tänään saletisti natsaa, sitä meikäläisen settii

Hups, kuukauden tauko. Elämä ollut nyt yllätyksiä ja ohjelmaa täynnä, niin ei oo vaan yksinkertaisesti kerinnyt istahtamaan koneelle! Nyt hieman ajantasalle alkuvuoden kuulumisista.

Joulukuu kaikesta huolimatta treenattiin todella aktiivisesti. Tehtiin hakua, aksaa, ilmaisua ym. Soolokin pääsi kahtiin kisaavien treeneihin mukaan, toisista muistan vieläkin Kaitsun sanat ”Kun sulla on hyvä päivä ja ohjaat Sooloa määrätietoisesti ja tarkasti, teitä ei pidättele enää mikään ja voit alkaa asettamaan tosi korkeita tavoitteita. Harmi tässä on se, että kun sulla on huono päivä, niin Soolon reagoi siihen, eikä se oo enää niin älyttömän kaunista tekemistä.”
Olikin ihan älyttömän hyvät treenit ja Soolo teki hienosti. Oli niin aksafiilistä parhaimmillaan! <3 Käytiin myös treenaamassa & lenkkeilemässä Iipun&Haltin, sekä Melissan&poikien kanssa. Koko lauma ei enää niin hyvin tule toimeen, kuin joskus ennen muinoin, mutta Haltin ja Keijon päästessä leikkimään kahdestaan, se on niiiin ihanaa katseltavaa. Pojilla yhteinen sävel! <3

Uudenvuodenpäivänä käytiin myös poikien kanssa leikittämässä Keijon Nessa-siskoa Hallissa. Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja vertailla noiden valtavaa kokoeroa. Nessa oli paljon ketterämpi ja pikkuisempi, kuin Kekkuli. Sisarukset kuitenkin aivan selvästi muistivat toisensa, sillä leikki lähti täyteen vauhtiin samantien koirien nähdessä. Kaksi niin kopiota toisistaan, pienellä kokoerolla tosin <3 Uutena vuotena olin itse Helsingissä, mutta isän mukaan kummallakaan koiralla ei ollut ongelmia rakettien kanssa. Ei sillä, tuolla maalla niitä muutenkin ammutaan todella vähän, mutta muutama kuitenkin. Kingille nekin oli jo ihan liikaa, joten on mukavaa omistaa koiria, jotka ei noista hötkyile. Keijollehan on ammuttukin aikaisemmin, joten jätin sen hyvillä mielin ensimmäiseksi uudeksivuodeksikin kotiin, koska ei silloinkaan reagoinut ampumiseen (ensimmäisellä kerralla katsoi äänen suuntaan, sen jälkeen ei enää).

Korpilahdelle muutettiin pian uudenvuoden jälkeen, olin vielä muutamat päivät töissä, kunnes päästiin muuttohommiin. Käytiin vielä matkanvarrella leikittämässä Haltia ja lenkkeilemässä.
Kepuli säikähti hiihtäjää yllättävän suurella reaktiolla, mutta lopulta kumminkin meni häntä heiluen haistelemaan. Hassua, miten tuollaisia yhtäkkisiä mörköjä voi tulla pienelle lassiepojalle. Samanlainen juttu kävi potkukelkan kanssa, kun ei ollut koskaan sellaista nähnyt. Aluksi pieni colliepoika ihmetteli jopa sitä, kun täällä liikkuu niin paljon ihania ihmisiä kokoajan, kun kotona niitä ei näe juuri koskaan!

