Ensimmäinen syyslukukausi eläinlääkiksessä selätetty!

Okrapokra, pakko myöntää, ettei aivan kokonaan, mutta lähes! Tammikuussa mulla on vielä tentittävänä anatomian ja biokemian loppukokeet, mutta nyt mä oon hetken NIIIN LOMALLA! Tänään sain viimeisen tentin tentittyä, joten päätin et nyt on pakko kirjoitella!

Instagrammia oon blogin sijaan ahkerammin päivitellyt. Elämä täällä on lähtenyt niin mukavasti käyntiin, että mieluummin oon viettänyt aikaani päivästä riippuen agilitykentällä, Königin parissa (anatomian raamattu), tai kuntosalilla. Oon ihan innoissaan, kun sali on muutaman minuutin kävelymatkan päässä, niin siellä käymisestä mulle on tullut ihan uus harrastus, jossa tulee käytyä kaverin kans viikon rankkuudesta riippuen 2-4 krt.


Meidän tavallinen lenkkimaasto!

Soolon kävin tänne hakemassa reilu kuukausi takaperin. Olin vähän jännittänyt, miten se sopeutuisi tänne – mutta kas kummaa, ei oo ollut yhtään mitään ongelmia. Korpilahdella ollessa se itkeskeli yksinollessaan jonkun verran, mutta täällä ei ole laisinkaan. Oonkin epäillyt, että ne meidän asuntosotkut silloin ei oo johtuneet meidän koirista, vaan naapurin räksystä joka haukkupäivät pitkät:)

Keijo sen sijaan on kehitellyt superkivan leikin varisten kanssa – niitä pitkään ja hiljaa katseella vaanien ja sen jälkeen täysiä kimppuun. No, tää käytösmalli siirtyi myös potkulautailijoihin ja pyöräilijöihin ja seuraavaksi uhriksi pelkään autoja. Ärh. Saatiin kasvattajalta kumminkin tosi hyviä neuvoja ja saadaan tää varmasti kuriin! Bortsut kuulemma tehneet usein samaa.

Käytin Keijon täällä lonkka- ja kyynärkuvissa, kun en Suomen maalle ole sitä kerennyt viemään kuviin. Lähetin kuvat Suomen Kennelliittoon lausuttavaksi ja palautuivat A/A ja 0/0. Näin paikallinen lääkärikin arvioi. Kävi vähän nolo moka itsellä, kun en tajunnut vaatia kokonaisia selkäkuvia (ei kuvata täällä yleensä), vaan ainoastaan lanne-osasta, joten eipä saatu niitä lausuttua. Joopajoo, minä mokomakin eläinlääkäriopiskelija ei tarkista edes noita. Mut ainakin lanneranka oli siisti! Ehkä joskus kuvaan sen uudelleen.




Tulokset DM-testin osalta olivat sellaiset, että Soolo on kantaja N/DM ja Keijo altis DM/DM, MRD osalta Soolo terve ja Keijo altis tässäkin. Keijo on myös CEA-kantaja.

Aiheesta toiseen – mulla on silmät auenneet aika paljon tämän vajaan puolenvuoden aikana. Mä oon niin etuoikeutettu, että mä saan opiskella sitä mun unelma-ammattiani. Mulla on asiat niin hyvin, että saan olla vaan kiitollinen tästä kaikesta mun elämässäni. Saan tehdä just sitä, mistä oon haaveillut ja unelmoinut koko elämäni. Multa ei oikeastaan puutu mitään, rahatkin on riittäneet – vaikka tiukalla opiskelijabudjetilla mennäänkin.
Mut silmät on auenneet muun muassa rahasta – täällä on niin paljon huonompi palkkataso, kuin Suomessa. Esimerkiksi kaupan tädit tienaavat noin 1,9e tunnilta (versus minä Suomessa kassalla n. 12e tunnilta). Ruoka täällä on huomattavasti edullisempaa, esim. fazerin juustosämpylät 0,60e – mut erityisesti kasvikset ja hedelmät (iso Ben&Jerry’s joka maanantai 3e <3), samoin kulkeminen (bussit 7e/kk) ja varmasti asuminenkin (Tarton keskustassa uudehko kaksio n. 300-400e, versus samankokoisen Jyväskylän keskustassa 800e), agilityvalmennus 2x vkossa 30e jne. Mut silti, vaatteet ym. kulutustavarat on samaa tasoa, kuin Suomessa. Jos mä olisin Virolainen, niin en välttis suostuisi noihin palkkoihin, tai vaatisin enemmän! Siihen tosin tarvittaisiin varmaan joku joukkovalitus! Mut siis summasummarum: kelatkaa suomalaiset, miten hyvin asiat on meillä! Järkytyn varmasti, kun marssin takaisin töihin ruokakauppaan Suomessa – herttileijaa miten kallista meillä on. Mut esim. nää ihmiset kelaa täällä usein, miten ne pärjää eläkkeellä, kun täällä eläke on noin kolmasosa suomalaisesta. Tai sit ihmiset tulee kadulla kerjäämään, ku ei löydy rahaa ruokaan tai sit kaivaa jostain roskiksista pulloja.






