Miksi Keijo tuli meille? Rotuvalinta ja sen vaikeus.

Lupasin aikaisemmin kertoa hieman Keijon kotiuttamisen taustoista. Ajattelin myös hieman avata ajatuksiani meidän koiran hankinnasta ja elämästä collieiden kanssa. Ei ole syytä kaunistella asioita, eikä myöskään hypettää taivaisiin omia koiria, vaikka usein mieli tekisisikin sen mielellään! Jonkin aikaa aihetta mutustelleena vihdoin kerron jotakin.


Soolon sisko Elora, joka asuu Italiassa.

Miksi collie? Haluan edelleen collienpennun itselleni, miksi?

Kokemukseni harrastamisesta collien kanssa ovat melko rajoittuneita. Mulla ei ole kauheasti kokemusta koiraharrastuksista ylipäätään, ei mitään mahtavia tuloksiakaan, mutta silti koen mulla olevan jotakin sanottavaa. Ainakin voin kertoa siitä, millaista on ollut elää kahden aivan erilaisen koiran (collien) kanssa arkea ja harrastuksia. Useita collieita olen kuitenkin nähnyt monissa eri tapahtumissa.

Olen parikympppinen koiraharrastaja, jolla on ollut tähän asti kolme omaa koiraa. Ensimmäisen koirani sain kymmenvuotiaana: koiran hankintaa ei juurikaan suunniteltu, vaan otettiin se, joka oli lähellä ja helppo saada, kunhan saatiin vaan nopeasti kiva kotikoira! Vanhemmilla oli myös ollut collie, kun olin noin vuoden vanha. Collie iski edelleen. Nämä kriteerit täytettiin, ei vaadittu enempää.

Vuosien vieriessä erilaiset koiraharrastusmuodot alkoivat kiinnostaa. Kingin ottamista en ole katunut päivääkään, koska se opetti mulle niin mielettömän paljon.
Esimerkiksi jotakin siitä, millaisia ominaisuuksia collieilla ei tule olla – esim. alusta-arkuus, ääniherkkyys, hermojen prakaaminen. Siinä oli paljon hyviä asioita. Se opetti isoja asioita. Se opetti myös rakastamaan tätä rotua.
Mulla oli Kingin kanssa meidän omat jutut, tunnettiin toisemme läpikotaisin ja halusin yrittää tehdä sen kanssa kaikkea! Välillä vaadin liikaa meiltä molemmilta, jonka vuoksi petyin usein. Kaikesta huolimatta se oli onnellisimmillaan silloin, kun sai tehdä mun kanssa yhdessä. Kuinka kaipaankaan tuota koiraherraa!

Usein collien sanotaan olevan herkkis, hermoheikko, paukkuherkkä, arka, moottoriton… Lista on pitkä! Näitä kyllä löytyy collieista, olihan Kingikin lähes kaikkia noita. En tiedä, kuinka suuri osuus collieista on tällaisia. Valitettavan moni. Harrastuskentiltäkin näkyy jokunen ohjaajaa, jotka yrittävät harrastaa tällaisten koirien kanssa. Niistä puuttuu se jokin. Muutaman vuoden takainen artikkeli ”Oikeista collieista” kuvaa myös ajatuksiani aika hyvin!

Sooloa ottaessani halusin löytää kasvattajan ja pennun, jonka kanssa pystyisi kunnolla harrastamaan. Löysin Tiinan, löysin myös muutamia muita kasvattajia. Näin useamman kasvattajan koiria ja tutustuin, halusin löytää ja olla varma! Ei kelvannut vaihtoehto ”ihan kiva”.
Kuulin useammalta tutultani rotua miettiessäni, että ”Et kai sä nyt toista collieta ota?! Mieti nyt jotain muutakin! Et sä saa kivaa koiraa sieltä.”
Pohjatyö kannatti, sillä nykyään en törmää tähän niin paljoa. Soolo on yllättänyt monet olemuksellaan, että colliestakin löytyy poweria ja virtaa tekemiseen!


Keijon iskä Kelmi.

Mielestäni nämä colliet ovat vielä turhan harvassa, mutta onneksi kasvattajat ovat alkaneet kiinnittää collieiden luonneominaisuuksiin entistä enemmän huomiota. Koen collieilla olevan aika paljon puutteita joissakin luonneominaisuuksissa, mutta niiden joukosta löytyy myös todella paljon kivoja koiria, joista löytyy potkua moneen harrastukseen. Ne on niitä timantteja.

On onni omistaa koira, jonka kanssa arki sujuu aikalailla ongelmitta ja jonka kanssa voi lähteä lähes minne vaan.

Haluan näyttää: kyllä, collietkin pystyvät. Meillä on paljon omia ongelmiamme, jotka suurimmaksi osaksi johtuvat minusta itsestäni. Niitä on kumminkin aivan varmasti joikaisella koiranomistajalla. Olen vahvistanut vääriä asioita, enkä ole osannut puuttua epätoivottuun käytökseen.
Meillä ei ole vielä mitään huikean korkealla olevia tavoitteita – ohjaajan taidon puutteista johtuen, mutta ehkä vielä joku päivä.. Tällä hetkellä tehdään omalla tasollamme ja ollaan huikean tyytyväisiä siihen!

