ruuansulatuselimistöä ja epäonnistumisen pelkoa

Heissulivei! Tänään on ollut superhyvä fiilis. Viime viikolla mulla oli vielä hirveä stressi päällä, kun meinasin jäädä koulun aikataulussa jälkeen. Helpottaa mielenhallintaa kummasti kuitenkin heti, kun pääsee takaisin rytmiin.
Meillä on ollut tällä hetkellä opettelussa ruuansulatus. Ollaan leikelty taas eläimiä koululla ja opeteltu niistä raadoista tunnistamaan, missä on mikäkin ohutsuolen osa, umpisuoli ja paksusuolen rakenteet. Näissä on aika paljon eroavaisuuksiakin eri eläimillä, joten opeteltavaa riitti.


Tää Niilin kroko oli tuotu jostakin pienestä eläintarhasta meidän koululle selvitettäväksi, miksi se on kuollut. Syytä ei kuitenkaan varmaksi löydetty, ehkä tuberkuloosi tai jokin muu keuhko juttu.
Se oli vasta 15v, kun yleensä ne elää n. 80vuotiaaksi, ellei pidempäänkin (kuin ihmiset). Mulle oli uutta, että ne voi hengittää tosi harvoin, esim kerran 10min aikana. 😮 Joten vähän aikaavievää hommaa selvittää, miten toinen hengittää xD

Ruuansulatuksessa suulliset tentit oli mulle taas vaikeita, mä olin kyllä opiskellut hyvin, mutta jotenkin jäädyn siinä tilanteessa, jos heti alussa joku menee hiemankin vikaan. Sain siis uusia kyseisen tentin kolme kertaa, että pääsin läpi! Huhhu, meinasi epätoivo iskeä. Olenko mä oikeasti näin tyhmä?
Mulla oli päivä, jolloin olin aika maassa epäonnistumisieni kanssa. Mietin, että ei musta koskaan taaskaan tuu mitään, enkä selviä. Pelolle ei kannata alkaa antaa edes pikkusormea – se vie koko käden!
Netistä lukiessa muutamia motivaatiokirjoituksia, aforismeja ja lainauksia alkoi usko itseen pikkuhiljaa palautumaan ja ymmärtämään, että tää juttuhan mun nimenomaan tarvii oppia. Mun tarvii osata epäonnistua. Se ei oo heikkous, mä saan antaa itelleni luvan epäonnistua. Mä oon aina ollut se suorittaja-tyyppi, joka haluu tehdä tunnollisesti hommansa.
Mä todennäköisesti vaan turruttaisin itseni loppuun, jos en hyväksyisi itseltäni moista ja ruotisin itseäni tällaisista pienistä asioista. Hyvä huomio oli, että maailmassa on vielä niin paljon muutakin kuin yksi anatomian suullinen tentti 😉

Ruuansulatuksesta meillä oli ensikertaa myös kirjallinen tentti, jossa opettaja antoi kolme essee aihetta, joista sun täytyy sylkeä kaikki tieto paperille. Tää oli mulle selkeästi helpompi, kun pääsin heti ensimmäisellä kerralla läpi. Kirjoitin hampaista, ohutsuolesta ja lehmän mahasta. Ruuansulatuksen kanssa arvostelu on ollut myös vähän tiukempi, mutta onhan tää tärkeä aihe.


Eläinlääkisopiskelijoiden leffa-ilta, sohvalla vieressä karvaturrit 😉

Ruuansulatus on musta ihan äärettömän kiinnostavaa, ne on ihmisellekkin ”toiset aivot” ja uskon, että kaikki kehon hyvinvointi lähtee sieltä. Ruokaremonttia tehdessä kiinnostuu kaikesta mahdollisesta sen ympärillä ja on äärettömän siistiä, että oppii oikeasti vähän ymmärtämään, mitä siellä eläimen tai ihmisen sisällä tapahtuu.. 🙂 Melko pintapuolisesti me vielä näitä asioita käydään, mutta eiköhän päästä syvemmällekkin saloihin, kunhan saadaan perusasiat haltuun.


Kotikatu muutama viikko takaperin – nyt on jo lämmintä!


Jee! Mami vie agilityyn!

ensimmäiset viikot eläinlääkiksessä

Viikot hujahtaa, elämä on ihanaa. Mua jännitti ihan hirvittävän paljon ennen tänne tuloa – mietin, miten saan kaikki asiat hoidettua, miten vaikeeta kaikki on. Uusi maa ja kaikkea.

