keväällä on paljon opittavaa pienelle eläinlääkärinalulle

Vielä päivä lomaa, jonka jälkeen päästään taas opiskelemaan! Jippii! Johan tässä on jo lomailtukin. Viimeiset päivät on otettu aika rennosti poikien kanssa – lenkkeillen ja syöden hyvin, joten nyt on akut ladattuina kevättä varten. Odotan innolla kevään haasteita ja kaikkea opittavaa!

Musta on mahtavaa, että mulla on vieläkin se sama fiilis: tänne mä kuulun. On vaan niin mahtavaa olla just täällä. Oon matkalla mun unelmaa kohti ja teen töitä sen eteen jatkuvasti. Eikä kaduta yhtään ne pari vuotta, jotka elämä vaati päästäkseni tähän pisteeseen. Tän eteen kannatti vähän panostaa!
Ei se elämä joka päivä oo herkkua tietenkään, mutta ainakin tiedän, että oon tekemässä just sitä, mitä pitääkin! Mä kyllä kieltämättä kuvittelin eläinlääkikseen hakiessa lukioikäisenä, että opiskelu ois paljon ns. rennompaa. Mä kumminkin tykkään opiskella, onneksi, ilman sitä täällä ei pärjäisi!

Viron kielikin alkaa pikkuhiljaa taipumaan paremmin – nykyään pääsen lähes välittömästi jyvälle, mistä aiheesta puhutaan esim. TV:ssä, sekä osaan jotenkin vastailla kadulla koirista kyseleville ihmisille. Joskus ihmiset kyselevät vielä niin outoja juttuja, että täytyy sanoa ”vabandust, ma ei saa aru, räägin ainult natuke eesti keelt” 😀
Onneksi meidän eestinkielen kurssi jatkuu nyt keväällä, opin lisää! Viro on niin hauska ja helppo kieli.

Mä en kumminkaan oo lakannut vieläkään ihmettelemästä, miten nopeasti tää paikka on alkanut tuntua niin kodilta! Siihen osallisena varmaankin kiire, stressi, uudet mukavat ihmiset ympärillä ja oma kotikolo 😉 Ja mikä parasta, uusi ja kiva agiporukka ja kisailu täällä!

onnellinen soolo keväällä rp_sollpppis.jpg

Miltä ensimmäinen kevätlukukausi näyttää?

Keväällä jatkuu samoja aineita, mitä syksyllä jo aloiteltiin. Tällä hetkellä vielä tuntuu siltä, että kevät ei tule olemaan mikään älyttömän raskas. Mieli voi toki vielä muuttua sitten, kun tentit ja kokeet painavat päälle. Koulupäivillä ei ole liikaa pituutta ja helmikuun jälkeen meillä on koulua vain kolmesti viikossa! Aika luksusta!
Toki varmasti anatomia ja nuo uudet kurssit työllistävät kuitenkin vapaa-ajallakin aika kiitettävästi..

kevätlukukauden lukujärjestys

Uutukaisina kursseina meille tulee ethology, microbiology, veterinary genetics and animal breeding, sekä tuo lyhytkurssi fundamentals of scientific research.
Eniten odotan ehkä tuota fysiologian kurssia tällä hetkellä, samoin toi eläinten kasvatus ja genetiikka kurssi voi olla ihan jees! Meille pakollisia tunteja on käytännössä vain nuo ”practical training class” -tunnit, luentoja skippaillessa ei onneksi kuole.
Keväällä mua odottaa myös suureläinpraksa, jossa mulla on 7+3 päivää harjoittelua koulun klinikalla – hoidetaan siis lähinnä koulun eläimet ym. Tämmönen kuuluu meidän ohjelmaan siks, jos jollakulla ei olis kokemusta käsitellä isoja eläimiä ym, niin nyt pääsee ainakin vähän tekemään niiden kanssa jotain.

Oon myös suunnitellut tekeväni 20 päivän navetta/sikala -harjoittelun ensikesänä, mikäli vain saan paikan kyseiselle harjoittelulle. Harjoittelun aikana tehdään siis kuukauden verran eläintenhoitajan töitä jollakin valitsemallaan tilalla, aika vänkää!

Soolon jälkeläisistä

Soolon pentu Sansa oli käynyt jo moikkaamassa lampaita – ihan huisia! Näytti superinnokkaalta pikkupaimenelta, kun mennä viipotti häntä ja koko koira heiluen:)
Tein oman sivun näille pikku pirpanoille, johon keräilen tietoa ja kuvia näistä otuksista pikkuhiljaa.


quote mietelause lainaus

vauvauutisia, soolon fyssari & keken valkkakuulumiset

Mitäpä meille kuuluupi? Taas elämä ollut tosi kiireistä, etten oo juuri ehtinyt koneelle istahdella ja sellasesta elämästä yleensä tykkäänkin. On ihanaa herätä uuteen päivään, joka on täynnä ohjelmaa.

Oon oppinut lukemaan itseäni viime vuosien aikana entistä paremmin ja alan tiedostaa omasta hyvinvoinnista asioita. Tiedän, että toimin parhaiten siellä äärirajoilla ja hieman stressaantuneena, mutta henkinen hyvinvointi vaatii myös paljon niitä hetkiä itselle. Tykkään ihmisistä ihan hirvittävän paljon ja oon perussosiaalinen, mutta mun on pyhitettävä joka päivä pieniä hetkiä itselleni – ottaa vaikka päiväunet, tai mököttää sohvanreunassa ihan hiljaa. Ilman tätä mulla kärähtää käämi jossain vaiheessa, eikä se oo kenenkään muun vika.
Nyt on ollu semmosta haipakkaa, että on ollu välillä vaikea muistaa pitää noita omia hetkiä, kun on vaan niin valtavan paljon kaikkea ihanaa elämässä. Mä rakastan tätä elämää! Nyt kerron vielä koirien kuulumiset, Tartton kuulumiset hieman myöhemmin.