Ja ei, Soolokaan ei varmasti ole täydellinen luonteeltaan, mutta se on melko lähellä sitä, mitä itse toivon koiraltani. Toki ajatukseni tämänkin suhteen varmasti muovautuvat sitä mukaan, kun opin asioista enemmän.
Tottakai silläkin on joitakin ominaisuuksia, joista en tykkää, mutta varmasti suurin osa niistä johtuu siitä, että en ole niitä osannut kouluttaa ja opettaa oikealla tavalla.
Soolo on kuitenkin koira, josta voisin ottaa itselleni pennun hetkeäkään miettimättä – mikäli narttu olisi kiva. Se on ollut mulle täys kymppi!

Ensimmäinen koirani meni usein lukkoon siitä, että sitä kielsi; Soolon se saa vain yrittämään lisää: kyllä mä mamma oikeesti osaan, anna mä näytän sulle miten taitava olen! Kolikon kääntöpuoli on se, että tuo otus keksii vähän turhankin usein omia juttujaan.

Tulevaisuuden haaveitakin on. Olen miettinyt australianpaimenkoiraa, holskua, bordercollieta, tervua, välillä pyrtsiäkin. Ja mudia. Olen kysellyt joiltakin harrastajilta kokemuksia näistä, kysellyt, mistä löytyisi kivoja koiria ja koittanut laajentaa vähän näkökulmaani tähän touhuun. Kaikestä tästä pohdinnata huolimatta päädyin jälleen collieen – tuntui niin hirvittävän työläältä alkaa tehdä samaa pohjatyötä uudelleen, jotta saisin edes lähellekkään sellaisen piskin, jonka haluaisin. Taisi se collie kuitenkin olla se mun juttu.

Välillä mietin, saisinko aivan erilaisen touchin kouluttamiseen, jos kokeilisin juurikin esim. bordercollieta/belgianpaimenkoiraa. Oppisinko jotakin aivan uutta koiran käyttäytymisestä, tai siitä, mitä collieiden luonteesta tai rakenteesta puuttuu? En tiedä, jääköön arvoitukseksi, toistaiseksi. Uskoisin, että osaisin tuollaisen koiran omistamisen jälkeen katsoa omaa koiraani paljon kriittisemmin. Oppiiko tätä taitoa, kun kouluttaa erilaisia koiria? Haluan kehittää itseäni ja koirasilmääni kouluttamalla myös muita.

Colliella ei ole mulle ihanteellisin turkki – vaikka se on oikeasti tosi helppo, ainakin Soololla (harjaan maksimissaan kerran kuussa, jos sitäkään, eikä se ole takussa siltikään..). Jostakin syystä vain tykkäisin, että se olisi liioittelumattomampi, niukempi ym – niinkuin entisajan collieilla, joita näkee edelleen joissakin harvoissa kuvissa. Naurakaa mulle – Soolostakin sanotaan aina näyttelyissä, että sillä ei ole tukkaa tai se ei ole turkissaan!

Kaiken tämän pähkäilyn jälkeen kyselin jälleen Tiinalta lopulta pennuista ja tosi mielellään kuulemma tänne pentu tulisi, mikäli sopiva syntyisi :–) Oli ihanaa saada heti pentujen synnyttyä viestiä – täällä olisi yksi Pate-poju, joka mielellään muuttaisi teille!

Odottelu alkoi. Mietin edelleen, olisiko tää ihan varmasti mun pentu. Sooloa odottaessa mä koin tunnemaailmassa ihan tosi äfäärejä fiiliksiä – mä olin niiiiiin varma, mä tiesin, että tää on super ja siisti.
Oon tullut siihen päätökseen, että ehkä oon vaan turtunut, aikuistunut ja tylsistynyt?

Mun ei pitänyt ottaa pentua vielä muutamaan vuoteen, mutta jonkin aikaa Kingin poismenon jälkeen ajatus alkoi kyteä. Soolo kaipasi kaveria, piristysruisketta. Mäkin kaipasin. Kingiä nyt ei kukaan voi millään keinolla paikata, mutta jonkun kolon Keijo-koheli tuli täyttämään meidän perheeseen.
Siitä huolimatta, että pennunottoa ei mietitty tällä kertaa hirvittävän pitkiä aikoja, ei tää ollut mitenkään harkitsematonta. Tunsin emän hyvin, pentueen isänkin oon nähnyt monenmonet kerrat! Ne on kivoja koiria, siistejä ja hienoja!


Viikonloppu hoitamassa pentuja ja lopulta pikkuinen kotiin

Suostuin oitis, kun Tiina ehdotti mulle pentujen hoitoa – kunhan olisi vain töistä vapaata silloin. Oli ihanaa päästä seuraamaan ja vertailemaan pentuesisaruksia. Tullessani en millään erottanut niitä toisistaan, sekoitin kaikki keskenään, mutta kyllä niihin niin paljon tutustui parin päivän aikana, että lähtiessä tiesi heti, kuka on kuka!

