erilainen Suomen kesä: navettaharjoittelua & agilityä

lehmät on ihania mummolassa on hyvä olla

Tähän asti kaikki kesät on olleet mulle sitä aikaa, kun paahdan töitä kaupassa 8h päivässä ja 5 päivää viikossa. Tänä kesänä olen myös pääasiassa tehnyt töitä kaupassa, mutta vuosi ulkomailla on saanut mua katselemaan tätä kaikkea ehkä vähän eri tavalla. Ennen kesä on ollu vaan jatkumo koulunkäynnistä, nyt oon ehtinyt ehkä vähän lomaillakin.
On ollut ihanaa nähdä perhettä enemmän ja huomata, että kaikki ne samat tappelut ja keskustellut käydään edelleen. <3 Nähdä niitä ihmisiä, mitä oot aina tottunut näkemään ja huomata, että useimpien kanssa poissaolo ei oo muuttanut mitään. Ollaan edelleen ne samat ystävykset ja jutunjuuret löytyy samalla tavalla. Harmi kyllä, joidenkin kanssa taas ei 😀 Mut se kuuluu elämään – jokaisen elämä muuttuu ja samalla ne ihmiset ympärillä, joskin jotkut parhaat niistä myös pysyy onneksi myös vierellä koko sen matkan.

Oivalluksia treeneissä

Mulla on tänä kesänä ollut harvinaisen paljon aikaa itselleni, mutta siitä huolimatta ajattelin koota lähes koko kesän tapahtumat yhteen postaukseen. Meidän arki kesällä on ollut aika yksinkertaista – paljon agilitytreenejä, töitä, ihania hetkiä ystävien kanssa ja lenkkeilyä. Agilityssä ollaan päästy mielestäni huimasti eteenpäin. Jotkut saattaisivat toki sanoa, että mulla on jo reilu 2v koira, joka ei vieläkään kepitä täydellisesti – vedä jo ranteet auki 😀 Me ollaan kuitenkin vasta nyt treenattu ne tosissaan ja tarkoitus olisi päästä kuukauden sisään starttaamaankin Keijonkin kanssa. Ei meillä mikään kiire ole, mennään sit kun ollaan valmiita! 🙂
Ollaan käyty useamman kerran Haukkuvaarassa valmentautumassa, meillä oli kuukausitreenipaikka kaverini kanssa puokkiin siellä. Tää oli todella hyvä juttu, koska musta tuntuu, että opin ihan hurjan paljon taas Julialta. Julia kyllä sanoi mulle lähes joka treeneissä samat asiat – pidä ne kädet alhaalla (hanki käsipainot!), niin koira pystyy lukemaan niiden avun. Mieti, milloin sun tarvitsee juosta, milloin saat tsillata – VAIKKA mä tykkäänkin hirveästi juosta jokapaikkaan ja oon nopea, niin paremmin koira kulkee, kun annan sille vähän enemmän tilaa.
Huvittavaa myös oli se, että kun oon treenannut molempien koirien kanssa samassa valmennuksessa, teen kaikki samat ohjausvirheet MOLEMMILLA koirilla, vaikka oisin just treenannut ne toisen kanssa ”pois”. Eli esimerkiksi se ajatus, että oon aina syyttänyt Sooloa siitä, että se nyt ei vaan irtoa tarpeeksi koskaan, ku oon opettanu sen niin käteen kiinni, sai Julialta huutia. Mun pitää uskoa ja luottaa siihen, koska se kuulemma on tosi pätevä koira, JOS MÄ vaan ohjaisin järkevästi! Esim. räksytykset mihin mä meen yms. katos heti, kun kädet alko pysymään alhaalla ja ohjaus olemaan loogisempaa koiralle.
Minun parhaat colliepojat <3

Omatoimi treeneissä ollaan keskitytty esteosaamiseen – kepit, keinu ja kontaktit kuntoon. Keinulla Keijolla alkaa olla aika selvää, että sinne päätyyn juostaan kovaa ja sit mennään maahan. Soololla on vielä vähän opittavaa, sillä kun vanhat opitut tavat painaa päälle ja 2on2off ois kiva tarjota sinne. Soolo myös hieman paineistui apuohjaajasta keinun päässä.


