vauvauutisia, soolon fyssari & keken valkkakuulumiset

Mitäpä meille kuuluupi? Taas elämä ollut tosi kiireistä, etten oo juuri ehtinyt koneelle istahdella ja sellasesta elämästä yleensä tykkäänkin. On ihanaa herätä uuteen päivään, joka on täynnä ohjelmaa.

Oon oppinut lukemaan itseäni viime vuosien aikana entistä paremmin ja alan tiedostaa omasta hyvinvoinnista asioita. Tiedän, että toimin parhaiten siellä äärirajoilla ja hieman stressaantuneena, mutta henkinen hyvinvointi vaatii myös paljon niitä hetkiä itselle. Tykkään ihmisistä ihan hirvittävän paljon ja oon perussosiaalinen, mutta mun on pyhitettävä joka päivä pieniä hetkiä itselleni – ottaa vaikka päiväunet, tai mököttää sohvanreunassa ihan hiljaa. Ilman tätä mulla kärähtää käämi jossain vaiheessa, eikä se oo kenenkään muun vika.
Nyt on ollu semmosta haipakkaa, että on ollu välillä vaikea muistaa pitää noita omia hetkiä, kun on vaan niin valtavan paljon kaikkea ihanaa elämässä. Mä rakastan tätä elämää! Nyt kerron vielä koirien kuulumiset, Tartton kuulumiset hieman myöhemmin.

Ennen Tarttoon tuloa oltiin vielä Keijon kanssa Julian valmennuksessa Orivedellä. Rata oli mukava ja monta mieleenpainuvaa vinkkiä ja treeniä tuli taas mukaan. Keijolle pitää opettaa varmemmaksi putkeenmenot ulkopuolelta (eli mä en oo sisäkaarteessa), semmosella käännöllä. Samoin yks iso kohokohta ohjauksessa tuli havainto siitä, että mä jätän ohjauksen viimeisen vaiheen tekemättä, joka on aika tärkeä. Soolon kanssa sitä ei oo huomannu niin hyvin, kun se on paljon kokeneempi koira, mutta Keijo vaatii sen. Eli se katse, kun lähetän koiraa esteelle jää helposti siihen koiraan, kun taas jos se osottas jo seuraavaa estettä kohti, niin koira irtoaisi helpommin. Nyt jään helposti tuijottamaan koiraa ja osottamaan kädellä taivaaseen/esteeseen.
Aluksi haltuunotto ja sen jälkeen lähetys+katse. Miettimällä esim. miten Vuorelan Lotta ohjaa käsi+katse/pään kanssa tää selveni mulle, mitä tarkoitettiin. Julia on kyllä niin huippu kouluttaja, saan aina jotakin uutta ajateltavaa pitkäksi aikaa.

Soolo kävi myös tiistaina fysioterapiassa (Hoida Häntä) pitkästä aikaa. Vähän jännitti, mitä sieltä löytyisi tän vähän pidemmän fyssaritauon jälkeen, vaikka koira onkin ollut jo pitkään hyvä. Selkä sillä oli sellaisilta paikoilta jumissa, että Emmi yhdisti ne suoraan astutus-tapahtumaan liittyviksi. Vasemmassa etureidessä oli myös hieman oikeaa enemmän kireyttä, mutta saatiin kivasti aukeamaan hoidossa nää molemmat. Soolo oli kumminkin kuulemma jo tosi hyvässä kunnossa, aksakisojakin voi alkaa katselemaan sit, kun saadaan rimat taas nostettua normikorkeuteen ja lihakset entiselleen.
Ihan parasta, se on taas terve <3

Saatiin myös ihania PENTU-UUTISIA!! <3 <3 Soolon ja Metten pennut siis syntyivät ja tuloksena sieltä tuli kuusi pentua. Neljä narttua ja kaksi urosta – ihan loistava sukupuolijakaumakin vielä ;–) Kaikki sujui loistavasti ja pennut kasvavat varmasti kovaa tahtia. Iskäkoira on ihan ylpeänä pienokaisistaan ja onnesta soikeana 🙂

Näistä kuudesta pennusta viisi on soopeleita ja siellä on yksi trikkipojukin <3. Sellaisesta mä oon pitkään haaveillut, harmi vaan, että koirakiintiö opiskelijalla on tällä hetkellä aika kriittisen täynnä, varsinkin kun nuo molemmat ovat vielä niin kovin nuoria..

