään osaa – ehkä se on tän lajin suola! 😀

Throwbäkki Suolten vuosijuhlille


pentuhaaveita ! <3 <3 <3

Nyt mie oon vähän innoissani ja täpinöisäni, saan nimittäin paljastaa meidän hiljaisuudessa luomia suunnitelmia! 😀

Soololle ja on suunnitelmissa toinen pentue alkuvuodelle 2017.


pentujen emänä Timtam



Lonkat: B/A
Kyynärät: 0/0
Silmät: Terveet (geneettisesti silmä terve!)
Selkä: LTV0 (normaali)
DM: kantaja
MDR1:+/+ terve
Suorittanut SCY:n epävirallisen paimennustaipparin
– yksi aiempi pentue Mustan Nikolauksen kennelissä.

Terhi kertoo Timtamista kotisivuillaan seuraavaa: ”Timtam on keskikokoinen, mutta vahvaluustoinen narttu. Timtamilla on erittäin kevyet liikkeet. Luonteeltaan pehmeä, erittäin iloinen, energinen ja nopea collie. Timtamilla on erittäin vahva paimennusvietti, ja sen kanssa ollaan harrasteltu paimennusta. Timtamilla on myös riistaviettiä. Timtamin tykkää kotona loikoilla sohvalla kainaloisena.”

tietoa Timtamin sulhosta, Soolosta

Yhdistelmä on sikäli mielenkiintoinen, että Timtamin suku koostuu koirista, joita ei ole suomalaisten koirien sukutauluissa. Timtamin emä Nina nimittäin on tuotu Australiasta kantavana Suomeen.
Timtam on lisäksi pina (pitkäkarvainen nahka), joka siirretty lyhytkarvaisten collieiden rekisteristä pitkäkarvaisiin, joten Timtamin sukua ei pitkäkarvaisten puolelta löydy. Luvassa on siis geenipoolin laajennusta pehkocollieille 🙂
Yhdistelmän sukusiitosprosentti onkin KoiraNetin mukaan 0.00% kahdeksan sukupolven osalta, mikä ei ole ihme 😉

Molemmat vanhemmat ovat perusterveitä ja reippaita collieita. Soolon suvusta löytyy myös monessa polvessa menestyneitä harrastuskoiria 🙂 Näistä esimerkkeinä: emä FI AVA Maple Yard Chupa Chups, siskopuoi FI AVA Maple Yard Hello You Fool, emänemä FI AVA AVA-H FI TVA Purple Pearl’s Illusia & isänemä FI AVA FI TVA Misty Island Copycat. Kauempaa löytyy mm. FIN KVA Twilight Moon Incomparab Immo & FIN MVA FIN KVA Twilight Moon Fair Foxy & FIN TVA FIN AVA Misty Island Kith N’Kin.

Timtam on vielä menossa luonnetestiin ennen mahdollisia pentuja. Timtamin sisarukset ovat myös tosi reippaita ja hyväluonteisia collieita – mm. yhdellä veljellä RTK1 & AVOHYV, VASERT, MH suoritettu x2.

Timtamin suvusta ja sisaruksista voit lukea runsaasti lisää Minnan sivuilta.
Pennut luovutetaan tunnistusmerkittyinä, eläinlääkärin tarkastamina, silmätarkastettuina, pentutestattuina ja moneen kertaan madotettuina. Kasvattaja on Kennelliiton, SCY:n ja Aktiivicollieiden jäsen.
Pennuista odotetaan reippaita ja energisiä kavereita niin lenkkipoluille, kuin harrastuksiinkin 🙂 Kerrotaan mielellään lisää vanhemmista, joten kysy ihmeessä jos kiinnostuit!

