vauvauutisia, soolon fyssari & keken valkkakuulumiset

Mitäpä meille kuuluupi? Taas elämä ollut tosi kiireistä, etten oo juuri ehtinyt koneelle istahdella ja sellasesta elämästä yleensä tykkäänkin. On ihanaa herätä uuteen päivään, joka on täynnä ohjelmaa.

Oon oppinut lukemaan itseäni viime vuosien aikana entistä paremmin ja alan tiedostaa omasta hyvinvoinnista asioita. Tiedän, että toimin parhaiten siellä äärirajoilla ja hieman stressaantuneena, mutta henkinen hyvinvointi vaatii myös paljon niitä hetkiä itselle. Tykkään ihmisistä ihan hirvittävän paljon ja oon perussosiaalinen, mutta mun on pyhitettävä joka päivä pieniä hetkiä itselleni – ottaa vaikka päiväunet, tai mököttää sohvanreunassa ihan hiljaa. Ilman tätä mulla kärähtää käämi jossain vaiheessa, eikä se oo kenenkään muun vika.
Nyt on ollu semmosta haipakkaa, että on ollu välillä vaikea muistaa pitää noita omia hetkiä, kun on vaan niin valtavan paljon kaikkea ihanaa elämässä. Mä rakastan tätä elämää! Nyt kerron vielä koirien kuulumiset, Tartton kuulumiset hieman myöhemmin.

Ennen Tarttoon tuloa oltiin vielä Keijon kanssa Julian valmennuksessa Orivedellä. Rata oli mukava ja monta mieleenpainuvaa vinkkiä ja treeniä tuli taas mukaan. Keijolle pitää opettaa varmemmaksi putkeenmenot ulkopuolelta (eli mä en oo sisäkaarteessa), semmosella käännöllä. Samoin yks iso kohokohta ohjauksessa tuli havainto siitä, että mä jätän ohjauksen viimeisen vaiheen tekemättä, joka on aika tärkeä. Soolon kanssa sitä ei oo huomannu niin hyvin, kun se on paljon kokeneempi koira, mutta Keijo vaatii sen. Eli se katse, kun lähetän koiraa esteelle jää helposti siihen koiraan, kun taas jos se osottas jo seuraavaa estettä kohti, niin koira irtoaisi helpommin. Nyt jään helposti tuijottamaan koiraa ja osottamaan kädellä taivaaseen/esteeseen.
Aluksi haltuunotto ja sen jälkeen lähetys+katse. Miettimällä esim. miten Vuorelan Lotta ohjaa käsi+katse/pään kanssa tää selveni mulle, mitä tarkoitettiin. Julia on kyllä niin huippu kouluttaja, saan aina jotakin uutta ajateltavaa pitkäksi aikaa.

Soolo kävi myös tiistaina fysioterapiassa (Hoida Häntä) pitkästä aikaa. Vähän jännitti, mitä sieltä löytyisi tän vähän pidemmän fyssaritauon jälkeen, vaikka koira onkin ollut jo pitkään hyvä. Selkä sillä oli sellaisilta paikoilta jumissa, että Emmi yhdisti ne suoraan astutus-tapahtumaan liittyviksi. Vasemmassa etureidessä oli myös hieman oikeaa enemmän kireyttä, mutta saatiin kivasti aukeamaan hoidossa nää molemmat. Soolo oli kumminkin kuulemma jo tosi hyvässä kunnossa, aksakisojakin voi alkaa katselemaan sit, kun saadaan rimat taas nostettua normikorkeuteen ja lihakset entiselleen.
Ihan parasta, se on taas terve <3

Saatiin myös ihania PENTU-UUTISIA!! <3 <3 Soolon ja Metten pennut siis syntyivät ja tuloksena sieltä tuli kuusi pentua. Neljä narttua ja kaksi urosta – ihan loistava sukupuolijakaumakin vielä ;–) Kaikki sujui loistavasti ja pennut kasvavat varmasti kovaa tahtia. Iskäkoira on ihan ylpeänä pienokaisistaan ja onnesta soikeana 🙂

Näistä kuudesta pennusta viisi on soopeleita ja siellä on yksi trikkipojukin <3. Sellaisesta mä oon pitkään haaveillut, harmi vaan, että koirakiintiö opiskelijalla on tällä hetkellä aika kriittisen täynnä, varsinkin kun nuo molemmat ovat vielä niin kovin nuoria..

