kesäloma hyvä!!!

Istuskelin ihastelemassa meidän kanaperhettä, kun yhtäkkiä mieleen tuli blogin kirjoitus. Kesä on ollut aika haipakkaa, mutta siitä huolimatta mulla on ollut ihan mahtavaa. Viikot oon ollut töissä, mutta viikonloput oon saanut vapaasti juosta koirakisoissa ja treeneissä, nauttien kesästä kavereita nähden.
Elämä vaikutti keväällä välillä taas työntävän ikäviä juttuja urakalla, mutta onneks myrskyjen jälkeen muistaa aina olla kiitollinen pienistä jutuista ja ne pienetkin tuntuu tosi isoilta! Nyt on hyvä. Kesäloma on paras.

Tartosta pääsin lähtemään hieman ennen kesäkuuta, jolloin aloitin kesätyöt Siilinjärven kunnan pieneläinklinikalla. Omanalan työpaikan saaminen tuntui aluksi mahdottomuudelta, joten olin äärettömän kiitollinen, kun kuulin pääseväni kyseiseen paikkaan töihin. Asuntokin järjestyi hienosti vanhan opiskelukaverin kautta.

Kevät meni tosiaan opiskellessa ruokintaa, epidemiologiaa, virologiaa, patologiaa, hygieniaa ja maailman eläintuotannon kurssi ja koirakurssikin oli 🙂 Ruokinnan lopputentti multa jäi vielä syksylle odottamaan, sillä mulle tuli kiire kesälaitumille ja vähän puhtikin loppui sen ison koerumban keskellä.

Hoitajan töiden alettua olin monesti päivän päätteeksi aivan loppu; uutta asiaa tuli jatkuvasti isolla syötöllä – Provetin käyttö, puheluihin vastaaminen, näytteiden otto ja värjääminen, välinehuolto, erilaiset potilaat ym.. ja olisin halunnut oppia kaikesta kaiken! 😀 Parin viikon jälkeen asiat alkoi onneksi olemaan jo jollakin tasolla tuttuja ja työ ei tuntunut enää niin raskaalta. Klinikalla on kyllä ollut kokoajan säpinää ja kiirettä riittää päivästä toiseen, mutta helpottaa kummasti, kun ihan jokainen asia ei ole uutta! Oon monesti ajatellut, että on kyllä niiin hyvä päästä näkemään monen eri eläinlääkärin työtä näin läheltä, ennen kuin täytyy itse astua isoihin saappaisiin.

Oon älyttömän kiitollinen mun tähänastisesta kesälomasta, sillä oon saanu olla osa mahtavaa työporukkaa ja oon oppinut ihan valtavasti! Mun tiedonnälkä tätä ammattia kohtaan on vaan kasvanut jatkuvasti. Ihanat eläinlääkärit ja hoitaja-Minna on myös jaksaneet vastailla mun tyhmiinkin kysymyksiin. <3

Pääasiassa oon siis tehnyt hoitajan tehtäviä, mutta mukaan on mahtunut myös muutamia lehmäjuttuja. Oon saanut piikittää, kanyloida, lötrännyt betadinella, ottaa verinäytteitä, avustaa monissa leikkauksissa, ottaa ja värjäillä hurjan määrän erilaisia näytteitä, huoltaa välineitä ja tietty paijailla söpöjä pentuja! <3 Välillä on ollut myös hieman hauskaa, kun ihmiset on ollut pulassa punkkien poiston kanssa, tai kun uroksen nännejä on luultu jonkin sortin kasvaimiksi 😉

Pari kuukautta on hujahtanut todellakin siivillä ja en ois aiemmin uskonut, että työnteko vois olla näin kivaa! Musta ei vieläkään alkanut tuntua siltä, että ”Äh, taas pitää herätä aikaisin töihin”, vaan sinne oli oikeesti kiva lähteä joka päivä. Tätä se ei ollut ihan kauppaan töihin lähtiessä, tosin siihen työhön on ehtinyt kuuden vuoden aikana jo niin tottua, eikä uutta asiaa ole tullut enää pitkään aikaan ;-D Muutamat kesäviikonloput oon toki sielläkin ollut töissä!

