pupsiviikonloppu & pennun ensimmäiset päivät

Pentu pitää kiireisenä töiden lisäksi. On ihanaa vain tuijottaa sen touhuja, millä innolla se suhtautuu maailmaan ja kaikkeen uuteen. Kaikki on ihanaa, kaikki on kivaa, sä oot ihana! Yritän saada itselleni tuosta asenteesta edes kourallisen.

Sain mahdollisuuden päästä hoitamaan pentuja agilityn SM-kisojen ajaksi. Perjantaina kasvattajan luokse tullessa ajattelin – ihan helppo hommahan tää, nää on kilttejä ja söpöjä!



No, viisi pentua riehuu illalla täysiii ja herättää mut aamuyöllä neljän aikaan siihen, että ne on tulleet portin läpi ja meillä kaikilla oli niiin hirrRRRween mukavaa. Ne tais olla vaan väsyneitä, silloin kun tulin.. Päivällä saa leikkiä vaikka kuinka paljon, käydään ulkona vähän väliä, siivotaan pissoja ja ruokaakin neljästi päivässä!
Kuviakin pennuista tuli otettua aika tavalla, tuossa osa.
Soolo oli aluksi hirmuisen innoissaan pennuista, mutta kun viisi pentua oli jonkun aikaa juossut sen perässä intopiukeena, into hieman laski:D Soolo ei kuitenkaan juurikaan komentanut niitä, vaan mieluummin hyppäsi sänkyyn/sohvalle turvaan. Myöhemminkään pentu ei oo kamalasti sitä vielä kiinnostanut, mutta eiköhän niistä tuu hyvät kaverit, kunhan tuo ipana vähän kasvaa!


Kaksi pennuista makaa tietokonelaukun päällä, jolloin kolmas pentu ottaa sen hihnasta kiinni ja alkaa vetää kahta muuta pentua liikkeelle.
Aina, kun liikut johonkin, niin vähintään kaksi pentua puree sua nilkkaan <3. Winx -äippä antaa pentujen käydä vielä tissilläkin, vaikka pennut ovat jo 7viikkoisia! Super-Äippä 🙂 Siitä huolimatta, että mulla oli huisin kivaa olla hoitamassa näitä pentuja, tutustua niihin ja olla niiden kanssa, olen sitä mieltä, että tää oli oikeesti yllättävän rankkaa! Silti, vaikka sain toisena päivänä vielä seuraakin sinne. Pienenä tyttönä aina haaveilin siitä, että musta tulisi isona koirankasvattaja, se oli mun yksi unelmista, mutta mitä enemmän tiedän koirista, sitä vähemmän haluan kasvattaa niitä. Niin paljon tietoa, niin paljon valintoja.. Niin paljon työtä! Pakko myöntää, että arvostan tämän jälkeen kasvattajien työtä entistä enemmän - vaikka aika pienihän aika tuo lopulta on, kun pennut ovat tuon ikäisiä. En kuitenkaan sano, etteikö koskaan.




Mikä tässä oli parasta, kotiinviemisiksi tuli tuo yksi söpö nassikka. Saa nähdä, tuleeko siitäkin kamala kusipää (siis soolohan tottelee aina kuin unelma, heheh), vai kiva koira. Vitsit, miten voi olla näin innoissaan pikkuisesta!
Saappaat pikkuisella on ainakin täytettävänä, vaikkei kovin suuret, pentu vaikuttaa kyllä tosi kivalta näin muutaman päivän jälkeen!


Kotimatkalla hieman aluksi itkeskeli, mutta pian alkoi väsyttämään ja loppumatka sujui hyvin! Naskalit tekee muuten kipeetä, vaikka ei luulis! En taas muistanut tätä!



