Kingi olit niiin rakas !

Mä en tiedä edes mistä aloittaa. Ei oikein löydy sanoja kuvaamaan. Vaikeeta kertoa, haluun, että tää on vaan pahaa unta. Itkettää katsoo kuvia, videoita vielä enemmän.
Jouluaattona mulla oli vielä kaksi maailman ihaninta ja eläväisintä koiraa. Kingi ja Soolo leikkii keskenään, Soolo härnää Kingiä leikkimään, kun toinen on narussa kiinni. Nyt on vain yksi. :–( Raaastava ikävä!



Joulupäivänä isä ihmettelee jo päivällä, kun Kingille ei maistukaan yhtäkkiä maksalaatikko, joka on aina ollut koiran ykkösherkkua. Eikä maistu oikein mikään muukaan.
Seuraavana päivänä olin jo huolissani, kun ei meinannut kakkaakaan tulla, eikä koira vieläkään syö, joten mentiin heti Korpilahdella kunnaneläinlääkärille. Eläinlääkäri luuli aluksi oireita ummetukseksi, mutta päätti lähettää meidät varmuuden vuoksi Jyväskylän Otsoon, jotta saataisiin verikokeet ym tehtyä varmuuden vuoksi. Kingillä oli tällöin jo kuumetta noin 39 astetta.

Otsossa Kingiltä otettiin verikokeet, joiden tultua se laitettiin välittömästi tiputukseen, koska oli niin kuivunut. (oli kuitenkin juonut kotona suht normaalisti, joten en osannut edes epäillä..) Laajat verikokeet paljastivat myös, että nyt on oikeasti jotain hätänä. Myös tunnuseltaessa Kingin vatsa oli pinkeä ja kivulloinen. Kingiltä otettiin röntgenkuva mahasta – suttuinen kuva, maksa suurehko ja peräsuolessa hieman ulostetta.
Tämän jälkeen vielä ultrattiin, joka vahvisti epäilystä haimatulehduksesta.

Kingi sai lääkkeet suoneen, nesteytyksen ja me päästiin lähtemään kotiin. Mä alan itkeä jo maksaessa eläinlääkärin laskua, koska tajuan, että tämä on oikeasti vakava juttu. Kingi ei ehkä selviäkään tästä.. toivo itää huomiseen, sen on selvittävä, se on vahva koira, mun ensimmäinen! Lääkäri ei anna liikaa toivoa, mutta yrittää parhaansa.

Kotona Kingi ei syönyt mitään, eikä nyt juonutkaan enää ollenkaan. Tassut oli yöllä tosi kuumat tunnusteltaessa, eli varmasti kuumetta riitti. Käytiin pihassa pari kertaa pissalla. Kingi on aika nuutuneen oloinen, mutta tulee ovella vastaan kaupasta tullessa ja muutenkin tarkkailee ympäristöään. Säikähtää ilotulitteita ja juoksee vähän, mutta pääasiassa nukkuu ja tuntuu olevan lääkkeistä hieman sekaisin.

Nukkumaanmennessä ja mun ollessa sängyssä Kingi tuli jossain vaiheessa sänkyyn myös, änki vartavasten kainaloon, makasi siinä rapsuteltavana pitkän aikaa. Jossain vaiheessa vaihtaa asentoa ja katsoo mua pitkään silmiin, kun yritän nukkua. Se tuijotus ei lakkaa ja musta tuntuu, että tää on oikeesti meidän viimeisiä hetkiä yhdessä. <3 Kingi tietää, että se on pian lähdössä pois täältä. Se on oikeasti kipeä, mä tajuan, mutta en halua uskoa, en millään. Kyllä se paranee. <3 Herään yöllä ainakin neljä kertaa pakkojuottamaan Kingiä ja se juokin mielellään, kun vähän auttaa. Aamulla mennään 10.30 tarkastukseen eläinlääkärille, Kingi on pirteämpi ja reippaampi, kuin eilen, mutta ei mitenkään merkitsevästi. Kuumetta ei enää ole. Kingi pääsee taas tiputukseen ja eläinlääkäri kyselee, että halutaanko avata ja katsoa, mikä sillä oikeasti on syynä - jos se olisi vaikka syönyt jotain epänormaalia, tai ainakin tarkistaa, että voidaanko me auttaa sitä miten - vai olisiko haima tuhoutunut jo liikaa.. Soitan isälle, jolta tulee aivan varma vastaus samantien: tottakai yritetään!



