In Memoriam 7.7.2008Meia-noite Ano Novo![]()
blue merle australianpaimenkoirauros 28.5.2006 - 7.7.2008 Novo saapui entiseen Metsähiiten juuri vähän ennen kesälomien alkua vuonna 2006. Kovin tarkkaan en muista Novon ostamisprosessia, mutta muistaakseni huomasin australianpaimenkoira pentuja olevan tulossa Minnean jättämän ilmoituksen perusteella. Kovin paljoa, en osannut odottaa Novolta, joten poika todellakin ylitti odotukseni kun ensikertaa treenatessamme huomasin kuinka peritseantamaton ja oppishaluinen hän oli. Juuri oikeanlainen kisakaveri. Kotona Novo käyttäytyy aika rennosti, eikä liiemmin häsellä. Mutta kun päästään ulos Novo juoksee ja pomppii ympäriinsä iloissaan ja on aina valmiina lähdössä metsäkävelylle. Metsästä Novo pitää valtavasti, niin paljon tutkittavaa ja tilaa liikkua. Vaikka lähtisimme vain tuttuun ja tuhat kertaa tutkittuu lähimetsään Novo on aina tulossa mukaan. Retket läheiselle lammelle uimaan jaksavat myös ilostuttaa kovin Novoa. Uinti on pojan mielestä todella mukavaa ja vaikka kuinka kauan se jaksaisi nuotaa veteen heitettyjä keppejä ja palloja. Yleisillä teillä kuljettaessa Novo on huomattavasti rauhallisempi, mutta on silti kiinnostunut ympäristöstä. Tosin harvoin kuljemme teitä pitkin, polut ja metsätiet ovat huomattavasti mukavampia kävellä näin omistajankin näkökulmasta. Muiden koirien kanssa Novo tulee toimeen vaivatta, iloissaan se rupeaa heti leikkimään vähän tuntemattomammankin kaverin kanssa. Uusia ihmisiä Novo ei varo sitten ollenkaan, muttei kyllä ole yli-innostunutkaan, mielestäni aika mukavasti Novo käyttäytyy uusia ihmisiäö kohtaan. Tulee luokse kutsuttaessa ja ottaa muutaman rapsutuksen vastaan, muttei silti yritä tunkea syliin. Lapsien seurassa Novo on vielä varovaisempi, eikä haukahda aivan heti vaikka joku natiaisista repisikin vähän turkista.
Näyttelyissä Novo on vähän ihmeissään. Niin paljon koiria, omistajia ja hajuja, että ei ihme että se on hämmentynyt. Hermostunut Novo ei kuitenkaan ole, pää ehkä vähän pyörällä vain niin suuresta joukosta ihmisiä. Radalle päästyään se tekee yleensä niin kuin pitääkin, mutta eihän joka kerta kaikki voi mennä juuri niin kuin pitäisi. Novo on osoittautunut melkoiseksi monilahjakkuudeksi, kaikki lajit sujuvat, eikä ole erityistä lajia missä Novo olisi huono.
Kuvat © Thornbury Australian Shepherds, kuvissa esiintyy AKC/ASCA Ch. Peridots IWannaTalkAboutMe!
Meia-noite Ano Novo on virtuaalikoira. Kuvissa esiintyvällä koiralla ei ole mitään tekemistä sivun tietojen kanssa.
|