keväällä on paljon opittavaa pienelle eläinlääkärinalulle

Vielä päivä lomaa, jonka jälkeen päästään taas opiskelemaan! Jippii! Johan tässä on jo lomailtukin. Viimeiset päivät on otettu aika rennosti poikien kanssa – lenkkeillen ja syöden hyvin, joten nyt on akut ladattuina kevättä varten. Odotan innolla kevään haasteita ja kaikkea opittavaa!

Musta on mahtavaa, että mulla on vieläkin se sama fiilis: tänne mä kuulun. On vaan niin mahtavaa olla just täällä. Oon matkalla mun unelmaa kohti ja teen töitä sen eteen jatkuvasti. Eikä kaduta yhtään ne pari vuotta, jotka elämä vaati päästäkseni tähän pisteeseen. Tän eteen kannatti vähän panostaa!
Ei se elämä joka päivä oo herkkua tietenkään, mutta ainakin tiedän, että oon tekemässä just sitä, mitä pitääkin! Mä kyllä kieltämättä kuvittelin eläinlääkikseen hakiessa lukioikäisenä, että opiskelu ois paljon ns. rennompaa. Mä kumminkin tykkään opiskella, onneksi, ilman sitä täällä ei pärjäisi!

Viron kielikin alkaa pikkuhiljaa taipumaan paremmin – nykyään pääsen lähes välittömästi jyvälle, mistä aiheesta puhutaan esim. TV:ssä, sekä osaan jotenkin vastailla kadulla koirista kyseleville ihmisille. Joskus ihmiset kyselevät vielä niin outoja juttuja, että täytyy sanoa ”vabandust, ma ei saa aru, räägin ainult natuke eesti keelt” 😀
Onneksi meidän eestinkielen kurssi jatkuu nyt keväällä, opin lisää! Viro on niin hauska ja helppo kieli.

Mä en kumminkaan oo lakannut vieläkään ihmettelemästä, miten nopeasti tää paikka on alkanut tuntua niin kodilta! Siihen osallisena varmaankin kiire, stressi, uudet mukavat ihmiset ympärillä ja oma kotikolo 😉 Ja mikä parasta, uusi ja kiva agiporukka ja kisailu täällä!

onnellinen soolo keväällä rp_sollpppis.jpg

Miltä ensimmäinen kevätlukukausi näyttää?

Keväällä jatkuu samoja aineita, mitä syksyllä jo aloiteltiin. Tällä hetkellä vielä tuntuu siltä, että kevät ei tule olemaan mikään älyttömän raskas. Mieli voi toki vielä muuttua sitten, kun tentit ja kokeet painavat päälle. Koulupäivillä ei ole liikaa pituutta ja helmikuun jälkeen meillä on koulua vain kolmesti viikossa! Aika luksusta!
Toki varmasti anatomia ja nuo uudet kurssit työllistävät kuitenkin vapaa-ajallakin aika kiitettävästi..

kevätlukukauden lukujärjestys

Uutukaisina kursseina meille tulee ethology, microbiology, veterinary genetics and animal breeding, sekä tuo lyhytkurssi fundamentals of scientific research.
Eniten odotan ehkä tuota fysiologian kurssia tällä hetkellä, samoin toi eläinten kasvatus ja genetiikka kurssi voi olla ihan jees! Meille pakollisia tunteja on käytännössä vain nuo ”practical training class” -tunnit, luentoja skippaillessa ei onneksi kuole.
Keväällä mua odottaa myös suureläinpraksa, jossa mulla on 7+3 päivää harjoittelua koulun klinikalla – hoidetaan siis lähinnä koulun eläimet ym. Tämmönen kuuluu meidän ohjelmaan siks, jos jollakulla ei olis kokemusta käsitellä isoja eläimiä ym, niin nyt pääsee ainakin vähän tekemään niiden kanssa jotain.

Oon myös suunnitellut tekeväni 20 päivän navetta/sikala -harjoittelun ensikesänä, mikäli vain saan paikan kyseiselle harjoittelulle. Harjoittelun aikana tehdään siis kuukauden verran eläintenhoitajan töitä jollakin valitsemallaan tilalla, aika vänkää!