Ennen Tarttoon tuloa oltiin vielä Keijon kanssa Julian valmennuksessa Orivedellä. Rata oli mukava ja monta mieleenpainuvaa vinkkiä ja treeniä tuli taas mukaan. Keijolle pitää opettaa varmemmaksi putkeenmenot ulkopuolelta (eli mä en oo sisäkaarteessa), semmosella käännöllä. Samoin yks iso kohokohta ohjauksessa tuli havainto siitä, että mä jätän ohjauksen viimeisen vaiheen tekemättä, joka on aika tärkeä. Soolon kanssa sitä ei oo huomannu niin hyvin, kun se on paljon kokeneempi koira, mutta Keijo vaatii sen. Eli se katse, kun lähetän koiraa esteelle jää helposti siihen koiraan, kun taas jos se osottas jo seuraavaa estettä kohti, niin koira irtoaisi helpommin. Nyt jään helposti tuijottamaan koiraa ja osottamaan kädellä taivaaseen/esteeseen.
Aluksi haltuunotto ja sen jälkeen lähetys+katse. Miettimällä esim. miten Vuorelan Lotta ohjaa käsi+katse/pään kanssa tää selveni mulle, mitä tarkoitettiin. Julia on kyllä niin huippu kouluttaja, saan aina jotakin uutta ajateltavaa pitkäksi aikaa.

Soolo kävi myös tiistaina fysioterapiassa (Hoida Häntä) pitkästä aikaa. Vähän jännitti, mitä sieltä löytyisi tän vähän pidemmän fyssaritauon jälkeen, vaikka koira onkin ollut jo pitkään hyvä. Selkä sillä oli sellaisilta paikoilta jumissa, että Emmi yhdisti ne suoraan astutus-tapahtumaan liittyviksi. Vasemmassa etureidessä oli myös hieman oikeaa enemmän kireyttä, mutta saatiin kivasti aukeamaan hoidossa nää molemmat. Soolo oli kumminkin kuulemma jo tosi hyvässä kunnossa, aksakisojakin voi alkaa katselemaan sit, kun saadaan rimat taas nostettua normikorkeuteen ja lihakset entiselleen.
Ihan parasta, se on taas terve <3

Saatiin myös ihania PENTU-UUTISIA!! <3 <3 Soolon ja Metten pennut siis syntyivät ja tuloksena sieltä tuli kuusi pentua. Neljä narttua ja kaksi urosta – ihan loistava sukupuolijakaumakin vielä ;–) Kaikki sujui loistavasti ja pennut kasvavat varmasti kovaa tahtia. Iskäkoira on ihan ylpeänä pienokaisistaan ja onnesta soikeana 🙂

Näistä kuudesta pennusta viisi on soopeleita ja siellä on yksi trikkipojukin <3. Sellaisesta mä oon pitkään haaveillut, harmi vaan, että koirakiintiö opiskelijalla on tällä hetkellä aika kriittisen täynnä, varsinkin kun nuo molemmat ovat vielä niin kovin nuoria..

Karvakaverin kanssa matkalla Tarttoon… tästä sit lisää seuraavaksi!;)

soololla kävi tyttöystävä kylässä


Ihanuuksien hääkuva.

Soolon luona kävi ensimmäistä kertaa tyttö kylässä. Koirat saivat tutustua rauhassa ja kosiskella toisiaan, Mette oli kova tyttö kiusaamaan poikaressua 😉
Astutushommeleissa Soolo tiesi heti määrätietoisesti, mitä ollaan tekemässä ja hyppäsi selkään. Mettekin näytti olevan mielellään mukana. Yritys kova, mutta lopulta koirat eivät jääneet nalkkiin pitkäksi aikaa, yritettiin parina päivänä. LÄÄÄHPUUH, oli koirapojalle rankkaa puuhaa. Saatiin onnistuneesti siemeniä sisään heti ensimmäisestä satsista, joten nyt vaan varpaat ja sormet ristissä, että sieltä lokakuussa syntyisi pikkuisia piraijoita!
Kuulemma ihan hyvät mahdollisuudet, että siemenet alkaisivat itämään.

Astutuksessa oli auttamassa ja hoitamassa hommaa suurelta osin SayWuf -kennelin Kirsi. Suuret kiitokset vielä! Kirsi omistaa myös Metten isän.
Kuten kuvasta näkee, Soolo oli ehkä maailman onnellisin koirapoika ja tää oli rakkautta lähes ensisilmäyksellä! <3___<3

Pentujen emänä

Goldentroll’s Fire Of The Sky ”Mette”

– lonkat: A/A
– kyynärät: 0/0
– silmät: terveet (CEA-vapaa pentuna ja aikuisena)
– näyttelyistä: varaserti, SA, usea ERI, useita luokkasijoituksia.
– Metten isä Hoax ja äiti Kerttu

Mette on nuori, reilu kaksivuotias collietyttö. Todella iloinen, reipas ja sosiaalinen neiti ihmisten ja koirien kanssa. Aloitellut RallyTokon harrastamista. Mette on keppi- ja pallohullu tyttö! Mette osaa rauhoittua, jos ei tapahdu mitään ihmeellistä, mutta on kuitenkin samantien valmis riehumaan tai tekemään yhdessä, jos jotakin tapahtuu. Oikein ihana, täpäkkä neitokainen.