Asumme kerrostalon 3. kerroksessa, joten mua hieman mietitytti rappusten kulkeminen Keijon kanssa. Se kyllä ravasi niitä 8.viikkoisena ihan eestaas kotonakin, mutta sen jälkeen ne on olleet kiellettyjä portin kera. Keijomaiseen tapaan aluksi sitä mietitytti kauheasti, mutta muutamien kertojen jälkeen ei oo ollut mitään ongelmia. Tein koiralle selväksi, että tää ei oo mikään juttu, nyt vaan mennään ja se tulee ”okei, kun sä mami niin sanot, haluun ulos!!”
Yksinolo ei oo tuottanut ainakaan vielä ongelmia (kämppiksen koiralle valitettavasti kyllä, mutta eiköhän sekin totu). Keijo on kyllä iloinen tullessani kotiin, mutta se ei ole mitenkään paniikissa tms. Sooliksen kanssa ne saivatkin aluksi olla yhdessä ja tottua kämppään muutaman päivän ajan.
Toin kotoa myös lapsiportin kämpille, niin nyt uskalletaan pitää koiria haisteluetäisyyden päässä toisistaan. Kekkuli on välillä liian innokas leikkimään (sitä pitää vielä väliin komentaa hörkkimästä), niin portti on hyvä vaihtoehto kokonaan eri huoneisiin jättämiselle yksinolon aikana.


Tää kuva kuvaa niin hyvin poikien leikkejä: Keijo juoksee täpöillä karkuun ja Soolo huutaa ipanan perässä juostessaan ”prkrkrkl pysähdy ny heti!!!”

Eilen käytiin tekemässä ilmaisutreenit Keijon kanssa. Intoa löytyy enemmän, kuin taitoa, mutta tällä kertaa saatiin toistojen jälkeen oikeastikin sitä ääntä lähtemään aika hyvin ja Kepu oli heti maalimiehelle tullessaan ”asennossa” ja odottamassa, että sano nyt mitä teen ja pienellä vinkillä alkoi päksyttämään.
Kyllä siitä hieno tulee <3 Oon vaan kyllä oikeastaan tyytyväinen, että tuo ei oo yhtään niin herkkähaukkuinen, kuin Soolo on. Laitoin myös kyselyä Haukkuvaaraan, joten oikean ryhmän löytyessä, me treenaillaan siellä Julian opissa Keekkulin kanssa tänä keväänä. Soolon kanssa yritetään kisailla ja treenailla, kun ehditään. Mahdollisesti Soolokin pääsee välillä mukaan, riippuen miten molemmat koirat on mun luona, vai isällä. Tavoitepostaus on tulossa piakkoin, kunhan ehdin sen vihdoin raapustaa!


PS. Oon oppinu isoja asioita elämästä joulun/tammikuun aikana ::

kuka sanoo et saat tuloksii ilman duunii

Viimeisimpään postaukseen viitaten; eroahdistus on vähentynyt entisestään – en enää pidä edes Thundershirttiä Soololla joka päivä ja palatessani löydän kotoani rauhassa nukkuvan koiran, joka herää vasta avattuani oven ja tulee hitaasti venytellen luokse <3 Eli ihan hirvittävän kaukana siitä paniikinomaisesta "mamma missä sä oot ollu ?? Ihanaa, kun tulit kotiin, älä enää ikinä jätä mua yksin!!!"


Joskus saavutuksista saa jotain tunnustusta

Toissapäivänä kävin ensimmäistä kertaa koiraseuran vuosikokouksessa. Soololle jaettiin pari kiertopalkintoa, joista mamma on on NIIN YLPEÄ :—-)
Soolo on siis JSPKH:n vuoden TOKO-koira ja saatiin myös MATSIN MALJA (eniten koekäyntejä). Vuoden agilitykoira-kilpailussa sijoituttiin myös toisiksi!


Tottistelua opiskeluntäyteisen lauantai-aamun jälkeen

Eilen käytiin pitkästä aikaa tottistelemassa. Tehtiin porukalla häiriö seuraamisia, jääviä ja noutoa. Soolo aluksi aika normaali tättähäärä ”viuviu täällä on häppeninkiii mitä tehään haluun mennä mitä tuolla on”, mutta pienen muistuttelun jälkeen alkoi taas toimimaan, kuin unelma!

