erilainen Suomen kesä: navettaharjoittelua & agilityä

lehmät on ihania mummolassa on hyvä olla

Tähän asti kaikki kesät on olleet mulle sitä aikaa, kun paahdan töitä kaupassa 8h päivässä ja 5 päivää viikossa. Tänä kesänä olen myös pääasiassa tehnyt töitä kaupassa, mutta vuosi ulkomailla on saanut mua katselemaan tätä kaikkea ehkä vähän eri tavalla. Ennen kesä on ollu vaan jatkumo koulunkäynnistä, nyt oon ehtinyt ehkä vähän lomaillakin.
On ollut ihanaa nähdä perhettä enemmän ja huomata, että kaikki ne samat tappelut ja keskustellut käydään edelleen. <3 Nähdä niitä ihmisiä, mitä oot aina tottunut näkemään ja huomata, että useimpien kanssa poissaolo ei oo muuttanut mitään. Ollaan edelleen ne samat ystävykset ja jutunjuuret löytyy samalla tavalla. Harmi kyllä, joidenkin kanssa taas ei 😀 Mut se kuuluu elämään – jokaisen elämä muuttuu ja samalla ne ihmiset ympärillä, joskin jotkut parhaat niistä myös pysyy onneksi myös vierellä koko sen matkan.

Oivalluksia treeneissä

Mulla on tänä kesänä ollut harvinaisen paljon aikaa itselleni, mutta siitä huolimatta ajattelin koota lähes koko kesän tapahtumat yhteen postaukseen. Meidän arki kesällä on ollut aika yksinkertaista – paljon agilitytreenejä, töitä, ihania hetkiä ystävien kanssa ja lenkkeilyä. Agilityssä ollaan päästy mielestäni huimasti eteenpäin. Jotkut saattaisivat toki sanoa, että mulla on jo reilu 2v koira, joka ei vieläkään kepitä täydellisesti – vedä jo ranteet auki 😀 Me ollaan kuitenkin vasta nyt treenattu ne tosissaan ja tarkoitus olisi päästä kuukauden sisään starttaamaankin Keijonkin kanssa. Ei meillä mikään kiire ole, mennään sit kun ollaan valmiita! 🙂
Ollaan käyty useamman kerran Haukkuvaarassa valmentautumassa, meillä oli kuukausitreenipaikka kaverini kanssa puokkiin siellä. Tää oli todella hyvä juttu, koska musta tuntuu, että opin ihan hurjan paljon taas Julialta. Julia kyllä sanoi mulle lähes joka treeneissä samat asiat – pidä ne kädet alhaalla (hanki käsipainot!), niin koira pystyy lukemaan niiden avun. Mieti, milloin sun tarvitsee juosta, milloin saat tsillata – VAIKKA mä tykkäänkin hirveästi juosta jokapaikkaan ja oon nopea, niin paremmin koira kulkee, kun annan sille vähän enemmän tilaa.
Huvittavaa myös oli se, että kun oon treenannut molempien koirien kanssa samassa valmennuksessa, teen kaikki samat ohjausvirheet MOLEMMILLA koirilla, vaikka oisin just treenannut ne toisen kanssa ”pois”. Eli esimerkiksi se ajatus, että oon aina syyttänyt Sooloa siitä, että se nyt ei vaan irtoa tarpeeksi koskaan, ku oon opettanu sen niin käteen kiinni, sai Julialta huutia. Mun pitää uskoa ja luottaa siihen, koska se kuulemma on tosi pätevä koira, JOS MÄ vaan ohjaisin järkevästi! Esim. räksytykset mihin mä meen yms. katos heti, kun kädet alko pysymään alhaalla ja ohjaus olemaan loogisempaa koiralle.
Minun parhaat colliepojat <3

Omatoimi treeneissä ollaan keskitytty esteosaamiseen – kepit, keinu ja kontaktit kuntoon. Keinulla Keijolla alkaa olla aika selvää, että sinne päätyyn juostaan kovaa ja sit mennään maahan. Soololla on vielä vähän opittavaa, sillä kun vanhat opitut tavat painaa päälle ja 2on2off ois kiva tarjota sinne. Soolo myös hieman paineistui apuohjaajasta keinun päässä.