Pennuista odotetaan reippaita ja iloisia collieita! Pentue on molemmille ensimmäinen, näistä odotellaan hyväluontoisia ja iloisen vauhdikkaita pentuja. Yhdistelmä KoiraNetissä.

Pentue tulee syntymään Uudessakaupungissa Maaret Peltovirran luona, Goldentroll’s -kenneliin.



Mette rallytoko-treeneissä.

Samassa voisin mainita, että Soolon lihasrevähdys on menossa tosi hyvin eteenpäin. Fyssarilla käyty taas, saanut juosta vapaanakin jo ja nostaa liikuntamääriä. Parin viikon päästä voisi palata pikkuhiljaa agilityn pariin takaisin, jos paraneminen jatkuu samalla tahdilla. Seurataan nyt kuitenkin tarkasti pojan vointia ja tehdään ahkerasti jumppa- ja venyttelyohjelmia päivittäin. Soolo on juossut myös vapaana jonkin verran – tällä ei ole kuitenkaan ollut mitään seurauksia jalan suhteen. Fyssari epäili, että voi alkaa jossain vaiheessa ontumaan uudelleen, jos menee liian rajusti jo, mutta onneksi ei ole vielä:)
Lisäsin myös Soolon ruokaan MSM-jauheen, jota syön itsekin. Metyylisulfonyylimetaani on tärkeä rakennusaine monille proteiineille. MSM-jauheen on monessa paikassa kehuttu nopeuttavan lihasten palautumista, vähentävän tulehdusta ja lievittää kipeytyneitä lihaksia. Toivotaan, että tästäkin olisi meille hieman apua:)

Mutta, pennuntuoksua odotellessa, nyt toivotaan parasta! <3 Metten kuvat: Maaret Peltovirta

mutta ainakin olin hetken ehjempi kuin moni muu

Tässä videopätkiä Keijon viime treeneistä. Vielä paljon tekemistä sen eteen, että lopetan koiran saattelun jokaiselle hypylle ja uskallan lähetellä sitä. Varsinkin ihan lopussa olevassa putkeen irtoamisessa tulee esiin, että vaikka Kepu periaatteessa osaa hakea putkeen, niin irtoamisessa on vielä paljon tekemistä! Näillä vinkeillä saadaan koirasta paljon enemmän irti! Ihan huippua käydä treeneissä, joissa opit kokoajan hirmuisesti!
Julia myös kehui, että Kepulla on ikäisekseen hyvä kropanhallinta ja se tulee luonnostaan hyvin ohjauksiin. Onhan se vielä tommonen ihan pentuhömppä ja hupsu, mutta niin ihku!

Erityisen iloinen oon tuosta sokkarista, koska niitä en uskalla koskaan tehdä. Nyt onnistui. Niiston ajoitus mulla on aina ollut ihan väärä – koiran pitäisi olla just tullut alas edelliseltä hypyltä ja silloin mun pitäis olla merkkaamassa niisto ja lähteä alta pois – toi viimeinen videolla oleva on hieman lähempänä sitä, mitä sen pitäisi olla, mutta silti vieläkin ihan liian myöhässä!
Treenattiin samoissa treeneissä myös twistiä, mutta sitä pitää vielä palkkailla ja vahvistella Keijolle, jotta alkaa sujumaan. Se on niitä harvoja ohjauksia, jotka koiralle pitää oikeasti opettaa.

Tänään käytiin myös Lauran & coccereiden kanssa treenailemassa. Keijo mm. meni yhtäkkiä itsenäisesti keinulle. Mä olin ihan paniikissa siinä hetkessä -apua mitä nyt tapahtuu se ei osaa sitä?!? Nooo, kepu otti rennosti ja suoritti keinun hienosti XD
Se myös alkaa tarjoilemaan ihanasti asioita, hakee putkia ja hyppyjä paljon paremmin jo, kuin Soolis. Kontaktit puomille alkaa olemaan ihan jees, vielä pitää treenata erilaisia vauhteja ohjaajalle, mutta ihana pentu, kun se tarjoaa asentoa aina, kun mahdollista!
Sooliksen kanssa tehtiin myös kontakteja (mä juoksen täysiä ohi ym) ja irtoamistreenejä. Soolo oli ihan super ja kesti kaikki mitä yritinkään. Irtoamisessa on vielä hiomista. Saispa tommosen taitotason vielä kisavireeseenkin..

ei tarvis kärvistellä, kun ohjais maltilla loppuun asti


”Halutaan veikan kans jo ulos rällään, ootetaan näin kiltisti!! Anna lupa, jooko??!

Taas niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Perskuleen toka vikat esteet. Ohjaaja on jo hymyssäsuin ”nyt tehtiin nolla jee ollaan kolmosissa”, mutta kappas peijakasta, ei se mennytkään sinne renkaaseen. Voi räkä.

Ehkä ihan hyvä, että ollaan vielä kakkosissa. Olishan sinne kolmosiin pitänyt tällä treenimäärällä päästä jo ajat sitten, mutta minkäs sille mahtaa kun koiralla on paska ohjaaja. 😀 Toisaalta, mikä kiire meillä sinne on, miksen mä vaan nauttis tästä.