Aluksi tein namin kanssa perusasentoa ja siinä odottelemista rauhassa, jonka jälkeen lelun kanssa seuraamisia ja sen käännöksiä. Aika lyhyttä pätkää. Edistää, mutta ei ihan hirvittävästi. Pitää tehdä enemmän muutaman askeleen seuraamisia, että jäisi tuo pienikin pois.

Jäävistä tehtiin istumista, jota sai aika paljon muistutella, mutta onneksi Soolo kestää hyvin toistoja. Aluksi reilulla käsiavulla, mutta sen sai jättää aika pian pois ja poika oli pätevä! Näitä pitää tehdä lisää. Maahanmenot nopeita, samoin seisomiset tosi hyvät!

Noudossa ekalla heitolla perseili, pudotteli kapulaa pari kertaa ym, ei palkkaa. Toisella kertaa hieno! Palkkasin molemmissa ruhtinaallisesti ennen, kuin sai lähteä kapulallle.
Tehtiin myös metrin hyppyä pari kertaa niin, että Mira houkutteli Soolon lelulla sen yli. Hienosti pomppaa. Vähän vaan ujostuttaa, mutta ihmekös tuo, kun ei ole ennen juurikaan noin korkeita hypellyt ja yhtäkkiä tulee kiinteä este eteen.
Lopuksi tein vielä kapulan suussa A-esteen ylitystä, joka oli ihan jeejee. Pitäisi saada vielä vaan tuo nouto yhdistettyä tuohon.

Kaikkien treenattua tehtiin vielä ryhmäpaikkamakuuta. Soolo nousi kaksi kertaa istumaan, MUR, mutta oli melko hiljaisesti ja pääsin monta kertaa myös palkkaamaan tämän päivän aikana. Isona huomiona halusin keskittyä siihen mielentilaan, jossa jätän koiran paikallamakuuseen; se on hiljaa ja rauhallisena, eikä päästä sellaisia ääniä, niinkuin kokeessa. Näitä pitäisi tehdä lisää, vaikka sujuikin nyt tosi hyvin!


Tottistelun jälkeen esineruutua

Tottisten jälkeen tehtiin vielä esineruutua. Soololle kävin näyttämässä 3 esinettä samalla kertaa. Ensimmäiselle pinkoi ja toi hienosti, samoin toiselle, mutta kolmas oli vaikea ja keskittyminen alkoi herpaantumaan. Soolo pysyi hyvin ruudun sisäpuolella, eli hahmotti hienosti tallatun alueen ja palasi heti, jos joutui sen ulkopuolelle.

Pitää myös jatkossa tehdä aina niin, että se hakee kolme esinettä! Esineruudussa voi myös kuulemma näin alussa olla ”bileet”, eli paljon erilaisia esineitä, niin saadaan koiralle suurempi todennäköisyys löytää helposti esineitä sieltä.

Mä olen taas tehnyt ihan erilailla – yksi, kaksi esinettä aina, itsehän olen siis varmaan taas opettanut, ettei siellä ole, kuin ne muutama? Tää treeni oli hyvä senkin vuoksi, että sain varmuuden siitä, että en ole treenannut ihan väärällä tavalla, vaan oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Uusia opittuja asioita:
– tuomari voi päättää esineruudun lähetyssivun, eli se voi vaihdella, eikä ole aina suoraan se ”polulta lähtevä”, vaan lähetyssivu voi olla myös ”ruudun takana”, tämä on kuitenkin kaikille koirille sama
– koiran lähettäminen esineruutuun voi tapahtua monella eri tapaa: ruudun janan luona saa liikkua miten haluaa, eikä ole yhtään niin tarkkaa, kuin ukkoja etsiessä. Jotkut haluavat aloittaa ruudun reunasta – toiset lähettävät keskeltä ja antavat koiran etsiä ruudun itse joka reunalta.

Mä luulen, että Sooliksesta tulee vielä hieno hakukoira!!

