asennevaihdos kisaamiseen

Aamulla jällleen auton nokka kohti Jyväskylää ja JAT:n kisoja. Ilona linkitti meidän treeniryhmän FB-ryhmään eilen illalla videon – tää kannattaa katsoa ! (ainakin agissa kisaavien)

Mulla oli jo viime kisoissa hirveen hyvä fiilis ratojen jälkeen. Mä oon koittanut opetella sitä, että mä nauttisin radalla olemisesta. Ykkösissä kisatessani mulle tärkeintä oli se, koska noustaisiin kakkosluokkaan – eli saada niitä tuloksia hetitässänyt!
Ei sen pidä olla tärkeää, mutta mulle se oli.

Tänään oli hyvä fiilis, eikä sitä pilanneet meidän useat mokat radalla. Meidän kontaktit toimi, KEPIT TOIMI!, eikä koira edes huutanut lähdössä. Me ollaan menty niin paljon eteenpäin!
Vielä on paljon tehtävää mun asenteen kanssa, jotta oppisin olemaan vähät välittämättä niistä tuloksista ja hakemaan vain niitä hyviä ratoja, onnistumisia joissakin asioissa. Uskon, että asenteenmuutoksen jälkeen tuloksetkin muuttuu!

Tuomarina kisoissa oli Sisko Pulkkinen. Radat oli musta ihan kivoja, vähän haastetta, mutta ei kumminkaan liian vaikeita!



Videoista iso kiitos Tiinalle, ilman sua mulla ei välttämättä olis näitä! Ihanaa, kun jaksoit omien ratojesi jälkeen jäädä vielä kuvaamaan meitä:)

Viimesellä radalla kaikki muut, paitsi yksi maksi hyllyttivät ja musta oli hauska, kun voitto meni 35vp:llä collielle 😀 Meillekin kohtaloksi osoittautui tuo väärä putken suu!
Täytyy myöntää, että suurin osa meidän virheistä ja rimantippumisista johtui mun huonoista paikoista radalla, oon jotenkin koiran tiellä tai linjaan sen tosi huonosti seuraavalle esteelle. Vähän noi 2on2offit oli muutamassa paikassa tollaset sylkäsyt – pitäis varmaan tehdä vähän tehotreeniä samalla niille, kun treenataan ylösmenoja.


Viimeksi treenattiin agilityä maanantaina omassa, tutussa kisaavien ryhmässä. Treenipohjana oli nopeasti valittu minien sm 2011 – joukkurata. Luulin aluksi rataa paljon vaikeammaksi, loppujen lopuksi oli kuitenkin aika kiva! Meille vaikeudeksi osoittautui kepeille meno (vähän erilianen kuin piirroksessa). En myöskään liikkunut 7-8-9 -välillä tarpeeksi reippaasti ja lopun pyörityksessä oli hieman hiottavaa myös!
Oli ihanaa treenata pitkästä aikaa tuossa porukassa mukana ja saada hyviä vinkkejä oman ohjauksen tueksi!