Karvakaverin kanssa matkalla Tarttoon… tästä sit lisää seuraavaksi!;)

Maple Yard agilitypäivä

Lauantaina 18.04 Tiina oli järjestänyt agilitypäivän Jenna Caloanderin oppiin. Huippua nähdä pitkästä aikaa muita Maple Yard -collieita aksaamassa.
Mua jännitti etukäteen ihan huimasti, koska ei olla oltu niin pitkään aikaan sen kanssa missään koulutuksessa. Ratapiirroskin tuntui ihan hurjan vaikealta etukäteen. Oli mm. vastaanotto kepeille keppien toiselta puolelta kolmen hypyn takaa aloituksessa. Olin jo varma, ettei onnistu meiltä, mutta Soolohan osasi hienosti!


Alussa Soololla oli aikapaljon kierroksia ja kävi kiihkeänä (sitä se useamman viikon agitauko teettää), joten se ei heti keskittynyt hommiin, mutta rallipätkän jälkeen alkoi löytymään se meidän oma juttu. Takaakiertoihin mä joudun sitä saattelemaan edelleen aika paljon, samoin iänikuista estehakuisuutta täytyy vahvistaa. Kontaktit toimi hienosti, ei tullut kertaakaan läpi. Mulle ei ohjauksellisesti tullut uusia juttuja, vähän linjoja korjailtiin ja sitä ajoitusta. Saatiin tosi siistiä ratapätkää tehtyä, mä alan uskaltaa lähetellä sitä linjoille vihdoin ja mulle tuli kunnon flow -fiilis sen kanssa. Harmittaa ihan, että kännykän sekoilujen takia en saanut videoitua meidän pätkiä.

Jenna kyseli meiltä tavoitteita, jolloin totesin vaan, että sinne kolmosiin ois kiva päästä tässä kesän alussa, että ei kai tässä sen kummempia. Tän jälkeen totes, että kyllä te alatte niitä arvokisanolliakin sit kolmosista hakemaan, koska meno niin tasasta ja siistiä! Hahha, olisipa se kisoissakin tollasta, siellä vaan aina sattuu ja tapahtuu jotakin – joko Soolo on ylikierroksilla, tai sit mä ohjaan jotenkin supertyhmästi tms. Mutta no, eihän se hullumpi ajatus loppujen lopuksi olisi. Täytyyhän tavoitteita olla.
Mä oon vaan tähän asti ajatellut, ettei me olla tarpeeks hyviä sinne kolmosiin. No eihän me pitkään aikaan ollakaan, mut jos on tavoitteita, joita kohti puskea, niin ainakin kehitytään paremmin. Sillä ajatuksella, että nooooh tässä vähän hömppäillään ja katotaan mihin riittää, ei pääse niin nopsasti eteenpäin!


Minun kielimiehet ilta-auringossa <3

Jalat oli ihan pullamuusia jo ekan setin jälkeen. Samoin keuhkot. Pitäisköhän mun lenkkeillä vähän rankemmin, koska esim. kasvattaja-Tiina juoksi neljän koiran kanssa samaa rataa, eikä se näyttänyt tekevän tiukkaa.. Ollaan kyllä aloitettu juoksulenkeillä kämppiksen kanssa ja eron alkutilanteeseen huomaa jo nyt. Jaksaa paljon paremmin.

Treenien lopuksi päästiin vielä Keken kanssa tekemään pientä pätkää, kun aikaa jäi ylimäärin. Oli ihan huippua nähdä myös Trip -sisko aksaamassa. Niissä on niin paljon samaa, sen näki! Ihan kopioita melkein :–) Tiinaltakin tuli palautetta siitä, että täytyy tehdä entistä enemmän niitä irtoamistreenejä, että se hakee hyppyjä itsenäisesti, vaikka mä jään jälkeenkin.


Agilitypäivän jälkeen lenkkeilemässä Voitto-pojan kanssa.

Pahat tädit hommissa.

