ensimmäiset viikot eläinlääkiksessä

Viikot hujahtaa, elämä on ihanaa. Mua jännitti ihan hirvittävän paljon ennen tänne tuloa – mietin, miten saan kaikki asiat hoidettua, miten vaikeeta kaikki on. Uusi maa ja kaikkea.

Mut lopulta kaikki onkin ollut ihan hirvittävän helppoa. Joka suunnasta on tullut apua, jos on sitä osannut kysyä. Ihania ihmisiä ympärillä, opinnot unelma-ammatista alkamassa.

Anatomian luennoilla oli fiilis, että täältä mä haluan imeä kaiken mahdollisen tiedon itseeni. Anatomia onkin ollut mulla tähän asti ainut aine, jota varten oon vähän tehnyt töitäkin. Aluksi me opetellaan luusto, lähinnä hevoselta, lehmältä, possulta ja esim. koiralta/kissalta. Ensimmäisenä opeteltiin selkäranka – atlas, axis, sacrum, sternum + selkä- ja kaulanikamat, sekä näiden osat latinaksi.

Tentti kuumotteli ihan liikaa, kertailtiin moneen kertaan osia luuluokassa (jonne onneksi sai mennä aina, kun oli vapaana!) ja tenttipäivänä omaa vuoroa odotellessa sydän tykytteli ylimääräisiä lyöntejä – oon niin kova jännittämään! Tentti oli kuitenkin tästä kaikesta hirveydestään huolimatta tosi kiva, tilannne oli jees. Mä osasinkin tosi paljon ja pääsin helposti läpi!
Seuraavaksi on vuorossa jalkojen luiden tenttiminen parin viikon päästä – hommaa varmaankin noin tuplasti.

Tässä väritellään meidän värityskirjaa ja opetellaan osia hevosen metatarsuksesta – yksi takajalan osa. 🙂

Samalla me opiskellaan mm. solu- ja molekyylibilsaa, kemiaa, sekä eestin ja latinan kieliä. Kemiassa on kivaa labratyöt, joita oon päässyt tekemään viimeksi monta vuotta sitten, mutta muuten aika semmosta perushelppoa. Kaikille ei, mutta mä oon noita jo niin paljon opiskellut kahtena välivuotena, ettei esim. kemian peruslaskut oo tuottaneet harmaita hiuksia.

Päästiin aloittamaan myös agilitytreenit Suolten treeniporukassa. Suolet on siis suomalaiset eläinlääketieteen opiskelijat Tartossa -ainejärjestö. Mua yllätti se, miten hieno agilitykenttä täällä on! Kaksi tekonurmikenttää vierekkäin ja ei mitään vanhoja esteitä, tykkäsin kovasti!
Yritän päästä myös paikallisen koirakerhon treeneihin mukaan lähiaikoina – olis kiva päästä tutustumaan eestiläisiinkin ja oppimaan sitä kieltä. Missäs muuallakaan, kuin koiratreeneissä sitä oppis hyvin!


Mua myös pyydettiin vetämään tai oikeammin veto-avuksi Suolten tokotreeneihin. Suostuin, jotta mun tulis treenattua tokoakin Keijon kanssa – muuten mä en sitä sais aikaiseksi! Samalla tulee muutenkin kivasti tutustuttua uusiin ihmisiin. Tänään oli ensimmäiset treenit ja aika alkeisjuttuja tehdään, mut muussa mä en sit kyl osaiskaan auttaa ketään. Ekalla kerralla käytiin läpi mm. kontaktia, istu/maahan/seiso ja luoksetulo, sekä perusasennon alkeita.

Välillä mulle iskee hetkiä, jolloin mietin kotia ja kaikkea sitä ihanaa maaseudun rauhaa. Pääasiassa mä kuitenkin oon tykännyt olla täällä tosi paljon. Omaa kotia pitäisi vielä vähän sisustaa, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa kotiutuu.. :–)

Keijosta ja Soolosta otettiin myös aiemmin DM, lääkeaineyliherkkyys MRD ja Keijolta lisäksi CEA-geenitesti, joten niiden tuloksia jännitellään vielä tässä joku viikko!

Loppuun vielä muutama ihana kuva Soolon pikkupennuista, ne kasvaa ihan liian äkkiä!!