Äiskä ja poika yhdessä lenkillä <3

Pentu on kulkenut ensimmäiset päivät lähinnä häntä pystyssä joka paikkaan – kaikki on kivaa ja kiinnostavaa! Aluksi söi hieman huonosti, mutta johtui varmaan vaan siitä, että oli uusia nappuloita ja en sekoittanut siihen mitään hirmukivaa, nyt hyvin jo!
Ja pakko hehkuttaa hieman, olen ihan älyttömän ylpeä pennun sisäsiisteydestä! Se on tehnyt kolmen päivän aikana vain yhdet pissat sisälle (mulla oli 8h työpäivä, eikä kukaan ehtinyt päivän aikana tulla käyttämään sitä – ei ihme siis!). Yöt se on siististi ja kaikkea – mä olin taas varautunut kamalaan pissarumbaan, mutta ihanan helppoa tämä yhden pennun kanssa!
Isä ja veli valittavat, kun pentu roikkuu kokoajan jaloissa, puree, eikä jätä rauhaan millään! IHANAA ! <3

Hakutreeneissä kävimme eilen. Soololle tehtiin kolme ukkoa, käytössä oli hyvät tuuliavut ja saatiinkin pitkästä aikaa ihan superonnistuneet treenit Soololle! Olin niin ylpeä pojasta <3 Soolo alkaa taas hoksaamaan, että tää on kivaa ja täällä etitään ukkoja jne. Se tarvitsi siis vain tuollaiset motivaatiotreenit ja muistuttelut, että alkoi taas toimia! Ei käytetty juurikaan muita apuja (tuulen lisäksi) nyt, kun lähti niin hyvin ukoille!


Pentukin pääsi ensimmäistä kertaa hakumetsään, tehtiin sille ”makkararinkiä” ja ihmiset vähän leikittivät sitä. Pennusta oli hirmukivaa pussailla kaikkia ja repiä vähän partaa, pinkki lelukin oli kiva! Metsäkin oli kiva, kaikkea uutta syötävää!! Nam, miltäs tää maistuu.
Reipas pentu, ainut, mikä vähän hurjistutti oli kun isot koirat haukkuivat autoistaan, kun piku juoksenteli. Automatkakin sujui, vaikka vähän itkeskelikin – tyhmä äiti pisti pienen ensin kissanhäkkiin, kun ei iso koira sellasessa pikkuisessa tykkää olla!

Yhdessä kuvassa vilahti kissanpentukin. Tämä oli haavelistallamme jo paljon ennen koiranpentua, mutta sopivaa vaan ei ole ollut löytynyt. No, isi sai joku aika sitten soiton, että ”Mulla on täällä kaks kissakakaraa, luulin aluksi, että ne menis hyvin, kun olis kaks, mutta ei näitä kukaan kestä, haluutko tulla hakemaan tän toisen pois?” Ei liene vaikea arvata, että isi haki. Kissa oli aluksi hyvin peloissaan kaikesta, mutta ei ole mennyt kuin kaksi päivää, kun kissan- ja koiranpentu nuolevat toisiaan, painivat ym. <3 Mielettömän ihanaa seurata, miten nuo kaksi löytävät pala palalta yhteisen sävelen elämään! Aluksi oli niin vaikeaa ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. Mietin ensin, että onkohan nyt kovin viisasta ottaa kahta pentua, mutta.. 🙂 Enkä ihmettele yhtään, miksi halusivat eroon tuosta. Se kiipeilee verhoja pitkin kattoon, seinävaatteita ja tekopuuta pitkin, juoksee tuhatta ja sataa, herättää öisin ainakin kymmenen kertaa, ei siedä yksinoloa ym. ihanaa.. mutta ei tuota kauaa kestä:)


Elämä itsellä on hirmuisen jännittävää, enkä kiellä sitä, etteikö se olisi pelkästään näiden pentujenkin takia! Yhtään en tiedä, mitä teen syksyllä.
Saanko toteutettua yhden suurimmista unelmistani, vai jäänkö taas paikoilleni ensi vuodeksi? Pari viikkoa vielä, sitten tietää tulokset. Tietää, mitä tapahtuu. Toisaalta en edes halua tietää.