kalassa on hyvät maisemat collie

Lehmäfarmilla tutustumassa maidontuotantoon

Mun kesässä mielenkiintosta opiskeluita kohtaan on ollut se, että oon suorittanut mun harjoittelujaksoa lehmätilalla. Mulla ei oo juurikaan ollut kokemusta lehmien hoitamisesta, tai niiden käyttäytymisestä ennen tätä. Mun sydän on vaan sulannut noille ihanille eläimille – ne on paljon seurallisempia, mitä luulin! Kyseisellä tilalla eläimet on vielä tosi hyvin hoidettu, niin on ollut mukava päästä oppimaan siinä samalla. Mediassa on ollut voimakkaasti esillä viime aikoina tiloilla ollut eläinten huono kohtelu, josta järkyttyneenä on ollut todella kiva seurata, että todennäköisesti kuitenkin suurimmassa osassa eläimet hoidetaan näin hyvin.

Aamuherätykset viiden aikoihin ei oo kyllä olleet välttämättä se kaikkein herkullisin juttu tässä työssä, mutta toisaalta on ollut myös kiva, kun työpäivä loppuu usein jo ennen yhdeksää aamulla; sulla on koko päivä aikaa tehdä mitä haluat, kunnes taas illalla / iltapäivällä navetta kutsuu iltalypsylle:)

Oom oppinut lypsämään, juottamaan vasikoita, piikittämään lääkkeitä, nähnyt kiiman seurantaa ultraäänilaitteella, siivonnut sitä itteään, ruokkinut lehmiä, nähnyt sorkkahoitoa ymmm. Tää on ollut superopettavaista ja kivaa, vaikka vielä kovin kaukana siitä omasta työpanoksesta. Oon kuitenkin saanut paljon selkeämmän kuvan lehmien elämästä ja maidontuotannosta, mistä mulla on ollut totta puhuen aika kapea kuva. Tässäkin työssä tarvitsee ottaa monta asiaa huomioon ja arvostan entistä enemmän maajussien työtä. Tarinat esim. jälkeisten kanssa ulostulleen kohdun takaisin laittamisesta ym. on olleet aika hurjia 🙂

Tästä harjoittelusta meidän täytyy kirjoittaa 10-15 sivuinen rapotti, joka alkaa pikkuhiljaa lähestymään loppuaan myös. Aluksi ajatus tuosta raportista tuntui hirveän työläältä, mutta jälkeenpäin ajateltuna materiaalia tuli helposti ja sen kirjoittaminen on tehostanut oppimista farmilla – välillä on osannut kysellä paljon enemmän asioista, vaikka mun ohjaajani siellä onkin tosi puheliaista sorttia 🙂


vasikat syömässsä lypsyllä

Vielä reilu kuukausi jäljellä kesälomaa täällä Suomen kamaralla, miten aika meneekin näin nopeasti!? Vaikka totta puhuen, mulla on kyllä varmasti pian ikävä koulun penkillekkin. 😀

rokotukset, eka mätsäri ja pentupainia!

Ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä..

Käväistiin viimeviikolla pentujen kanssa ekoilla rokotuksilla. Saatiin yllättäen aika samalle päivälle, kuin soitinkin. Molemmat pirpanat olivat tosi kiltisti! Kaikki oli kunnossa – eläinlääkäri kurkkasi suuhun, korviin ja kopeloi ne kiveksetkin. Keijo halusi vielä piikin jälkeen antaa muutaman ylimääräisen suukon eläinlääkärisedälle. Kuukauden päästä on kuulemma tehosterokotus, jonne myös kisu pääsee taas mukaan!


Me ollaan toivottoman huonoja näiden nimien kanssa, koska tältä tyttökisulta puuttuu vieläkin nimi! Minni-mirri?

..sekä mätsärissä!