Opiskelu Tarton eläinlääkiksessä

Meillä on ollut koulua aika mukava määrä – välillä on ollut päiviä, kun stressikäyrät on tosi korkealla, mutta pääasiassa tää on aika mukavaa. Töitä täällä joutuu toki tekemään, mutta niitäkin on aika vapaan mielen mukaan saanut päättää, haluaako opiskella kotona vai koulussa yhdessä muiden kanssa.


Ompeluharjoituksia nallelle!

Meidän vuosikurssi on ihan huippuporukkaa ja meillä on äärettömän hyvä luokkahenki! Sä voit mennä jutteleen kelle vaan ja kaikki on kavereita. Ihan sairaan ihanaa ja parasta saada tämmöset toverit seuraavaks viideks vuodeks. Mä niin ootan, että pääsen tutustumaan kaikkiin vieläkin paremmin!!
Myös koiralenkkikavereita löytyy vaikka jokaiselle päivälle oma ja usein mennääänkin rankan koulupäivän jälkeen väsyttämään piskit porukalla:)


Loppusyksyn paras kaveri;) Nyt osaa vaikka unissaankin selittää, missä on musculus splenius, trapezius tai rhomboideus!

Syksyn mittaan ollaan opeteltu anatomiassa luusto, nivelet ja viimeisimpänä lihakset. Me ollaan opiskeltu näitä vähän tarkemmin, kuin Suomessa. Meidän on pitänyt opiskella luiden osia ja enemmän lihaksia, kuin suomalaisten.
Mä tein ensimmäisenä märkäpreparaateista lihakset (ensin scalpellin kanssa etsittiin niistä raadoista lihakset esille ja opeteltiin niistä tunnistamaan, mikä lihas on missäkin) ja sen jälkeen opeteltiin kuivatuista lehmän jaloista ja hevosesta lihasten insertiot ja origot, sekä lihaksen toimintaperiaatteet.

Tentit on tehty suullisesti opettajalle. Pääpiirteittäin se menee niin, että joko alat itse kertomaan, mitä on missäkin tai sit opettaja kyselee sulta mikä tää on, mitä se tekee ja miks se on tossa. Tosi kivoja tilanteita ja opettaja on tullut puolitiehen vastaankin, jos ei oo heti muistunut mieleen:)
Ensimmäinen suullinen tentti oli pahin (läpi silti!) ja kerran myös menin ihan paniikkiin koetilanteessa, enkä muistanut _mitään_! Noiden jälkeen vaan itkin stressin pois – en tiennyt ennen, että reagoin noin voimakkaasti stressaaviin tilanteisiin. Seuraavalla kerralla ei sit jännittänyt yhtään ja osasinkin hyvin!:) Musta tuntuu tällä hetkellä, että mä jopa tykkään tenttiä mieluummin suullisesti, kuin paperille:D Hassu juttu, kun tänne tullessa kammoksuin noita niin paljon! Mä oon aina ollut se tyttö, joka pelkää kuollakseen puheenpitämisiä ym esiintymistilanteita – siksi tää pelko. Mut mä oon niin monta kertaa voittanut itseni ja ollut niin ylpeä itsestäni noiden tilanteiden jälkeen.