Karvakaverin kanssa matkalla Tarttoon… tästä sit lisää seuraavaksi!;)

mutta ainakin olin hetken ehjempi kuin moni muu

Tässä videopätkiä Keijon viime treeneistä. Vielä paljon tekemistä sen eteen, että lopetan koiran saattelun jokaiselle hypylle ja uskallan lähetellä sitä. Varsinkin ihan lopussa olevassa putkeen irtoamisessa tulee esiin, että vaikka Kepu periaatteessa osaa hakea putkeen, niin irtoamisessa on vielä paljon tekemistä! Näillä vinkeillä saadaan koirasta paljon enemmän irti! Ihan huippua käydä treeneissä, joissa opit kokoajan hirmuisesti!
Julia myös kehui, että Kepulla on ikäisekseen hyvä kropanhallinta ja se tulee luonnostaan hyvin ohjauksiin. Onhan se vielä tommonen ihan pentuhömppä ja hupsu, mutta niin ihku!

Erityisen iloinen oon tuosta sokkarista, koska niitä en uskalla koskaan tehdä. Nyt onnistui. Niiston ajoitus mulla on aina ollut ihan väärä – koiran pitäisi olla just tullut alas edelliseltä hypyltä ja silloin mun pitäis olla merkkaamassa niisto ja lähteä alta pois – toi viimeinen videolla oleva on hieman lähempänä sitä, mitä sen pitäisi olla, mutta silti vieläkin ihan liian myöhässä!
Treenattiin samoissa treeneissä myös twistiä, mutta sitä pitää vielä palkkailla ja vahvistella Keijolle, jotta alkaa sujumaan. Se on niitä harvoja ohjauksia, jotka koiralle pitää oikeasti opettaa.

Tänään käytiin myös Lauran & coccereiden kanssa treenailemassa. Keijo mm. meni yhtäkkiä itsenäisesti keinulle. Mä olin ihan paniikissa siinä hetkessä -apua mitä nyt tapahtuu se ei osaa sitä?!? Nooo, kepu otti rennosti ja suoritti keinun hienosti XD
Se myös alkaa tarjoilemaan ihanasti asioita, hakee putkia ja hyppyjä paljon paremmin jo, kuin Soolis. Kontaktit puomille alkaa olemaan ihan jees, vielä pitää treenata erilaisia vauhteja ohjaajalle, mutta ihana pentu, kun se tarjoaa asentoa aina, kun mahdollista!
Sooliksen kanssa tehtiin myös kontakteja (mä juoksen täysiä ohi ym) ja irtoamistreenejä. Soolo oli ihan super ja kesti kaikki mitä yritinkään. Irtoamisessa on vielä hiomista. Saispa tommosen taitotason vielä kisavireeseenkin..

hetkesi käytä, maailmalle näytä

Mulla on treenimotivaatio nyt huipussaan, kun tiedän, että pian tähän kaikkeen tulee taukoa puolisen vuotta, ainakin jollain tasolla. Ollaan siis treenattu PALJON. Jonain päivinä olen hetken miettinyt, että jaksanko lähteä – mutta aina on kannattanut, sillä tästä kaikesta tulee vaan niin hyvä fiilis! Tässä takautuvasti edellisen treenit parin viikon takaa, pian taas ajantasalla.

Mulla on ihan vaan vähän ikävä näitä alkukesän aamuja, jolloin on sumuu takapellot täynnä ja niin nättiä! <3

Oon miettiny, miks välillä on paha olla? Vaadin itseltäni paljon, mutta samalla muut vaativat multa vielä enemmän. Tai oikeastaan – mä ainoastaan luulen niin. Oon tottunut olemaan se kiltti tyttö, joka koittaa hallita muidenkin mielentiloja olemalla harmiton. Jotenkin kuvittelen, että jos käyttäydyn tietyllä tapaa, musta tykätään.
Nyt elämässäni on sattunut pienen ajan sisällä niin paljon asioita, mitkä ovat vaikuttaneet muhun ihmisenä aika paljon. Avanneet silmät. Voi tätä riemua.
Töissäkin välillä iskee ajatus ”mun täytyy ehtiä tekeen vähän enemmän, jotta oon hyvä työntekijä” – ei tarvi, sun duunit riittää just noin, tekeminen ei lopu koskaan. Sama juttu opiskelussa.
Ei se mee niin. Ei mun tarvi. Mä saan olla mää, mulla on oma pää. Oon onnellinen nyt, enkä sitten joskus, kun oon saavuttanut kaiken. Ni.


Keijo-kulta täytti viime tiistaina 7KK!! Aika menee siivillä!