Soolon jälkeläisistä

Soolon pentu Sansa oli käynyt jo moikkaamassa lampaita – ihan huisia! Näytti superinnokkaalta pikkupaimenelta, kun mennä viipotti häntä ja koko koira heiluen:)
Tein oman sivun näille pikku pirpanoille, johon keräilen tietoa ja kuvia näistä otuksista pikkuhiljaa.


quote mietelause lainaus

agilitykilpailut virossa, Tarton koiranäyttely ja lomalaisen kuulumisia!

soolo, evie, keijo

Mulla on ollut pitkästä aikaa superpitkäloma. Tää on ollut ihan tarpeenkin kaiken rutistuksen keskellä. Ihanaa vaan levätä ja olla. Anatomian ja kemian tentit tosiaan tein tammikuun alussa.
Oli myös ihanaa käydä tekemässä meidän ihanassa kyläkaupassa – Hokassa – pari työvuoroa ja nähdä työkavereita!
Tuo 500 kilometrin matka kotiinkaan ei tunnu enää niin pahalta – samalla matkanvarrella saan näes hoidettua kaikkia ”pakolliset” kyläilyt, mm. kaverit, äiti, mummot. Viime kesänä vielä mietin kauhuissani, että miten jaksan ajaa muutama satakilsaa kasvattajan leirille, mutta nyt nuo ei tunnu missään! Kävin Suomessa nyt kaksi kertaa lomalla, ensin joululoman ja palasin uudeksi vuodeksi tänne, jonka jälkeen tajusin, että auto pitää katsastaa.. Oishan sen voinut tietty aiemminkin hoitaa!!

pojat Tartossa, Soolo ja Keijo

Tarton koiranäyttely 9-10.01.16

Minä ei-näyttelyihminen pyörähdin poikien kanssa myös koiranäyttelyssä, koska se oli niin lähellä, pari kilsaa näyttelypaikalle. Mitään merkittäviä tuloksia ei tullut, Keijolla vielä tuomarin mukaan kesken eturinta ja liikkeet saa harmonisoitua (kas kummaa, pomppujänis!) ja Soolon kohtaloksi koitui korvat.

Lauantaina Keijo kuitenkin ERI1, SA ja PU4 tällaisella arvostelulla: ”Bit short bodied, very nice male head, bit narrow chest, correct topline, enough angulation, not enough round movement, not harmonic movement, bit loose in front on movement, excellent coat.” / Anna Kochan

Agilityssä kilpaileminen Virossa, Viljandissa

Mulla on ollut pitkään kova hinku kilpailemaan, eikä syyttä suotta! Soololle ja mulle tuli melkein vuoden tauko kaikesta olosuhteiden pakosta. Nyt oli kuitenkin ihan huikea fiilis päästä tekemään yhdessä rataa kisoissa!

Ilmoittautuminen oli helppoa, se onnistuu www.agilitykoer.ee -osoitteessa ja samaan tapaan, kuin Suomessakin. Lisenssiä ei tarvita ja osallistumismaksutkin on huokeita Suomeen verrattuna :-). Kisoja täällä ei ainakaan näin talvella liikaa ole, mutta onneksi jotain kuitenkin! Osallistujia on jonkin verran vähemmän, mitä oon tottunut näkemään esim. Tampereen ja Jyväskylän kilpailuissa. Pääpiirteittäin kisat kumminkin oli samantyyliset. Ainut ero esim. tuloksissa oli se, että jos sait nopeen vitosen, niin saatoit voittaa sen nollan saaneen, jos se oli kamalan hidas!

Viljandiin oli noin vajaan tunnin mittainen matka kotoa, joten aika perus kisareissu tuli tehtyä, mihin oon tottunutkin. Soolo sai suomalaisella kisakirjalla kisata 2-luokassa. Keijo pääsi A0-luokkaan, joka on tarkoitettu koirille, jotka eivät vielä ole virallisissa kisanneet.

Soolon kanssa oli ekalla radalla ihan mieletön agilityflow. Mä niin nautin joka hetkestä, minkä sain sen kanssa siellä viettää! Tuntu vaan niin siistiltä, rata sujui katkeamatta, mutta jokunen virhe sieltä otettiin rimoilta. Toinen rata oli kans huikea siihen asti, kunnes olin koiran laskeutumispaikan kohdalla ja törmättiin ja hyllytettiin samalla 🙂 Kolmannella radalla mulla loppui oma kunto (ai mitenniin oon käynyt salilla viimeiset 6kk?? ei näy missään?), enkä jaksanut enää raskaalla savi/maneesipohjalla juosta tarpeeksi. Soolo teki parhaansa, mutta se vaatii aikapaljon saattelua esteille, niin hyllytettiin sit sielläkin, kun mentiin joku hyppy väärinpäin.