Ostin mun ensimmäiset Inovit aloitellessani Soolon agilityuraa. Hyvin ne on palvelleet, ihan parhaat kengät, mutta pohjat kieltämättä nyt ihan kuluneet, eikä pitoa enää löydy juurikaan.
Mietin pitkään, että ostanko samanlaiset uudet, vaiko kokeilen jotain muuta. Intersportista tilasin tarjouksesta punaiset Salomon Speedcross 3W:t. Oon aloitelut taas juoksuharrastusta perus rasvanpolttolenkeillä (apaut 3krt/vko/tunti), joten ajattelin näiden sopivan siihenkin Inoveja paremmin, koska tukevat hieman enemmän jalkaa. Näitä on useat kaverit kehuneetkin, niin päätin uhkarohkeasti testata!
Ihan supernopea toimitus, kun parissa päivässä tulivat! Juoksutuntuma ihan erilainen, maan ja jalan väliin tuli heti enemmän kitkaa ja juoksu rullasi paljon helpommin.
Agilitykäytössä kokeilin näitä myös, mutta aika pian tuli ikävä Inovien matalaa pohjaa & tuntumaa maahan – näissä on kuitenkin aika paksu pohja, eikä alustaan oo samanlaista tuntumaa. Luulen, että pistän tilaukseen kesälomapalkoista myös uudet Inovit. Kengät kuluvat kuitenkin käytössä ja pistän sitä rahaa monesti paljon turhempiinkin asioihin! 🙂

on elämä yht rimpuilua, juice sano joskus nii

Jotenkin ei oo ollut aikaa istahtaa koneelle, joten yritän tiivistää meidän kuulumiset suht lyhyiksi. Soolon kanssa ollaan käyty kaksissa kisoissa, ilman sen kummempaa menestystä, mutta ihan kivoja ratoja ollaan tehty. Paljosta ei oo kiinni ne nollatkaan, mutta ne vain odottavat itseään. Viime viikonloppuna ohjasin koiran väärään päähän putkea, muutenhan se ois ollu melkein nolla rata, vaikka radalle mennessä sitä taas epäilinkin!



Joo, säätöä siellä ja täällä. Ei mikään kauheen siisti rata, mutta on siellä jotain hyvääkin! 😀



Tällä radalla hävettävän myöhässä tuo ensimmäinen valssi, samoin A:n jälkeinen takaakierto melkein pissi nilkoille. Harmi tuo väärään putken suuhun meno, muuten oli ihan kivantuntunen rata itsestä! Oon erityisen iloinen tuosta lopussa onnistuneesta twististä (?), vaikkei se nyt ihan siisti ollutkaan, mutta USKALSIN kokeilla kisoissa. Voi tuota pienen koirapojan onnellista ilmettä maaliin päästessä <3 Se oli ollut viikon isällä hoidossa & pääsi sit aksaamaan mun kanssa - VÄHÄNKÖ se keuli ekalla radalla ja ei pysynyt pöksyissään! Kesällä kyllä tehdään töitä Soolon kontaktien eteen - haluan niistä vielä itsenäisemmät, jotta voisin myös kisavireessä juosta täysillä ohi ja luottaa, että koira tekee ne kyllä itsenäisesti. Ja Keijolle myös sellaiset. Vähän pohdin vielä A:n kontakteja - haluaisin sille juoksarin A:lle, mutta en ole aivan varma, osaanko sitä sille käytännössä opettaa, mutta aika näyttää. Sen kanssa nyt ei ole kiire mihinkään vielä pitkään aikaan.. Treeneissä ei olla paljoa käyty, välillä viikonloppuisin pienellä porukalla aksaamassa, mutta aika vähäistä. Nyt hiitolomalla on taas tullut aksattua senkin edestä. Kouluttamassa ja treenaamassa omia koiria. Keijon kanssa ollaan käyty melko aktiivisesti Julian treeneissä, muutama kerta kyllä on jäänyt väliin. Yhden kerran Juliaa oli tuuraamassa Niemisen Laura, jonka ohjausta puminsa kanssa olin ihaillut monet kerrat! Oli siistiä päästä myös hänen ohjaukseensa - mä kuulemma osasin valssata ihan harvinaisen hyvin, pitää vaan muistaa pitää valssit tuollaisina silloinkin, kun nostan rimat ylös! Olin niiiin leuhka tuosta kommentista, koska musta tuntuu, että ne on AINA ollut niin pirun vaikeita ajoittaa oikein ja olla ajoissa ja NYT MÄ OSASIN! Jee. Noissa treeneissä oli myös vaikeeta, kun koiraa piti odottaa joissakin kohtaa putkesta (muuten haki äkkiä toisen putken). On jotenkin vaikeeta osata rauhoittua radalla välillä, mut tekee hyvää! Julian kanssa ollaan treenattu mm. pakkovalssia, sokkareita ja joskus oli siistejä leijeröintijuttujakin. Musta on tullut paljon rohkeampi ohjaamaan, kokeilemaan omia rajojanikin ja juoksemaan siellä radalla. Julia on saanut multa HIEMAN pois sitä kilpajuoksuajattelua ja yritän tehdä itselleni selväksi, että en voi millään juosta koiran kanssa yhtä nopeasti radalla, vaan mun täytyy ohjata sille niitä linjoja ja LÄHETTÄÄ koiraa, antaa sille rauhaa suorittaa esteitä. Mulla on usein aivan liian kiire mennä eteenpäin ja saattelen koiraa aivan liikaa, vaikka voisin vaan luottaa, että se kyllä suorittaa ne esteet itsenäisesti. Musta tuntuu, että vihdoin oon alkanut etenemään taas ja saanut valtavasti uusia juttuja omaan tekemiseen. Tää on niin siistiä, haluisin vaan uudestaan ja uudestaan treenaamaan. Mulla on siisti koira, siitä tulee vielä jotain! Sain myös koulutettavakseni 2 uutta agilityryhmää Länkipohjaan. Osa sieltä olikin jo tuttuja, mutta paljon uusiakin naamoja. Näiden treenit on peräkkäin ja ehkä kerran-pari kuussa käyn vetämässä treenit. Katsotaan nyt, miten tää lähtee käyntiin! Ihan huippua, opin entistä enemmän erilaisista koirista! Näissä ryhmissä olikin ihan huippupareja, joten saas nähdä, mihin asti tuon ryhmän kanssa päästään. Tänään pääsin myös mun ikioman alkeis/jatkoryhmän treeneihin ja oli ihan huippua nähdä, miten ne on kehittyneet itsenäisesti treenatessaankin! Jokaisen koirakon suhde on mennyt eteenpäin huimasti. Minun pikkuiset, joiden kanssa kesällä aloitettiin <3