kalassa on hyvät maisemat collie

Lehmäfarmilla tutustumassa maidontuotantoon

Mun kesässä mielenkiintosta opiskeluita kohtaan on ollut se, että oon suorittanut mun harjoittelujaksoa lehmätilalla. Mulla ei oo juurikaan ollut kokemusta lehmien hoitamisesta, tai niiden käyttäytymisestä ennen tätä. Mun sydän on vaan sulannut noille ihanille eläimille – ne on paljon seurallisempia, mitä luulin! Kyseisellä tilalla eläimet on vielä tosi hyvin hoidettu, niin on ollut mukava päästä oppimaan siinä samalla. Mediassa on ollut voimakkaasti esillä viime aikoina tiloilla ollut eläinten huono kohtelu, josta järkyttyneenä on ollut todella kiva seurata, että todennäköisesti kuitenkin suurimmassa osassa eläimet hoidetaan näin hyvin.

Aamuherätykset viiden aikoihin ei oo kyllä olleet välttämättä se kaikkein herkullisin juttu tässä työssä, mutta toisaalta on ollut myös kiva, kun työpäivä loppuu usein jo ennen yhdeksää aamulla; sulla on koko päivä aikaa tehdä mitä haluat, kunnes taas illalla / iltapäivällä navetta kutsuu iltalypsylle:)

Oom oppinut lypsämään, juottamaan vasikoita, piikittämään lääkkeitä, nähnyt kiiman seurantaa ultraäänilaitteella, siivonnut sitä itteään, ruokkinut lehmiä, nähnyt sorkkahoitoa ymmm. Tää on ollut superopettavaista ja kivaa, vaikka vielä kovin kaukana siitä omasta työpanoksesta. Oon kuitenkin saanut paljon selkeämmän kuvan lehmien elämästä ja maidontuotannosta, mistä mulla on ollut totta puhuen aika kapea kuva. Tässäkin työssä tarvitsee ottaa monta asiaa huomioon ja arvostan entistä enemmän maajussien työtä. Tarinat esim. jälkeisten kanssa ulostulleen kohdun takaisin laittamisesta ym. on olleet aika hurjia 🙂

Tästä harjoittelusta meidän täytyy kirjoittaa 10-15 sivuinen rapotti, joka alkaa pikkuhiljaa lähestymään loppuaan myös. Aluksi ajatus tuosta raportista tuntui hirveän työläältä, mutta jälkeenpäin ajateltuna materiaalia tuli helposti ja sen kirjoittaminen on tehostanut oppimista farmilla – välillä on osannut kysellä paljon enemmän asioista, vaikka mun ohjaajani siellä onkin tosi puheliaista sorttia 🙂


vasikat syömässsä lypsyllä

Vielä reilu kuukausi jäljellä kesälomaa täällä Suomen kamaralla, miten aika meneekin näin nopeasti!? Vaikka totta puhuen, mulla on kyllä varmasti pian ikävä koulun penkillekkin. 😀

ymmärrän et mulla on kaikki tässä näin

colliet Tartussa

Kevät rientää jo. Aivan parasta herätä aamuisin virkeänä ennen kellonsoittoa, kun aurinko paistaa suoraan silmiin. Parasta, kun pelkästään hienon ilman takia tekee aiiiivan hirveesti mieli lenkille.
Kevät on niin ihanaa aikaa, tuntuu, et herää uudestaan eloon talviunilta. Tänä talvena mulle ei oo tullut sitä tyypillistä masennusaikaa, mutta kyllä tää runsas valo tuo silti aina hymyn huulille ihan erilailla!

Mul on hyvä näin. Oon löytänyt, mitä etsinykki.

lenkillä

Mun arki on tällä hetkellä aika helppoa, koulua on kolme päivää viikossa, jonka lisäksi kotona on kuitenkin aika paljon tekemistä. Tällä hetkellä opiskelen ruuansulatuselimistöä.
Suurimmaksi osaksi olen oppini saanut kylläkin meidän praksa-tunneilta, sillä olen osallistunut myös toisen ryhmän tunneille (vapaaehtoisena), jolloin oon saanut räplätä raatoja kyllästymiseen asti.
Tällä tavoin koen kuitenkin oppivani parhaiten – kun saan tehdä käsillä, etsiä missä on ohutsuolen pars descendens tai umpisuoli (cecum).
Anatomian opettelu on siitä hauskaa ja palkitsevaa, että aluksi tuntuu, että tässä on töitä aivan hirveästi, eikä tästä koskaan selviä, mutta jo viikon jälkeen fiilis on ihan toinen. Ja se, miten mielenkiintoista tää on!!