Viime viikon agilityt

Tällaista tehtiin torstain agin jatkoryhmässä, pätkiä Kekkulin kanssa. Kekulille nostin jo muutamaan aitaan riman, joka olikin yllättävä juttu – Keke nimittäin aluksi halusi juosta mieluummin ohi, kun mentiin täysiä. Täytyy alkaa ottaa sille jo rimoja välillä.
Hienosti koirapoika irtoaa putkiin ja takaaleikkauksetkin hyviä, kun oli palkkaaja edessäpäin. Tähän asti aina ollut apupalkkaaja ja se on hyvä, pentu ei kattele mua niin paljoa!

Kekkuli oli treenien ajan seinässä kiinni, eikä huutanut oikein nimeksikään! Pientä vinkumista oli kuulemma koittanut, mutta ei yhtään hullumpi ipana. <3 Häkkiä toki kannan mukana yleensä.

Hakutreenit sunnuntaina

Soolo oli aika huono. Ekalle ukolle se lähti hienosti, mutta koska se olikin vähän vaikeemmassa piilossa, tuli takaisin ja ei lähtenytkään enää. Pöh, mentiin lähes yhdessä koko matka sit ukolle, kun en halunnut niitä ääniapuja ottaa.
Toiselle ukolle ei sit lähtenyt myöskään hyvin, mutta löytyi lopulta. Mulla oli ideana, että se saa ite keksiä, että ettii sen ukon, enkä anna sille apuja (liikun ainoastaan eteenpäin askelia). Ei oikein toiminu.
Kolmas ukko tehtiin näiden jälkeen haamuna, jonka jälkeen koira pois hetkeksi ja sinne se lähtikin hienosti ja Kaitsun kanssa oli superia leikkiä, se osas haastaa Sooloo hyvin ja nyt oli koirapojalla superkivaa.

Alkeishakuryhmän treenit oli heti perään, joten jäätiin siihenkin Keken kanssa, vaikka olo oli kuin uitetulla koiralla. Onneksi jäin, Keijo oli ihan älyttömän hieno <3. Ensimmäinen haamuna, hyvin löyty. Kakru saa ruokaa, parasta. Toinen tehtiin hajunhakuna, vähän mulla on vielä opettelemista koiranlukemisessa, hajua se ei nimittäin varmaankaan ihan saanut (joutui etsimään hetken), mutta löysi siis kuitenkin hienosti!! Kolmannelle lähetin ilman apuja, lähtee hienosti ja etenee, etenee takarajalle asti etsien... on menossa jo toiselle puolelle, kunnes huudan takaisin. Uusi lähetys vähän eri kohdasta ja löytyy! Jee. Toi pentu on ihan älytön. Se on niin sinnikäs etsimisessään, ei luovuta, eikä kysele multa yhtään apuja, etsii vaan! Eihän se vielä oikein osaa nenäänsä käyttää, mutta siitä tulee niiiiiin hieno, kun saa treeniä lisää. Niin ylpee kakrusta.

Tottistelua Kana-areenalla lämpimässä

Tiistaina sain treenikaveriksi Anninan & Jeri -belgin. Jeri on yks niitä harvoja belgejä, joista tykkään ihan älyttömästi.

Keijo pääsi lähinnä leikkimään ja vähän tekemään seuraamista. Sain myös hyviä vinkkejä siihen, miten alan vaihtaa lelupalkkaan namista. Tähän asti oon vaan lähinnä imutellut, enkä oo nähnyt vaivaa päästä eteenpäin.
Haluan Kekkulille ajatuksen siitä, että se on menossa ennemminkin ylöspäin. Soolo ajattelee liikettä eteenpäin -> edistämisongelmat aina. Pentu oli hieno ja kiva, meillä oli kivaa!

Soololla seuraaminen ihan kivaa, seilaa toi paikka kyllä reippaasti, kun videolta katsoo. sai kehuja sähäkkyydestään. Täytyis vaan nähdä vähän vaivaa, niin tosta sais vielä hienomman.
Paikkamakuu ihan kökkö, äh. Ääntelyy, mutta sen siitä saa, kun ei treenaa iäisyyksiin. Ehkä meidän täytyy pikkuhiljaa palautua tältä tokomasennuskaudelta.

Ilmaisutreenit

Keskiviikkona lähdettiin extempore treenailemaan ilmaisua Janitan ja Kristan kanssa. Soololle haukkutreeni teki todella hyvää, sille haukku on liitetty vaan suoraan metsään. Oli myös huippua nähdä, miten rullailmaisun harjoituksia tehdään, kun tähän asti oon nähyt ainoastaan sellaisia koiria, jotka osaa jo kyseisen jutun.