Sunnuntai kouluttaen agilityä

Jatkoryhmän viimeisiin hallireeneihin olin valinnut Niinun suunnitteleman radan, jota ollaan Soolon kanssa joskus monta vuotta sitten treenattu Niinun koulutuksessa. Löysin radan jostakin pääsykoepapereideni seasta ja se vaikutti niin kivalta, että oli pakko päästä kouluttamaan sen avulla nyt itse!
Treenit sujuivat tosi hyvin, ryhmäläiset tuntui oppineen jo tosi pienessä ajassa paljon. Kouluttaminen on oikeesti avartanut vähän mun ajatusmaailmaa koirien käyttäytymisestä jo nyt, vaikka oon tehnyt sitä vielä niin kovin vähän. Innolla odotan kesää, kun tätä pääsee tekemään vielä useammin. Koirat oppii erilailla ja toimii eritavalla. On älyttömän palkitsevaa, kun keksii jonkin tavan, jolla koira ja koiranohjaaja alkavatkin toimia yhdessä aivan uudenlaisella tavalla.

Soolo pääsi treenimään myös ja se oli ihan super <3 Ohjaaja on vaan välillä hieman myöhässä ja ei ohjaa kunnolla, mutta pienen harjoittelun jälkeen sujuu! Aksailun jälkeen tehtiin vielä nopeat tottikset Elisan&Kodan kanssa. Paikallamakuussa nousi taas istumaan, mur!! Noudossa pääsin kerran karjaisemaan tuolle, kun varasti. Musta tää on hyvä juttu treeneissä, koska saa muistuttaa kunnolla, että noin ei vaan voi tehdä. Illalla käytiin vielä Melissan ja hänen poikien, sekä Tuijan ja Pepen kanssa juoksuttamassa koiria.

Maanantai Haukkuvaaran agiepiksissä

Jottei koiramaista touhuilua olisi liian vähän, suunnattiin seuraavana iltana Jyväskylään agiepiksiin. Ilmoittauduin Soolon kanssa mölli/1lk radalle, sekä konkareihin, mutta lopulta päädyttiin vain mölliradalle, koska kisojen aikataulut venyivät melko pitkälle. Lähdettiin ennen palkintojenjakoakin pois, mikä oli tällä kertaa virhe, sillä me VOITETTIIN :–D Mä olin kyllä tuon radan jälkeen sitä mieltä, että oli ihan kaaoottista ja ettei meillä ole mitään mahdollisuuksia saada palkintoja. No, ehkä ei olisi pitänyt luulla!

Käytiin ennen epiksiä juoksuttamassa koirat porukalla (Juulia&Voitto, sekä Melkku&pojat), sekä paikanpäälle mentiin kuuden maissa. Startattiin kuitenkin vasta illalla puoli kymmeneltä Soolon kanssa, joten olin itse ihan väsynyt ja Soolokin varmasti kauheasta touhuilusta! Uskon noiden tyhmien irtoamisongelmien (Soolo ei hyppää suoraan edessä olevaa hyppyä) johtuvan vaan puhtaasti väsymyksestä, vaikka onhan tuotakin ollut meillä kisoissa viime aikoina, mutta ei treeneissä kylläkään.
Jokatapauksessa pitäisi päästä tekemään tätä lisää!

Tässä vielä rata videoituna:


collieiden harrasteleiri hartolassa!


Kuva: Kai Karuveha

ÄLÄ HUIDO NIILLÄ KÄSILLÄ!!! NE ROLLAA KU HELIKOPTERI eikä auta MIHINKÄÄ. Ohjaa ja kerro koiralle, mihin mennä!