Samana päivänä kahden aikaan Kingi avattiin ja eläinlääkäri toteaa todella ärhäkkään haimatulehduksen, sekä suolistotulehduksen. Ohutsuoli on aivan punainen ja siinä on paljon verenhyytymiä, maksan pinnalla fibriinisakkaa ja koko suolisto täynnä sinne kuulumatonta nestettä. Vatsaontelon pinnat ovat epänormaalit, eli haima on alkanut entsyymeillään tuhota muita elimiä ja hyvin nopeasti. Kingillä olisi todennäköisesti maksimissaan vain muutama päivä aikaa elää ja ennuste parantumisesta on erittäin heikko, joten tein raskaan päätöksen parhaan kaverini vuoksi. Totuus iski, että ei me sitä voida enää pelastaa. Kyyneleet valuu silmiin ja ääni särähtelee, että antakaa sen mennä.

Kingi yritti lääkärissä nuolla mua moneen kertaan. Sen silmistä näki, että se on kipeä. Sillä ei ole enää sitä samaa iloista katsetta.
Mulla on aivan jäätävä ikävä. Mä kaipaan mun ensimmäistä ikiomaa koiraani niin valtavasti. Sen oli aika mennä, mutta miksi näin pian, ihan yllättäen? Kaikki tapahtui niin nopeesti, etten oo edes ehtinyt käsittää.
RAKAS, sulla on nyt hyvä olla. <3 Vain yksi voi olla se ensimmäinen. Sulla on varmasti sellanen erityinen paikka mun sydämessä aina. Muistakaa nauttia hetkistä koirienne kanssa joka päivä, mulle muistutettiin taas, että koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Mä luulin, että meillä olisi vielä monta vuotta aikaa yhdessä. Kingi olisi täyttänyt maaliskuussa 10v ja se oli edelleen tosi pirteä, vaikka askel olikin jo vähän hidastunut.



Kingin viimeiset ajat oli onnellisia – se sai olla Soolon kanssa yhdessä paljon ja noista kaveruksista näki, että ne tykkää toisistaan niin paljon! Mä en nyt jaksa kirjoittaa enempää, mutta takuulla kirjoitan Kingistä vielä paljon muisteloita <3 Tämän kaiken sairastelusta halusin kertoa, jos siitä olisi jollekkin muulle hyötyä jollakin tapaa. Me ei ainakaan oltaisi voitu tehdä yhtään enempää.

Anna anteeks nää kyyneleet, mut mulla on vaan niin kova ikävä. Olin 10vee kun sut sain ja olin varmasti ja epäilemättä silloin maailman onnellisin tyttö.

Mä en haluu paljon, vaan mä haluun kaiken

Kevät ja alkukesä ollut melko kiireinen ja koirahommat on jääneet vähemmälle, mikä on harmittanut mua ihan liikaa! Oon rampannut muutamissa pääsykokeissa, mutta en silti tiedä yhtään, mitä ensivuosi tuo tullessaan ja missä ollaan syksyllä. Vai ollaanko missään?
En tiedä, haluanko mennä johonkin toiseen kouluun opiskelemaan vuodeksi, jos tiedän jo nyt, että se ei ole se juttu, mitä ihan oikeasti haluan. Mutta jos satunkin pääsemään sinne, mitä teen?

Mitä meille kuuluu? Asustelin kaverillani Tampereella vajaan pari kuukautta, sillä välin isäni hoiti koiria, minä vain viikonloppuisin. Keskityin lukemaan pääsykokeisiin. Kulutin koko kevääni lukien, laskien ja haaveillen jostakin, joka toisaalta tuntuu niin kaukaiselta ja etäältä. Juhlinnat jäi aika vähiin, toisin kuin kavereilla. Ylioppilasjuhlat oli hirmu kivat, ihan parasta nähdä kaikkia ihania ihmisiä!

Mä opin ihan hirvittävän paljon asioita, syvensin tietoa ja jäsentelin sitä. Mutta ei se riittänyt ainakaan vielä, sen tiedän.
Kävin viikonloppuisin kotona katsomassa koiria ja helpottamaan koti-ikävää. Oli tosi kamalaa olla noista pikkusista erossa ja olo oli välillä ihan puolinainen – ei kiitos enää aikaa ilman koiria, vaikka toisaalta niistä on tavallaan paljon vaivaakin, mutta silti.