Samaisena torstai-iltana suunnattiin meidän ihkaensimmäiseen mätsäriin, jossa olin itse myös talkoilemassa – joskin minun osaltani ne hommat jäivät aika pieneksi osaksi iltaa. Soolon isoihin koiriin ja Keke tietty pentuihin.
Olin ihan hämmästynyt, kun Soolokin osasi sittenkin käyttäytyä kehässä ihan siedettävästi! Liikkeiden esittely muistutti etäisesti tokoseuraamista (:D), seisominen sujui, mutta se ei komentanut!! Okei, kyllä se siinä vaiheessa, kun oltiin lähdössä jo pois punaisen nauhan kanssa. Punaisten kehässä se kuitenkin päätti taas toteuttaa itseään, joten pääsinkin komentamaan hieman rankemmalla kädellä – ei tietystikään sijoitusta enää! Tää oli ihan hyvä, koska se auttoi! Harkitsen, että ilmoittaisin Soolon vielä kehään joku päivä – koska tiedän, että se on oikeasti ihan nätti, vaikka sillä tuota turkkia ei olekaan ihan niin paljoa, kuin useimmilla.

Minun pikkupirpana sen sijaan oli ihan hirrrrrvittävän reipas ensimmäisellä kehäkäynnillään <3 En voinut olla muuta kuin ylpeä!! Pikkuinen sai myös punaisen nauhan ja kilpakehien mennessä päällekkäin, joutui yksi koulutettavistani menemään Keijon kanssa kehään. Näin kuitenkin, että se oli hieno ja keskittyi täysillä nakeille, josta olin niiiiin iloinen!


Onni on yhteinen keppi!

Mätsärin jälkeen Keijo pääsi vielä leikkimään Ilonan ihanan Halti pojan kanssa. Illalla pentu olikin ihan rättipoikki väsynyt! Sain pitkästä aikaa nukkua aamullakin ihan rauhassa, ilman herätysyrityksiä.

Pentunujakoinnit jatkuvat


Ilona tuli myös seuraavana päivänä meille Haltin kanssa, jolloin pennut pääsivät kunnolla telmimään. Pennuilla oli ihan hurjan hauskaa, taisi kyllä olla minullakin! Noita voisi katsella vaikka kokopäivän telmimässä <3 Täältä löytyy vielä lisää kuvia pikkupojista telmimässä.

Jo aiemmassa postauksessani esiintynyt Aino -englanninbuldoggi oli meillä myös jälleen hoidossa torstaista lauantaihin. Koirat ottivat kaverin jo hyvin vastaan ja kaikki sujui mallikkaasti. Tuota koirien on varmasti hieman hankalampi ”lukea”, kun on niin lytty kuono, rohiseva hengitys ja häntää ei lainkaan. Kaikki kuitenkin oli sulassa sovussa! Paitsi kissat, ne ei tykkää!


Sosiaalistamisyrityksiä


Koiranpennun sosiaalistamiskausi on herkimmillään noin 14 ikäviikkoon asti, joten olenkin yrittänyt saada pentua mukaan mahdollisimman erilaisiin paikkoihin – musta kyllä tuntuu, että Soolon kanssa tein tässä paljon enemmän töitä, sen sijaan Keijon olen aina ottanut vain mukaan, jos olen jonnekkin ”ihmeelliseen” paikkaan lähtenyt.

Treenit, koirakaverit ym. ollaan nähty heti 7 viikkoisesta lähtien, koska Suomessa lähes kaikki koirat ovat rokotettuja ja riski saada mitään tautia on häviävän pieni siihen verrattuna, että saisin koiran, joka pelkäisi tai ei olisi sujut kaikkien niiden asioiden kanssa, mitä se tulee elämässään jatkossa kohtaamaan (en kyllä usko, että tuon kanssa tulisi muutenkaan olemaan ongelma). Haluan siis ottaa mieluummin sen pienen riskin.

Pentu pääsi joku viikko takaperin tutustumaan juniin ja rautatieasemaan. Vähän ihmetytti pysähtynyt juna, kun se piti hassuja ääniä, mutta ihanan reipas pentu oli kuitenkin!
Uimassa ollaan myös käyty monta kertaa ja tuosta kuoriutuu oikein vesipeto! Se on hypänyt jo pari kertaa laiturilta mukaan, kun oon heitellyt kahlailemalla Soololle keppiä. Soolo kaipasi välissä ”pakotusuiton”, eli vein sen pakolla valjaista järveen. Tämän jälkeen se taas muisti, että tää on ihan sairaan hauskaa ja ei meinaa malttaa tulla edes pois!