Epätoivoisia yrityksiä ottaa mikroskoopin läpikuvia 😀

Seuraavaksi on luvassa tentti, joka kokoaa nämä kaikki opitut asiat yhteen. Se vähän jänskättää, mutta onneksi tässä on aikaa opiskellakin tammikuun aikana! Anatomia on ehdottomasti työllistänyt eniten tähän asti.
Anatomian lisäksi meillä on ollut monenmonia (ikuisia!:D) kemian labroja, joissa testaillaan ja tutkitaan mm. entsyymeitä, vitamiineja, proteiineja, rasvoja ym. Tosi mielenkiintoisia juttuja, vaikka välillä tuntuukin tosi kiireisiltä ja työntäyteisiltä päiviltä nuo labrapäivät.
Latina meni myös läpi, vaikka vähän turha kurssi olikin. Samoin eläinbilsa ja solubilsan sain hyväksyluettua aiemmista opinnoistani.


Agilitytreeneistä


Viimeksi kerroin, että käydään Suolten treeneissä, mutta aika pian alettiin käymään myös paikallisen koirakerhon Säteen treeneissä. Treenit on 2x viikossa ja oon tykännyt kovasti myös meidän kouluttajasta – fanittaa paljon Silvia Trkmania – joten juoksemista, rytmittämistä ja käännöksiä on opeteltu! Soolo pääsi myös vähän myöhemmin samaan ryhmään mukaan. Aluksi käytiin hienolla tekonurmikentällä, mut lumen ja pakkasten jälkeen käytiin hetken aikaa koulumme maneesissa ja sen jälkeen siirryttiin sisätiloihin treenaamaan, mis on kans ihan ok tilat!:)

Keijolle kepit alettiin rakentamaan uudestaan kujametodilla, enkä pistänyt hanttiin sen kaiken sähläyksen jälkeen. Ollaan saatu niistä vauhdikkaat ja kovaa mennään, saa nähdää, koska olisivat kisakunnossa. Ehkä kesällä viimeistään.

Myös keinusta Keijolle tulee tositosi siisti! Se juoksee keinun päähän ja menee maahan täysiä. Keijo on ihan liekeissä keinusta, haluais mennä sille kokoajan ja varastelee välillä sinne jos on tylsää – koska sieltä saa aina niin paljon nakkia. :’D

Hirveästi tekisi mieli kisaamaan – harmi, kun täällä ei kisoja ole juurikaan näin talviaikaan, mutta eiköhän me keväällä taas päästä!

Roomsaid Joulu Pühi kõigile!

Ihanaa joulunaikaa kaikille lukijoille! Me suunnataan lassieiden kanssa pian takaisin Suomeen hetkeksi, tammikuussa tuun tekemään muutamat tentit ja Tarton näyttelyyn poikien kanssa, mutta muuten nyt rauhoitutaan nauttimaan joulunajasta(: Kevätlukukausi alkaa kuitenkin vasta helmikuussa.

ps.. Hihi!

ensimmäiset viikot eläinlääkiksessä

Viikot hujahtaa, elämä on ihanaa. Mua jännitti ihan hirvittävän paljon ennen tänne tuloa – mietin, miten saan kaikki asiat hoidettua, miten vaikeeta kaikki on. Uusi maa ja kaikkea.

Mut lopulta kaikki onkin ollut ihan hirvittävän helppoa. Joka suunnasta on tullut apua, jos on sitä osannut kysyä. Ihania ihmisiä ympärillä, opinnot unelma-ammatista alkamassa.

Anatomian luennoilla oli fiilis, että täältä mä haluan imeä kaiken mahdollisen tiedon itseeni. Anatomia onkin ollut mulla tähän asti ainut aine, jota varten oon vähän tehnyt töitäkin. Aluksi me opetellaan luusto, lähinnä hevoselta, lehmältä, possulta ja esim. koiralta/kissalta. Ensimmäisenä opeteltiin selkäranka – atlas, axis, sacrum, sternum + selkä- ja kaulanikamat, sekä näiden osat latinaksi.