Koirat on sopeutuneet hyvin kerrostaloelämään. Alussa ne oli haukuskelleet jonkin verran. Vissiin vähän liikaakin, kun saatiin joku aika sitten vuokranantajalta tiukkaa puhelua, että ”nyt joko koirat lähtee siitä kämpästä/te lähdette/mä joudun luopumaan siitä asunnosta”, liipalaaba. Onneksi otettiin asioista vähän selvää, kun säikähdin ihan hirveästi kämppiksen kanssa.
Ollaan nyt äänitetty koirien yksinolot ja siellä ei ole kyllä ollut mitään häiritsevää (jotain parin minuutin haukkupätkiä korkeintaan per päivä).
Isännöitsijän kanssa oltiin yhteyksissä ja onneksi selvisi, että se oli vaan ”varoitus”, että pitää alkaa tehdä asioille jotain. Tehtiinhän me, kokoajan. Meille vaan ilmoitettiin asiasta joku viikko sitten ja nyt tämä. Ei tiedetty mitään ennen sitä. No, myöhemmin selvisi, että eräs asukkaista oli yrittänyt saada muitakin valittamaan meidän koirista – siinä onnistumatta kuitenkaan :–) Hupsua oli jutella myös yhden naapurin kanssa (josta tämä kyseinen valittaja meille kertoi, että häntäkin VARMASTI häiritsee), joka oli niiiin ihana ja tykkäsi meidän koirista paljon ja sanoi tyyliin, että kyllähän sitä elämää pitää kuulua, tää talo on ihan liian hiljainen ollutkin jo monta vuotta, eikä hän oo kuullu mitään haukkumisia :’D. No, säikähdyksellä selvittiin! Ensimmäinen kerta kerrostaloelämää tsekattu. Mitähän seuraavassa sitten!

Muuten elämä maistuu kivalta. Aika kiireistä tosin, päivät menee sukkelaan, ollaan aamusta iltaan asti (normaalisti 9-16.30, ellei pidempäänkin) koulussa, sen jälkeen taas lenkille, syömään ja läksyjen parissa meneekin sit loppuilta. Viikonloppuisin välillä töissä/kisoissa/kavereita näkemässä/rästitehtäviä tehden ym.
Onneksi tuli hiihtoloma, oon ollut aivan poikki välillä! Josko sitä taas jaksaisi rutistaa loppuun asti, ei tässä enää kauhean kauaa kuitenkaan loppujen lopuksi ole aikaa jäljel.