Ainiin, nimi on vieläkin epäselvä. Ehkä se on nimetön. Huomenna tutustutaan agilityyn.

Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan!

Mulla kun on tunnetusti aina niin hyvää tuuria (tai taitoa?) noiden autojen kanssa, niin päättipä minun rakas relluni jättää minut tielle matkalla MY-leiriltä kotiin – yli tunti kotiin ois ollu vielä.. Oli ehkä elämäni pelottavin kerta kuskin paikalla, kun olin hinattavana hieman liian lyhkäsellä hinausköydellä – jarrut ei nääs toimi kunnolla, kun auto ei oo päällä.. Mutta siitä selvittiin ja rellu toivottavasti taas pian toiminnassa!
Tämän jälkeen osaa kuitenkin olla taas kiitollinen siitä, että yleensä on se oma auto käytössä. Helpottaa kummasti liikkumista, treenaamista ja töihin menemistä tuo.

Collieiden agilitymestaruuskisat Nokialla – voittamalla luvanolla!

Soolon mummo Vekki-vikkelä voitti nämä karkelot! Oli kivaa nähdä monia muita collieita agilityilemässä ja sekin oli tietty kivaa, että Tiina -kasvattaja oli samoissa kisoissa mukana, joten saatiin monia hyviä vinkkejä siltä suunnalta!
Soolon sukulaistytöt Raisa & Kiila sijoittuivat toiseksi ja kolmanneksi.

Soolon kanssa osallistuttiin maksi 2 -luokan molemmille radoille. Alan pikkuhiljaa tajuamaan, miten paljon on kiinni omasta käyttäytymisestä ja mielenhallinnasta! Soolon kanssa oli ihan huippua juosta molemmat radat. Mulla oli itsellä rauhallinen asenne päällä – joskin ekalla radalla unohtelin yhtä sun toista ohjauksesta pois, mutta muuten jäi tosi hyvä fiilis!

Paljon tyhmiä virheitä ekalla radalla:
– keinulla huudan KIIPEEKIIPEE, vaikka yleensä oon sanonut matalasti keinu
– Tiinan mukaan minun käskyt on kuulemma tosi usein myöhässä, jolloin Soolo joutuu kysymään multa: minne sit!?
– nuo perkuleen ylösmenokontaktit – miksi sellaisia pitää edes olla agilityssä?

Mun pitäisi näköjään alkaa opettamaan niitä Soololle, koska se on nyt niiiiin monet kisat loikkinut niiden ylitse. Viime treeneissä koitin lisätä jonkun palikan ”esteeksi” tiettyyn kohtaan kontaktia – tätä tehdään nyt kyllä myös jatkossakin, josko se toimisi ja saisin Soolon askelluksen rytmitystä muutettua jollakin tapaa.

Ennakoi: yritä aina ohjata kahta seuraavaa estettä, älä pelkästään sitä yhtä seuraavaa estettä kohti!

Toka rata olikin hyppäri. Pete sanoikin jo, kun mietittiin rataa yhdessä, että nyt mennään lujaa ja vitosen etenemällä! No, ei paljoa siitä jäänyt, Soololla oli muistaakseni 4.89 m/s etenemä 😀 Hieman jännitti radan jälkeen, että oltiinko tarpeeksi nopeita, että saataisiin luvanolla, mutta oli näköjään turha huoli, sillä voitettiin rata!

Te ette voi uskoa, miten onnellinen yksi pieni ihminen voi olla tällaisesta onnistumisesta! Kaikki vaan sujui niin hyvin ja meidän yhteispeli toimi <3

Tässä vielä meidän ensimmäinen sähellysrata:




Voisiko olla onnellisempi?