iltalenkillä kahen collien kanssa Tartussa

Koulun klinikalla ollut 7-päiväinen harjoittelu sisälsi lähinnä karsinoiden siivoamista, hevosten ruokkimista ja ulosviemistä ym hoitamista. Tulipahan tilat tutuiksi ja koulun eläimet myös. Koulullamme on myös lehmä, jonka tilat siistittiin myös pari kertaa päivässä.
Tykkäsin viikosta, vaikka luulin kuolevani aikaisiin aamuherätyksiin, mutta toisin kävi. Samalla viikolla pääsi myös tutustumaan paljon lähemmin yhteen virolaiseen opiskelijaan, kun muuten ei olla oltu niiden kanssa ihan hirveästi tekemisissä.

biokemia labratyöt

Biokemman labrat tuntuivat välillä oikeasti siltä, etteivät ne lopu ikinä, mutta kummasti niistä selvittiin! Hyvällä porukallamikään ei oo mahdotonta! Viimeisillä kerroilla päästiin tekemään jo jotain vähän mielenkiintoisempaakin, mm. otettiin virtsanäytteet omilta koirilta ja analysoitiin niitä. Puhtaat, tai terveet paperit tuli 🙂

keijo koulussa

Keijo pääsi myös käymään koulussa alkukeväästä, kun opeteltiin bodypartseja ja palpoitiin niitä omista elukoistakin. Keijo otti ihanan rennosti – aluksi ihan onnessaan kaikesta siitä ylitsevuotavasta huomiosta, mutta osasi rauhoittuakin, vaikka ympärillä oli kasapäin ihmisiä.

Aina ennen oon tottunut odottamaan kesää, jolloin saa olla töissä ja rentoutua, eikä tarvitse opiskella niin paljoa. Nyt mä en halua, että kesä tulee. Mä en halua, että nää vuodet menee näin nopeasti!!
Enää pari kuukautta, niin ensimmäinen vuosi on jo paketissa. Mä uskon, että näistä vuosista tulee yksiä mun elämän parhaimmista. Mä haluaisin vaan olla täällä – opiskella eläinlääketiedettä ja olla näiden ihanien ihmisten kanssa! Iiik.

between finland and estonia
Jossakin kahden kotimaani välillä.

keväällä on paljon opittavaa pienelle eläinlääkärinalulle

Vielä päivä lomaa, jonka jälkeen päästään taas opiskelemaan! Jippii! Johan tässä on jo lomailtukin. Viimeiset päivät on otettu aika rennosti poikien kanssa – lenkkeillen ja syöden hyvin, joten nyt on akut ladattuina kevättä varten. Odotan innolla kevään haasteita ja kaikkea opittavaa!

Musta on mahtavaa, että mulla on vieläkin se sama fiilis: tänne mä kuulun. On vaan niin mahtavaa olla just täällä. Oon matkalla mun unelmaa kohti ja teen töitä sen eteen jatkuvasti. Eikä kaduta yhtään ne pari vuotta, jotka elämä vaati päästäkseni tähän pisteeseen. Tän eteen kannatti vähän panostaa!
Ei se elämä joka päivä oo herkkua tietenkään, mutta ainakin tiedän, että oon tekemässä just sitä, mitä pitääkin! Mä kyllä kieltämättä kuvittelin eläinlääkikseen hakiessa lukioikäisenä, että opiskelu ois paljon ns. rennompaa. Mä kumminkin tykkään opiskella, onneksi, ilman sitä täällä ei pärjäisi!

Viron kielikin alkaa pikkuhiljaa taipumaan paremmin – nykyään pääsen lähes välittömästi jyvälle, mistä aiheesta puhutaan esim. TV:ssä, sekä osaan jotenkin vastailla kadulla koirista kyseleville ihmisille. Joskus ihmiset kyselevät vielä niin outoja juttuja, että täytyy sanoa ”vabandust, ma ei saa aru, räägin ainult natuke eesti keelt” 😀
Onneksi meidän eestinkielen kurssi jatkuu nyt keväällä, opin lisää! Viro on niin hauska ja helppo kieli.