Ensimmäinen simuloitu pääsykoekin oli jo. Olisin toivonut, että olisin osannut paljon paremmin tehdä kaikki tehtävät ja olla super, mutta osaamistaso ei ollut vielä ihan niin korkealla. Tänä vuonna sitä vaatii itseltään paljon enemmän, mutta on myös ihana huomata, että en oo joutunu yhtää niin paljoo tappelemaan vaikeidenkaan tehtävien parissa. Oon oppinut paljon ja se auttaa jaksamaan eteenpäin. Uskomaan unelmiinsa, vaikka ne pelottaakin ihan pirusti.

Yritän seuraavaksi saada hieman videomateriaalia Keijostakin, kun sen treenejä on myös nyt videoituna – vielä kun kerkeäisi niitä hieman muokkailemaan ja pätkimään :–)

hakuilua + agilityvalmennus

Lauantaina olin töissä loppupäivän ihan täpinöissäni, sillä mulle ja opiskelukaverilleni tarjottiin kämppää!! Ette usko, miten vaikeaa on ollut saada sellaista asuntoa vuokralle, jonne saisi tuoda koiria. Oon oikeasti soittanut ja laittanut viestiä ainakin kymmenestä asunnosta, aina saanut vastauksen, että ”ei lemmikkejä”.
Paras oli, kun kyselin lemmikkien tuonnista asuntoon, kyseltiin multa, että tekeeko ne tuhoja?
– Ei tee, on ihan kilttejä koiria, sisäsiistejä ym.
– Entäs, repiikö ne tapetteja? Tekevätkö tarpeitaan sisälle? Mitenkähän ulkoilut onnistuu? Tekeekö sisälle tarpeitaan?
Onkohan ihan yleistä, että vuokrakämpissä, joihin on sallittu lemmikkejä joskus, haisee jotenkin paskalle, tai ettei vuokralaiset maksa lemmikkiensä tekemiä tuhoja?
No, onni onnettomuudessa, meillä on nyt kämppä! Se on edullinen, siisti ja tilava, sekä mulla on huippukämppis! Mitä muuta voisin toivoa?
Voi onnellisuus <3

Hakutreenit

Hakutreenit siis lauantantaina suoraa töiden jälkeen. Keijolle ensimmäinen ukko ihan lähellä, suora lähetys, ei apuja. Vähän lähti koirapoika vinoon hakemaan, mutta sieltä löytyi ukko kuitenkin. Ihana otus, kun ei pyytele apua, vaan ratkoo ongelmat itse!
Toisesta ja kolmannesta maalimiehestä kävin hakemassa hajut. Molemmat ihan näppäriä, joskin kolmannella kävin ehkä vähän turhankin lähellä maalimiestä & Keijolle tuli siten vähän liian helppo etsintätehtävä.

Soololle tein vain yhden maalimiehen. Piisofkeikki, yksi ukko etukulmassa. Noh, eihän se otus sinne lähtenytkään.
Väyväy, mami kerro mitä teen?! Hmm, tässä on puu, tässä on pensas, mitäs täällä tuoksuu… Ihan, kuin toi koira ei olisi ikinä ollutkaan hakumetsässä???
Mira sanoi, että älä anna sille yhtään apuja, kun kerjää niitä, astu vaan askel eteenpäin ja anna itse ratkaista – Soolo kyllä kestää sen, kaikki koirat ei kuulemma.
Muutamien askelien jälkeen se kyllä lähti onneksi taas etsimään, ilmaisu tuli hienosti.
ÄRSYTTÄVÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Tiedän kuitenkin, että se osaa!! Aivan varmasti osaa etsiäkin.

Esa Lehdistön agilityvalmennus

Sunnuntaina ihan huippufiilis treenien jälkeen, taas päästiin niin paljon eteenpäin ja ennen kaikkea: sain uutta ajateltavaa agilitystä. Oltiin Takkulassa Pirkkalassa treenaamassa.