Tentti kuumotteli ihan liikaa, kertailtiin moneen kertaan osia luuluokassa (jonne onneksi sai mennä aina, kun oli vapaana!) ja tenttipäivänä omaa vuoroa odotellessa sydän tykytteli ylimääräisiä lyöntejä – oon niin kova jännittämään! Tentti oli kuitenkin tästä kaikesta hirveydestään huolimatta tosi kiva, tilannne oli jees. Mä osasinkin tosi paljon ja pääsin helposti läpi!
Seuraavaksi on vuorossa jalkojen luiden tenttiminen parin viikon päästä – hommaa varmaankin noin tuplasti.

Tässä väritellään meidän värityskirjaa ja opetellaan osia hevosen metatarsuksesta – yksi takajalan osa. 🙂

Samalla me opiskellaan mm. solu- ja molekyylibilsaa, kemiaa, sekä eestin ja latinan kieliä. Kemiassa on kivaa labratyöt, joita oon päässyt tekemään viimeksi monta vuotta sitten, mutta muuten aika semmosta perushelppoa. Kaikille ei, mutta mä oon noita jo niin paljon opiskellut kahtena välivuotena, ettei esim. kemian peruslaskut oo tuottaneet harmaita hiuksia.

Päästiin aloittamaan myös agilitytreenit Suolten treeniporukassa. Suolet on siis suomalaiset eläinlääketieteen opiskelijat Tartossa -ainejärjestö. Mua yllätti se, miten hieno agilitykenttä täällä on! Kaksi tekonurmikenttää vierekkäin ja ei mitään vanhoja esteitä, tykkäsin kovasti!
Yritän päästä myös paikallisen koirakerhon treeneihin mukaan lähiaikoina – olis kiva päästä tutustumaan eestiläisiinkin ja oppimaan sitä kieltä. Missäs muuallakaan, kuin koiratreeneissä sitä oppis hyvin!


Mua myös pyydettiin vetämään tai oikeammin veto-avuksi Suolten tokotreeneihin. Suostuin, jotta mun tulis treenattua tokoakin Keijon kanssa – muuten mä en sitä sais aikaiseksi! Samalla tulee muutenkin kivasti tutustuttua uusiin ihmisiin. Tänään oli ensimmäiset treenit ja aika alkeisjuttuja tehdään, mut muussa mä en sit kyl osaiskaan auttaa ketään. Ekalla kerralla käytiin läpi mm. kontaktia, istu/maahan/seiso ja luoksetulo, sekä perusasennon alkeita.

Välillä mulle iskee hetkiä, jolloin mietin kotia ja kaikkea sitä ihanaa maaseudun rauhaa. Pääasiassa mä kuitenkin oon tykännyt olla täällä tosi paljon. Omaa kotia pitäisi vielä vähän sisustaa, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa kotiutuu.. :–)

Keijosta ja Soolosta otettiin myös aiemmin DM, lääkeaineyliherkkyys MRD ja Keijolta lisäksi CEA-geenitesti, joten niiden tuloksia jännitellään vielä tässä joku viikko!

Loppuun vielä muutama ihana kuva Soolon pikkupennuista, ne kasvaa ihan liian äkkiä!!


Pentukuvat: Maaret Peltovirta

Soolostakin saan päivittäin kuvaterveisiä Suomesta isältä, joka ei antanut mun viedä molempia kerralla tänne. Tarkoitus olisi, että saisin sen vielä ennen joulua tänne (kun tulevat kylään), mutta katsotaan. Miten voikin olla ihan jäätävä ikävä tuommoista karvaturria!! On kyllä ollut vaan helpompi olla vain yhden koiran kanssa näin aluksi, mutta kyllä mä tuon toisenkin haluan tänne mahdollisimman pian – nyt, kun ollaan sopeuduttu 🙂

Miksi Keijo tuli meille? Rotuvalinta ja sen vaikeus.