Olin odottanut tätä viikonloppua taas pitkän aikaa. Mitä uutta annettavaa ihan uudella ihmisellä meille on agilityn suhteen? Toki odotukseen liittyi myös sukulaiskoirien tapaaminen ja kiva yhdessäolo muiden collieihmisten parissa. Vietettiin Soolon kanssa viime viikon lauantai ja sunnuntai Hartolassa SCY:n ja Aktiivicollieiden järjestämällä harrasteleirillä ja treenattiin agilityä riittämiin asti. Kouluttajana meillä oli Pete Huotari, joka oli (vaimonsa tapaan) ihan huippu! En odottanut yhtään vähempää, kuin mitä sain.

Viikonlopusta sai todella paljon irti ja monta asiaa jäi mieleen haudutettavaksi. Viime vuonna tokon suhteen meidän ”nousu-ura” alkoi Oilin pitämien treenien jälkeen. Oili sai mut miettimään asioita eri kanteilta, että miksi Soolo käyttäytyi siten, kuinka käyttäytyi. Voisin vaikka vannoa, että en olisi osannut kouluttaa Sooloa eteenpäin, ellei me oltais tavattu Oilia silloin – joku kerrankin osasi sanoa suoraan, sekä mun ymmärrettävällä kielellä, miten Soolon kanssa pitää toimia. Siltä pitää vaatia, eikä se kuole, jos komentaa kunnollakin. Sille pitää kertoa, että sen käytös on ihan perseestä.

Lauantain ensimmäinen rata oli helpohko. Valssien ajoituksen ja rytmitys oli tässä varmaan se ykkösjuttu. Valssit ei saa valua ja mennä tietyn viivan yli, jolloin ei tarvi ottaa ylimääräisiä askeleita.
Iltapäivän rata olikin sitten jo haastavampi. Radalle sain kivasti tokalle esteelle lähetyksen/”heiton”, joka onnistui oikeasti hyvin, kun mä vaan huolella ohjasin. Soolo siis irtosi sinne! Epäilin rataantutustumisessa, että en malta, mut onnistui! Putkiin lähetyksissä on tyhmä ns. ”vedättää” koiraa, kun voi omalla liikkeellä suoraan viedä sen koiran sinne putkeen. Kädet tikkuina vierellä, ei tarvi mitään tollasia, mitä oon opetellut aikaisemmin. Se oma liike on se tärkein asia, mikä vie koiran putkeen.

Pete sai mut myös ymmärtämään sen asian, että maksikoiran kanssa on välillä mietittävä radalla, pidettävä hengähdystaukoja itselle. Tää rauhoittaa ihan hullusti sitä ajatusta ”kiirekiire en mä ehdi”, vaikka tosiassa agissa ei oo koskaan tota kiirettä. Koira pitää opettaa niin estevarmaksi koiraksi kepeillä & kontakteilla, että ohjaajalla on silloin aikaa itselle. Ihminen ei pysty millään täysenergiseen suoritukseen agilityradalla, jos tälläisiä hetkiä ei ole. Lopputulos: Soololle lisää keppitreeniä, varmuutta umpi ja avokulmaan, lähetyksiä paljon kauempaa. Pidä se katse koirassa, kun lähetät esim eteenpäin hypylle ja rauhoitu tilanteeseen, tee se huolella ja sit sulla on aikaa ihan mihin vaan. Esim. hyppyhyppyputkikepit tsydeemi. Tuntu oikeasti hullun hienolta, kun mä luotin ja oikeasti ohjasin sitä koiraa, agilityä parhaillaan! Putken jälkeen koira haluaa aina ensimmäisenä nähdä ohjaajansa, mieti sijoittuminen.

Tämän päivän rata oli myös kiva. Mun pitäisi uskaltaa tehdä niitä ratkaisuja, mitä rataantutustumisessa mietin – välillä niitä hurjimmiltakin tuntuvia, sillä tälläkin radalla se toimi lopulta parhaiten. Muista rauhoittaa ne tietyt tilanteet, koska mä ehdin kyllä liikkua hyvin joka paikkaan. Unohda käsien olemassaolo nyt vähäks aikaa, laita taskuun tai kropppaan kiinni. Ohjaus ja rata sujuu paljon paremmin, kun en ohjaa lähes ollenkaan käsillä.