Jyväskylän kisat meni penkin alle, mikä ei ollut yllätys – eihän me koskaan siellä menestytä tai saada hyviä ratoja. Tampereella sen sijaan saatiin kaks hyvää rataa, jotka tuntui tosi hyviltä tehdessäkin. Ainut vaan, ne näyttää aika säälittävältä räpellykseltä näin videolta katsottuna. Se on edelleen ihan tosi paljon kädessä kiinni ja kyttää mua. Itellä taas on propellikädet, jotka heittelehtii minne sattuu.
Ruoskaa itselle, se on hyvä. Tajuu, mitä pitää parantaa. Lisää ruoskaa, niin ehkä jopa parantaakin niitä juttuja joskus.

Päästiin sunnuntaille Esa Lehdistön agilityvalmennukseen peruutuspaikalle. Uskon, että tekee meille gutaa. Ei olla oltu kouluttautumassa pitkään aikaan tuollaisen proooon opissa.

Mutta se fiilis! Tää on agilityä. Me mennään lujaa, meillä on kivaa. Se on se oleellinen juttu. Oon niin onnellinen, että oon oivaltanut sen! Agilityn syvin olemus.

Jyväskylän kisat

Sunnuntaina Jyväskylässä. Mä en tajua, mitä kepeillä tapahtu molemmilla radoilla. Meillä ei oo pitkään pitkään aikaan ollu ongelmia noiden lähettämisien kanssa, samoin jätti toisella radalla vikan välin pujottelematta. Eikä ollut ees mitenkään vaikeet keppikulmat. Pöhhöh.



Lempäälän kisat

Keskiviikkona Lempäälässä. Sairaan hyvä fiilis molempien ratoihin tutustuessa, nää tuntu kivoilta ja sitä ne olikin. Haluan jatkossakin Minna Räsäsen radoille, sopii hyvin meille. Ekalla radalla kukaan ei tehnyt nollaa, kymppituloksella voitettiinkin tuo rata, me oltiin kympillä kolmosia. Saatiin taas lahjakortti+uus karvalelu+namipaloja. Jee, voin kyllä kertoa, että vitutti hieman tuon renkaan jälkeen – sairaan hyvä fiilis radasta ja menosta, mutta voi peijakas.
Toinenkin rata ihan jees, ylösmenovirhe puomilla ja taas tokavika esteellä rynnin vähän liian kiireellä ja oma liike pysähtyy.

Ei kai me kuitenkaan ihan hirvittävän montaa starttia kakkosissa enää tarvita. Toivottavasti.



Keijon treenit?

Keijo aksailemassa, tekee vielä ainakin toistaiseksi kokonaan ilman rimoja. Pari viikkoa sitten uskaltauduin irti koiran kiinnipitäjistä ja samalla mulle ihmeteltiin, että mihin sä oot sitä edes tarvinnut? Pentu pysyy ihan älyttömän hyvin lähdössä <3 Pari kertaa yrittänyt karkailla tietty, mut oon ollut sen kanssa jo heti alusta aika mustavalkoinen, niin ei se kauheasti lähe kokeilemaan. Takaakierto+valssi sujuu hyvin, voisin lisätä hieman etäisyyttä takaakiertoon, eli uskaltaa lähettää sitä kauempaa jo sinne, kun irtoaa ihan ok. Myös pakkovalssi sujui, tuli hyvin merkkaukseen - uskalla lähteä liikkumaan jo reippaammin, se tulee kyllä. Putkiin sinkoaa hienosti, eteenlähetystä & etenemistä pitää vielä vahvistaa (haluun siitä kymmenen kertaa paremmin irtoavan, kuin Soolosta). Kontakteilla ollaan jo siinä pisteessä, että kun nostan pennun alastulokontaktille puomilla, se menee hienosti alas ja pysähtyy 2off2on -asentoon. Vielä vahvistellaan liikettä mukaan, mun liike ei saa olla se pysäyttävä juttu! Älyttömän pienellä treenillä ollaan päästy tähän asti. Musta tuntuu, että Soolon kanssa tein paljon enemmän duunia. Hakuiltukin ollaan. Tehtiin pari hajunhakua ja yks suora lähetys (MM lähellä). Nää suju hyvin, tokalla hajunhaulla ei vaan ilmeisesti saanutkaan hajua, kun lähti vähän keulimaan ja pentu juoksi aika paljon ohi.. sillä ei oo ainakaan irtoamisongelmia tässä lajissa. :’D



Kuten näkyy, täällä oli hetken aikaa jo luntakin, kaikki vaan suli jo pois. :–( Soolo on söpö, kun se juoksee pennun perässä pihalla ja huutaa, ihan ku sitä ketuttais, kun se ei meinaa saada sitä kiinni pienellä ympyrällä juostessa. Lopulta Keijo tekee kuitenkin aina kuperkeikat, kun Soolo saa sen kiinni. Onneks se on vielä pentu, opettelee tollasia törmäyksiä.

koirien ruokintamietintöjä

Soolo söi pennusta asti Happy Dog -koirannappulaa, hyvästä kokemuksesta johtuen samat pöperöt on menossa myös Keijolle. Soolo on kyllä välillä joutunut syömään jonkin verran ohella myös esim. Jahti&Vahtia, sekä HauHauta. Kingi söi niitä aikanaan ja välillä HappyDogit oli loppu, kun mamma ei muista aina tilailla niitä. Soolo syö Supreme -sarjan medium koiranruokaa, pentu taasen vielä hetken aikaa Supremen medium puppya, jonka jälkeen siirrytään junioriin.