Mä en kumminkaan oo lakannut vieläkään ihmettelemästä, miten nopeasti tää paikka on alkanut tuntua niin kodilta! Siihen osallisena varmaankin kiire, stressi, uudet mukavat ihmiset ympärillä ja oma kotikolo 😉 Ja mikä parasta, uusi ja kiva agiporukka ja kisailu täällä!

onnellinen soolo keväällä rp_sollpppis.jpg

Miltä ensimmäinen kevätlukukausi näyttää?

Keväällä jatkuu samoja aineita, mitä syksyllä jo aloiteltiin. Tällä hetkellä vielä tuntuu siltä, että kevät ei tule olemaan mikään älyttömän raskas. Mieli voi toki vielä muuttua sitten, kun tentit ja kokeet painavat päälle. Koulupäivillä ei ole liikaa pituutta ja helmikuun jälkeen meillä on koulua vain kolmesti viikossa! Aika luksusta!
Toki varmasti anatomia ja nuo uudet kurssit työllistävät kuitenkin vapaa-ajallakin aika kiitettävästi..

kevätlukukauden lukujärjestys

Uutukaisina kursseina meille tulee ethology, microbiology, veterinary genetics and animal breeding, sekä tuo lyhytkurssi fundamentals of scientific research.
Eniten odotan ehkä tuota fysiologian kurssia tällä hetkellä, samoin toi eläinten kasvatus ja genetiikka kurssi voi olla ihan jees! Meille pakollisia tunteja on käytännössä vain nuo ”practical training class” -tunnit, luentoja skippaillessa ei onneksi kuole.
Keväällä mua odottaa myös suureläinpraksa, jossa mulla on 7+3 päivää harjoittelua koulun klinikalla – hoidetaan siis lähinnä koulun eläimet ym. Tämmönen kuuluu meidän ohjelmaan siks, jos jollakulla ei olis kokemusta käsitellä isoja eläimiä ym, niin nyt pääsee ainakin vähän tekemään niiden kanssa jotain.

Oon myös suunnitellut tekeväni 20 päivän navetta/sikala -harjoittelun ensikesänä, mikäli vain saan paikan kyseiselle harjoittelulle. Harjoittelun aikana tehdään siis kuukauden verran eläintenhoitajan töitä jollakin valitsemallaan tilalla, aika vänkää!

Soolon jälkeläisistä

Soolon pentu Sansa oli käynyt jo moikkaamassa lampaita – ihan huisia! Näytti superinnokkaalta pikkupaimenelta, kun mennä viipotti häntä ja koko koira heiluen:)
Tein oman sivun näille pikku pirpanoille, johon keräilen tietoa ja kuvia näistä otuksista pikkuhiljaa.


quote mietelause lainaus

Tutustumisreissu Tarttoon


Kuva: Sunna Kivisalo

Samaan aikaan, kun oon elänyt ehkä onnellisinta hetkeä mun elämässä, oon stressannut aivan suunnattoman paljon kaikesta maan ja taivaan välillä. Asunto-asiat ovat ehkä eniten vaivanneet päätä.
Puhelimeen sai sovellukset kv.ee -sivustolle ja city24.ee -sivustoille, joita onkin sitten tullut hakattua ja etsittyä asuntoa aika monen monta tuntia joka ikinen väli, kun on ollut vapaata aikaa..

Aluksi jännitti soitella asunnonvälittäjille/omistajille, koska mun englanninkielen puhuminen ei oo niin fluent, kuin monella muulla. No, pelko oli turha, sillä ensimmäinen kysy, et voisinko puhua suomea, ei toi englanti oikein luonnistu. Toinen taas puhui niin tönkköä englantia, että jopa mää puhun paremmin. Sen jälkeen ei enää stressannut.



Tarttoon matkustettiin isän ja veljen kanssa autolla ja välissä mentiin laivalla. Kaikki oli ihan älyttömän helppoa – taas olin stressannut yhtä juttua vähän liikaa. Nyt uskallan ehkä jopa itsekseen lähteä tuonne.