–> Yhdistelmä KoiraNetissä.
–> Suunnitelma Haukotus.netissä
–> kurkkaa myös muutama söpö kuva Soolon ensimmäisestä pentueesta

Lisätietoja:
Terhi Pessi / Scotfox’s, Hollola
Email : terhipessi[at]gmail.com
Puh : 0404808535
tai
Evie Rekola, evie.rekola[at]gmail.com

ruuansulatuselimistöä ja epäonnistumisen pelkoa

Heissulivei! Tänään on ollut superhyvä fiilis. Viime viikolla mulla oli vielä hirveä stressi päällä, kun meinasin jäädä koulun aikataulussa jälkeen. Helpottaa mielenhallintaa kummasti kuitenkin heti, kun pääsee takaisin rytmiin.
Meillä on ollut tällä hetkellä opettelussa ruuansulatus. Ollaan leikelty taas eläimiä koululla ja opeteltu niistä raadoista tunnistamaan, missä on mikäkin ohutsuolen osa, umpisuoli ja paksusuolen rakenteet. Näissä on aika paljon eroavaisuuksiakin eri eläimillä, joten opeteltavaa riitti.


Tää Niilin kroko oli tuotu jostakin pienestä eläintarhasta meidän koululle selvitettäväksi, miksi se on kuollut. Syytä ei kuitenkaan varmaksi löydetty, ehkä tuberkuloosi tai jokin muu keuhko juttu.
Se oli vasta 15v, kun yleensä ne elää n. 80vuotiaaksi, ellei pidempäänkin (kuin ihmiset). Mulle oli uutta, että ne voi hengittää tosi harvoin, esim kerran 10min aikana. 😮 Joten vähän aikaavievää hommaa selvittää, miten toinen hengittää xD

Ruuansulatuksessa suulliset tentit oli mulle taas vaikeita, mä olin kyllä opiskellut hyvin, mutta jotenkin jäädyn siinä tilanteessa, jos heti alussa joku menee hiemankin vikaan. Sain siis uusia kyseisen tentin kolme kertaa, että pääsin läpi! Huhhu, meinasi epätoivo iskeä. Olenko mä oikeasti näin tyhmä?
Mulla oli päivä, jolloin olin aika maassa epäonnistumisieni kanssa. Mietin, että ei musta koskaan taaskaan tuu mitään, enkä selviä. Pelolle ei kannata alkaa antaa edes pikkusormea – se vie koko käden!
Netistä lukiessa muutamia motivaatiokirjoituksia, aforismeja ja lainauksia alkoi usko itseen pikkuhiljaa palautumaan ja ymmärtämään, että tää juttuhan mun nimenomaan tarvii oppia. Mun tarvii osata epäonnistua. Se ei oo heikkous, mä saan antaa itelleni luvan epäonnistua. Mä oon aina ollut se suorittaja-tyyppi, joka haluu tehdä tunnollisesti hommansa.
Mä todennäköisesti vaan turruttaisin itseni loppuun, jos en hyväksyisi itseltäni moista ja ruotisin itseäni tällaisista pienistä asioista. Hyvä huomio oli, että maailmassa on vielä niin paljon muutakin kuin yksi anatomian suullinen tentti 😉

Ruuansulatuksesta meillä oli ensikertaa myös kirjallinen tentti, jossa opettaja antoi kolme essee aihetta, joista sun täytyy sylkeä kaikki tieto paperille. Tää oli mulle selkeästi helpompi, kun pääsin heti ensimmäisellä kerralla läpi. Kirjoitin hampaista, ohutsuolesta ja lehmän mahasta. Ruuansulatuksen kanssa arvostelu on ollut myös vähän tiukempi, mutta onhan tää tärkeä aihe.


Eläinlääkisopiskelijoiden leffa-ilta, sohvalla vieressä karvaturrit 😉

Ruuansulatus on musta ihan äärettömän kiinnostavaa, ne on ihmisellekkin ”toiset aivot” ja uskon, että kaikki kehon hyvinvointi lähtee sieltä. Ruokaremonttia tehdessä kiinnostuu kaikesta mahdollisesta sen ympärillä ja on äärettömän siistiä, että oppii oikeasti vähän ymmärtämään, mitä siellä eläimen tai ihmisen sisällä tapahtuu.. 🙂 Melko pintapuolisesti me vielä näitä asioita käydään, mutta eiköhän päästä syvemmällekkin saloihin, kunhan saadaan perusasiat haltuun.


Kotikatu muutama viikko takaperin – nyt on jo lämmintä!


