eroahdistus selätetty

Kirjoittelin joku aika takaperin siitä, kuinka Soololla on ilmennyt jonkin verran eroahdistusta. Yksi koiranomistajan kamalimmista hetkistä, kun kuulee naapurilta; ”Hei, sun koiras on ulvonut täällä koko päivän, kun oot ollut poissa – ajattelin vain kertoa, että se taitaa kärsiä eroahdistuksesta.

collie

Klunks. Apua. Mitä nyt? Mä jäin heti pohtimaan, mikä voisi olla perimmäisenä syynä tälle yhtäkkiä ilmenneelle ongelmalle. En edes tiedä, oliko ulvominen alkanut jo lähes heti omaan asuntoon muutettuani, vai vasta myöhemmin? Naapurissa asuva koira haukkuu ohikulkijoille jonkin verran, mutta Soolo ei tätä kuitenkaan onneksi yleensä tee, eikä innostu kuultuaan haukkumistakaan.

    Tekijöitä, joiden oletan vaikuttaneen Soolon ahdistukseen:

  • tottunut olemaan koko ikänsä Kingin kanssa, nyt joutuukin olemaan yksin, yhtäkkiä
  • muutto uudelle paikkakunnalle, uusi asunto ja ympäristö –> stressitekijöitä!!
  • seurana on yleensä ollut myös monta kissaa
  • tylsyys pitkinä päivinä
  • liian lyhyet lenkit aamuisin (minäkö aamu-uninen?)
  • hiljaisuus

Aluksi hieman kiertelin ongelmaa ja otin Kingin tänne mun luokseni asumaan muutamaksi viikoksi, isäni ei kuitenkaan tykännyt tästä järjestelystä (Ai miten niin on vaikea elää ilman koiraa, kun on kymmenen vuoden ajan tottunut sen läsnäoloon?).
Kokeilu toki toimi, mutta ei pidemmän päälle – pian Kingi olikin jo poissa..

Aloin myös kiinnittämään huomiota asioihin, joita en aiemmin ollut miettinyt. Soolo tulee ovelle vastaan ihan hirmuisen iloisena, hyppii syliin, nuolee naaman ja ei päästä silmistään. Tulee häseltämään aina eteiseen, kun olen siellä. Kaikki käyttäytyminen ilmentää: Mamma, ethän vain jätä mua? Enkä ollut tajunnut tätä ollenkaan ennen naapurin vinkkiä.

Selailin ympäri nettiä, sain mm. Melissalta monia hyviä vinkkejä eroahdistuksen kanssa elämiseen. Netistä löytyy monia hyviä ohjeita eroahdituksen kanssa painiville, mm. tämä ja tämä.

Selaillessani esille tuli myös Thundershirt -mantteli. Epäilin sen toimivuutta hyvin paljon, mutta mielenkiinto heräsi entisestään saadessani lukea yhä useammasta blogista siitä, kuinka hyvin se oli toiminut. Kävin lopulta vinkkien orjana hakemassa meillekkin sellaisen.

eroahdistus, thunder shirt

Ongelmat ratkesivat samantien. Soolo lähes juoksee syliin, kun kutsun sen luokse aamuisin pukemaan manttelia päälle – sen mielestä se on niin kiva! Oli niin helpottavaa kuulla naapurilta kerrankin poikkeava vastaus jo hieman tutuksi käyneeseen kysymykseen: ”Onko Soolo ulvoskellut kamalasti tänään?”

Oli ihanaa, kun naapuri ei sen jälkeen ollut edes tajunnut, että mulla on koira täällä ollut koko koulupäivän yksin. Koira ei ollut ulvonut välillä ollenkaan, vaan ollut ihan nätisti. Soolon käyttäytyminen lähtiessä ja kotiin tullessa on myös rauhoittunut huomattavan paljon.

— En kuitenkaan halua ylistää näin paljoa pelkkää manttelia, vaan varmasti isoina osatekijöinä on olleet myös päällä oleva TV, Soolon lukitseminen vain yhteen huoneeseen, piilotetut namit ympäri huonetta (+ limppapulla täynnä naksuja!), mehukkaat luut ym..