Lähtiessä mulla oli useampi näyttö sovittuna ja sit matkan varrelta soitin vielä joitakin kivoja kämppiä. Kaiken kaikkiaan käytiin kattomassa 5-6 kämppää, joista kaksi oli semmoisia, joihin olisin voinut haluta muuttaa ja loput hylkäsin samantien (vaikka kuvat oli ollu kivoja).
Ensiksi meinasi epätoivo iskeä, mutta tuo viimeinen kämppä oli kyllä just niin mulle tehty, josta tiesin samantien sisäänmennessä, että TÄÄ ON NYT MUN. Ei meinattu enää edes jaksaa mennä katsomaan, kannatti.
Koiratkin oli sinne tervetulleita, kun omistajallakin on ollut. Useimmilla virolaisilla ei kuuleman mukaan oo ihan samanlaista käsitystä koiranpidosta, vaan jotkut saattavat kysellä, että ethän jätä viikonlopuksi yksin/kuseta parvekkeelle ym.
Multa kyseltiin aika vähän: onhan ne on kilttejä ja ei tuhoa paikkoja.
Sain siis ihanan kämpän – kattohuoneiston 5. kerroksesta, uudehko kaksio, lasitettu parveke ym ja hintatasokin vielä opiskelijalle sopiva! Pari kilsaa kouluun ja aika keskustassa oleskellaan.
Useat Virolaisista asunnoista oli valmiiksi sisustettuja, mutta tuonne täytyy nyt ainakin ostaa pesukonetta, sohvaa ym. Miellään sitä nyt vihdoin laittaakin kotia, jos tuolla hieman pidempään meinaa asustella. 🙂


Tartto. Se oli jotain niiin paljon kauniimpaa ja kivempaa, kuin olin kuvitellut. Olin kyllä kuullut, että se on hieno paikka ja kaikkea, mutta täytyy sanoa, että se iski vielä kovempaa paikan päällä. Kierreltiin ensin autolla kaupunkia aika paljon näyttöjä odoteltaessa. Käveltiin, käytiin syömässä kadulla, istuskelemassa ravintoloissa ym <3. Iloisia ihmisiä, oikeita asiakaspalvelijoita.
Tykkään ihan valtavasti tuosta tyylistä, että ravintola ulottuu kunnolla kadulle ja saa syödä pihalla ilta-auringossa keskellä katua. Miksei Suomessa oo oikein koskaan tuommoisia? Okei, me oltiin ”lomalla” ja reissussa, niin oli tietysti sairaan kivaa ja muuta, mutta musta tuntuu, että täällä mä voin viihtyä ihan mielellään.
Yllätyksenä tuli se, että niin moni osaa puhua suomeakin.

Ja vaikka joskus vaarallinen, on matka, silti ihmeellinen mahdollisuus. Lähdetkö kauas, meetkö niin pitkälle kuin kotoas vain voit. Kuinka sun käy.

Nyt oon töissä viimeisiä viikkoja – siellä mietin välillä, miten kiitollinen oon tästä kaikesta. Joku asiakas/kaveri valittaa ”samaa paskaa aina vaan”, mä hymyilen ja pysähdyn miettimään, et tää on sitä arkee. Mä ajattelin hetki sit ihan samaa. Nyt mä oon lähdössä jonnekkin kauas pois.
Nautin näistä kaikista päivistä ihan liikaa, katson maisemia ja yritän painaa jokaisen yksityiskohdan mieleeni. Tiedän, että mä nään nämä pian uudelleen, mutta silti haikeus. Oon sairaan innoissani kaikesta, pääsen tutustumaan uuteen maailmaan kera unelmien opiskelupaikan, mutta nyt arvostan näitä elämän pieniä hetkiä. Saan olla vapaa ja nauttia kesästä. Asiat on pitkästä aikaa ihan kohdillaan.

Oon pitkästä aikaa hölmö ja onnellinen. Mä paan peliin tän paskaisen sydämen.


PS. PENTUSIA ON LUVASSA !!!!!! <3 <3 <3 <3 Meten ja Soolon rakkauslapset syntyvät samalla viikolla, kun mä aloitan opiskeluni. Mä en malta millään odottaa, mitä sieltä tulee ja kuinka paljon, mutta kuulemma on kuitenkin tosi selkeästi kantavana. <3___<3
Tää syksy on varmasti mun elämän yks parhaimmista. Voin kertoa, ettei se elämä oo ollu kovinkaan usein näin helppoa ja ihanaa, päinvastoin. Mut sen kaiken jälkeen osaan nauttia tästä hetkestä <3

Elämä lupaa mulle, että teet tilaa jollekkin paremmalle. Elämä lupaa mulle, etten jää sun hyökyaallon alle.