Olen kokenut ruuan hyväksi, koska koirien mahat toimivat hyvin, turkit&iho pysyy kunnossa ja koira tuntuu hyödyntävän ison osan ruuasta. Paskaa ei tule lähellekkään niin paljoa, kuin noissa muissa mainitsemissani merkeissä (puhumattakaan jostain muista markettiruuista).
Kingi puolestaan aloitti elämänsä Serti -koiranruualla, siitä vaihdettiin Friskiesiin ym ja ihan kelpokoira siitä tuli, tervekin vielä. Enää en kuitenkaan syöttäisi noita ruokia.

Tilailen koirien ruuat yleensä Zooplussalta, koska se on tällä hetkellä helpoin tapa. Jälleenmyjiä ei ole lähellä ja tuolta saan tuotteet yleensä ilman postikuluja, suunnilleen samaan hintaan. Usein mulla on käynyt jopa niin hyvä tuuri, että postilla on töissä naapurini ja saan tuotteet kotiovelle asti! Mahdollisuuksien mukaan oon myös ostanut kasvattajalta, mutta sitä nyt ei kuitenkaan ihan niin usein välttämättä nähdä!

Kuivamuonan ohella olen pyrkinyt syöttämään koirille kaikenlaista ohessa.
Nappuloiden sekaan annan usein piimää, jauhelihaa, Much-lihapötkylöitä, ihmisten ruuantähteet…
Syötän myös Nutrolin -ravintoöljyjä koirille. Soololle olen syöttänyt senioria ja sportti -öljyjä. Sporttiöljy alkoi vähän tulla läpi, jos sitä antoi pidemmän aikaa reilummalla kädellä, joten tuo seniori tulee varmasti jatkossa olemaan se meidän juttu. Tätä vähän ounastelinkin, mutta kokeilin kuitenkin, kun kaupassa ei ollut senioria saatavilla ostohetkellä.
Keijo saa tietenkin pentuöljyä ruuan seassa. Oon ollut tyytyväinen muutoksiin koirien turkissa ja palautumisessa öljyn syöttämisen myötä, joten näitä aion syöttää myös jatkossakin, lähinnä kuuriluontoisesti.


Tässä meidän normipöperöt!

Rustoluita/hirvenluita etc. ne saavat yleensä vähintään kerran viikossa, välillä useamminkin. Luita annettaessa täytyy vaan aina muistaa se, että ne sulavat sen verran hitaammin, kuin nappulat, että antaa nappulat ensin/pitää tarpeeksi väliä ruokintojen välillä. Luita pyrin vaihtelemaan myös, välillä saavat kanan kauloja/kalkkunaa ym.


Kekkuli yrittää kerjätä lupaa mennä ruokakupille syömään!

Ennen treenejä?

Ruokinta koirien treenien läheisyydessä ei juurikaan vaihtele siitä normaalista. Ainoastaan silloin, jos ollaan menossa tekemään jälkeä, jätän jonkun ruuan välistä/sen ruuan saa sieltä jäljeltä.

Varsinkin kesäisin kuitenkin syötän Soololle nappulat runsaan veden kanssa, etenkin ennen treenejä koetan nesteyttää koiraa tällä tavalla jo etukäteen. Treenien jälkeen annan mm. piimää tehostamaan palautusta.

En ole liiemmin ollut innostunut markkinoilla olevista palautusjuomista. Yhden kerran sain agikisoista sellaisen palkinnoksi, mutta Soolle se ei kelvannut oikein kunnolla – tästä syystä jäi vähän huono maku noista. Veteen sekoitettuna meni kyllä ok, mutta eipä se autuaaksi tehnyt. Vähän hifistelyä ehkä mun mielestä tällaisella harrastelutasolla, mutta eipä tuolla ole niitä jumejakaan juuri ollut. Mua kuitenkin kiinnostaa hirveästi oppia näistä koiran ruokinta-asioista lisää ja tykkäänkin usein ajan antaessa myöten lukea mm. Katiskan artikkeleja, joista löydänkin usein paljon tietoa!

Barffaus?

Olen miettinyt hirveän monta kertaa, josko uskaltaisin alkaa barffaamaan koirien kanssa, koska niille maistuvat niin paljon paremmin nuo ruuat! Tällä hetkellä kuitenkin koen, että oma tietotaito koiran ruokinnasta ei ole tarpeeksi vankka, jotta siihen uskaltaisin lähteä. Tyydyn siis näihin ruokinta kokeiluihin ja siihen, että koirani saavat silloin tällöin jotain erikoisempaa ruokaa, kuin nappulaa.


Barffaaminen tuntuu muutenkin olevan tällä hetkellä aika muodissa koirafoorumeilla ja ”ainoa oikea koiran ruokintatapa, joka tuo pelastuksen kaikkien koirien ruokintaongelmiin”. En väitä, etteikö väitteessä olisi perääkin ja hyvä, jos useimmille toimii!
Ehkä tämän päähänmieltymän vuoksi minäkin mietin barffaamista, vaikka tosiasiassa olen niin laiska ruokkimaan koiriani, että mun taitaa olla kuitenkin pakko jättää se myöhemmäksi.
Täytyy nimittäin myöntää, että välillä vain unohdan ruokkia koirani. Onneksi on kanssaeläjiä, jotka muistuttelevat asiasta, jos koirat eivät muistuta. Eivätpähän pääse ainakaan nääntymään nälkään!

Miksi Keijo tuli meille? Rotuvalinta ja sen vaikeus.