Tää on ollut niin siistiä olla ollut tekemässä just sitä, mitä rakastan ja mistä oon unelmoinut pikkutytöstä lähtien – tosin onneksi vielä toistaiseksi ilman sitä hurjaa vastuuta 🙂 Kesän viimeinen kuukausi menee näillä näkymin työskennellen lehmien parissa, jonka jälkeen pääsen aloittamaan kolmannen vuoden opinnot! Aika menee ihan liian äkkiä.



Koirien kuulumisista sen verran, että Keijo hankki itselleen ensimmäisen nollan agilityn maxi1 -luokasta ja toisetkin on olleet tosi lähellä, mutta omistaja on pilannut ne ohjauksellaan pariin otteeseen.. Uutta yritystä vaan! Meillä on kuitenkin alkaneet rimat pysymään ylhäällä paljon paremmin, joten toivoa on!
Kesä ollaan käyty treenaamassa Kuopiossa ACElla – kesäkuu ensin Tiia Vitikaisen opissa ja elokuussa meitä on kouluttaneet Laura ja Timo Sutinen.

Käytiin myös näyttelyssä Keuruulla, jossa Keijo oli tuomarin mukaan niin laiha, että antoi tälle H:n valioluokassa. Muuten ei löytänyt mitään isompaa vikaa, mutta mä nyt en oo näitä näyttelyitä aiemminkaan ymmärtänyt! Kiva tuon otuksen kanssa kuitenkin käydä välillä 🙂 Mä vähän kommentoin ja urputin vastaan, sillä kyseessä on agilitykoira ja se ei todellakaan ole laiha, vaan normaalin hoikka, niinkuin pitääkin 😀 Hieman nauratti kehään jälkeen, kun mun yritys on saada sille joskus vielä Suomen serti, mutta ehkäpä pitää lihottaa sitä joku 4kg ennen kun vien seuraavaan.. Tällä hetkellä painaa n. 22-23kg, mikä on omasta mielestä just sopiva!

Molempien poikien kanssa käytiin myös Jämsän rallytokon piirinmestaruuskisoissa, joissa Soolo repäisi 98p ja alokasluokan pronssia! Keijo sai myös hyväksytyn tuloksen 77pisteellä.

Keijo kävi myös luonnetestissä hyvillä pisteillä; 172p ja laukausvarma! Mun hieno mies <3

I. +1a Toimintakyky: Kohtuullinen
II. +1a Terävyys: Pieni ilman jälj. jäävää hyökkäyshalua
III. +3 Puolustushalu: Kohtuullinen, hillitty
IV. +2a Taisteluhalu: Kohtuullinen
V. +1a Hermorakenne: Hieman rauhaton
VI. +3 Temperamentti: Vilkas
VII. +1 Kovuus: Hieman pehmeä
VIII. +3 Luoksepäästävyys: Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
IX. +++ Laukauspelottomuus: Laukausvarma

Perustettiin meille tosiaan kotikanala. Käytiin koulun kanssa lattiakanalassa vierailulla ja sen jälkeen päätin, että meille tulee muuten varmasti kesällä kanoja! Tällä hetkellä meillä on 6 kanaa ja Pauli-kukko. Ne on aivan supervalloittavia tapauksia <3 Niin oppivaisia ja seurallisia tyyppejä, jotka tykkää touhuta ja kuopsuttaa koko päivän läpi!

Loppuun vielä muutama satunnainen kuva viime lukukaudelta ja kesältä;

Vietin helmikuussa myös Tarton sairaalahoidossa 5 päivää 5 päivän kotisairastamisen jälkeen.. Sain ihan hirveän kryptosporidioosi-tartunnan eräältä tilakäynniltä – onneksi se on nyt historiaa!! 😀 Ei kyllä unohdu heti.

oma blogi suurennuslasin alla

Sattumalta huomasin ohjauspaneelista, että pehko.netissä on jo lähes 500. postausta. Aiheesta koira. Aikamoista. Paljon on tullut jauhettua. Jotakin on tullut opittuakin matkanvarrella, ainakin niistä koirista. Ai niin, tää ei oo arvostelua. Pohdintaa lähinnä.