Soolon ratojen jälkeen oli jonkin verran taukoa, mutta kisapaikalla oli ihanaa, kun tulivat tarjoamaan mulle keittoa ja leipää pitkän päivän takia <3. Keijo repäisi menemään vauhdilla omassa luokassaan ja voitti luokkansa 5.41m/s etenemällä. Toisella radalla sujahti mun mokan takia väärälle hypylle, hups 😉 Seuraavat kisat onkin kotikaupungissa ja meidän koulun maneesissa helmikuun alussa. En malta odottaa!



Keijo ottaa melko rennosti ihmisvilinässä, hengaillaan loppukesästä keskustan terassilla 🙂

ps. päivitin pitkästä aikaa suurimman osan sivuistamme ja pientä muokkausta sivujen ulkoasuun. 🙂

ensimmäiset viikot eläinlääkiksessä

Viikot hujahtaa, elämä on ihanaa. Mua jännitti ihan hirvittävän paljon ennen tänne tuloa – mietin, miten saan kaikki asiat hoidettua, miten vaikeeta kaikki on. Uusi maa ja kaikkea.

Mut lopulta kaikki onkin ollut ihan hirvittävän helppoa. Joka suunnasta on tullut apua, jos on sitä osannut kysyä. Ihania ihmisiä ympärillä, opinnot unelma-ammatista alkamassa.

Anatomian luennoilla oli fiilis, että täältä mä haluan imeä kaiken mahdollisen tiedon itseeni. Anatomia onkin ollut mulla tähän asti ainut aine, jota varten oon vähän tehnyt töitäkin. Aluksi me opetellaan luusto, lähinnä hevoselta, lehmältä, possulta ja esim. koiralta/kissalta. Ensimmäisenä opeteltiin selkäranka – atlas, axis, sacrum, sternum + selkä- ja kaulanikamat, sekä näiden osat latinaksi.

Tentti kuumotteli ihan liikaa, kertailtiin moneen kertaan osia luuluokassa (jonne onneksi sai mennä aina, kun oli vapaana!) ja tenttipäivänä omaa vuoroa odotellessa sydän tykytteli ylimääräisiä lyöntejä – oon niin kova jännittämään! Tentti oli kuitenkin tästä kaikesta hirveydestään huolimatta tosi kiva, tilannne oli jees. Mä osasinkin tosi paljon ja pääsin helposti läpi!
Seuraavaksi on vuorossa jalkojen luiden tenttiminen parin viikon päästä – hommaa varmaankin noin tuplasti.

Tässä väritellään meidän värityskirjaa ja opetellaan osia hevosen metatarsuksesta – yksi takajalan osa. 🙂

Samalla me opiskellaan mm. solu- ja molekyylibilsaa, kemiaa, sekä eestin ja latinan kieliä. Kemiassa on kivaa labratyöt, joita oon päässyt tekemään viimeksi monta vuotta sitten, mutta muuten aika semmosta perushelppoa. Kaikille ei, mutta mä oon noita jo niin paljon opiskellut kahtena välivuotena, ettei esim. kemian peruslaskut oo tuottaneet harmaita hiuksia.

Päästiin aloittamaan myös agilitytreenit Suolten treeniporukassa. Suolet on siis suomalaiset eläinlääketieteen opiskelijat Tartossa -ainejärjestö. Mua yllätti se, miten hieno agilitykenttä täällä on! Kaksi tekonurmikenttää vierekkäin ja ei mitään vanhoja esteitä, tykkäsin kovasti!
Yritän päästä myös paikallisen koirakerhon treeneihin mukaan lähiaikoina – olis kiva päästä tutustumaan eestiläisiinkin ja oppimaan sitä kieltä. Missäs muuallakaan, kuin koiratreeneissä sitä oppis hyvin!


