JSPKH ry järjesti perjantai-iltana jäsenilleen Johanna Nivalan viettikoulutuksen. Olin ajatellut etukäteen, että tästä ei olisi niin paljoa hyötyä, kun olin jo aiemmin joulukuussa Juha Korrin viettiseminaarissa, jossa samalla järjestettiin ”Olisiko koirastani suojeluun” -testi.
Mun ajatukseni olivat taas kerran vääriä, en oo pitkään aikaan saanut näin isoja täröinoitä ja innostuksen kipinöitä koiraharrastuksesta!
Ymmärsin yhden illan aikana mielettömän paljon koiran (erit. Soolon) ajatusmaailmasta, että en voinut olla miettimättä aihetta koko loppuiltaa! Koulutus alkoi kuudelta, pääsin lähtemään puoli kymmenen maissa kentältä – tosin mun ensimmäinen keissini ei kovin pitkälle kestänyt, tajutessani, että se koira tais tosiaan jäädä sinne kentän laidalle häkkiin..
Aluksi mietittiin, mitä ylipäänsä tarkoittaa vietti? Mulle se on sellainen koiran sisäsyntyinen ominaisuus, jota ei voi saada lisää, saatika poistaa koirasta. Kasvatuksella voidaan kyllä vahvistaa ja luoda positiivista mielikuvaa eri asioista, mutta viettiä ei saada lisää.
Mitä vieteillä voi tehdä? Minkälaisia erilaisia viettejä on? Saalis-, taistelu-, lauma-, puolustus-, sekä sukupuolivietti. Käsiteltiin taas erityisesti tuota laumaviettiä, koska se on yksi tärkeimmistä.
En osaa vieläkään päättää omassa ajatusmaailmassani sitä, toimiiko ns. laumanjohtajateoria. Toisaalta koira aina käyttäytyy siten, miten sille on edullisinta ja mistä se saa eniten palkkaa, mutta esim. Johanna perusteli tätä sillä, että koirilla on aina tietyssä porukassa jokin selvä järjestys, miten ne toimivat.
Toisaalta ajattelen, että se on ihmisen määrittelemä teoria, joka luo helpon ymmärryspohjan sille käyttäytymismallille, jota koiraeläimet useinmiten harjoittavat.
Pitkän luentopohjan jälkeen aloitettiin myös tekemään koirien kanssa. Tämä oli myös hyödyllinen osuus koulutuksesta: näki useita erilaisia koiria ja kaikille löytyi jotakin asiaa, mitä lähteä vahvistamaan koulutuksessaan.
Soolon kanssa leikkiessäni ensimmäinen kommentti oli ”Toihan oli kuin suoraan oppikirjasta!” – joo, olin vaan kuunnellut, mitä kouluttaja juuri sanoi ja toteuttanut sitä parhaalla osaamallani tavalla.
Minä, uskoakseni myös monet muut koiraharrastajat palkkaavat koiriaan taisteluleikein. Olen pitänyt pennusta asti tärkeänä asiana sitä, että koira osaa irroittaa otteen sitten, kun tahdon. Toisin sanoen koiralle opetetaan käsky ”irti”. Toimiihan se, yleensä.
Soolo jää tästä kuitenkin aina ”kierroksille” ja haluaisi vain kokoajan lisää! Sen halu taistella jää päälle, kun lelu meneekin yhtäkkiä taskuun.
Rauha.
Tuttu sana, olen varmaan kuullut jossain ennenkin? En ole vaan ymmärtänyt oikeasti, mitä se tarkoittaa. Johanna osasi selittää tämän minunkin putkiaivoille niin, että ymmärsin. Ainakin tahdon uskoa niin!
Taisteluleikin pitää siis päättyä siihen, että koira saa vain pitää lelua suussaan, halutessaan ravistella sitä ja lopulta pudottaa.
Tämä tilanne on se ”kaatopaikka” tai ”roskaläjä”, johon koira saa purkaa kaiken sen kakan, mitä se kerää saalistaessaan ja taistellessaan saaliista. Koiralla on siis oltava jokin tyhjennysalue, jossa saa purkaa itseään ihan vapaasti.
”Rauhassa” voi vaikka ottaa koiraa pannan lähettyviltä kiinni, silitellä ihan rauhassa ja kehua koiraa, että olitpa hieeeeeno, toooosi taitava koira…
Mikäli koira päästää otteensa irti lelusta, se viedään siltä pois, eikä sitä saa enää uudelleen (paitsi uuden saalistuksen & taistelun jälkeen). Lelu EI mene suoraan taskuun piiloon irti käskyn jälkeen (ellei koira oo vahingossa unohtanut lelun olemassaolon välillä).
Muista jatkossa palkatessa koiraa taistellen kolme seuraavaa pykälää:
Mulla on järjetön ikävä tämän parivaljakon kommelluksia <3
Johanna myös puhui, että monet hieman piippaavat tai vuotavat koirat on saatu paljon hiljaisemmiksi pelkästään sen myötä, että niille on opetettu tuo rauha. Mä uskon, että tästä on meillekkin paljon hyötyä – Soolo tietää, että on jotain tavoiteltavaa. Ainakin seuraavan koiran kanssa osaan myös kiinnittää tähän huomiota.
Kysyin myös neuvoa meidän komentamisongelmaan. Olen avautunut tästä ehkä apauttiarallaa joka postauksessa, joten useimmat lukijoista varmasti muistavat tämän! Johanna selkeytti mulle paljon mun omaa käyttäytymistäni näissä tilanteissa.
Sooloa pitää päästä kieltämään tästä ihan ronskistikin. Jos ei usko, niin seuraavalla kerralla koira oikeasti luulee, että kuolee jos vielä jatkaa tota pelleilyä. Se on saanut pompottaa mua jo aika pitkän aikaan. ÄLÄ UHKAILE ELEILLÄSI, vaan käy suoraan esim. ottamassa vähän kiinni ja sanomassa, että nyt oikeasti riitti!
Jos koira meinaa lähtee lällättelemään ja karkuun, niin näitä tilanteita ei saa päästää tulemaan – koira on liinassa siihen asti.
Muista olla koiralle jatkossa reilu: hiljaa pitää olla ehdottomasti vain silloin, kun ollaan käskyn alla. Kentälle tullessa tms. saakin pitää ääntä, mutta heti kun aletaan hommiin, niin ei yhtään!
Oli taas kiva vähän yrittää muuttaa ihmisten mielikuvaa collieta kohtaan, kun ”Ompas omituista, ravisteltava collie! Kiva nähdä välillä tollasiakin, joilta löytyy saalis- ja taisteluviettiä, eikä hätkähdä pienestä.”
Onhan se valitettavan totta, että useimmat ovat sellaisia vähän lössyköitä, mutta onneksi on tälläsiä kultakimpaleitakin <3
Tässä vielä lupaamani spurttikisa -video:
Käytiin tänään myös agikisoissa, niistä postailen piakkoin, kunhan saan videot käsiini!