Viikonloppuna käytiin siis vielä ihmettelemässä Tampereen ihmisvilinää. Pentua ihmetyttivät ja hieman jännitystä aiheuttivat kauppojen liukuovet. Pentu olisi halunnut mennä ihmisten luokse ja saikin useimmilta ihastelevia katseita, muutamat jäivät rapsuttelemaankin. On ihanaa liikkua pennun kanssa, koska sen avulla saa niin usealle ihmiselle hymyn huulille <3 Mietiskelen tässä vielä, että mitäköhän olen unohtanut esitellä tuolle ipanalle?

Pentujen yhteiskuvat on ottanut Ilona Karjalainen, postauksen lopussa olevat Jenni Z.

valopäiden joukkoon tähtäsin

Pikkupoika kasvaa, reipastuu ja riiviöityy. Oppii oman nimensä.

Pennun kouluttaminen on IHANAA. Mä ajattelin luoda tuolle otukselle tosi pitkään pelkkää virettä kentällä – menen siis vain leikkimään ja pitämään hauskaa kentälle. Toki se saa nyt ihan pienenä käydä siellä vain haistelemassa tunnelmaa, olla vaan, mut ne leikkihetket on lyhyitä.

Haluan, että se oppii, että se on aina maailmanmestari ollessaan kentällä. Haluan, että se tekee kaiken täysillä. Treenaan samaan aikaan kotona ruoka-aikoina tekniikkaa, eli perusasentoa ja jotain hauskoja temppuja.
Mä en halua vaatia tuolta pieneltä mitään teknisesti hyvää suoritusta kentällä pitkään aikaan – haluan vain, että sillä on kivaa mun kanssa. Meillä on ihan parasta.

Pentu osaa kuitenkin jo pyörähtää edestä sivulle (pitää opettaa vielä käsky) ja pyöriä takatassuilla vadin ympäri, sekä laittaa kaikki neljä tassua siihen. Pikkuisen aloiteltu myös tutustumaan agilityn laatikkotreeniin. Pikkuhiljaa aloitetaan imuttamalla seuraamista, kunhan nuo sivulletulot alkavat sujua erisuunnista. Nää saadaan siis tässä vaiheessa jo lihasmuistiin pikkuiselle.
Se tajuaa hurjan nopeasti asioita ja tuntuu jo nyt, että tulen sen kanssa etenemään paljon nopeammin, kuin Soolon kanssa. Isoin merkitys varmaan on kuitenkin sillä, että tiedän paremmin, mitä tehdä.

Taitava penska!




Muutkin mokaa

Typeryyttään on vaan vaikee myöntää, myönnän sen. Tää ei oo ihan haudanvakavaa, muutkin mokaa. Mua saa, mua täytyy valistaa: muutkin mokaa.

Postilaatikosta tuli ohut kirje. Pari päivää meni aika sumussa. Tein vuoden töitä ihan täysillä, parhaimmillaan tehtiin tyttöjen kanssa duunia yli 10h päivässä opiskellen fykebi. Miksei mikään riitä? Ei se kauaksi jäänyt, kuvittelin pääseväni sisään. Simuloidut pääsykokeet meni niin hyvin, pääsykoe tuntui menneen ihan jees.

Ei auta. Itkettää. Suututtaa. Ei unelmien koulupaikkaa vieläkään, ammattikorkeaan mulla olisi jälleen paikka, mutta mitä jos se ei oikeasti kiinnosta? Mitä, jos mä en koskaan tuu pääsemään sinne unelmakouluun, mitä jos tää kaikki yrittäminen on turhaa? Kannattaako yrittää vielä?
Mä oon nuori, tiedän, ehdin hakea vielä montakin kertaa. Onko tää kaikki stressaaminen sen arvosta? Mä uskon niin.
Mietin tekeväni töitä tammikuuhun asti, aloitella samalla lukemaan uudestaan pikkuhiljaa (kunhan toivun pettymyksestä ja latailen vähän akkuja) ja tammikuusta sitten opistolle takaisin. Ensi vuonna sitten olen oikeasti kirkkaasti sisällä.



Tykkään elämästä tälläsenäänkin, viime vuosi antoi todella paljon ja oli ihan huippu kivaa, mutta jotenkin toinen ”välivuosi” ajatuksena turhauttaa. Heitänkö vaan hukkaan vuosia elämästä, kun samalla olisin voinut vaikka valmistua kohta jo johonkin toiseen ammattiin? Onneksi on kohtalotovereitakin.