Lupasin aikaisemmin kertoa hieman Keijon kotiuttamisen taustoista. Ajattelin myös hieman avata ajatuksiani meidän koiran hankinnasta ja elämästä collieiden kanssa. Ei ole syytä kaunistella asioita, eikä myöskään hypettää taivaisiin omia koiria, vaikka usein mieli tekisisikin sen mielellään! Jonkin aikaa aihetta mutustelleena vihdoin kerron jotakin.


Soolon sisko Elora, joka asuu Italiassa.

Miksi collie? Haluan edelleen collienpennun itselleni, miksi?

Kokemukseni harrastamisesta collien kanssa ovat melko rajoittuneita. Mulla ei ole kauheasti kokemusta koiraharrastuksista ylipäätään, ei mitään mahtavia tuloksiakaan, mutta silti koen mulla olevan jotakin sanottavaa. Ainakin voin kertoa siitä, millaista on ollut elää kahden aivan erilaisen koiran (collien) kanssa arkea ja harrastuksia. Useita collieita olen kuitenkin nähnyt monissa eri tapahtumissa.

Olen parikympppinen koiraharrastaja, jolla on ollut tähän asti kolme omaa koiraa. Ensimmäisen koirani sain kymmenvuotiaana: koiran hankintaa ei juurikaan suunniteltu, vaan otettiin se, joka oli lähellä ja helppo saada, kunhan saatiin vaan nopeasti kiva kotikoira! Vanhemmilla oli myös ollut collie, kun olin noin vuoden vanha. Collie iski edelleen. Nämä kriteerit täytettiin, ei vaadittu enempää.

Vuosien vieriessä erilaiset koiraharrastusmuodot alkoivat kiinnostaa. Kingin ottamista en ole katunut päivääkään, koska se opetti mulle niin mielettömän paljon.
Esimerkiksi jotakin siitä, millaisia ominaisuuksia collieilla ei tule olla – esim. alusta-arkuus, ääniherkkyys, hermojen prakaaminen. Siinä oli paljon hyviä asioita. Se opetti isoja asioita. Se opetti myös rakastamaan tätä rotua.
Mulla oli Kingin kanssa meidän omat jutut, tunnettiin toisemme läpikotaisin ja halusin yrittää tehdä sen kanssa kaikkea! Välillä vaadin liikaa meiltä molemmilta, jonka vuoksi petyin usein. Kaikesta huolimatta se oli onnellisimmillaan silloin, kun sai tehdä mun kanssa yhdessä. Kuinka kaipaankaan tuota koiraherraa!

Usein collien sanotaan olevan herkkis, hermoheikko, paukkuherkkä, arka, moottoriton… Lista on pitkä! Näitä kyllä löytyy collieista, olihan Kingikin lähes kaikkia noita. En tiedä, kuinka suuri osuus collieista on tällaisia. Valitettavan moni. Harrastuskentiltäkin näkyy jokunen ohjaajaa, jotka yrittävät harrastaa tällaisten koirien kanssa. Niistä puuttuu se jokin. Muutaman vuoden takainen artikkeli ”Oikeista collieista” kuvaa myös ajatuksiani aika hyvin!

Sooloa ottaessani halusin löytää kasvattajan ja pennun, jonka kanssa pystyisi kunnolla harrastamaan. Löysin Tiinan, löysin myös muutamia muita kasvattajia. Näin useamman kasvattajan koiria ja tutustuin, halusin löytää ja olla varma! Ei kelvannut vaihtoehto ”ihan kiva”.
Kuulin useammalta tutultani rotua miettiessäni, että ”Et kai sä nyt toista collieta ota?! Mieti nyt jotain muutakin! Et sä saa kivaa koiraa sieltä.”
Pohjatyö kannatti, sillä nykyään en törmää tähän niin paljoa. Soolo on yllättänyt monet olemuksellaan, että colliestakin löytyy poweria ja virtaa tekemiseen!


Keijon iskä Kelmi.

Mielestäni nämä colliet ovat vielä turhan harvassa, mutta onneksi kasvattajat ovat alkaneet kiinnittää collieiden luonneominaisuuksiin entistä enemmän huomiota. Koen collieilla olevan aika paljon puutteita joissakin luonneominaisuuksissa, mutta niiden joukosta löytyy myös todella paljon kivoja koiria, joista löytyy potkua moneen harrastukseen. Ne on niitä timantteja.

On onni omistaa koira, jonka kanssa arki sujuu aikalailla ongelmitta ja jonka kanssa voi lähteä lähes minne vaan.

Haluan näyttää: kyllä, collietkin pystyvät. Meillä on paljon omia ongelmiamme, jotka suurimmaksi osaksi johtuvat minusta itsestäni. Niitä on kumminkin aivan varmasti joikaisella koiranomistajalla. Olen vahvistanut vääriä asioita, enkä ole osannut puuttua epätoivottuun käytökseen.
Meillä ei ole vielä mitään huikean korkealla olevia tavoitteita – ohjaajan taidon puutteista johtuen, mutta ehkä vielä joku päivä.. Tällä hetkellä tehdään omalla tasollamme ja ollaan huikean tyytyväisiä siihen!

Ja ei, Soolokaan ei varmasti ole täydellinen luonteeltaan, mutta se on melko lähellä sitä, mitä itse toivon koiraltani. Toki ajatukseni tämänkin suhteen varmasti muovautuvat sitä mukaan, kun opin asioista enemmän.
Tottakai silläkin on joitakin ominaisuuksia, joista en tykkää, mutta varmasti suurin osa niistä johtuu siitä, että en ole niitä osannut kouluttaa ja opettaa oikealla tavalla.
Soolo on kuitenkin koira, josta voisin ottaa itselleni pennun hetkeäkään miettimättä – mikäli narttu olisi kiva. Se on ollut mulle täys kymppi!