Postauksen kuvat: Minna Saarinen

asennevaihdos kisaamiseen

Aamulla jällleen auton nokka kohti Jyväskylää ja JAT:n kisoja. Ilona linkitti meidän treeniryhmän FB-ryhmään eilen illalla videon – tää kannattaa katsoa ! (ainakin agissa kisaavien)

Mulla oli jo viime kisoissa hirveen hyvä fiilis ratojen jälkeen. Mä oon koittanut opetella sitä, että mä nauttisin radalla olemisesta. Ykkösissä kisatessani mulle tärkeintä oli se, koska noustaisiin kakkosluokkaan – eli saada niitä tuloksia hetitässänyt!
Ei sen pidä olla tärkeää, mutta mulle se oli.

Tänään oli hyvä fiilis, eikä sitä pilanneet meidän useat mokat radalla. Meidän kontaktit toimi, KEPIT TOIMI!, eikä koira edes huutanut lähdössä. Me ollaan menty niin paljon eteenpäin!
Vielä on paljon tehtävää mun asenteen kanssa, jotta oppisin olemaan vähät välittämättä niistä tuloksista ja hakemaan vain niitä hyviä ratoja, onnistumisia joissakin asioissa. Uskon, että asenteenmuutoksen jälkeen tuloksetkin muuttuu!

Tuomarina kisoissa oli Sisko Pulkkinen. Radat oli musta ihan kivoja, vähän haastetta, mutta ei kumminkaan liian vaikeita!



Videoista iso kiitos Tiinalle, ilman sua mulla ei välttämättä olis näitä! Ihanaa, kun jaksoit omien ratojesi jälkeen jäädä vielä kuvaamaan meitä:)

Viimesellä radalla kaikki muut, paitsi yksi maksi hyllyttivät ja musta oli hauska, kun voitto meni 35vp:llä collielle 😀 Meillekin kohtaloksi osoittautui tuo väärä putken suu!
Täytyy myöntää, että suurin osa meidän virheistä ja rimantippumisista johtui mun huonoista paikoista radalla, oon jotenkin koiran tiellä tai linjaan sen tosi huonosti seuraavalle esteelle. Vähän noi 2on2offit oli muutamassa paikassa tollaset sylkäsyt – pitäis varmaan tehdä vähän tehotreeniä samalla niille, kun treenataan ylösmenoja.


Viimeksi treenattiin agilityä maanantaina omassa, tutussa kisaavien ryhmässä. Treenipohjana oli nopeasti valittu minien sm 2011 – joukkurata. Luulin aluksi rataa paljon vaikeammaksi, loppujen lopuksi oli kuitenkin aika kiva! Meille vaikeudeksi osoittautui kepeille meno (vähän erilianen kuin piirroksessa). En myöskään liikkunut 7-8-9 -välillä tarpeeksi reippaasti ja lopun pyörityksessä oli hieman hiottavaa myös!
Oli ihanaa treenata pitkästä aikaa tuossa porukassa mukana ja saada hyviä vinkkejä oman ohjauksen tueksi!

kakkosluokkalaisiii!!!! :>

Ollaan saatu nyt vähän aikaa masistella meidän TOKOn AVO-debyytin jälkeen, mutta tänään sille masistelulle tuli ja TULEE stoppi!

Soolon kanssa siis ilmeisesti kuitenkin mentiin vähän liian aikaisin avoimeen, ainakin maneesi-sellaiseen. Meidän vanhat ongelmat oikein pomppasivat taas esille (mun komentaminen, ym..), joten taidetaan pitää nyt suosiolla hieman taukoa tokossa kisaamisesta. Me keritään kyllä vielä. Nyt on vaan ollut niin kamala hönkä päällä, että muka pakko saada kaikkihetinyt!
Soolo on fiksu koira ja tunnistaa tilanteen, enkä pääse puuttumaan mihinkään kisatilanteessa. Itse olen vielä ihan kamala jännittämään tokokisoissa. Eli treenataan nyt vaan hyvällä mielellä ja mietitään niitä kisoja sitten taas hetken päästä. Pääpiirteittäin Soolo oikeasti osaisi kaiken, mutta tuo hallinta nyt vaan saatava mukaan takaisin. Ja ihan totta: mä en ole edes kauheasti treenannut; mennyt vain asenteella ”joo kyllä me osataan”. No, eipä kaikki temput menneetkään kisatilanteessa, niinkuin treeneissä.. Onneksi on agility!!