Mielestäni me päästiin tästä ongelmasta melko helposti yli ja nyt jatketaan tällä rutiinilla. Välillä pyrin jättämään Sooloa lyhyiksi ajoiksi myös koko taloon yksikseen, jotta tottuisi siihenkin taas.
Olen lueskellut niiiin monesti paljon vaikeammista tapauksista ja ennen tuntui, että ihmiset jollakin tapaa ylireagoivat näihin juttuihin – mutta parhaitenhan tämänkin asian hoksaa, kun osuu omaan nillkkaan.
Saa myös nähdä, mitä tapahtuu ensi syksynä, kun todennäköisesti muutetaan taas eri kämppään. Nyt ei kuitenkaan tarvi murehtia!:)

soolo
Soolo 3 vuotta sitten, vuoden vanhana. Kai se on vähän miehistynyt?

yksi kesän kohokohdista: Maple Yard leiri


Perjantaina lähdettiin ajelemaan taas kohti Kuralan kartanotilaa, jossa Soolon kasvattajan järjestämä koiraleiri taas järjestettiin, tää oli meille kolmas vuosi! Tänä vuonna leiri järjestettiin yhdessä Purple Pearl’s kennelin kanssa yhteistyössä, joten oli ihan huippua nähdä muutama senkin kennelin kasvatti mukana ja tutustua näihin koiriin paremmin.

Leirillä oli mahdollisuutta treenata tokoa, hakua tai agilityä. Meidän viikonloppu koostui pelkästään agilitystä – se kun on meidän ”päälajimme” ja haluan siinä kaikista eniten kehittyä. Kouluttajana meillä oli taas Hasun Petri, joka on loistava.
Saatiin useita vinkkejä treeneihin. Pääasiassa mieleen jäi, että ”kilpajuoksu” saatava treenattua pois meidän väliltä – eli koiralle ei tulisi kiire/liian hoppu mun perään, vaan suorittaisi esteen loppuun asti, vaikka mä jatkaisin ohjaamista muualle.




Toisena olisi saatava koira irtoamaan omatoimisemmin esteille kauempaa – tällä hetkellä teen kuulemma ihan todella paljon töitä itse koiran viemisessä ja annan muille kilpailijoille sitä kautta tasoitusta, kun juoksen tosi lähelle esteitä ja ohjaan Sooloa niin, vaikka koirasta saisi paljon enemmän irti / enemmän vauhtia, jos se osaisi itse paremmin hakea esteille kauempaakin.



Vaikka mä olenkin melko nopea juoksija, niin en millään silti pääse samoihin aikoihin, jos mä juoksen lujaa, sillä koirat tietty juoksee aina sata kertaa lujempaa.
Aletaan treenaamaan tätä nyt ihan kotipihassa yhdellä/kahdella hypyllä päivittäin ja pyrin saamaan Soolon irtoamaan sille helposti jostain kahdeksastakin metristä. Tein tänään sitä jo siten, että ensin vein palkan itse esteen taakse ja lähetin ja tosi nopeasti Soolo osas lähtee esteelle pelkästä käskystäkin, vaikkei palkkaa ollut. Tajusin tosin vasta tätä itse rauhassa tehdessä, että tää on oikeesti puute meidän osaamisessa. Luulen, että tää tulee auttamaan kisoissakin melko paljon, koska useinhan esim. jotkut hypyt on jääneet suorittamatta tollasen puutteellisen taidon takia, jolloin Solppa on tarvinnut ohjata aina melko läheltä esteitä.


Periaatteessa nää meidän ”ongelmat” on siis ihan perusperus juttuja, mutta ne on saatava toimimaan. Soolo on tosi kuuliainen ja tekee just niinkuin mä ohjaan – sille pitää vaan saada vähän lisää varmuutta niiden esteiden hakemiseen. Peten mukaan on hyvä, että koira on noin ”kiinni” tarkasti ohjauksessa, mutta siihen saadaan helposti pienellä työllä lisää vauhtia ja varmuutta tekemiseen.
Mulle tuli ajatus siitä, että koiran pitää hypätä hyppy, jos sille huitaisen sen, vaikka periaatteessa syy siihen, miksi koira tekisi kiellon, olisi mussa ( eli mun liikkeen pysähtyminen tms) ja koira tekisi kiellon. Tää ajatus pois ja koiralle selväksi, että hypyt hypätään, vaikka mun liike saattaakin pysähtyä huonon ajoituksen ja rytmityksen takia.