Pentukuvat: Maaret Peltovirta

Soolostakin saan päivittäin kuvaterveisiä Suomesta isältä, joka ei antanut mun viedä molempia kerralla tänne. Tarkoitus olisi, että saisin sen vielä ennen joulua tänne (kun tulevat kylään), mutta katsotaan. Miten voikin olla ihan jäätävä ikävä tuommoista karvaturria!! On kyllä ollut vaan helpompi olla vain yhden koiran kanssa näin aluksi, mutta kyllä mä tuon toisenkin haluan tänne mahdollisimman pian – nyt, kun ollaan sopeuduttu 🙂

Ja ihan todella ei ole rajoja nyt kun tanssitaan!

Mulla kun on tunnetusti aina niin hyvää tuuria (tai taitoa?) noiden autojen kanssa, niin päättipä minun rakas relluni jättää minut tielle matkalla MY-leiriltä kotiin – yli tunti kotiin ois ollu vielä.. Oli ehkä elämäni pelottavin kerta kuskin paikalla, kun olin hinattavana hieman liian lyhkäsellä hinausköydellä – jarrut ei nääs toimi kunnolla, kun auto ei oo päällä.. Mutta siitä selvittiin ja rellu toivottavasti taas pian toiminnassa!
Tämän jälkeen osaa kuitenkin olla taas kiitollinen siitä, että yleensä on se oma auto käytössä. Helpottaa kummasti liikkumista, treenaamista ja töihin menemistä tuo.

Collieiden agilitymestaruuskisat Nokialla – voittamalla luvanolla!

Soolon mummo Vekki-vikkelä voitti nämä karkelot! Oli kivaa nähdä monia muita collieita agilityilemässä ja sekin oli tietty kivaa, että Tiina -kasvattaja oli samoissa kisoissa mukana, joten saatiin monia hyviä vinkkejä siltä suunnalta!
Soolon sukulaistytöt Raisa & Kiila sijoittuivat toiseksi ja kolmanneksi.

Soolon kanssa osallistuttiin maksi 2 -luokan molemmille radoille. Alan pikkuhiljaa tajuamaan, miten paljon on kiinni omasta käyttäytymisestä ja mielenhallinnasta! Soolon kanssa oli ihan huippua juosta molemmat radat. Mulla oli itsellä rauhallinen asenne päällä – joskin ekalla radalla unohtelin yhtä sun toista ohjauksesta pois, mutta muuten jäi tosi hyvä fiilis!

Paljon tyhmiä virheitä ekalla radalla:
– keinulla huudan KIIPEEKIIPEE, vaikka yleensä oon sanonut matalasti keinu
– Tiinan mukaan minun käskyt on kuulemma tosi usein myöhässä, jolloin Soolo joutuu kysymään multa: minne sit!?
– nuo perkuleen ylösmenokontaktit – miksi sellaisia pitää edes olla agilityssä?

Mun pitäisi näköjään alkaa opettamaan niitä Soololle, koska se on nyt niiiiin monet kisat loikkinut niiden ylitse. Viime treeneissä koitin lisätä jonkun palikan ”esteeksi” tiettyyn kohtaan kontaktia – tätä tehdään nyt kyllä myös jatkossakin, josko se toimisi ja saisin Soolon askelluksen rytmitystä muutettua jollakin tapaa.

Ennakoi: yritä aina ohjata kahta seuraavaa estettä, älä pelkästään sitä yhtä seuraavaa estettä kohti!

Toka rata olikin hyppäri. Pete sanoikin jo, kun mietittiin rataa yhdessä, että nyt mennään lujaa ja vitosen etenemällä! No, ei paljoa siitä jäänyt, Soololla oli muistaakseni 4.89 m/s etenemä 😀 Hieman jännitti radan jälkeen, että oltiinko tarpeeksi nopeita, että saataisiin luvanolla, mutta oli näköjään turha huoli, sillä voitettiin rata!

Te ette voi uskoa, miten onnellinen yksi pieni ihminen voi olla tällaisesta onnistumisesta! Kaikki vaan sujui niin hyvin ja meidän yhteispeli toimi <3

Tässä vielä meidän ensimmäinen sähellysrata:




Voisiko olla onnellisempi?

Postauksen kuvat: Minna Saarinen

Maple Yard -agilityleiri

Yksi parhaimpia taas. Maple Yard -leiri 23-25.05.