Soololle tehtiin ekalla kiekalla metsän reunassa niin, että MM meni Soolon nähden piiloon. Haukku tulee hienosti samantien, kun koira on maalimiehen lähellä. Aluksi vaadittiin vaan muutama haukku, toisella kerralla vähän enemmän jne. Tehtiin näitä samanlaisia neljä.
Seuraavalla kierroksella mulla oli jo hieman ideaa treenissä – Soololta vaadittiin vajaa 20 haukkua ensimmäisellä ukolla – hyvin jaksaa, ei edes koittanut keskeyttää välillä. Hieman epäröin tätä, mutta turhaan – toi koirahan rakastaa omaa ääntään ja räksyttäminen on supersiistii !! Omistajasta ei taas niinkään – nimittäin yksi niistä harvoista asioista, joita muuttaisin tuossa koirassa, jos osaisin.
Toinen ukko tehtiin suht lähelle, koska tarkoitus oli lähinnä harjoitella hallintaa. Soolo menee ukon luo päksyttämään ja sen jälkeen pitäisi saada se sivulle. Tällä kertaa jouduin ensin käskeä sen istumaan ja sen jälkeen sivulle. Hieman hidasta, koira vähän pihalla, mitä nyt. Palkka.
Kolmas ukko samaan tapaan, nyt hallinta jo heti huomattavasti helpompaa. Näitä lisää! Soolo oli super ja tykkäs tästä ihan sairaasti.

Mietin, josko sille saisi tästä jutusta niin siistin jutun, että tätä kautta sille saisi myös lisää motivaatiota metsän etsimiseen? Sillä olisi selkeänä mielessä asia, mitä se on menossa tekemään (päksyttämään MM:lle), eikä koirapojan tarvis miettiä sitä yhtään. Toisaalta varmasti nuo haamulähdöt ym auttavat osaltaan siinä metsään lähtemisessä.

Keijoakin vähän haukutettiin. Hauku -käskyllä ei irronnut, eikä ääntä oikein helposti irronnut muutenkaan, mutta sitten keksin VÄYHHH RÄYH ja siitä se idea sitten lähti. Yksi haukku, palkka jne. Oon iloinen, että sille haukkuminen täytyy opettaa. Keijo on muutenkin monessa paikkaa paljon hiljaisempi.




pää hajoo: jännitän, panikoin, stressaan, punastun..

Mutaleikit parhaita!


Torstaina Henna, Lotta ja Annina tulivat treenailemaan agin alkeisryhmän treenien jälkeen. Soolo teki vähän kontakteja + keppitreeniä + pienen radan pätkän. Tämän jälkeen tottistreenailuja, mm. piilopaikkista, luoksarin stoppia ja parin askeleen seuraamisia.
Soolo oli ihan huippu, kaikki sujui. Kivat treenit! Keijo pääsi syömään (treenaamaan) kentälle ja leikkimään.

Aurora tuli meille eilen illala koiriensa Riesan ja Roin kanssa, kun joku vanhempi ihminen oli kadonnut sienireissullaan tässä lähistöllä -> toimivat pelastuskoirapuolella, tämän aamun koematka oli siten lyhyempi.
Keijoa vähän jänskätti isot koirat, mutta myöhemmin se reipastui ja uskalsi leikkiäkin niiden kanssa. Hyvä kokemus sille nähdä isompiakin koiria (grotsku + sakemanni).

Kisajännitys. Aivan jäätävä kisajännitys.

Agilityssä ei tarvitse jännittää, ei kerkiä miettiä mitään. Toko sen sijaan, aivan kamalaa. Ohjaaja on ihan erilainen!
Soolo oli taas tosi hyvässä vireessä ennen koetta, lämppäilytreenatessa tekee ihan älyttömän hyvin, ei tee yhtään virheitä ja on ihan super muutenkin. Se ei ääntele, ei yhtään. Noutokapulalle sentään varasti, mikä oli vaan hyvä, koska pääsin puuttumaan ennen koetta siihen.

Kaikki tää superhieno tekeminen muuttuu kuitenkin heti, kun ohjaaja alkaa jännittämään. Se tekee kyllä, mutta ohjaajan ääni vapisee, sen jalat tärisee, sen naama on punainen ja norsunvitulla. Ohjaaja on ihan outo, se ei kiitä kunnolla suoritusten jälkeen, on ihan epävarma ym. En jännitä koetta ennen, en koepaikalle tullessa, vaan vasta kehään mennessä. Kaikki se pakkautuu ja kerääntyy siihen hetkeen.

Tuomarina Marko Puranen. Nuori kaveri, oli ihan huippu ja koitti sanoa mulle että ”älä jännitä turhaan!!”. Tykkäsin.