Olen lohdutellut itseäni treeneillä, työnteolla, kavereilla, ostin myös salille 10 kerran kortin ja ajattelin ottaa taas tavaksi käydä vähintään kerran viikossa josskain ohjatuissa jumpissa – tähän asti on ainakin onnistunut, mutta kaverin kanssa onkin paljon helpompi lähteä, kun ei ole varaa lusmuilla! 😀 Bodycombatin jälkeinen fiilis on ihan huikee!
Tavoitteena jaksaa pian juosta se kolmaskin agirata ilman, että jalat tekee yhtään kuolemaa!


Meiän söpöläiset leikkivät tähän malliin joka ikinen päivä – hassua kyllä, niillä menee aika hyvin yhteen!

Makkararuuduista jälkikoiraksi

Olen tehnyt pennulle tähän mennessä neljä makkararuutua. Makkararuutu tarkoittaa siis sitä, että tallon noin 1m x 1m alueen, johon laitan ruokaa askelien päälle – etenkin reunoille ja kulmiin, mutta myös keskelle.
Ensimmäisellä ja tokalla kerralla se oli vähän hukassa, mitä oli tekemässä. Otti namin silloin, tällöin. Meni reunojen ylitse ja korjaili. Toisen ja kolmannen kerran välissä pennulla oli kuitenkin naksahtanut aivoissa ja se oli ihan huippu! Nenä vaan maassa ja etsi kokoajan lisää nameja ja meni harvemmin reunojen ylitse.
Vielä tehdään näitä muutamia, ennenkuin aletaan kaventaa ruutua ja muuttaa ”oikeaksi” jäljeksi.

Hakutreenit sujuvat taas!

Soolo oli tällä viikolla ihan super hakukoira <3 Se oli viime treeneissäkin, joten nyt halusin vaan vahvistella tuota sen intoa lähteä täysillä maalimiehelle. Soolo oli ihan intopinkeenä, kun hain sitä jo häkistä metsään ja lähtikin tosi hienosti! Seuraavalla kerralla täytyy taas hieman vaikeuttaa ja ottaa jonkin verran vaikeampia piiloja. Pentukin pääsi ensimmäistä kertaa etsiskelemään maalimiehiä. Pentu tuli hihnassa mun kanssa ja kun bongasi maalimiehen hajulla, niin sai mennä sen luokse syömään herkkuruokaa. Lopuksi tehtiin vielä vähän herkkurinkiä pikkuiselle.


Penska on ollut jo aika monissa treeneissä mukana – samanikäinen leikkikaverikin löytyi. Rankat huvit vaatii rankan levon!

Meillä oli tällainen Aino-koira muutaman päivän hoidossa – vähän oli kissoilla sopeutumista, penskan kanssa kaikki meni hyvin. Oli kyllä niiiiin paljon erilainen koiruus, kuin nää mun solliet 😀


Käytiin myös tässä joku aika takaperin Viivin kanssa kuvailemassa, joten pian on luvassa supersiistejä kuvia koiruleista! 🙂 Blogi myös tulee uudistumaan hieman ulkoasultaan, kunhan saan muut projektit alta pois ja ehdin käydä tämän kimppuun.

agilityfiilistä parhaimmillaan

taisteluleikki
Äiti, tää on niiiiiin ParrRRRRRasta!!

Agikisat Jyväskylässä 26.04.

Tämän päivän kisat muistuttivat mulle taas siitä, miksi harrastan tätä lajia. Laji on parhaimmillaan, kun kartturi ja koira toimivat täydellisesti yhteen ja ymmärtävät toistensa pienetkin vinkit siitä, mille esteelle seuraavaksi pitää mennä. Kisat oli muistutus siitäkin, että tästä hommasta on nautittava joka sekunti! Tänään mä osasin nauttia joka hetkestä, jonka sain olla Soolon kanssa radalla.

Meidän radat vaan yksinkertaisesti onnistuivat niiin hyvin, että en voi olla kuin tyytyväinen! Viime aikoina meillä ei ole juurikaan tullut kisoissa/mölleissä tämänkaltaisia onnistumisia. Tuntui yhtä hyvältä olla kisaamassa, kuin treenaamassa.