Lupasin aikaisemmin kertoa hieman Keijon kotiuttamisen taustoista. Ajattelin myös hieman avata ajatuksiani meidän koiran hankinnasta ja elämästä collieiden kanssa. Ei ole syytä kaunistella asioita, eikä myöskään hypettää taivaisiin omia koiria, vaikka usein mieli tekisisikin sen mielellään! Jonkin aikaa aihetta mutustelleena vihdoin kerron jotakin.


Soolon sisko Elora, joka asuu Italiassa.

Miksi collie? Haluan edelleen collienpennun itselleni, miksi?

Kokemukseni harrastamisesta collien kanssa ovat melko rajoittuneita. Mulla ei ole kauheasti kokemusta koiraharrastuksista ylipäätään, ei mitään mahtavia tuloksiakaan, mutta silti koen mulla olevan jotakin sanottavaa. Ainakin voin kertoa siitä, millaista on ollut elää kahden aivan erilaisen koiran (collien) kanssa arkea ja harrastuksia. Useita collieita olen kuitenkin nähnyt monissa eri tapahtumissa.

Olen parikympppinen koiraharrastaja, jolla on ollut tähän asti kolme omaa koiraa. Ensimmäisen koirani sain kymmenvuotiaana: koiran hankintaa ei juurikaan suunniteltu, vaan otettiin se, joka oli lähellä ja helppo saada, kunhan saatiin vaan nopeasti kiva kotikoira! Vanhemmilla oli myös ollut collie, kun olin noin vuoden vanha. Collie iski edelleen. Nämä kriteerit täytettiin, ei vaadittu enempää.

Vuosien vieriessä erilaiset koiraharrastusmuodot alkoivat kiinnostaa. Kingin ottamista en ole katunut päivääkään, koska se opetti mulle niin mielettömän paljon.
Esimerkiksi jotakin siitä, millaisia ominaisuuksia collieilla ei tule olla – esim. alusta-arkuus, ääniherkkyys, hermojen prakaaminen. Siinä oli paljon hyviä asioita. Se opetti isoja asioita. Se opetti myös rakastamaan tätä rotua.
Mulla oli Kingin kanssa meidän omat jutut, tunnettiin toisemme läpikotaisin ja halusin yrittää tehdä sen kanssa kaikkea! Välillä vaadin liikaa meiltä molemmilta, jonka vuoksi petyin usein. Kaikesta huolimatta se oli onnellisimmillaan silloin, kun sai tehdä mun kanssa yhdessä. Kuinka kaipaankaan tuota koiraherraa!

Usein collien sanotaan olevan herkkis, hermoheikko, paukkuherkkä, arka, moottoriton… Lista on pitkä! Näitä kyllä löytyy collieista, olihan Kingikin lähes kaikkia noita. En tiedä, kuinka suuri osuus collieista on tällaisia. Valitettavan moni. Harrastuskentiltäkin näkyy jokunen ohjaajaa, jotka yrittävät harrastaa tällaisten koirien kanssa. Niistä puuttuu se jokin. Muutaman vuoden takainen artikkeli ”Oikeista collieista” kuvaa myös ajatuksiani aika hyvin!

Sooloa ottaessani halusin löytää kasvattajan ja pennun, jonka kanssa pystyisi kunnolla harrastamaan. Löysin Tiinan, löysin myös muutamia muita kasvattajia. Näin useamman kasvattajan koiria ja tutustuin, halusin löytää ja olla varma! Ei kelvannut vaihtoehto ”ihan kiva”.
Kuulin useammalta tutultani rotua miettiessäni, että ”Et kai sä nyt toista collieta ota?! Mieti nyt jotain muutakin! Et sä saa kivaa koiraa sieltä.”
Pohjatyö kannatti, sillä nykyään en törmää tähän niin paljoa. Soolo on yllättänyt monet olemuksellaan, että colliestakin löytyy poweria ja virtaa tekemiseen!


Keijon iskä Kelmi.

Mielestäni nämä colliet ovat vielä turhan harvassa, mutta onneksi kasvattajat ovat alkaneet kiinnittää collieiden luonneominaisuuksiin entistä enemmän huomiota. Koen collieilla olevan aika paljon puutteita joissakin luonneominaisuuksissa, mutta niiden joukosta löytyy myös todella paljon kivoja koiria, joista löytyy potkua moneen harrastukseen. Ne on niitä timantteja.