Ensimmäinen koirani meni usein lukkoon siitä, että sitä kielsi; Soolon se saa vain yrittämään lisää: kyllä mä mamma oikeesti osaan, anna mä näytän sulle miten taitava olen! Kolikon kääntöpuoli on se, että tuo otus keksii vähän turhankin usein omia juttujaan.

Tulevaisuuden haaveitakin on. Olen miettinyt australianpaimenkoiraa, holskua, bordercollieta, tervua, välillä pyrtsiäkin. Ja mudia. Olen kysellyt joiltakin harrastajilta kokemuksia näistä, kysellyt, mistä löytyisi kivoja koiria ja koittanut laajentaa vähän näkökulmaani tähän touhuun. Kaikestä tästä pohdinnata huolimatta päädyin jälleen collieen – tuntui niin hirvittävän työläältä alkaa tehdä samaa pohjatyötä uudelleen, jotta saisin edes lähellekkään sellaisen piskin, jonka haluaisin. Taisi se collie kuitenkin olla se mun juttu.

Välillä mietin, saisinko aivan erilaisen touchin kouluttamiseen, jos kokeilisin juurikin esim. bordercollieta/belgianpaimenkoiraa. Oppisinko jotakin aivan uutta koiran käyttäytymisestä, tai siitä, mitä collieiden luonteesta tai rakenteesta puuttuu? En tiedä, jääköön arvoitukseksi, toistaiseksi. Uskoisin, että osaisin tuollaisen koiran omistamisen jälkeen katsoa omaa koiraani paljon kriittisemmin. Oppiiko tätä taitoa, kun kouluttaa erilaisia koiria? Haluan kehittää itseäni ja koirasilmääni kouluttamalla myös muita.

Colliella ei ole mulle ihanteellisin turkki – vaikka se on oikeasti tosi helppo, ainakin Soololla (harjaan maksimissaan kerran kuussa, jos sitäkään, eikä se ole takussa siltikään..). Jostakin syystä vain tykkäisin, että se olisi liioittelumattomampi, niukempi ym – niinkuin entisajan collieilla, joita näkee edelleen joissakin harvoissa kuvissa. Naurakaa mulle – Soolostakin sanotaan aina näyttelyissä, että sillä ei ole tukkaa tai se ei ole turkissaan!

Kaiken tämän pähkäilyn jälkeen kyselin jälleen Tiinalta lopulta pennuista ja tosi mielellään kuulemma tänne pentu tulisi, mikäli sopiva syntyisi :–) Oli ihanaa saada heti pentujen synnyttyä viestiä – täällä olisi yksi Pate-poju, joka mielellään muuttaisi teille!

Odottelu alkoi. Mietin edelleen, olisiko tää ihan varmasti mun pentu. Sooloa odottaessa mä koin tunnemaailmassa ihan tosi äfäärejä fiiliksiä – mä olin niiiiiin varma, mä tiesin, että tää on super ja siisti.
Oon tullut siihen päätökseen, että ehkä oon vaan turtunut, aikuistunut ja tylsistynyt?

Mun ei pitänyt ottaa pentua vielä muutamaan vuoteen, mutta jonkin aikaa Kingin poismenon jälkeen ajatus alkoi kyteä. Soolo kaipasi kaveria, piristysruisketta. Mäkin kaipasin. Kingiä nyt ei kukaan voi millään keinolla paikata, mutta jonkun kolon Keijo-koheli tuli täyttämään meidän perheeseen.
Siitä huolimatta, että pennunottoa ei mietitty tällä kertaa hirvittävän pitkiä aikoja, ei tää ollut mitenkään harkitsematonta. Tunsin emän hyvin, pentueen isänkin oon nähnyt monenmonet kerrat! Ne on kivoja koiria, siistejä ja hienoja!


Viikonloppu hoitamassa pentuja ja lopulta pikkuinen kotiin

Suostuin oitis, kun Tiina ehdotti mulle pentujen hoitoa – kunhan olisi vain töistä vapaata silloin. Oli ihanaa päästä seuraamaan ja vertailemaan pentuesisaruksia. Tullessani en millään erottanut niitä toisistaan, sekoitin kaikki keskenään, mutta kyllä niihin niin paljon tutustui parin päivän aikana, että lähtiessä tiesi heti, kuka on kuka!

Oli ihanaa nähdä pentujen syövän yhteiseltä lautaselta, painivan keskenään ja matsien ottokin oli aika rajua. Mut se oli myös rankkaa!
Kaikki pennut vaikutti tosi kivoilta, vaikea tehdä eroja muun, kuin ulkonäön suhteen.

Mä olin kuitenkin taas hetken aikaa maailman onnellisin tyttö, kun lähdettiin yhdessä poikien kanssa ajelemaan kohti Keski-Suomea ja kotia. Mulla oli pentu. Pienenpieni, söpöliini!!

rokotukset, eka mätsäri ja pentupainia!

Ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä..

Käväistiin viimeviikolla pentujen kanssa ekoilla rokotuksilla. Saatiin yllättäen aika samalle päivälle, kuin soitinkin. Molemmat pirpanat olivat tosi kiltisti! Kaikki oli kunnossa – eläinlääkäri kurkkasi suuhun, korviin ja kopeloi ne kiveksetkin. Keijo halusi vielä piikin jälkeen antaa muutaman ylimääräisen suukon eläinlääkärisedälle. Kuukauden päästä on kuulemma tehosterokotus, jonne myös kisu pääsee taas mukaan!