Kuuden aamuherätykset ja usvainen takapelto <3

tänään saletisti natsaa, sitä meikäläisen settii

Hups, kuukauden tauko. Elämä ollut nyt yllätyksiä ja ohjelmaa täynnä, niin ei oo vaan yksinkertaisesti kerinnyt istahtamaan koneelle! Nyt hieman ajantasalle alkuvuoden kuulumisista.

Joulukuu kaikesta huolimatta treenattiin todella aktiivisesti. Tehtiin hakua, aksaa, ilmaisua ym. Soolokin pääsi kahtiin kisaavien treeneihin mukaan, toisista muistan vieläkin Kaitsun sanat ”Kun sulla on hyvä päivä ja ohjaat Sooloa määrätietoisesti ja tarkasti, teitä ei pidättele enää mikään ja voit alkaa asettamaan tosi korkeita tavoitteita. Harmi tässä on se, että kun sulla on huono päivä, niin Soolon reagoi siihen, eikä se oo enää niin älyttömän kaunista tekemistä.”
Olikin ihan älyttömän hyvät treenit ja Soolo teki hienosti. Oli niin aksafiilistä parhaimmillaan! <3 Käytiin myös treenaamassa & lenkkeilemässä Iipun&Haltin, sekä Melissan&poikien kanssa. Koko lauma ei enää niin hyvin tule toimeen, kuin joskus ennen muinoin, mutta Haltin ja Keijon päästessä leikkimään kahdestaan, se on niiiin ihanaa katseltavaa. Pojilla yhteinen sävel! <3

Uudenvuodenpäivänä käytiin myös poikien kanssa leikittämässä Keijon Nessa-siskoa Hallissa. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja vertailla noiden valtavaa kokoeroa. Nessa oli paljon ketterämpi ja pikkuisempi, kuin Kekkuli. Sisarukset kuitenkin aivan selvästi muistivat toisensa, sillä leikki lähti täyteen vauhtiin samantien koirien nähdessä. Kaksi niin kopiota toisistaan, pienellä kokoerolla tosin <3 Uutena vuotena olin itse Helsingissä, mutta isän mukaan kummallakaan koiralla ei ollut ongelmia rakettien kanssa. Ei sillä, tuolla maalla niitä muutenkin ammutaan todella vähän, mutta muutama kuitenkin. Kingille nekin oli jo ihan liikaa, joten on mukavaa omistaa koiria, jotka ei noista hötkyile. Keijollehan on ammuttukin aikaisemmin, joten jätin sen hyvillä mielin ensimmäiseksi uudeksivuodeksikin kotiin, koska ei silloinkaan reagoinut ampumiseen (ensimmäisellä kerralla katsoi äänen suuntaan, sen jälkeen ei enää).

Korpilahdelle muutettiin pian uudenvuoden jälkeen, olin vielä muutamat päivät töissä, kunnes päästiin muuttohommiin. Käytiin vielä matkanvarrella leikittämässä Haltia ja lenkkeilemässä.
Kepuli säikähti hiihtäjää yllättävän suurella reaktiolla, mutta lopulta kumminkin meni häntä heiluen haistelemaan. Hassua, miten tuollaisia yhtäkkisiä mörköjä voi tulla pienelle lassiepojalle. Samanlainen juttu kävi potkukelkan kanssa, kun ei ollut koskaan sellaista nähnyt. Aluksi pieni colliepoika ihmetteli jopa sitä, kun täällä liikkuu niin paljon ihania ihmisiä kokoajan, kun kotona niitä ei näe juuri koskaan!