On onni omistaa koira, jonka kanssa arki sujuu aikalailla ongelmitta ja jonka kanssa voi lähteä lähes minne vaan.

Haluan näyttää: kyllä, collietkin pystyvät. Meillä on paljon omia ongelmiamme, jotka suurimmaksi osaksi johtuvat minusta itsestäni. Niitä on kumminkin aivan varmasti joikaisella koiranomistajalla. Olen vahvistanut vääriä asioita, enkä ole osannut puuttua epätoivottuun käytökseen.
Meillä ei ole vielä mitään huikean korkealla olevia tavoitteita – ohjaajan taidon puutteista johtuen, mutta ehkä vielä joku päivä.. Tällä hetkellä tehdään omalla tasollamme ja ollaan huikean tyytyväisiä siihen!

Ja ei, Soolokaan ei varmasti ole täydellinen luonteeltaan, mutta se on melko lähellä sitä, mitä itse toivon koiraltani. Toki ajatukseni tämänkin suhteen varmasti muovautuvat sitä mukaan, kun opin asioista enemmän.
Tottakai silläkin on joitakin ominaisuuksia, joista en tykkää, mutta varmasti suurin osa niistä johtuu siitä, että en ole niitä osannut kouluttaa ja opettaa oikealla tavalla.
Soolo on kuitenkin koira, josta voisin ottaa itselleni pennun hetkeäkään miettimättä – mikäli narttu olisi kiva. Se on ollut mulle täys kymppi!

Ensimmäinen koirani meni usein lukkoon siitä, että sitä kielsi; Soolon se saa vain yrittämään lisää: kyllä mä mamma oikeesti osaan, anna mä näytän sulle miten taitava olen! Kolikon kääntöpuoli on se, että tuo otus keksii vähän turhankin usein omia juttujaan.

Tulevaisuuden haaveitakin on. Olen miettinyt australianpaimenkoiraa, holskua, bordercollieta, tervua, välillä pyrtsiäkin. Ja mudia. Olen kysellyt joiltakin harrastajilta kokemuksia näistä, kysellyt, mistä löytyisi kivoja koiria ja koittanut laajentaa vähän näkökulmaani tähän touhuun. Kaikestä tästä pohdinnata huolimatta päädyin jälleen collieen – tuntui niin hirvittävän työläältä alkaa tehdä samaa pohjatyötä uudelleen, jotta saisin edes lähellekkään sellaisen piskin, jonka haluaisin. Taisi se collie kuitenkin olla se mun juttu.

Välillä mietin, saisinko aivan erilaisen touchin kouluttamiseen, jos kokeilisin juurikin esim. bordercollieta/belgianpaimenkoiraa. Oppisinko jotakin aivan uutta koiran käyttäytymisestä, tai siitä, mitä collieiden luonteesta tai rakenteesta puuttuu? En tiedä, jääköön arvoitukseksi, toistaiseksi. Uskoisin, että osaisin tuollaisen koiran omistamisen jälkeen katsoa omaa koiraani paljon kriittisemmin. Oppiiko tätä taitoa, kun kouluttaa erilaisia koiria? Haluan kehittää itseäni ja koirasilmääni kouluttamalla myös muita.

Colliella ei ole mulle ihanteellisin turkki – vaikka se on oikeasti tosi helppo, ainakin Soololla (harjaan maksimissaan kerran kuussa, jos sitäkään, eikä se ole takussa siltikään..). Jostakin syystä vain tykkäisin, että se olisi liioittelumattomampi, niukempi ym – niinkuin entisajan collieilla, joita näkee edelleen joissakin harvoissa kuvissa. Naurakaa mulle – Soolostakin sanotaan aina näyttelyissä, että sillä ei ole tukkaa tai se ei ole turkissaan!

Kaiken tämän pähkäilyn jälkeen kyselin jälleen Tiinalta lopulta pennuista ja tosi mielellään kuulemma tänne pentu tulisi, mikäli sopiva syntyisi :–) Oli ihanaa saada heti pentujen synnyttyä viestiä – täällä olisi yksi Pate-poju, joka mielellään muuttaisi teille!