Ensimmäisellä radalla meinasi tulla kielto yhdessä kohtaa (oma ohjausvika), mutta kun tuomari ei ottanutkaan sitä kieltona, niin sen jälkeen kyllä harmitti, että VIIMEINEN RIMA TIPPUI! Oikeasti se ei haitannut yhtään, koska rata tuntui noin muuten älyttömän hyvältä.
Toisella radalla alku oli vähän sählinkiä minun takia, mutta rata kosahti vasta loppupuolella siihen, kun en osannut tehdä suunnittelemaani persjättöä ollenkaan ajoissa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että uskalsin yrittää sitä.

Toki radalla on paljon hiottavaa, monet mutkat olisi voineet olla pienempiä ym, mutta meille tää oli niin onnistuminen!

kisat, jyväskyl /><br />
<img src=

Videioista suuri kiitos Viiville! <3
Ajattelin tässä joku päivä avata blogissa hieman sitä puolta, millainen mun vuoteni on ollut Alkio-opistolla lääkislinjalla sekä mitä siitä on jäänyt käteen. Kauheasti kun en ole aiheesta puhunut täällä blogissa. Luvassa on myös pieni tietoisku SAT Biology M-testistä :–)

collie, taistelutahto

collieiden harrasteleiri hartolassa!


Kuva: Kai Karuveha

ÄLÄ HUIDO NIILLÄ KÄSILLÄ!!! NE ROLLAA KU HELIKOPTERI eikä auta MIHINKÄÄ. Ohjaa ja kerro koiralle, mihin mennä!

Olin odottanut tätä viikonloppua taas pitkän aikaa. Mitä uutta annettavaa ihan uudella ihmisellä meille on agilityn suhteen? Toki odotukseen liittyi myös sukulaiskoirien tapaaminen ja kiva yhdessäolo muiden collieihmisten parissa. Vietettiin Soolon kanssa viime viikon lauantai ja sunnuntai Hartolassa SCY:n ja Aktiivicollieiden järjestämällä harrasteleirillä ja treenattiin agilityä riittämiin asti. Kouluttajana meillä oli Pete Huotari, joka oli (vaimonsa tapaan) ihan huippu! En odottanut yhtään vähempää, kuin mitä sain.

Viikonlopusta sai todella paljon irti ja monta asiaa jäi mieleen haudutettavaksi. Viime vuonna tokon suhteen meidän ”nousu-ura” alkoi Oilin pitämien treenien jälkeen. Oili sai mut miettimään asioita eri kanteilta, että miksi Soolo käyttäytyi siten, kuinka käyttäytyi. Voisin vaikka vannoa, että en olisi osannut kouluttaa Sooloa eteenpäin, ellei me oltais tavattu Oilia silloin – joku kerrankin osasi sanoa suoraan, sekä mun ymmärrettävällä kielellä, miten Soolon kanssa pitää toimia. Siltä pitää vaatia, eikä se kuole, jos komentaa kunnollakin. Sille pitää kertoa, että sen käytös on ihan perseestä.

Lauantain ensimmäinen rata oli helpohko. Valssien ajoituksen ja rytmitys oli tässä varmaan se ykkösjuttu. Valssit ei saa valua ja mennä tietyn viivan yli, jolloin ei tarvi ottaa ylimääräisiä askeleita.
Iltapäivän rata olikin sitten jo haastavampi. Radalle sain kivasti tokalle esteelle lähetyksen/”heiton”, joka onnistui oikeasti hyvin, kun mä vaan huolella ohjasin. Soolo siis irtosi sinne! Epäilin rataantutustumisessa, että en malta, mut onnistui! Putkiin lähetyksissä on tyhmä ns. ”vedättää” koiraa, kun voi omalla liikkeellä suoraan viedä sen koiran sinne putkeen. Kädet tikkuina vierellä, ei tarvi mitään tollasia, mitä oon opetellut aikaisemmin. Se oma liike on se tärkein asia, mikä vie koiran putkeen.