Mua myös pyydettiin vetämään tai oikeammin veto-avuksi Suolten tokotreeneihin. Suostuin, jotta mun tulis treenattua tokoakin Keijon kanssa – muuten mä en sitä sais aikaiseksi! Samalla tulee muutenkin kivasti tutustuttua uusiin ihmisiin. Tänään oli ensimmäiset treenit ja aika alkeisjuttuja tehdään, mut muussa mä en sit kyl osaiskaan auttaa ketään. Ekalla kerralla käytiin läpi mm. kontaktia, istu/maahan/seiso ja luoksetulo, sekä perusasennon alkeita.

Välillä mulle iskee hetkiä, jolloin mietin kotia ja kaikkea sitä ihanaa maaseudun rauhaa. Pääasiassa mä kuitenkin oon tykännyt olla täällä tosi paljon. Omaa kotia pitäisi vielä vähän sisustaa, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa kotiutuu.. :–)

Keijosta ja Soolosta otettiin myös aiemmin DM, lääkeaineyliherkkyys MRD ja Keijolta lisäksi CEA-geenitesti, joten niiden tuloksia jännitellään vielä tässä joku viikko!

Loppuun vielä muutama ihana kuva Soolon pikkupennuista, ne kasvaa ihan liian äkkiä!!


Pentukuvat: Maaret Peltovirta

Soolostakin saan päivittäin kuvaterveisiä Suomesta isältä, joka ei antanut mun viedä molempia kerralla tänne. Tarkoitus olisi, että saisin sen vielä ennen joulua tänne (kun tulevat kylään), mutta katsotaan. Miten voikin olla ihan jäätävä ikävä tuommoista karvaturria!! On kyllä ollut vaan helpompi olla vain yhden koiran kanssa näin aluksi, mutta kyllä mä tuon toisenkin haluan tänne mahdollisimman pian – nyt, kun ollaan sopeuduttu 🙂

Tutustumisreissu Tarttoon


Kuva: Sunna Kivisalo

Samaan aikaan, kun oon elänyt ehkä onnellisinta hetkeä mun elämässä, oon stressannut aivan suunnattoman paljon kaikesta maan ja taivaan välillä. Asunto-asiat ovat ehkä eniten vaivanneet päätä.
Puhelimeen sai sovellukset kv.ee -sivustolle ja city24.ee -sivustoille, joita onkin sitten tullut hakattua ja etsittyä asuntoa aika monen monta tuntia joka ikinen väli, kun on ollut vapaata aikaa..

Aluksi jännitti soitella asunnonvälittäjille/omistajille, koska mun englanninkielen puhuminen ei oo niin fluent, kuin monella muulla. No, pelko oli turha, sillä ensimmäinen kysy, et voisinko puhua suomea, ei toi englanti oikein luonnistu. Toinen taas puhui niin tönkköä englantia, että jopa mää puhun paremmin. Sen jälkeen ei enää stressannut.



Tarttoon matkustettiin isän ja veljen kanssa autolla ja välissä mentiin laivalla. Kaikki oli ihan älyttömän helppoa – taas olin stressannut yhtä juttua vähän liikaa. Nyt uskallan ehkä jopa itsekseen lähteä tuonne.

Lähtiessä mulla oli useampi näyttö sovittuna ja sit matkan varrelta soitin vielä joitakin kivoja kämppiä. Kaiken kaikkiaan käytiin kattomassa 5-6 kämppää, joista kaksi oli semmoisia, joihin olisin voinut haluta muuttaa ja loput hylkäsin samantien (vaikka kuvat oli ollu kivoja).
Ensiksi meinasi epätoivo iskeä, mutta tuo viimeinen kämppä oli kyllä just niin mulle tehty, josta tiesin samantien sisäänmennessä, että TÄÄ ON NYT MUN. Ei meinattu enää edes jaksaa mennä katsomaan, kannatti.
Koiratkin oli sinne tervetulleita, kun omistajallakin on ollut. Useimmilla virolaisilla ei kuuleman mukaan oo ihan samanlaista käsitystä koiranpidosta, vaan jotkut saattavat kysellä, että ethän jätä viikonlopuksi yksin/kuseta parvekkeelle ym.
Multa kyseltiin aika vähän: onhan ne on kilttejä ja ei tuhoa paikkoja.
Sain siis ihanan kämpän – kattohuoneiston 5. kerroksesta, uudehko kaksio, lasitettu parveke ym ja hintatasokin vielä opiskelijalle sopiva! Pari kilsaa kouluun ja aika keskustassa oleskellaan.
Useat Virolaisista asunnoista oli valmiiksi sisustettuja, mutta tuonne täytyy nyt ainakin ostaa pesukonetta, sohvaa ym. Miellään sitä nyt vihdoin laittaakin kotia, jos tuolla hieman pidempään meinaa asustella. 🙂