Kuva: Kai Karuveha

Viikonloppu meni ihan hujauksessa taas. Mieleen jäi paljon asioita, puoliakaan niistä en varmasti ole nyt muistanut kirjoittaa edes ylös. Myös tokoon sain jotain uutta mietittävää, varsinkin kaukojen suhteen, esim. palkat kauempana itsestä ja etäisyyttä pitää alkaa nyt kasvattamaan melko nopeastikin, mutta tekniikka ei saa kärsiä. Luoksetulon pysäytyksiin Pia neuvoi heittämään pallolla suoraan koiran etutassuja kohti, mä nii uskon, että toi toimii Soolollakin, jos kerran sedälläkin on toiminu !!

Kuvia on tulossa leiriltä, kunhan vain saan ne käsiini jostakin lähiaikoina!

Maanantaina käytiin leirin jälkeen vielä aksailemassa vähän Jämsän porukassa, koska oli Iipun vikat treenit, ennenkuin lähtee Joensuuhun:( Oli ihan huippua taas olla mukana, treenailutkin meni ihan jees, vaikka mehut olikin viikonlopun jäljiltä aikalailla finito agilityn suhteen. Kotiinkin oli niin kiire, että sain elämäni ensimmäiset ylinopeussakot. Tämä tyttö parka oli ihan hajalla siinä vaiheessa.
Soolo on alkanut pikkuhiljaa tottumaan elämään täällä Korpilahdella, eikä naapureiden mukaan ole enää metelöinyt täällä päivisin. Hienoa! Vielä on mukavaa lenkkeillä täällä, kun joka päivä saa uusia lenkkipolkuja. Tokon suhteen ollaan vähän treenailtu yksipuolisesti luoksarin stoppia, mutta josko sen saisi sitten myös kuntoon jossain vaiheessa!


Kuvat: Mira Äikiä

Viikko hurahti nopeasti ja maanantain treeneissä Kaitsu oli pitkästä aikaa pitämässä meille kunnon treenejä. Saatiin taas hyviä vinkkejä, esim. kepeille menoon. Mun ei oikeasti tarvi ohjata koiraa sinne juurikaan, liikkua vaan itse ja antaa koiran suorittaa itsekseen ne – se kyllä osaa! Mä huidon ihan liikaa taas.. Treenien jälkeen käytiin vielä tekemässä uuden treenituttavuuden kanssa tokotreenejä, jotka meni ihan kivasti, joskin pientä ääntelyä taas Soololta havaittavissa, mur. Tekee kumminkin ihan kivasti! Ihan peruskamaa, vanhojen muistelua pienessä häiriössä ym.

yksi kesän kohokohdista: Maple Yard leiri


Perjantaina lähdettiin ajelemaan taas kohti Kuralan kartanotilaa, jossa Soolon kasvattajan järjestämä koiraleiri taas järjestettiin, tää oli meille kolmas vuosi! Tänä vuonna leiri järjestettiin yhdessä Purple Pearl’s kennelin kanssa yhteistyössä, joten oli ihan huippua nähdä muutama senkin kennelin kasvatti mukana ja tutustua näihin koiriin paremmin.

Leirillä oli mahdollisuutta treenata tokoa, hakua tai agilityä. Meidän viikonloppu koostui pelkästään agilitystä – se kun on meidän ”päälajimme” ja haluan siinä kaikista eniten kehittyä. Kouluttajana meillä oli taas Hasun Petri, joka on loistava.
Saatiin useita vinkkejä treeneihin. Pääasiassa mieleen jäi, että ”kilpajuoksu” saatava treenattua pois meidän väliltä – eli koiralle ei tulisi kiire/liian hoppu mun perään, vaan suorittaisi esteen loppuun asti, vaikka mä jatkaisin ohjaamista muualle.