Onneksi on pääsykokeet vihdoin ohi - ehdin istua tietokoneen ääreen pidemmäksikin aikaa, treenata, ja vaan olla. Se on ihan parasta. Sun ei tarvitse tehdä mitään. Sun päässä ei jyskytä "oot ihan luuseri, etkä pääse koskaan mihinkään" -fraasi, kun teet jotain muuta, kuin opiskelet pääsykokeeseen.

collieleiri

Tällä kertaa oltiin Kunkkulan koirakeskuksessa, jossa oltiin myös viime kesänä collieiden harrasteleirillä.
Viikonloppuna tehtiin agilityn lisäksi myös hieman tokoa. Tiina oli myös pyytänyt Heini Sepän kouluttamaan tokojuttuja, Soolon kanssa kuitenkin keskityttiin agilityyn.

collie sisarukset elora nasta ja soolo
Cecilia tuli myös Italiasta leirille Walterin kanssa, joten oli ihan huippu kivaa nähdä Soolon siskoa Eloraa, jonka olin nähnyt viimeksi kaksi vuotta sitten leirillä. Mä en ymmärrä, miksi ihmisen on niin kovin vaikeaa aluksi puhua englantia, vaikka sitä osaisikin? Kieli vaan junnaa, yhtäkkiä sanavarasto katoaa. No, pari kertaa kun yrittää, niin kyllä ymmärretään toisiamme! Vieraalla kielellä puhuminen helpottuikin huomattavasti, kun vain yritti useamman kerran!

Soolo ja Elora näyttävät niin paljon toisiltaan! Niissä on myös paljon samanlaisia piirteitä, kuten tuo "komennusherkkyys" ja energisyys! Se on melkein Soolon klooni, mutta Elora on vaan vähän taitavampi kaikessa :D

okseri hyppy

Agilityssä meitä koulutti Petri Hasu. Saatiin jälleen hyviä vinkkejä ja ollaan kuulemma kehitytty edellisvuodesta! Ihme kyllä, että meidän treenimäärällä voi ylipäätään kehittyä! Koko talvi on treenattu noin kerran kuussa + sen lisäksi ollaan vain kisattu.
Soolo kieltämättä lukee esteitä paremmin nykyään ja irtoaa helpommin. Jotain edes on tehty oikein, musta on myös ihan hyvä, että meillä on ollut tällainen "treenitauko", kun agility on kuitenkin aika rankka laji koirallekkin!


Viime vuoden leirikertomuksen voit lukea täältä. Viime vuoden puutteet olivat nimenomaan irtoamisessa ja estevarmuudessa koiralla. Me ollaan menty siinä paljon eteenpäin, mutta vielä on kyllä myös paljon tehtävää sen eteen! Soolo on kuitenkin paikoin epävarma lukitsemaan ja hakemaan esteitä - varmistelee hirveästi kaikkea multa.


koira

Lauantaina siis treenattiin, joskin oli todella kuuma sää, joten ihan hirveästi ei viitsitty hinkata, koska koirat läkähtyisivät! Hyviä vinkkejä taas tuli - mun pitää uskaltaa lähteä liikkeelle. Mulle on varmaan jäänyt tuollainen kamala varmistelu siitä, kun Soolo on ennen ollut niin huono irtoamaan ja hakemaan esteitä.
Saksalainen harjoituslistalle! + tuo hauska back flippi!

Uskalla liikkua ja luottaa koiraan! Ohjaa, älä oleta!

muuri

Sunnuntaina meillä oli "Maple Yard mestaruuskilpailut" ! Rata oli tosi kiva, vaikka aluksi vaikuttikin liian haastavalta meille! Kisaavien mestaruuden voitti Soolon siskopuoli Nasta. Meidänkin rata sujui ihan hyvin, tässä video siitä:

Edit: 12.06. Lisätty vihdoin leiri MY-leirikisoista

collie istuu

hyppyeste

okseri

Illalla oli yhteistä illanviettoa. Mieleen jäi mm. knock out agility - viestikisa ihmisillä, sekä tukkihumala!

Huippua. Haluan taas kisaamaan - onneksi sunnuntaina onkin collieiden rotumestaruuskisat Nokialla! Ja haluan myös ensivuonna leirille!

hiukset silmillä

agilityfiilistä parhaimmillaan

taisteluleikki
Äiti, tää on niiiiiin ParrRRRRRasta!!

Agikisat Jyväskylässä 26.04.

Tämän päivän kisat muistuttivat mulle taas siitä, miksi harrastan tätä lajia. Laji on parhaimmillaan, kun kartturi ja koira toimivat täydellisesti yhteen ja ymmärtävät toistensa pienetkin vinkit siitä, mille esteelle seuraavaksi pitää mennä. Kisat oli muistutus siitäkin, että tästä hommasta on nautittava joka sekunti! Tänään mä osasin nauttia joka hetkestä, jonka sain olla Soolon kanssa radalla.