Tartto. Se oli jotain niiin paljon kauniimpaa ja kivempaa, kuin olin kuvitellut. Olin kyllä kuullut, että se on hieno paikka ja kaikkea, mutta täytyy sanoa, että se iski vielä kovempaa paikan päällä. Kierreltiin ensin autolla kaupunkia aika paljon näyttöjä odoteltaessa. Käveltiin, käytiin syömässä kadulla, istuskelemassa ravintoloissa ym <3. Iloisia ihmisiä, oikeita asiakaspalvelijoita.
Tykkään ihan valtavasti tuosta tyylistä, että ravintola ulottuu kunnolla kadulle ja saa syödä pihalla ilta-auringossa keskellä katua. Miksei Suomessa oo oikein koskaan tuommoisia? Okei, me oltiin ”lomalla” ja reissussa, niin oli tietysti sairaan kivaa ja muuta, mutta musta tuntuu, että täällä mä voin viihtyä ihan mielellään.
Yllätyksenä tuli se, että niin moni osaa puhua suomeakin.

Ja vaikka joskus vaarallinen, on matka, silti ihmeellinen mahdollisuus. Lähdetkö kauas, meetkö niin pitkälle kuin kotoas vain voit. Kuinka sun käy.

Nyt oon töissä viimeisiä viikkoja – siellä mietin välillä, miten kiitollinen oon tästä kaikesta. Joku asiakas/kaveri valittaa ”samaa paskaa aina vaan”, mä hymyilen ja pysähdyn miettimään, et tää on sitä arkee. Mä ajattelin hetki sit ihan samaa. Nyt mä oon lähdössä jonnekkin kauas pois.
Nautin näistä kaikista päivistä ihan liikaa, katson maisemia ja yritän painaa jokaisen yksityiskohdan mieleeni. Tiedän, että mä nään nämä pian uudelleen, mutta silti haikeus. Oon sairaan innoissani kaikesta, pääsen tutustumaan uuteen maailmaan kera unelmien opiskelupaikan, mutta nyt arvostan näitä elämän pieniä hetkiä. Saan olla vapaa ja nauttia kesästä. Asiat on pitkästä aikaa ihan kohdillaan.

Oon pitkästä aikaa hölmö ja onnellinen. Mä paan peliin tän paskaisen sydämen.


PS. PENTUSIA ON LUVASSA !!!!!! <3 <3 <3 <3 Meten ja Soolon rakkauslapset syntyvät samalla viikolla, kun mä aloitan opiskeluni. Mä en malta millään odottaa, mitä sieltä tulee ja kuinka paljon, mutta kuulemma on kuitenkin tosi selkeästi kantavana. <3___<3
Tää syksy on varmasti mun elämän yks parhaimmista. Voin kertoa, ettei se elämä oo ollu kovinkaan usein näin helppoa ja ihanaa, päinvastoin. Mut sen kaiken jälkeen osaan nauttia tästä hetkestä <3

Elämä lupaa mulle, että teet tilaa jollekkin paremmalle. Elämä lupaa mulle, etten jää sun hyökyaallon alle.




Kuuden aamuherätykset ja usvainen takapelto <3

Aika kreisii, MUSTA TULEE isona oikeesti ELÄINLÄÄKÄRI!

Oon syönyt varmaan viiskiloo suklaata ja muuta lohturuokaa. Itkenyt silmät päästäni, ollut välillä ihan semi ahdistunut.
Mä en riitä, musta ei koskaan tuu mitään. Tuntuu, että kukaan ei usko muhun – mee jo sinne kouluun/pitäskö sun jo mennä opiskelemaan jotain muuta alaa, ku et sä sinne päässy vieläkään? Hanki joku ammatti. Teki mieli sanoo monesti, että heittäkää dfksöldkölksdflö oravanpyörät jonnekkin, mä oon ankarin tuomari itelleni ja tiedän mitä mä haluun ja teen duunia sen eteen. Se ottaa sen ajan, minkä vaatii.
Toiset taas kannustaa ja on ihan täysillä mukana hakuprosessissa. Tukee ja ymmärtää, varsinkin ne, jotka tekee sitä sun kanssas.