Odottelu alkoi. Mietin edelleen, olisiko tää ihan varmasti mun pentu. Sooloa odottaessa mä koin tunnemaailmassa ihan tosi äfäärejä fiiliksiä – mä olin niiiiiin varma, mä tiesin, että tää on super ja siisti.
Oon tullut siihen päätökseen, että ehkä oon vaan turtunut, aikuistunut ja tylsistynyt?

Mun ei pitänyt ottaa pentua vielä muutamaan vuoteen, mutta jonkin aikaa Kingin poismenon jälkeen ajatus alkoi kyteä. Soolo kaipasi kaveria, piristysruisketta. Mäkin kaipasin. Kingiä nyt ei kukaan voi millään keinolla paikata, mutta jonkun kolon Keijo-koheli tuli täyttämään meidän perheeseen.
Siitä huolimatta, että pennunottoa ei mietitty tällä kertaa hirvittävän pitkiä aikoja, ei tää ollut mitenkään harkitsematonta. Tunsin emän hyvin, pentueen isänkin oon nähnyt monenmonet kerrat! Ne on kivoja koiria, siistejä ja hienoja!


Viikonloppu hoitamassa pentuja ja lopulta pikkuinen kotiin

Suostuin oitis, kun Tiina ehdotti mulle pentujen hoitoa – kunhan olisi vain töistä vapaata silloin. Oli ihanaa päästä seuraamaan ja vertailemaan pentuesisaruksia. Tullessani en millään erottanut niitä toisistaan, sekoitin kaikki keskenään, mutta kyllä niihin niin paljon tutustui parin päivän aikana, että lähtiessä tiesi heti, kuka on kuka!

Oli ihanaa nähdä pentujen syövän yhteiseltä lautaselta, painivan keskenään ja matsien ottokin oli aika rajua. Mut se oli myös rankkaa!
Kaikki pennut vaikutti tosi kivoilta, vaikea tehdä eroja muun, kuin ulkonäön suhteen.

Mä olin kuitenkin taas hetken aikaa maailman onnellisin tyttö, kun lähdettiin yhdessä poikien kanssa ajelemaan kohti Keski-Suomea ja kotia. Mulla oli pentu. Pienenpieni, söpöliini!!

Jos vielä se ryppyilee, mä syljen sen hamppariin



Käytiin tässä joku aika sitten kentällä kuvailemassa Viivin kanssa. Oon enemmän, kuin tyytyväinen näihin otoksiin! Kiitokset siis superkuvaajalle!






Arki pentujen kanssa on myös mukavaa. On kivaa, kun pennulla on vähän tylsää ja se kaataaa pussillisen koiranruokaa lattialle. Oon tottunut, että Soolis on niin kiltti, ettei noita ole tarvinnut erityisemmin piilotella..
Työpäivän jälkeen on mukava tulla kotiin ja tajuta, että kissa on käynyt tiputtamassa kukan ruukkuineen lattialle, josta koiranpentu on saanut idean leikkiä multasormea! Mullat ympäri olohuonetta, mikä loistava leikki!



Yhden päivän ennätys on tällä hetkellä kaksi sirpaleista ruukkua :–D Luulin, että nää olis kilttejä! Mikä meitä odottaakaan, kun hampaat alkaa tuolta termiitiltä vaihtua? Olkaa onnellisia, ettei mulla ole kuvia noista tapahtumista juurikaan – saattaisivat pian karkoittaa sellaiset söpöt mielikuvat pentujen ihanuudesta!


Eikö ole aika komistus? Minun rakkauspakkaus <3



Seuraavaksi luvassa mätsäri- ja eläinlääkärikäyntikuulumiset, sekä jotain pientä pennun sosaalistamisesta! Blogin ulkoasu myös muuttui hieman, joskin saa nähdä onko tää vähän liian tumma kuitenkin omaan makuun 😀 Päivittelin tekstejä ja lisäilin muutamia kuvia myös Soolon omalle sivulle.