Kontaktit toimi treeneissä hyvin, kepit oli tosi epävarmat?? Hitaat ja muutenkin tyhmät. Hassua, kai se johtui niiden erilaisuudesta tai jostain, koska omissa treeneissä toi on tehnyt nyt niitä tosi hyvin. Nyt siis kotiin treenattavaksi taas myös ne kepit ja ne vaikeat avokulmat!!


Leirillä oli muuten oikein mukavaa, kauhistukseni huomasin, että ensimmäistä kertaa neljään vuoteen koiranpennut herätti mussa jotain tunteita siihen suuntaan, että tollanenhan ois kiva itellekkin! Onneks en voi ottaa sellasta vielä pitkään aikaan. Tähän asti oon ollu vaan, että hyi ällöö pentuja. Näköjään se aika ohi:D
Vapaa-ajat kului leirillä syöden ja grillaillen, jutustellen mukavia muiden kasvatin omistajien kanssa yms. Oli myös aika mukava huomata, että mun pikkupoika on tainnut hieman aikuistua, sillä sen yleinen käyttäytyminen oli vähän parempaa, kuin edellisenä vuonna, vaikka ei se vieläkään mikään ihan super ole todellakaan:D


…JA NYT HALUUN KISOIHIN. HETI JA TÄSSÄ JA NYT!!! kääk, niitä ei oo ihan hetkeen. Nyt sit odotellaan niitä ja elokuun collieyhdistyksen harrasteleiriä, jonne ollaan menossa Solppiksen kanssa aksaamaan.

vaikka tää loppuisi yhdessä illassa

Voi, kunpa tää elämä sais jatkuakin näin. Toisaalta kamala stressi yo -kirjoituksista näin lukulomalla, pitänyt tehdä hirveästi hommia niiden eteen ja siitä huolimatta tuntuu, että aika loppuu aivan kesken ja et ole saanut mitään aikaiseksi. On tässä vielä hieman aikaa ennen h-hetkeä..

Viime viikolla maanantain agitreeneissä Soolo oli aluksi tosi paljon kiinni mussa, eikä hakenut esteitä oikein itse kunnolla. Samoin komensi ennen radalle menoa – nyt palautin sen häkkiin pari kertaa, eikä päässyt tekemään heti tuon vuoksi – johan parani käytös kummasti. Kaitsu oli tehnyt meille melko vaikean radan, jossa sitten jouduttiin pohtimaan omaa ohjausta enemmänkin. Mikä oli myöhässä, missä taas liian ajoissa jne:D


Kuvista kiitos kuuluu Iipulle! (Ilona Karjalainen)

Torstaina käytiin pitkästä aikaa tokoilemassa! Olin jo varautunut ennen treenejä siihen, ettei päästä Soolon kanssa tekemään oikein mitään, koska mun oli puututtava sen ääntelyyn heti pienestäkin. Soolo joutui aluksi jäähylle autoon, mutta sen jälkeen koin tehokkaammaksi viedä sen auton taakse ”käy” -käskyllä makaamaan ja ihmeen pitkään se jaksaa siellä riehua yksikseen ja komentaa, että rkl tuu hakee mut pois täältä!!!!
Treenin lopuksi kuitenkin sinnikkyys palkittiin ihanasti, jolloin kiitin itseäni, että jaksan tehdä tuota! Soolo hiljeni niin paljon, että pystyin tekemään sen kanssa entiseen malliin liikkeitä putkeen, eikä sieltä tullut pihahdustakaan! YIPPIIIII! Ihanaa nähdä, miten nopeasti eläin hoksasi, että kaikki superkiva (= tekeminen mun kanssa) loppuu samantien, jos ölistään. Ja tuo ölinä on siis ollut ihan järkyttävää.
Olin myös tosi tyytyväinen paikallamakuuseen. Soolo oli reunassa (~ 5 koiraa), oli nätisti ja paikallaan kokoajan. Kävin palkkailemassa välillä, taisi sieltä pikkusen vinkuakin lähteä, mutta ei kovin paha.
Ajatus tokokisoista ei ehkä olekaan ihan tuhoontuomittu… ehkä ensi kesänä?