Jee! Mami vie agilityyn!

ymmärrän et mulla on kaikki tässä näin

colliet Tartussa

Kevät rientää jo. Aivan parasta herätä aamuisin virkeänä ennen kellonsoittoa, kun aurinko paistaa suoraan silmiin. Parasta, kun pelkästään hienon ilman takia tekee aiiiivan hirveesti mieli lenkille.
Kevät on niin ihanaa aikaa, tuntuu, et herää uudestaan eloon talviunilta. Tänä talvena mulle ei oo tullut sitä tyypillistä masennusaikaa, mutta kyllä tää runsas valo tuo silti aina hymyn huulille ihan erilailla!

Mul on hyvä näin. Oon löytänyt, mitä etsinykki.

lenkillä

Mun arki on tällä hetkellä aika helppoa, koulua on kolme päivää viikossa, jonka lisäksi kotona on kuitenkin aika paljon tekemistä. Tällä hetkellä opiskelen ruuansulatuselimistöä.
Suurimmaksi osaksi olen oppini saanut kylläkin meidän praksa-tunneilta, sillä olen osallistunut myös toisen ryhmän tunneille (vapaaehtoisena), jolloin oon saanut räplätä raatoja kyllästymiseen asti.
Tällä tavoin koen kuitenkin oppivani parhaiten – kun saan tehdä käsillä, etsiä missä on ohutsuolen pars descendens tai umpisuoli (cecum).
Anatomian opettelu on siitä hauskaa ja palkitsevaa, että aluksi tuntuu, että tässä on töitä aivan hirveästi, eikä tästä koskaan selviä, mutta jo viikon jälkeen fiilis on ihan toinen. Ja se, miten mielenkiintoista tää on!!

iltalenkillä kahen collien kanssa Tartussa

Koulun klinikalla ollut 7-päiväinen harjoittelu sisälsi lähinnä karsinoiden siivoamista, hevosten ruokkimista ja ulosviemistä ym hoitamista. Tulipahan tilat tutuiksi ja koulun eläimet myös. Koulullamme on myös lehmä, jonka tilat siistittiin myös pari kertaa päivässä.
Tykkäsin viikosta, vaikka luulin kuolevani aikaisiin aamuherätyksiin, mutta toisin kävi. Samalla viikolla pääsi myös tutustumaan paljon lähemmin yhteen virolaiseen opiskelijaan, kun muuten ei olla oltu niiden kanssa ihan hirveästi tekemisissä.

biokemia labratyöt

Biokemman labrat tuntuivat välillä oikeasti siltä, etteivät ne lopu ikinä, mutta kummasti niistä selvittiin! Hyvällä porukallamikään ei oo mahdotonta! Viimeisillä kerroilla päästiin tekemään jo jotain vähän mielenkiintoisempaakin, mm. otettiin virtsanäytteet omilta koirilta ja analysoitiin niitä. Puhtaat, tai terveet paperit tuli 🙂

keijo koulussa

Keijo pääsi myös käymään koulussa alkukeväästä, kun opeteltiin bodypartseja ja palpoitiin niitä omista elukoistakin. Keijo otti ihanan rennosti – aluksi ihan onnessaan kaikesta siitä ylitsevuotavasta huomiosta, mutta osasi rauhoittuakin, vaikka ympärillä oli kasapäin ihmisiä.

Aina ennen oon tottunut odottamaan kesää, jolloin saa olla töissä ja rentoutua, eikä tarvitse opiskella niin paljoa. Nyt mä en halua, että kesä tulee. Mä en halua, että nää vuodet menee näin nopeasti!!
Enää pari kuukautta, niin ensimmäinen vuosi on jo paketissa. Mä uskon, että näistä vuosista tulee yksiä mun elämän parhaimmista. Mä haluaisin vaan olla täällä – opiskella eläinlääketiedettä ja olla näiden ihanien ihmisten kanssa! Iiik.

between finland and estonia
Jossakin kahden kotimaani välillä.

meidän arkea ja agikisakuulumiset

Tää oli unohtunut julkaista aiemmin! Ups. Alkukevään fiiliksiä siis tässä 😉 Ja pieni throwbäkki näihin ihaniin keleihin!