Korpilahdella Alkio-opistolla opiskelutunnit saattoivat venyä hyvinkin pitkiksi välillä. Koulussa oltiin ensin se 8 tuntia ja sen jälkeen kotona laskettiin niiiin paljon kun vaan jaksettiin, usein 3-4h. Itkettiin, naurettiin, tapeltiin niiiiin hurjasti tehtävistä (mistään muusta ei sitten tarvinnutkaan kiristellä hampaita <3), välillä lenkkeiltiin ja tyhjennettiin päätä.
Pääsykoe oli mulle hurja. Mä olin aivan lukossa kokeen jälkeen, mutta tiesin laskurutiinini olevan rautaa ja tietotasonkin korkealla ja kuitenkin sillä tasolla jo, että sisäänpääsy olisi täysin mahdollista, mutta ei kumminkaan selvää. Laskin pisteet ja luovutin, ei tänä vuonnakaan. Masennus iskee. Itkuparku, tehnyt taas vuoden töitä. Nyt onneksi tajusi sen, kuinka paljon osaamistaso oli mennyt eteenpäin.

Tartton tulokset tuli ekana. Mulle 6. varasija, Henna-kämppikselle 10. varasija. Okei, ei mennä siis ainakaan sinne – ootetaan Viikki.

Whatsapp-viestit meiän Nörttiryhmässä musersi mut täysin:”Evie, mä oon niin pahoillani… MUTTA JEEEE MÄ PÄÄSIN!!”
Olin töissä, kun luin ton viestin. Pitelin itkua, menin ihan sumussa täyttelemään maitokaappiin hyllyjä. Mä kävin aika syvissä ajatuksissa sillon, paljon kasaamista itsessä, että pystyin tekemään sen työvuoron loppuun asti. Kyllä oli paska fiilis, vaikka samalla olin tietysti niin maailman onnellisin siitä, että Henna oli päässyt. Tiesin, etten mäkään voinut olla kaukana, mutta ei ollut nimeä listalla ei. No, parin pisteen päähänhän se jäi. Parin pisteen pyöristysvirhe. Voin kertoa, että ketutti. Hennan sisäänpääsy loi kumminkin hirmuisesti toivoa ensi vuodesta mulle, mutta mä olin silti tosi hajalla.

Unelmat.

Unelmat. Ne on jotain semmosta, mitkä on tehty saavutettaviks. Ne on jotain sellasta, mitä varten pitää taistella. Helppoa se ei oo, vaatii töitä ja kyyneleitä. Mut sun täytyy luottaa siihen sun omaan hulluutees.

Ihminen vois joskus olla armollinenkin itselleen ja päästää vähemmällä, mutta tää on mun unelma ollut aina. Mä päätin, että mä lähden joka tapauksessa kotoa pois ja nyt oli helppo sauma lähteä, kun Korpilahdella ollut kämppis pääsi sisään ja muuttaa Vantaalle. Siellä ois muutamia tuttuja lähellä, saatiin mukava kämppä hommattua ja mulle oli duuni tiedossa. Katselin myös Helsingin avoimen yliopiston opintotarjontaa ja olin ilmoittautumassa sinne. Mietin, että simuloituja pääsykokeita vois tehdä parit jossain valmennusfirmassa.
Hain koiraharrastusseuraan. Suunnittelin tulevaa ja olin täysin valmistautunut siihen, että ens vuos tehtäis jälleen töitä kaupassa myyjänä ja samalla lukien hullunlailla pääsykokeeseen.

Tästä seuraavana päivänä mä nään kuitenkin unta siitä, että mä pääsin Viron maatalousyliopistoon lukemaan eläinlääkäriksi. Siis mitä, miksi mä nään tästä nyt unta? Muistan olleeni jo unessakin tosi vihainen siitä, että miks pitää nähdä tälläsiä ”pääsykoeunia” nyt, kun kaikki suunnitelmat on selvää ja suunnitellaan kämpän sisustusta. Aamulla suututti vielä enemmän,
koska enhän mä minnekkään oo päässyt. Se päivä tuntu alkuun käynnistyvän tosi huonosti, lähin lenkille kuunteleen musaa ja juoksemaan ketutusta pois.