Esa käski mun piirtää treenien jälkeen paperille kaikki asiat, mitä treenattiin. Miettiä niitä ja palauttaa mieleen. Rytmitykset, tuuppaukset, valssit, ajoitukset, KOIRAN LINJAT… paljon ajateltavaa! Oonkin yleensä harrastanut tätä tällaisten ”hyvien treenien” jälkeen, mutta normitreenien jälkeen ei viitsi. Auttaa kyllä kummasti muistamaan asioita ja vahvistaa varmasti oppimista. Musta on sitäpaitsi kivaa piirrellä!!

takaakierrossa mulla on ajatus liikaa siivekkeen takana, kun voisin ajatella sitä ohjausta mieluummin ”ulospäin”, eli kauemmas vaan. Samoin tuuppaukset vähän hukassa, kuvittelen vaan koiran napsivan esteet väliltä, vaikken anna sille lupaa suorittaa niitä. Ne on pieniä eleitä, mutta Soololle tosi tärkeitä. Kuvittelen, että se tulee ”käteen kiinni”, oli kuitenkin tosi valaisevaa, että noin pienellä jutulla sen sai poimimaan niitä esteitä radalta ihan älyttömän helposti.

Avokulma kepeille: ajattelin koiraa viemällä & pyörittämällä saada sen sinne ekaan väliin, mutta ei onnistunutkaan, kun en ollut just oikein. Kouluttaja kysy, miksen käy hakemassa sitä sieltä välistä vaan kädellä näyttämällä – en oo koskaan tehnyt niin. Nyt tehtiin, palkattiin koira 2 krt siihen ja sen jälkeen sujuikin, kuin leikki! Soolo haki superisti kepit tolleen. Oho!! Näin saadaan tosi monta sekuntia pois ajasta!
Tästä tuli oikeesti hyvä mieli – miksen mä vaan uskalla kokeilla erilaisia asioita?

valssit on edelleen mulle vaikein ja mieltä askarruttavin ohjaus! Älyttömän vaikeeta, mutta tän treenin jälkeen aloin taas pikkuisen enemmän tykätä niistä! ”Kun sä treenaat sitä vähän lisää, niiin siitä tulee sun lemppariohjaukses!!” Tulisikin! Tuuppaus esteelle, vastakkainen käsi ja jalka, valssit kokoajan vaan nopeemmin valmiiksi, mieluiten jo silloin, kun koira on vasta ponnistamassa esteelle.
Mulle ei olis missään tapauksessa tullut pieneen mieleenikään, että välin 14-17 vois ohjata takaakierrolla + kahdella valssilla! Noi valssit tuntu niin absurdilta ajatukselta, että HUHHU! Esa pistikin miedät sit tekemään näitä ja harjoiteltiinkin askelia tovi, mutta kyllä sieltä jokunen onnistunutkin valssi tuli ja musta alko jopa tuntumaan, että tää on ihan kivaa! Piti vaan olla hullusti eellä ja tehä ne valmiiks, eikä ollut edes kiire!
Voi Soolo parka, kun joutui kestämään toistoja ja minä oon surkimus!!

Takaakierto + valssi on myös edelleen treenattava juttu – mä otan ihan liikaa peruuttavia askeleita, kun se olis oikeesti tosi helppo ohjaus! Kuvittelen monessa paikassa antavani koiralle tilaa, vaikka se ei todellisuudessa tarvi sitä.
Ei sinänsä siis ongelma, mutta saataisiin paljon eteenpäinvievempi siitä.

twistin hyöty ohjauksessa menee, jos mä meen saattamaan koiraa noin lähelle, kuin nykyisellään teen. Tehtiin pari harjoitusta siten, että mä en saa edetä juurikaan, vaan mun pitää malttaa odottaa koiraa sen tullessa putkelta (9-12) ja sitten vasta lähettää sitä, en saa mennä juurikaan puomin ohi. Vitsit se alko kääntymään paremmin!
Pakkovalssi + jaakotus sujui hyvin, sitä ei jouduttu hinkkaamaan 😀

Tosi monessa paikkaa mä en ohjaa koiraa ja kerro sille ajoissa, et käännytään ja se joutuu sen takia mennä paljon pidempää reittiä esteeltä toiselle. Mussa on kuulemma tosi paljon ohjaajapotentiaalia, mutta pitää saada tollaset ”pienet asiat” toimimaan.
Oli kivaa treenata pitkästä aikaa kouluttajan kanssa, joka vaati tekemään uudestaan ja poimi nopeasti asioita, joissa parantaa. Mun täytyy ihan totta alkaa käymään useammin kouluttautumassa! Sain monille kovin pienille asioille uuden ajattelun, jotka kuitenkin vaikuttavat ohjaukseen ja koiran etenemiseen paljon.

Huippua, tätä lisää!