Matkattiin siis sunnuntaina taas Lempäälään kisoihin. Mielessä oli, että reilun kahden viikon treenitauon jälkeen Soololta ei varmasti puutu intoa ja energiaa, joten oletin ensimmäisen radan olevan vähintäänkin virtaa täynnä. Lähdin kuitenkin radalle taas sillä asenteella, että ”me kyllä osataan tää homma, eikä meitä pysäytä mikään!”
Mietittiin, että kauankohan toi mun ”taika” kestää? Onnistunko mä aina, kun päätän niin? Heh, en usko ihan:D
Mä olin niiiin onnellinen sen jälkeen, kun tulin maaliin! Heti oli kyllä pakko kysellä, että eihän yhtään rimaa tippunut, eihän?! ME TEHTIIN SE, OLLAAN VIHDOIN KAKKOSISSA!

Osallistuttiin samana päivänä vielä kakkosten radalle, vaikka jouduttiinkin odottelemaan. Ihmeekseni rata ei kyllä tuntunut kovinkaan paljoa vaikeammalta, kuin mitä on tähänkään asti tehty kisoissa. Tääkin suju aika nappiin! Saatiin siis 5vp, koska Soolo ei ottanut puomin ylösmenokontakteja. Oliskin ollut vähän liian nannaa, että oltais tehty vielä heti meidän eka kakkosten nolla:D Toivottavasti nyt saadaankin siellä hetki olla, että pääsen vähän harjoittelemaan vielä !

Puomin ylösmenokontaktit ovat olleet treeneissäkin aina välillä kadoksissa. En ole kuitenkaan tähän asti viitsinyt kiinnittää niihin kovinkaan paljoa lisähuomiota, koska meillähän noita ongelmia ja treenattavia asioita riittää muillakin osa-alueilla. Pidetään nyt kuitenkin mielenpäällä, että jos tämä ilmenee kisoissa useamminkin, niin sitten on alettava keksimään jotakin treenitapaa niiden hyväksi. Itsellä on kuitenkin hanskat ihan hukassa sen suhteen.

Hasse tuli meille samana iltana Korpilahdelle hoitoon – Soololla on nimittäin alkanut hieman ilmenemään eroahdistuksen merkkejä täällä asuessa. Naapurin mukaan itkeskellyt mun koulupäivien aikana aina välillä. Soolo on koko ikänsä tottunut olemaan toisen koiran & kolmen kissan kanssa kotona, joten onhan tämä aika iso muutos koiran arkeen ollutkin – enkä oikein varmaksi tiedä, koska on alkanut, kun naapuri nyt vasta ilmoitteli asiasta (joskaan ei kuulemma haittaa, mutta kunhan tiedän..)
Tämän jälkeen oon jättänyt television auki koulupäivän ajaksi soittamaan musiikkia, välttänyt innostuttamasta koiraa, kun tulen kotiin, jättänyt jotain luita ym järsittäväksi päivän ajaksi. Kingin tänne ottaminen varmasti lopettaisi itkemisen, mutta ei se itse ongelmaa kuitenkaan poista mitenkään, kunhan vain siirtää..
Saa nähä, kuinka tulevat auttamaan. Kesällähän taas asutaan tutussa ympäristössä, mutta tulevaisuuden kannalta olis hyvä saada myös yksinolo sujumaan.

Nyt odotetaan innolla seuraavan viikonlopun kisoja Jyväskylässä ! Kisaaminen on niiiiin kivaa!