Meidän radat vaan yksinkertaisesti onnistuivat niiin hyvin, että en voi olla kuin tyytyväinen! Viime aikoina meillä ei ole juurikaan tullut kisoissa/mölleissä tämänkaltaisia onnistumisia. Tuntui yhtä hyvältä olla kisaamassa, kuin treenaamassa.

Ensimmäisellä radalla meinasi tulla kielto yhdessä kohtaa (oma ohjausvika), mutta kun tuomari ei ottanutkaan sitä kieltona, niin sen jälkeen kyllä harmitti, että VIIMEINEN RIMA TIPPUI! Oikeasti se ei haitannut yhtään, koska rata tuntui noin muuten älyttömän hyvältä.
Toisella radalla alku oli vähän sählinkiä minun takia, mutta rata kosahti vasta loppupuolella siihen, kun en osannut tehdä suunnittelemaani persjättöä ollenkaan ajoissa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että uskalsin yrittää sitä.

Toki radalla on paljon hiottavaa, monet mutkat olisi voineet olla pienempiä ym, mutta meille tää oli niin onnistuminen!

kisat, jyväskyl /><br />
<img src=

Videioista suuri kiitos Viiville! <3
Ajattelin tässä joku päivä avata blogissa hieman sitä puolta, millainen mun vuoteni on ollut Alkio-opistolla lääkislinjalla sekä mitä siitä on jäänyt käteen. Kauheasti kun en ole aiheesta puhunut täällä blogissa. Luvassa on myös pieni tietoisku SAT Biology M-testistä :–)

collie, taistelutahto

asia, jonka lähes kaikki unohtavat palkatessa

JSPKH ry järjesti perjantai-iltana jäsenilleen Johanna Nivalan viettikoulutuksen. Olin ajatellut etukäteen, että tästä ei olisi niin paljoa hyötyä, kun olin jo aiemmin joulukuussa Juha Korrin viettiseminaarissa, jossa samalla järjestettiin ”Olisiko koirastani suojeluun” -testi.
Mun ajatukseni olivat taas kerran vääriä, en oo pitkään aikaan saanut näin isoja täröinoitä ja innostuksen kipinöitä koiraharrastuksesta!

Ymmärsin yhden illan aikana mielettömän paljon koiran (erit. Soolon) ajatusmaailmasta, että en voinut olla miettimättä aihetta koko loppuiltaa! Koulutus alkoi kuudelta, pääsin lähtemään puoli kymmenen maissa kentältä – tosin mun ensimmäinen keissini ei kovin pitkälle kestänyt, tajutessani, että se koira tais tosiaan jäädä sinne kentän laidalle häkkiin..

Aluksi mietittiin, mitä ylipäänsä tarkoittaa vietti? Mulle se on sellainen koiran sisäsyntyinen ominaisuus, jota ei voi saada lisää, saatika poistaa koirasta. Kasvatuksella voidaan kyllä vahvistaa ja luoda positiivista mielikuvaa eri asioista, mutta viettiä ei saada lisää.

Mitä vieteillä voi tehdä? Minkälaisia erilaisia viettejä on? Saalis-, taistelu-, lauma-, puolustus-, sekä sukupuolivietti. Käsiteltiin taas erityisesti tuota laumaviettiä, koska se on yksi tärkeimmistä.
En osaa vieläkään päättää omassa ajatusmaailmassani sitä, toimiiko ns. laumanjohtajateoria. Toisaalta koira aina käyttäytyy siten, miten sille on edullisinta ja mistä se saa eniten palkkaa, mutta esim. Johanna perusteli tätä sillä, että koirilla on aina tietyssä porukassa jokin selvä järjestys, miten ne toimivat.
Toisaalta ajattelen, että se on ihmisen määrittelemä teoria, joka luo helpon ymmärryspohjan sille käyttäytymismallille, jota koiraeläimet useinmiten harjoittavat.

Pitkän luentopohjan jälkeen aloitettiin myös tekemään koirien kanssa. Tämä oli myös hyödyllinen osuus koulutuksesta: näki useita erilaisia koiria ja kaikille löytyi jotakin asiaa, mitä lähteä vahvistamaan koulutuksessaan.
Soolon kanssa leikkiessäni ensimmäinen kommentti oli ”Toihan oli kuin suoraan oppikirjasta!” – joo, olin vaan kuunnellut, mitä kouluttaja juuri sanoi ja toteuttanut sitä parhaalla osaamallani tavalla.
Minä, uskoakseni myös monet muut koiraharrastajat palkkaavat koiriaan taisteluleikein. Olen pitänyt pennusta asti tärkeänä asiana sitä, että koira osaa irroittaa otteen sitten, kun tahdon. Toisin sanoen koiralle opetetaan käsky ”irti”. Toimiihan se, yleensä.
Soolo jää tästä kuitenkin aina ”kierroksille” ja haluaisi vain kokoajan lisää! Sen halu taistella jää päälle, kun lelu meneekin yhtäkkiä taskuun.