Me ollaan toivottoman huonoja näiden nimien kanssa, koska tältä tyttökisulta puuttuu vieläkin nimi! Minni-mirri?

..sekä mätsärissä!

Samaisena torstai-iltana suunnattiin meidän ihkaensimmäiseen mätsäriin, jossa olin itse myös talkoilemassa – joskin minun osaltani ne hommat jäivät aika pieneksi osaksi iltaa. Soolon isoihin koiriin ja Keke tietty pentuihin.
Olin ihan hämmästynyt, kun Soolokin osasi sittenkin käyttäytyä kehässä ihan siedettävästi! Liikkeiden esittely muistutti etäisesti tokoseuraamista (:D), seisominen sujui, mutta se ei komentanut!! Okei, kyllä se siinä vaiheessa, kun oltiin lähdössä jo pois punaisen nauhan kanssa. Punaisten kehässä se kuitenkin päätti taas toteuttaa itseään, joten pääsinkin komentamaan hieman rankemmalla kädellä – ei tietystikään sijoitusta enää! Tää oli ihan hyvä, koska se auttoi! Harkitsen, että ilmoittaisin Soolon vielä kehään joku päivä – koska tiedän, että se on oikeasti ihan nätti, vaikka sillä tuota turkkia ei olekaan ihan niin paljoa, kuin useimmilla.

Minun pikkupirpana sen sijaan oli ihan hirrrrrvittävän reipas ensimmäisellä kehäkäynnillään <3 En voinut olla muuta kuin ylpeä!! Pikkuinen sai myös punaisen nauhan ja kilpakehien mennessä päällekkäin, joutui yksi koulutettavistani menemään Keijon kanssa kehään. Näin kuitenkin, että se oli hieno ja keskittyi täysillä nakeille, josta olin niiiiin iloinen!


Onni on yhteinen keppi!

Mätsärin jälkeen Keijo pääsi vielä leikkimään Ilonan ihanan Halti pojan kanssa. Illalla pentu olikin ihan rättipoikki väsynyt! Sain pitkästä aikaa nukkua aamullakin ihan rauhassa, ilman herätysyrityksiä.

Pentunujakoinnit jatkuvat


Ilona tuli myös seuraavana päivänä meille Haltin kanssa, jolloin pennut pääsivät kunnolla telmimään. Pennuilla oli ihan hurjan hauskaa, taisi kyllä olla minullakin! Noita voisi katsella vaikka kokopäivän telmimässä <3 Täältä löytyy vielä lisää kuvia pikkupojista telmimässä.

Jo aiemmassa postauksessani esiintynyt Aino -englanninbuldoggi oli meillä myös jälleen hoidossa torstaista lauantaihin. Koirat ottivat kaverin jo hyvin vastaan ja kaikki sujui mallikkaasti. Tuota koirien on varmasti hieman hankalampi ”lukea”, kun on niin lytty kuono, rohiseva hengitys ja häntää ei lainkaan. Kaikki kuitenkin oli sulassa sovussa! Paitsi kissat, ne ei tykkää!


Sosiaalistamisyrityksiä


Koiranpennun sosiaalistamiskausi on herkimmillään noin 14 ikäviikkoon asti, joten olenkin yrittänyt saada pentua mukaan mahdollisimman erilaisiin paikkoihin – musta kyllä tuntuu, että Soolon kanssa tein tässä paljon enemmän töitä, sen sijaan Keijon olen aina ottanut vain mukaan, jos olen jonnekkin ”ihmeelliseen” paikkaan lähtenyt.

Treenit, koirakaverit ym. ollaan nähty heti 7 viikkoisesta lähtien, koska Suomessa lähes kaikki koirat ovat rokotettuja ja riski saada mitään tautia on häviävän pieni siihen verrattuna, että saisin koiran, joka pelkäisi tai ei olisi sujut kaikkien niiden asioiden kanssa, mitä se tulee elämässään jatkossa kohtaamaan (en kyllä usko, että tuon kanssa tulisi muutenkaan olemaan ongelma). Haluan siis ottaa mieluummin sen pienen riskin.

Pentu pääsi joku viikko takaperin tutustumaan juniin ja rautatieasemaan. Vähän ihmetytti pysähtynyt juna, kun se piti hassuja ääniä, mutta ihanan reipas pentu oli kuitenkin!
Uimassa ollaan myös käyty monta kertaa ja tuosta kuoriutuu oikein vesipeto! Se on hypänyt jo pari kertaa laiturilta mukaan, kun oon heitellyt kahlailemalla Soololle keppiä. Soolo kaipasi välissä ”pakotusuiton”, eli vein sen pakolla valjaista järveen. Tämän jälkeen se taas muisti, että tää on ihan sairaan hauskaa ja ei meinaa malttaa tulla edes pois!

Viikonloppuna käytiin siis vielä ihmettelemässä Tampereen ihmisvilinää. Pentua ihmetyttivät ja hieman jännitystä aiheuttivat kauppojen liukuovet. Pentu olisi halunnut mennä ihmisten luokse ja saikin useimmilta ihastelevia katseita, muutamat jäivät rapsuttelemaankin. On ihanaa liikkua pennun kanssa, koska sen avulla saa niin usealle ihmiselle hymyn huulille <3 Mietiskelen tässä vielä, että mitäköhän olen unohtanut esitellä tuolle ipanalle?

Pentujen yhteiskuvat on ottanut Ilona Karjalainen, postauksen lopussa olevat Jenni Z.