Paikkamakuu – 0 – ensimmäiset piippaukset rivissä, toisella käskyllä maahan ja nousi jossakin ajan puolivälillä istumaan. Piippasi tällä kertaa taas. Vitutti. Ollaan tehty älyhyviä paikkiksia nyt eri häiriöissä, eri koirien kanssa ym, eikä tässä pitänyt olla yhtään mitään vaikeeta. Eikä ollutkaan, ainut vaan, niin ohjaaja on ihan paniikissa ja näköjään koira reagoi siihen tosi voimakkaasti.
Seuraaminen – 8 – ihan kivaa, vähän keulii.
Maahanmeno – 9 – Hieno oli.
Luosketulo – 9 – TÄSTÄ OLIN YLPEÄ!! Soolo pysähtyi sairaan mageesti, mutta seisomisesta luoksetulossa vähän katsahti taakse (takapalkalla tehty, mietti selvästi sitä), tuomari vaan nauroi.
Seisominen – 7 – seuraaminen taas keuli, pysähtyi kuitenkin tosi näpäkästi, joten saatiin näinkin paljon pisteitä.
Noutaminen – 6 – nousi seisomaan heittäessäni kapulaa + tiputti kerran, muuten näppärä.
Kauko-ohjaus – 9½ – pienet ääntelyt maahanmenossa.
Estehyppy – 0 – hyppäs hienosti yli ja takaisinkin, mutta ei tullut perusasentoon kunnolla, uusi painostavampi käsky ja soolo oli hyppäämässä jo uudestaan – pyysin vain luokse kyykkyyn.
Kokonaisvaikutus – 7 – kivaa tekemistä, koira selvästi osaa paljon, mutta ohjaaja jännittää tosi paljon, joka heijastuu koirankin tekemiseen ja näkyy mm. ääntelynä.

Pisteitä kumminkin 122,5p ja nyt olisi ollut jopa 2. tulos paikallamakuun onnistuessa. Miten hassua, että nyt kustiin ne liikkeet, mitkä viime kokeessa meni parhaiten. Parhaiten tänään taas menivät ne, mitkä ei viimeks sujuneet. Sijoitus oli näillä pisteillä kaikesta huolimatta 2./4., saatiin lohdutuspokaali jälleen.

Treenattu oltiinkin vain lähinnä tuota luoksarin stoppia + paikkista reilusti. Annoin koiralle ennakoivat käskyt selkeästi ”takataka” + heitin pienieleisesti mukamas pallon koiran taakse ennen liikettä.

Murr, mä haluan niitä ykkösiä jo!! Ei auta, kun jännittää niin pirusti. Mikä siinä on, että tää harrastus pitää ottaa niin vakavasti?

En saanut jännitystäni laukemaan edes siihen mennessä, kun menin yksilösuorituksiin. Olin sielläkin paniikissa. Soolosta välillä huomasin, miten se reagoi siihen – joitain sijaistoimintoja ja liikkeet kärsii. Eikä jännitystila loppunut edes autolle tullessa, vaan vasta joku puolituntia suorituksen jälkeen. Samalla tuntui jaloissa, että olisin oikeasti tehnyt jonkun tunnin lenkin. Naurettavaa, mikä mua vaivaa?!

Mietin, viitsinkö lähteä hetkeen kisaamaan tuon kanssa. Tiedän, että Soolo osaa liikkeet pääpiirteissään tosi hyvin ja sillä on hyvä mahdollisuus ykköstuloksiin avoimesta luokasta. Aurora kuitenkin sanoi mulle päinvastoin – mun nimenomaan pitäisi kisata paljon, jotta saisin hermoni kuriin ja jännityksen pois. Aurora itsessään on ollut aikaisemmin vielä kamalampi jännittämään, kuin minä (jota ei uskonut kyllä tämän päivän suorituksista..). Soolo teki tänään parhaansa kuitenkin. Se tekee aina.

Keijokin oli tottakai mukana kokeessa, elättelen toivoa, että se oppii liikkeet itsestään vain katsomalla toisten suorituksia. Voittajaluokan liikkeet se ainakin näki, ehkä se osaa ne ensimmäisenä.
Leikittiin, syötiin ja muuta mukavaa. Muutaman kivan ihmisen paijailtavaksikin pääsi pentunen. Se myös yritti jälleen itsemurhaa jäämällä auton ikkunaan jumiin yrittäessään karata sieltä. Keijo kaatoi myös häkin ylösalaisin (omituista on se, että se on kuitenkin ihan nätisti ja hiljaa häkissä yleensä).

Vinkkejä kisajännitykseen ?