Rauha.

Tuttu sana, olen varmaan kuullut jossain ennenkin? En ole vaan ymmärtänyt oikeasti, mitä se tarkoittaa. Johanna osasi selittää tämän minunkin putkiaivoille niin, että ymmärsin. Ainakin tahdon uskoa niin!
Taisteluleikin pitää siis päättyä siihen, että koira saa vain pitää lelua suussaan, halutessaan ravistella sitä ja lopulta pudottaa.
Tämä tilanne on se ”kaatopaikka” tai ”roskaläjä”, johon koira saa purkaa kaiken sen kakan, mitä se kerää saalistaessaan ja taistellessaan saaliista. Koiralla on siis oltava jokin tyhjennysalue, jossa saa purkaa itseään ihan vapaasti.

”Rauhassa” voi vaikka ottaa koiraa pannan lähettyviltä kiinni, silitellä ihan rauhassa ja kehua koiraa, että olitpa hieeeeeno, toooosi taitava koira…
Mikäli koira päästää otteensa irti lelusta, se viedään siltä pois, eikä sitä saa enää uudelleen (paitsi uuden saalistuksen & taistelun jälkeen). Lelu EI mene suoraan taskuun piiloon irti käskyn jälkeen (ellei koira oo vahingossa unohtanut lelun olemassaolon välillä).

Muista jatkossa palkatessa koiraa taistellen kolme seuraavaa pykälää:

  • saalistus: lelu lähtee mutkitellen karkuun, EI TÖRKÄTÄ KOIRAN SUUHUN (mieti ”itsemurhajänis”), ohjaajan merkitys tärkeä
  • taistelu: yleensä paras on, kun koira ei pidä hirveää mölinää ja örinää repiessään, koska silloin sillä ei ole niin paljoa painetta ohjaajan puolelta, nyt saa repiä ja kunnolla!
  • rauha (!!!!!) : lelun saa myös tappaa! Tämän mä unohdan aivan liian usein! Huomasin eron Soolon käytöksessä välittömästi tämän jälkeen.

  • Mulla on järjetön ikävä tämän parivaljakon kommelluksia <3

    Johanna myös puhui, että monet hieman piippaavat tai vuotavat koirat on saatu paljon hiljaisemmiksi pelkästään sen myötä, että niille on opetettu tuo rauha. Mä uskon, että tästä on meillekkin paljon hyötyä – Soolo tietää, että on jotain tavoiteltavaa. Ainakin seuraavan koiran kanssa osaan myös kiinnittää tähän huomiota.

    Kysyin myös neuvoa meidän komentamisongelmaan. Olen avautunut tästä ehkä apauttiarallaa joka postauksessa, joten useimmat lukijoista varmasti muistavat tämän! Johanna selkeytti mulle paljon mun omaa käyttäytymistäni näissä tilanteissa.
    Sooloa pitää päästä kieltämään tästä ihan ronskistikin. Jos ei usko, niin seuraavalla kerralla koira oikeasti luulee, että kuolee jos vielä jatkaa tota pelleilyä. Se on saanut pompottaa mua jo aika pitkän aikaan. ÄLÄ UHKAILE ELEILLÄSI, vaan käy suoraan esim. ottamassa vähän kiinni ja sanomassa, että nyt oikeasti riitti!
    Jos koira meinaa lähtee lällättelemään ja karkuun, niin näitä tilanteita ei saa päästää tulemaan – koira on liinassa siihen asti.
    Muista olla koiralle jatkossa reilu: hiljaa pitää olla ehdottomasti vain silloin, kun ollaan käskyn alla. Kentälle tullessa tms. saakin pitää ääntä, mutta heti kun aletaan hommiin, niin ei yhtään!

    Oli taas kiva vähän yrittää muuttaa ihmisten mielikuvaa collieta kohtaan, kun ”Ompas omituista, ravisteltava collie! Kiva nähdä välillä tollasiakin, joilta löytyy saalis- ja taisteluviettiä, eikä hätkähdä pienestä.”
    Onhan se valitettavan totta, että useimmat ovat sellaisia vähän lössyköitä, mutta onneksi on tälläsiä kultakimpaleitakin <3 Tässä vielä lupaamani spurttikisa -video:


    Käytiin tänään myös agikisoissa, niistä postailen piakkoin, kunhan saan videot käsiini!