Mut lopulta kaikki onkin ollut ihan hirvittävän helppoa. Joka suunnasta on tullut apua, jos on sitä osannut kysyä. Ihania ihmisiä ympärillä, opinnot unelma-ammatista alkamassa.

Anatomian luennoilla oli fiilis, että täältä mä haluan imeä kaiken mahdollisen tiedon itseeni. Anatomia onkin ollut mulla tähän asti ainut aine, jota varten oon vähän tehnyt töitäkin. Aluksi me opetellaan luusto, lähinnä hevoselta, lehmältä, possulta ja esim. koiralta/kissalta. Ensimmäisenä opeteltiin selkäranka – atlas, axis, sacrum, sternum + selkä- ja kaulanikamat, sekä näiden osat latinaksi.

Tentti kuumotteli ihan liikaa, kertailtiin moneen kertaan osia luuluokassa (jonne onneksi sai mennä aina, kun oli vapaana!) ja tenttipäivänä omaa vuoroa odotellessa sydän tykytteli ylimääräisiä lyöntejä – oon niin kova jännittämään! Tentti oli kuitenkin tästä kaikesta hirveydestään huolimatta tosi kiva, tilannne oli jees. Mä osasinkin tosi paljon ja pääsin helposti läpi!
Seuraavaksi on vuorossa jalkojen luiden tenttiminen parin viikon päästä – hommaa varmaankin noin tuplasti.

Tässä väritellään meidän värityskirjaa ja opetellaan osia hevosen metatarsuksesta – yksi takajalan osa. 🙂

Samalla me opiskellaan mm. solu- ja molekyylibilsaa, kemiaa, sekä eestin ja latinan kieliä. Kemiassa on kivaa labratyöt, joita oon päässyt tekemään viimeksi monta vuotta sitten, mutta muuten aika semmosta perushelppoa. Kaikille ei, mutta mä oon noita jo niin paljon opiskellut kahtena välivuotena, ettei esim. kemian peruslaskut oo tuottaneet harmaita hiuksia.

Päästiin aloittamaan myös agilitytreenit Suolten treeniporukassa. Suolet on siis suomalaiset eläinlääketieteen opiskelijat Tartossa -ainejärjestö. Mua yllätti se, miten hieno agilitykenttä täällä on! Kaksi tekonurmikenttää vierekkäin ja ei mitään vanhoja esteitä, tykkäsin kovasti!
Yritän päästä myös paikallisen koirakerhon treeneihin mukaan lähiaikoina – olis kiva päästä tutustumaan eestiläisiinkin ja oppimaan sitä kieltä. Missäs muuallakaan, kuin koiratreeneissä sitä oppis hyvin!


Mua myös pyydettiin vetämään tai oikeammin veto-avuksi Suolten tokotreeneihin. Suostuin, jotta mun tulis treenattua tokoakin Keijon kanssa – muuten mä en sitä sais aikaiseksi! Samalla tulee muutenkin kivasti tutustuttua uusiin ihmisiin. Tänään oli ensimmäiset treenit ja aika alkeisjuttuja tehdään, mut muussa mä en sit kyl osaiskaan auttaa ketään. Ekalla kerralla käytiin läpi mm. kontaktia, istu/maahan/seiso ja luoksetulo, sekä perusasennon alkeita.

Välillä mulle iskee hetkiä, jolloin mietin kotia ja kaikkea sitä ihanaa maaseudun rauhaa. Pääasiassa mä kuitenkin oon tykännyt olla täällä tosi paljon. Omaa kotia pitäisi vielä vähän sisustaa, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa kotiutuu.. :–)

Keijosta ja Soolosta otettiin myös aiemmin DM, lääkeaineyliherkkyys MRD ja Keijolta lisäksi CEA-geenitesti, joten niiden tuloksia jännitellään vielä tässä joku viikko!

Loppuun vielä muutama ihana kuva Soolon pikkupennuista, ne kasvaa ihan liian äkkiä!!


Pentukuvat: Maaret Peltovirta

Soolostakin saan päivittäin kuvaterveisiä Suomesta isältä, joka ei antanut mun viedä molempia kerralla tänne. Tarkoitus olisi, että saisin sen vielä ennen joulua tänne (kun tulevat kylään), mutta katsotaan. Miten voikin olla ihan jäätävä ikävä tuommoista karvaturria!! On kyllä ollut vaan helpompi olla vain yhden koiran kanssa näin aluksi, mutta kyllä mä tuon toisenkin haluan tänne mahdollisimman pian – nyt, kun ollaan sopeuduttu 🙂