Sunnuntaina oli aluevalmennus. Rata ei ollut ihan mahdototoman vaikea, saatiin pätkiä tehtyä ihan jees, mutta meidän tämän päivän tärkein juttu oli hoksata ilman käsiä ohjaaminen.
Mun kädet ilmeisestikin tekee vispilänkauppaa kokoajan, kun koiran liikkuminen parantui ihan älyttömästi sen jälkeen, kun laitoin kädet taskuun ja aloinkin ohjaamaan omalla liikkumisella ja rintamasuunnan muutoksilla koiraa. Tietyissä kohtaa ne kädet on jees, mutta suurimmassa osassa kohtia se oma liikkuminen on tärkein avain onnistumiseen.

Soolon kanssa pitäisi myös alkaa treenaamaan niitä syviä lihaksia ja hyppytekniikkaa. Pitäisi alkaa tutustua siihen netissä ja etsiä vaikka jokin kurssi, jossa pääsisi ihan oikeasti näkemään, miten sitä pitäisi toteuttaa käytännössä.
Oon ihan tauno tuon asian kanssa, mutta Soololle kuulemma tarvitsisi kehittää niitä syviä lihaksia, koska sillä on niin paljon vauhtia, että se ei kykene tai osaa koota itseään tiukoissa käännöksissä tarpeeksi hyvin ja siks rimoja tippuu välillä sellaisissa paikoissa.

Soolo myös juoksi pari kertaa suoraan esteitä päin, koska se ei kato yhtään, minne menee, kun ohjaan sitä vähän hassusti. Eipä tuo siitä välitä kuitenkaan mitenkään, jatkaa samaan malliin. Kingi varmaan ei ois tehny enää ikinä mitään, jos sille olisi sattunut joskus vastaavaa XD.

Soolon yleinen käyttäytyminen oli taas melko kaameaa. Olimme tällä kertaa SDP:llä Lempäälässä, joten en ihmettele yhtään, että sen kierrokset oli niin korkealla (aina kisoissa). Saatiin kuitenkin samalla kaavalla paljon enemmän järkeä käyttäytymiseen, kuin mitä käytän tokossa. Eli jäähylle auton taakse ja sisällekkään halliin ei päässyt, jos tuli pienikin ölinä kurkusta. Vein myös mahdollisuuksien mukaan pois hallista, jos alkoi räykkymään. Lopuksi laitoin Soolon makaamaan (”käy”) toiseen päähän hallia, kun möykkäsi, kun juttelin valmentajalle. Jaksoi tehdä sitä pitkään, mutta kärsivällisyys palkitaan, kun sain lopuksi vapauttaa ja viedä hallista ”rauhallisen” koiran pois:)
Pitänee jatkaa samaa linjaa myös muualla, koska toi selvästi tehoaa tuohon otukseen. Agilityssä en aio olla ihan niin natsi, kuin tokokentällä.
Mä tiedän, että mä en ole koskaan tuolle otukselle kertonut, että tietynlainen käytös ei oo hyväksyttävää – tai oon yrittänyt, mutta en ole osannut toimia oikein. Jos Soololle alkaa huutamaan tai kieltämään, se vaan jatkaa ölinää, sen toiminta ja vilkkaus pitää jotenkin kanavoida jonnekkin muualle – laittaa käskyn alle tai paras on se, kun vie sen kokonaan pois kaiken kivan keskeltä. Vaikeinta tässä koiran kouluttamisessa ei oo ne temput ja kikat, vaan se, että oppii hallittsemaan koiran viretilaa ja mielentilaa.

Treenien jälkeen mentiin vielä moikkaamaan äitiä ja Hassea. Vietiin koirat juoksemaan jäälle tunniksi, eikä Soololta vielä senkään jälkeen ollut energia ihan loppunut, vaikka juoksi jäälläkin hirmuisesti!

Muutin omaa ohjaustani, tai kiinnitin huomiota käsieni asentoon maanantain agitreeneissä. Kouluttajakin kehui, että voi veljet kun nyt menee hienosti ja sujuvasti! Eli mä aion nyt jatkossakin ajatella, että ohjaan ilman käsiä, vaikka toki mä niitä käytänkin, mutta kiinnitän silloin paljon enemmän huomiota siihen omaan liikkeeseen, mikä on tärkeämpää (kuin ne propellikädet)!