Pete sai mut myös ymmärtämään sen asian, että maksikoiran kanssa on välillä mietittävä radalla, pidettävä hengähdystaukoja itselle. Tää rauhoittaa ihan hullusti sitä ajatusta ”kiirekiire en mä ehdi”, vaikka tosiassa agissa ei oo koskaan tota kiirettä. Koira pitää opettaa niin estevarmaksi koiraksi kepeillä & kontakteilla, että ohjaajalla on silloin aikaa itselle. Ihminen ei pysty millään täysenergiseen suoritukseen agilityradalla, jos tälläisiä hetkiä ei ole. Lopputulos: Soololle lisää keppitreeniä, varmuutta umpi ja avokulmaan, lähetyksiä paljon kauempaa. Pidä se katse koirassa, kun lähetät esim eteenpäin hypylle ja rauhoitu tilanteeseen, tee se huolella ja sit sulla on aikaa ihan mihin vaan. Esim. hyppyhyppyputkikepit tsydeemi. Tuntu oikeasti hullun hienolta, kun mä luotin ja oikeasti ohjasin sitä koiraa, agilityä parhaillaan! Putken jälkeen koira haluaa aina ensimmäisenä nähdä ohjaajansa, mieti sijoittuminen.

Tämän päivän rata oli myös kiva. Mun pitäisi uskaltaa tehdä niitä ratkaisuja, mitä rataantutustumisessa mietin – välillä niitä hurjimmiltakin tuntuvia, sillä tälläkin radalla se toimi lopulta parhaiten. Muista rauhoittaa ne tietyt tilanteet, koska mä ehdin kyllä liikkua hyvin joka paikkaan. Unohda käsien olemassaolo nyt vähäks aikaa, laita taskuun tai kropppaan kiinni. Ohjaus ja rata sujuu paljon paremmin, kun en ohjaa lähes ollenkaan käsillä.


Kuva: Kai Karuveha

Viikonloppu meni ihan hujauksessa taas. Mieleen jäi paljon asioita, puoliakaan niistä en varmasti ole nyt muistanut kirjoittaa edes ylös. Myös tokoon sain jotain uutta mietittävää, varsinkin kaukojen suhteen, esim. palkat kauempana itsestä ja etäisyyttä pitää alkaa nyt kasvattamaan melko nopeastikin, mutta tekniikka ei saa kärsiä. Luoksetulon pysäytyksiin Pia neuvoi heittämään pallolla suoraan koiran etutassuja kohti, mä nii uskon, että toi toimii Soolollakin, jos kerran sedälläkin on toiminu !!

Kuvia on tulossa leiriltä, kunhan vain saan ne käsiini jostakin lähiaikoina!

Maanantaina käytiin leirin jälkeen vielä aksailemassa vähän Jämsän porukassa, koska oli Iipun vikat treenit, ennenkuin lähtee Joensuuhun:( Oli ihan huippua taas olla mukana, treenailutkin meni ihan jees, vaikka mehut olikin viikonlopun jäljiltä aikalailla finito agilityn suhteen. Kotiinkin oli niin kiire, että sain elämäni ensimmäiset ylinopeussakot. Tämä tyttö parka oli ihan hajalla siinä vaiheessa.
Soolo on alkanut pikkuhiljaa tottumaan elämään täällä Korpilahdella, eikä naapureiden mukaan ole enää metelöinyt täällä päivisin. Hienoa! Vielä on mukavaa lenkkeillä täällä, kun joka päivä saa uusia lenkkipolkuja. Tokon suhteen ollaan vähän treenailtu yksipuolisesti luoksarin stoppia, mutta josko sen saisi sitten myös kuntoon jossain vaiheessa!


Kuvat: Mira Äikiä

Viikko hurahti nopeasti ja maanantain treeneissä Kaitsu oli pitkästä aikaa pitämässä meille kunnon treenejä. Saatiin taas hyviä vinkkejä, esim. kepeille menoon. Mun ei oikeasti tarvi ohjata koiraa sinne juurikaan, liikkua vaan itse ja antaa koiran suorittaa itsekseen ne – se kyllä osaa! Mä huidon ihan liikaa taas.. Treenien jälkeen käytiin vielä tekemässä uuden treenituttavuuden kanssa tokotreenejä, jotka meni ihan kivasti, joskin pientä ääntelyä taas Soololta havaittavissa, mur. Tekee kumminkin ihan kivasti! Ihan peruskamaa, vanhojen muistelua pienessä häiriössä ym.