Oho, mullehan on tullu monta sähköpostia. Ensimmäinen on ”Kiitos hakemisesta Eestin yliopistoon, toivottavasti se oli mieluista ja helppoa” ym.
Seuraavan postin mä luin valehtelematta ainakin kymmenen kertaa. Mä en usko, TÄÄ EI VOI OLLA TOTTA, mitä siinä lukee. Siis ihan oikeasti, mitä tässä lukee:

Ekana laitoin viestiä Hennalle, en mä usko. PAKKO SOITTAA HETI PERÄÄN. Siis MUSTAKO TULEE SITTENKIN ELÄINLÄÄKÄRI!!!!!!!!!!!! APUA MITÄ NYT TEHDÄÄN??? MITEN MÄ VOIN PÄÄSTÄ 6. VARASIJALTA SISÄÄN??
Mä alan tajuumaan pikkuhiljaa. Mä alan itkemään, parkumaan, nauramaan ja mitä kaikkea pieni ihminen tekeekään, kun sen yksi suurimmista unelmista unelmista käy toteen. Puhelut isille, äitille, mummoille, kaverille ym. Isi luulee, että on sattunu jotain ihan hirveetä, kun ei saa mun itkupuhelusta aluks mitään selvää xd.

Töihin pitäis mennä reilun tunnin päästä, mä vaan itken naama punaisena ja ihan holtittomasti. Ihan kreisiä.
Onneks työpaikalla Jenni oli ihana ja kerto tilanteen muille, eikä mun tarvinnu mennä kassalle heti töihin tullessa, en tiiä olisko siitä tullutkaan yhtään mitään sellaisena itkunsekaisena :’D
Kyllä sinä iltavuorona loistin aspa-työssä aidosti ja hymy tuntu tarttuvan helposti, oli niin helppo hymyillä. Valehtelematta olin siinä hetkessä yksi maailman onnellisimmista tytöistä.



Kun olin vähän rauhottunu, mä näytin just tältä. Laittaisin tähän oman naamakuvan (joka oli pakko ottaa xd), jos kehtaisin. Ihan identtinen.

Alan elää sitä elämänvaihetta, josta oon unelmoinut sieltä ainakin ylä-asteelta asti. Tää on ihan hullua, miten elämä voi yllättää ja heittää kaikki suunnitelmat ihan päälaelleen aivan yhtäkkiä.
Mut nää asiat ei vaan oo mun käsissä, vaan jossain isommissa suunnitelmissa.
Mä oon niin kiitollinen tästä kaikesta – sain kaiken, mitä halusin ja vielä enemmänkin. Jännittää niiin hirveesti, kun opiskelut on tulevaisuudessa englanniksi ja samalla pitäisi varmaan sitä eestin kieltäkin opetella jossain määrin. Onneksi koulussa on paljon suomalaisiakin.

Hakuprosessi ei mun kohdalla oo ollut todellakaan helppo, siihen on mahtunut niin monia kyyneleitä ja turhautumisia, mutta tää on kasvattanut mua ihmisenä ihan sairaasti. Mä en kadu yhtään, että mä uhrasin yli kaks vuotta mun elämästä siihen, että mä pääsen opiskelemaan just sitä mun unelma-alaa, mistä oon salaa haaveillut niin kauan, kuin muistan. Mä oon aina ollut keskiverto-oppilas, joten luulin, ettei musta olis tähän. Mä kumminkin halusin sitä, se oli mun
suurin unelma. MÄ TEIN SEN. Ihan parasta, että mä ja Henna tehtiin se molemmat! Yhdessä. Mä lähden unelman perässä ulkomaille!!!!!!

Sain elämän, johon en just nyt kaipaa mitään lisää.
Kiitollinen, siunattu, onnellinen. Matkannu tänne ohi ongelmien.
Mietin, miten mä ansaitsen tän kaiken, mitä ikinä uskalsin toivoo, mä sain sen <3

Blogin sisältö tulee varmasti muuttumaan hieman, sillä tästä tulee samalla kertomus mun matkasta eläinlääkäriksi. Tässä välissä on tapahtunut vaikka mitä, koitan ehtiä kirjoittelemaan niitä ylös, mutta nyt on aika paljon keskityttävä kaikkiin näihin uusiin kuvioihin.