Toisena olisi saatava koira irtoamaan omatoimisemmin esteille kauempaa – tällä hetkellä teen kuulemma ihan todella paljon töitä itse koiran viemisessä ja annan muille kilpailijoille sitä kautta tasoitusta, kun juoksen tosi lähelle esteitä ja ohjaan Sooloa niin, vaikka koirasta saisi paljon enemmän irti / enemmän vauhtia, jos se osaisi itse paremmin hakea esteille kauempaakin.



Vaikka mä olenkin melko nopea juoksija, niin en millään silti pääse samoihin aikoihin, jos mä juoksen lujaa, sillä koirat tietty juoksee aina sata kertaa lujempaa.
Aletaan treenaamaan tätä nyt ihan kotipihassa yhdellä/kahdella hypyllä päivittäin ja pyrin saamaan Soolon irtoamaan sille helposti jostain kahdeksastakin metristä. Tein tänään sitä jo siten, että ensin vein palkan itse esteen taakse ja lähetin ja tosi nopeasti Soolo osas lähtee esteelle pelkästä käskystäkin, vaikkei palkkaa ollut. Tajusin tosin vasta tätä itse rauhassa tehdessä, että tää on oikeesti puute meidän osaamisessa. Luulen, että tää tulee auttamaan kisoissakin melko paljon, koska useinhan esim. jotkut hypyt on jääneet suorittamatta tollasen puutteellisen taidon takia, jolloin Solppa on tarvinnut ohjata aina melko läheltä esteitä.


Periaatteessa nää meidän ”ongelmat” on siis ihan perusperus juttuja, mutta ne on saatava toimimaan. Soolo on tosi kuuliainen ja tekee just niinkuin mä ohjaan – sille pitää vaan saada vähän lisää varmuutta niiden esteiden hakemiseen. Peten mukaan on hyvä, että koira on noin ”kiinni” tarkasti ohjauksessa, mutta siihen saadaan helposti pienellä työllä lisää vauhtia ja varmuutta tekemiseen.
Mulle tuli ajatus siitä, että koiran pitää hypätä hyppy, jos sille huitaisen sen, vaikka periaatteessa syy siihen, miksi koira tekisi kiellon, olisi mussa ( eli mun liikkeen pysähtyminen tms) ja koira tekisi kiellon. Tää ajatus pois ja koiralle selväksi, että hypyt hypätään, vaikka mun liike saattaakin pysähtyä huonon ajoituksen ja rytmityksen takia.

Kontaktit toimi treeneissä hyvin, kepit oli tosi epävarmat?? Hitaat ja muutenkin tyhmät. Hassua, kai se johtui niiden erilaisuudesta tai jostain, koska omissa treeneissä toi on tehnyt nyt niitä tosi hyvin. Nyt siis kotiin treenattavaksi taas myös ne kepit ja ne vaikeat avokulmat!!


Leirillä oli muuten oikein mukavaa, kauhistukseni huomasin, että ensimmäistä kertaa neljään vuoteen koiranpennut herätti mussa jotain tunteita siihen suuntaan, että tollanenhan ois kiva itellekkin! Onneks en voi ottaa sellasta vielä pitkään aikaan. Tähän asti oon ollu vaan, että hyi ällöö pentuja. Näköjään se aika ohi:D
Vapaa-ajat kului leirillä syöden ja grillaillen, jutustellen mukavia muiden kasvatin omistajien kanssa yms. Oli myös aika mukava huomata, että mun pikkupoika on tainnut hieman aikuistua, sillä sen yleinen käyttäytyminen oli vähän parempaa, kuin edellisenä vuonna, vaikka ei se vieläkään mikään ihan super ole todellakaan:D


…JA NYT HALUUN KISOIHIN. HETI JA TÄSSÄ JA NYT!!! kääk, niitä ei oo ihan hetkeen. Nyt sit odotellaan niitä ja elokuun collieyhdistyksen harrasteleiriä, jonne ollaan menossa Solppiksen kanssa aksaamaan.