Tää kevät oli kuitenkin kivaa aikaa, tapasin samanhenkisiä ihmisiä ja sain uusia kavereita. Pääsin lähemmäksi yhtä unelmaani. Ja löysin muutamia ihan tosi ihania ihmisiäkin elämääni. Tällä hetkellä aika kuluu taas lähikaupassa työskennellen ja on niiin ihanaa olla vaan kotona ja tehdä niitä tuttuja ja turvallisia juttuja.


Koirat lihoivat tuona aikana jonkin verran, joten nyt on ollut pientä laihdutuskuuria molemmille. Kingi oireili myös takapäätään ja sai eläinlääkäriltä vain särkylääkkeitä, kun ei oikein tiennyt, mistä johtuu – kenties kulumaa tai jokin revähdys. Syötin sille muutaman päivän noita, kivut lähtivät ja koira on taas entisensä ja iloinen itsensä. Säikäytti vain, että ei kai toi rakas vuhve nyt vielä ole niin vanha? Kipuja sillä oli selvästi silloin, hakeutui normaalia enemmän lähelle ja irvisteli kissoille aina, kun ne tuli lähelle. Ontuminen oli ehkä selvin merkki, mikä tuli rasituksen (esim. pallonpeluun/taisteluleikkien) jälkeen. Ajattelin ostaa nyt myös Nutrolinia ja alkaa syöttämään sitä, jos siitä olisi vaikka jotakin hyötyä.

Soolollekkin on sattunut ja tapahtunut, sillä nimittäin lähti siitä ylemmästä ”lisävarpaasta” jonkinlainen ihonkappale ja se on vuotanut välillä uudelleenkin, kun lenkillä riehuu. Ilmeisesti nurmikolla liukunut jotenkin pahasti jotakin terävää vasten – onneksi ei kuitenkaan ole ihan tassunpohjassa, niin on parantunut paremmin. Myös tämän tapaturman vuoksi meillä oli agilitystä hieman taukoa.

(Kuvan on ottanut Ilona Karjalainen)

Yksi päivä käytiin Ilonan ja Nitan kanssa treenaamassa agilityä aamulla ennen työvuoroa. Otin myös papan mukaan vähän hömppäilemään. Kingi oli IHANA kun se oli niin riemuissaan, kun pääsi vähän tekemään matalilla rimoilla ja vähän rallittelemaan radalle. Kepeillä pappa haki ite johonkin ihan väärään keppiväliin ja alkaa pujotella ”kato mamma mä muistan vielä ja osaan!!” <3 Kingiltä tuli myös riemuhaukkuja sillä välin, kun se juoksi esteiden välejä. Pappa yrittää täysiä ja on ihan paras. Kingin kanssa on helppo mennä, kun sen kanssa ei tarvi ite kiirehtiä minnekkään, kun se on niin hidas verrattuna solperoon:D Pitää toistekin viedä toi eläin hassuttelemaan, se niin nautti!!


Soolon kanssa tehtiin jotain pientä pätkää myös ja vähän keppijuttuja. Rallitteluu lähinnä, koska niin pitkä tauko ollut nyt agilityjutuista. Soolo muisti kaiken tosi hyvin ja tästäkin eläimestä näki, kun se oli niin onnessaan päästessään liitelemään!

Agitreenien jälkeisenä päivänä tein Soolon kanssa tokojuttuja. Tunnari toimii ihan tosi hyvin! Oon tehnyt sitä aina välillä viikonloppuisin ja aika harvakseltaan muutenkin ja nyt se alkaa olemaan ihan tosi varma! Tänään laitoin ihan sikinsokin 10 kapulaa ja sinne sekaan oma. Soolo kävi nuuskuttelemassa kaikki läpi kerran (teki reippaasti, mutta tarkasti töitä, eikä mähli kapuloita tms), meni ensin omankin yli, mutta lopulta kaikki läpi käytyään palasi määrätietoisesti oman luo – ilmeisesti varmisti, että se on ihan oikeasti toi eikä mikään muu haise enempää multa:D Vielä pitäis luoksareiden stopit saada toimimaan hienosti jotenkin ja seuraamisessa se edistäminen pois.

Viimeisimmät agilitykuvat on yksistä tämän kesän treeneistä, joissa Mira Äikiä kuvaili meitä. Kiitos kuvista ja treeneistä! 🙂