tartu syksy

Arki on alkanut taas muodostua omiin uomiinsa: tekemistä riittää niin paljon, kuin jaksat painaa!
Viime viikolla oli lyhyt kemian esitelmä, jossa annoin yleiskatsauksen vitamiinien, hormonien ja entsyymien säätelyyn.
Tällä viikolla ollaan uurasteltu porukalla anatomian esitelmän parissa, jossa onkin vähän enemmän puuhaa, kun pitäisi riittää juttua oppitunnin ajaksi :–) Aiheena meillä on kaviot, sorkat ja tassut!
Ja jottei aivan liian tylsää olisi, niin opeteltavana on myös bursat (”limapussit”) ja tendon sheath:it, eli jänteiden päällä olevat sellaiset rakenteet, joiden sisällä on nivelvoiteita (synovial fluid).
Bursien lisäksi mulla on tekeillä myös tutkielma yhdelle kurssille collie eye animalysta (CEA), eli collieiden tyypilisimmästä silmäsairaudesta. Joku saattaa jopa arvata, että aihe oli vapaa-valintainen 😉

Ensi viikolla mulla alkaa viikon mittainen harjoittelu koulun klinikalla hoitaen koulumme eläimiä – tiedossa siis aikaisia aamuherätyksiä ja luultavammin vähän rankempi viikko. Mä kun en ole yhtään aamu-ihminen, mutta eiköhän siitä selvitä!
Noin muuten arki on tosi kivaa. Välillä mulla tosin on stressikiemurat vähän turhan korkealla, johtuen siitä, että en osaa välillä rauhoittua, vaan paahdan menemään! Salia, koiratreenejä, koulutehtäviä, kavereita.. Siinä on vähän aikatauluttamista!

Sirkushuveja kisoissa

Pari viikkoa sitten kisailtiin Soolon kanssa toista kertaa täällä lahden toisella puolella.
Mulla oli ollut kyläilemässä keskiviikosta lähtien vanha kämppäkaveri-nykyinen eläinlääkisopiskelija Henna Helsingistä, joten yöunet on jostakin syystä jääneet tosi vähäiselle. Tää kostautui aikalailla mun kisoissa, menin aika puolitehoilla ja juoksufiilis ei ollut parhaimmillaan.
Jännitti. Mä en sitä ees kelannut, mut meidän kouluttaja tuli mulle sanomaan radan jälkeen, et huppista ota vähä rennommin, Soolo joutu ihmettelemään koko radan ajan, että mikä mua vaivaa. Mitä mamma sä teet?
Viimeiselle radalle mä sit kokosin itteni, virittelin koiran ja itseni oikeaan mielentilaan jo lähdössä, niin johan alkoi sujumaan paremmin! Tällä radalla oli se fiilis kohdallaan, vaikka tuloksilla ei vieläkään juhlittu (hyllyä hyllyn perään ;)).

Näistä kisoista viikko eteenpäin ja meillä oli paikallisen koiraseuran epikset, johon osallistuin toki molempien poikien kanssa. Keijon kanssa tehtiin A0-radat, sekä tunneliradat. Nämä kaikki oli aikalailla onnistuneita, joku rima sieltä tippui kyllä, mutta se on pientä 🙂 Yhdellä radalla tosin harmittaa vietävästi, kun vahingossa annoin sen varastaa lähdössä. Tyhmä minä. Mutta voitettiin silti :–)




Soolon kanssa tehtiin kaksi open-rataa, joka oli 2-3 luokan tasoinen rata. Ensimmäinen rata oli ihan hirveää, mua jännitti taas niin paljon! Seuraavalla radalla kokosin itseni, vein rauhallisen koiran lähtöön ja saatiin jo paljon parempaa menoa aikaiseksi. Kepeillä tuli taas virheitä, jätti vikan välistä yms. En oikein tiedä, mikä niille on tullut? Treenitauon aikana jotenkin tulleet vanhat ongelmat uudelleen esiin?? Tehotreeni paikallaan. Muuten olin oikein tyytyväinen rataan, me oltiin pitkästä aikaa samalla radalla!
Jotkut luokkakaverit ihmettelivätkin, miten mä oon näin iloinen tommosesta radasta, mut meille se oli edistysaskel ja siellä oli paljon hyvää! xD