Mielenkiintoista olisi, kuinkahan monta tuntia on tullut vietettyä istuessa ja kirjoittaessa? Voisin varmasti olla jo melko hyvä koirankouluttaja, jos ne kaikki tunnit olisi käytetty niiden temppujen opettamiseen.
Bloginpito on vaan jotenkin kuulunut osana tähän harrastukseen – joskus aikoinaan on jopa ajatellut niin, että on ”pakko mennä treenaamaan/kuvaamaan/lenkille”, jotta on aiheita blogiin, vaikkei se oikeasti voi niin mennä. Tyhmä minä. On elettävä, jotta voi kirjoittaa.

Olen mietiskellyt bloggaamista viime aikoina. Ajatellut, miten voisin parantaa sivustoa ja tehdä siitä mielenkiintoisemman. Myönnän jopa googlettaneeni ohjeita blogin pitoon ja hakukoneoptimointiin. Esim. Bloggaus.fi:ssä on useita kivoja artikkeleita aiheesta.

Tekemällä oppii. Täytyy kirjoittaa paljon, jotta oppii kirjoittamaan. Jos sä haluut olla hyvä jossakin, sun täytyy tehdä sitä paljon. Sama, tuttu sääntö pätee tähänkin touhuun. Siis KIRJOITA, KIRJOITA! Kukaan ei oo seppå syntyessään.

Koirablogin kanssa pääsee tuskin koskaan sellaiseen päätähuimaavaan suosioon koskaan, vaikka koiratyttöilijöitä löytyykin paljon. Täytyisi erottua joukosta ja olla paras.

Miksi bloggaan itse?

Aluksi aloitin kotisivujen teon Kingin tultua taloon. Oma isukki opasti minulle kotisivujen tekoa ihan perus Wordin avulla. Sivuista tulikin aika tyylikkäät (:D) :

Välissä kokeilin Freewebsin ilmaisia kotisivutiloja, jonkun tekemää valmisulkoasua ja pian aloinkin opetella jo HTML:n ja CSS:n saloja, samalla leikkien photoshopilla ja muutamilla kuvilla. Kuulumisien kirjoittelu on ollut alusta asti mukana, mutta aktiivisemmin sitä rupesin tekemään vasta sen jälkeen, kun alettiin harrastella Kingin kanssa enemmän. Tämän blogin postaukset alkavat vuodesta 2007. Nykyään se on mun kotisivuharrastuksen keskeisin asia ja ulkoasujen teko on jäänyt vähemmälle.
Kirjoitustyyli on muuttunut hieman, mutta musta on ihanaa välillä lukea joitakin vanhojakin postauksia, esimerkiksi vuoden 2007 koiraleiristä Kingin kanssa, tai ensimmäisestä TOKO-kokeesta Soolon kanssa.

Blogi on väylä, jossa kerron mulle tärkeistä asioista. Asioita, joita kukaan ei jaksa kuunnella, mutta jotka haluan itse kuitenkin muistaa ne monen vuoden jälkeenkin. Kirjoitan itselleni. Nykyään pyrin kuitenkin miettimään enemmän, mitä te lukijat haluaisitte minun kirjoittavan?

Blogi on paikka, jossa saan ilmaista itseäni, unelmoida hetken olevani jonkin sortin taiteilija. Saan julkaista osan itsestäni, jäsennellä ajatuksiani. Joskus haaveilin jopa oman lifestyle -blogin perustamisesta, mutta nykyään olen aika onnellinen, etten lähtenyt sille tielle kovinkaan intohimoisesti – se tie olisi todennäköisesti päättynyt lyhyeen.

Kirjoittaminen helpottaa ajattelua. Helpottaa ymmärtämään itseään, sekä elämää.

Jonkin mahtihyvän seminaarin/koulutuksen jälkeen sormet sauhuavat päästä kertomaan kaikesta uudesta oppimastaan, ettei vaan unohda mitään!

Minkälaiset asiat kiinnostavat koirablogeissa?

Kyselen itseltäni jatkuvasti, millaiset jutut mua kiinnostavat blogeissa. Mikä saa mut jäämään lukemaan? Mikä on se juttu?

Mulle on tärkeää nykypäivänä se, että voin lukea monien koirakavereiden kuulumiset blogissa. Niiden puolituttujenkin.
Eniten mua varmaan kiinnostaa kisakuulumiset ja hienot kuvat, treeneistä harvemmin jaksan lukea kovin pitkään – ellen etsi tietoa, miten esim. juoksukontaktit opetetaan koiralle.
Se, että oon nähnyt ihmisen kerran tai kaksi joissakin kisoissa, saa mut kiinnostumaan blogista herkemmin. Vielä varmempi kiinnostus tulee, jos oon jutellut ja tutustunut edes hieman. Tällöin jaksan suuremmalla varmuudella lueskella blogia enemmänkin. Myös yhteinen rotu, harrastus etc. vetää puoleensa. Saa ns. kasvot teksteille.