Asumme kerrostalon 3. kerroksessa, joten mua hieman mietitytti rappusten kulkeminen Keijon kanssa. Se kyllä ravasi niitä 8.viikkoisena ihan eestaas kotonakin, mutta sen jälkeen ne on olleet kiellettyjä portin kera. Keijomaiseen tapaan aluksi sitä mietitytti kauheasti, mutta muutamien kertojen jälkeen ei oo ollut mitään ongelmia. Tein koiralle selväksi, että tää ei oo mikään juttu, nyt vaan mennään ja se tulee ”okei, kun sä mami niin sanot, haluun ulos!!”
Yksinolo ei oo tuottanut ainakaan vielä ongelmia (kämppiksen koiralle valitettavasti kyllä, mutta eiköhän sekin totu). Keijo on kyllä iloinen tullessani kotiin, mutta se ei ole mitenkään paniikissa tms. Sooliksen kanssa ne saivatkin aluksi olla yhdessä ja tottua kämppään muutaman päivän ajan.
Toin kotoa myös lapsiportin kämpille, niin nyt uskalletaan pitää koiria haisteluetäisyyden päässä toisistaan. Kekkuli on välillä liian innokas leikkimään (sitä pitää vielä väliin komentaa hörkkimästä), niin portti on hyvä vaihtoehto kokonaan eri huoneisiin jättämiselle yksinolon aikana.


Tää kuva kuvaa niin hyvin poikien leikkejä: Keijo juoksee täpöillä karkuun ja Soolo huutaa ipanan perässä juostessaan ”prkrkrkl pysähdy ny heti!!!”

Eilen käytiin tekemässä ilmaisutreenit Keijon kanssa. Intoa löytyy enemmän, kuin taitoa, mutta tällä kertaa saatiin toistojen jälkeen oikeastikin sitä ääntä lähtemään aika hyvin ja Kepu oli heti maalimiehelle tullessaan ”asennossa” ja odottamassa, että sano nyt mitä teen ja pienellä vinkillä alkoi päksyttämään.
Kyllä siitä hieno tulee <3 Oon vaan kyllä oikeastaan tyytyväinen, että tuo ei oo yhtään niin herkkähaukkuinen, kuin Soolo on. Laitoin myös kyselyä Haukkuvaaraan, joten oikean ryhmän löytyessä, me treenaillaan siellä Julian opissa Keekkulin kanssa tänä keväänä. Soolon kanssa yritetään kisailla ja treenailla, kun ehditään. Mahdollisesti Soolokin pääsee välillä mukaan, riippuen miten molemmat koirat on mun luona, vai isällä. Tavoitepostaus on tulossa piakkoin, kunhan ehdin sen vihdoin raapustaa!


PS. Oon oppinu isoja asioita elämästä joulun/tammikuun aikana ::

LUVANOLLA !!!!!!!!!!

Sunnuntaina matkattiin taas Ilonan ja Nemon kanssa Lempäälän koirahallille kisaamaan.

Ja me tehtiin se, vihdoinkin!! Mun pitää varmaan jatkossa lähtee jokaiselle radalle sanomalla kaverille, että ”nyt tolla seuraavalla radalla me niin tehdään se nolla!”

Yleensä en kerkiä ajattelemaan yhtään mitään ylimääräistä kesken suorituksen, mutta nyt kerkesin! Alkurata oli menny niin hyvin, että ennen keppejä kävi mielessä, että ”voijee, nyt on saatava ne kepit menemään oikein, niin me tehään nollaa!” Ja jes, mä oon niin onnellinen kun tullaan vikalle esteelle, etten eka ees uskonut, että onnistuttiin!! Vasta sen jälkeen, kun Ilona tuli onnittelemaan, niin jejejeje!
Sijoituttiin toisiksi, joku tervu oli meitä himppasen nopeampi. Etenemä kumminki 4,27m/s:) Saatiin muutama kilo koiran ruokaa ja uus koiransuoja autoon.

Päivän eka rata olikin meiän virhepistesaaleista kaikkein huippu, ei olla taidettu vielä aikasemmin kerätty 30vp.. noista virheistä huolimatta päästiin alle ihanneajan, mitä ihmettelin:D Harmittaa taas jälkeenpäin oma tyhmyys, esim. noilla kontakteilla, kun en jää varmistelemaan niitä oikein ollenkaan. Onneks teki B-radalla nekin hyvin, tietty tota keinua lukuunottamatta:D
Mulla on nyt niin fiilis, että haluun taas hulluna uudelleen kisaamaan ja vähän sellaisia uusia tulevaisuuden suunnitelmia tehtiinkin Ilonan kanssa.

Videot saakoon kertoa loput:

…tätä toista ei ehkä kannata tsekata;)