Sorrun itsekin usein kirjoittelemaan treeneistä vähän turhan paljon. Mua ei kuitenkaan henkilökohtaisesti kovinkaan paljoa kiinnosta, onko murre tänään istunut heti ensimmäisellä käskyllä, vai vasta viidennellä. Mua kiinnostaa lähinnä se, miten sä sen teet. Miten sä saat koiras toimimaan täysillä? Millasilla jutuilla sä treenaat? Miten sä pääset sen koiran pään sisään?
Sellanen pohdinta.

Esimerkiksi Aktiivicollieiden sivuille sai ennen aina palamaan odotus uusista artikkeleista. Nykyään siellä harvemmin on pitkiä kertomuksia menneistä tapahtumista, mutta esim. koiran lihashuolto -luennon referaatti oli mielenkiintoista kamaa. Koin hyötyväni siitä.

Hyöty, se on aika iso juttu. Sain mielihyvää, koin oppivani uutta.

Nykyään mulle on myös tärkeää, miten bloggaaja ilmaisee itseään. Kertooko se asiat hauskasti ja tiiviisti, vai jaaritteleeko niin pitkästi, että puolet tekstistä on turhaa? Kertooko se avoimesti itsestään, koiristaan ja elämästään, vai verhoileeko asiat pinkkien silmälasien taakse? Myönnettäköön, teen sitä itsekin. Omat koirat on vaan parhaita, nyt ja aina. Ei sille kukaan mitään mahda.

Esimerkiksi Riemuidioottien blogia aloin seuraamaan kaverin vinkatessa hyvästä blogitekstistä, johon molemmat samaistuttiin aikalailla. Samat ajatukset pennun kasvatuksesta, ajankohtaista mulle. Sanat: ”pennun pitää tietää olevansa maailmanmestari, ennen kuin se on edes käynyt kentällä” iskivät niin lujaa, että tää on se juttu, mikä munkin päässä on, mutta jota en osaa itse näin hyvin pukea sanoiksi! Odotin innolla juttusarjan muita osia. Uskon, että aika moni on tekstin luettuaan samaa mieltä – muttei välttämättä ole hoksannut sitä.

Koiran mielentilan hallitseminen on miljoona kertaa vaikeampaa, kuin niiden temppujen opettaminen. Uskokaa pois. Mä haluan et koira tekee täysillä ja sillä on kokoajan asenne ”MITÄ SAAN TEHÄ NYT OUJEE TÄÄ ON SIISTIÄ SAAN JUOSTA TÄYSII SAAN SAAN SAAAN JOKO OON PARAS??!”

Summasummarum: HYÖTY, TIETO, SAMAT AJATUKSET & FILOSOFIA, HIENOT KUVAT, HYVÄ KIRJOITTAJA, YHTEISÖLLISYYS
Näistä on hyvä blogi tehty.

Blogin tulevaisuus ?

Pyrin kirjoittelemaan kuulumisia suunnilleen samaan tahtiin, ehkä jopa hieman enemmän. Haluan oppia kirjoittamaan, ilmaisemaan itseäni. Kehittyä. Toivon edelleen lukijoita ja kommentteja – ne on tärkeitä!

Keväällä todennäköisesti blogin pitäminen kuitenkin hieman hiljenee, koska yritän keskittyä opiskeluun ja hakuprosessiini täysillä ollessani Alkio-opistolla Korpilahdella.

Ihmisillä on kiire, ei malta pysähtyä lukemaan jotain semikivaa kirjoitusta, on oltava tarpeeksi kiinnostava.
Myöhemmin, kun mun taitotasoni koirien kera kehittyy, lupaan myös kirjoittaa noita (ainakin mua) kiinnostavia postauksia, joissa kerrotaan, miten joku juttu tehdään. Tähän asti oon tyytynyt pohtimaan ajatuksia omassa päässäni ja jäsentelemään ajatuksia blogissa.

Follow on Bloglovin

Instagram Vimeo Google+