Oli ihanaa nähdä pentujen syövän yhteiseltä lautaselta, painivan keskenään ja matsien ottokin oli aika rajua. Mut se oli myös rankkaa!
Kaikki pennut vaikutti tosi kivoilta, vaikea tehdä eroja muun, kuin ulkonäön suhteen.

Mä olin kuitenkin taas hetken aikaa maailman onnellisin tyttö, kun lähdettiin yhdessä poikien kanssa ajelemaan kohti Keski-Suomea ja kotia. Mulla oli pentu. Pienenpieni, söpöliini!!

(Visited 215 times, 1 visits today)
Evie

Written By Evie

Bloggaaja opiskelee eläinlääketiedettä Tarton maatalousyliopistossa ja harrastaa aktiivisesti colliepoikiensa kanssa.

2 Comments on “Miksi Keijo tuli meille? Rotuvalinta ja sen vaikeus.

  1. Avatar

    Marra Vastaa

    elokuu 1, 2014 at 1:50

    Mulle tuli tuo meidän eka collie vahingossa, siis ei ollut tarkoitus hankkia collieta, mutta niin vain kävi, kun työkaverin äidille tuli pentuja ja meillä oli koiran hankinta ajankohtainen. Niinpä meille tuli Masa ja luulen, että paluuta ei ole 🙂 Haluaisin mielellään kopioida Masan tulevaisuuden koirakseni, niin mahtava se on. Olen myös aikoinani lukenut tuon linkkaamasi Oikeat colliet -jutun ja sen allekirjoitan myöskin, sellaisen collien minäkin haluan. En perässä vedettävää, liian rauhallista collieta.

    Vaikkei Masan kanssa harrastetakaan nyt mitään, en epäile hetkeäkään sen resursseja harrastamiseen. Se on notkea ja nopea, helposti innostuva, rakastaa tehdä ihmisen kanssa mitä tahansa, se on täynnä intoa ja energiaa ja kiinnostunut uusista asioista. Se on vaan paras ja myös tarpeeksi kovapäinen mulle 😉 no, nyt se alkaa olla jo tosi kiltti, kun on aikuistunut, mutta se ei antanut mitään ilmaiseksi ja mä tykkään siitä, hiukan pitää olla koiralla luonnettakin. Masan isä on kans tuon Tiinan kasvattama Maple Yard Challenger ja voisin hyvin kuvitella hankkivani jatkossa collieita Tiinan kaltaiselta kasvattajalta.

    Olen nähnyt tässä ”collielun” aikana myös hyvin toisenlaisia collieita, kuten niitä joiden hermo ei kestä mitään, ei kestä ääniä, yksi pelkää hullunlailla laminaattilattioita ja suostuu olemaan vain matolla, vaikka matto olisi kuinka pieni. Joku ei ota ollenkaan kontaktia ihmiseen. Jne. Silti en ole menettänyt uskoani rotuun, haluan seuraavaksikin collien, niin ihastunut olen tuohon uskolliseen ja vilkkaaseen koiraan, joka on yksi parhaista asioista mitä mulle ikinä on tapahtunut 🙂 Mutta sen toivon pystyväni varmistamaan seuraavan koiran kohdalla, että myös se olisi ns. oikea collie, eikä mikään tossumopo. Intoa pitää olla ja luonnetta, niistä on hyvä koira tehty 🙂

    Mua kiinnostaa kans myös muut rodut, ihan perinteinen saksanpaimenkoira ja sitten isot laumanvartijakoirat, mitä olis joskus kiva kokeilla, jos asuis jossain isolla tilalla jossain metsässä. Mutta en silti ikinä halua luopua collieista ja kyllä ajatus on jossain kohtaa hankkia toinen collie.

    Oikeat colliet rules 🙂

    • evie

      evie Vastaa

      elokuu 12, 2014 at 6:51

      Ihanaa, että olet noin sattumankautta saanut itsellesi juuri sellaisen koiran, kun halusitkin! Kaikilla ei oo käynyt noin hyvä tuuri, että saa tasapainoisen ja mukavan kaverin itselleen, siis ilman sen suurempia pohjatöitä. Mun tarvitsi ne tehdä.

      Soolokin on mielestäni nyt aikuistunut paljon, sen jälkeen, kun Kingi lähti ja tuon pennun tulon myötä. Tästä huolimatta se on välillä ihan kusipää, eikä kuuntele mua – kokeilee rajojaan ja mä oon liian kiltti sille, kun se pystyy välillä vieläkin vedättämään mua täysillä 😀 On se silti kiltimpi, kuin mitä oli teininä!
      Ihan hassua, kun se esim. nauttii harjaamisesta, eikä yritä juosta sataa rinkiä samalla, tai tykkää hengailla pihalla itsekseenkin… pieniä asioita, mutta ne huomaa!

      Nimenomaan just noin, ei mikään tossumopo! Nää on just parhaita taskuraketteja <3 Ei se mitään, jos ei aina oo niiin helppo ja rauhallinen, paljon kivempaa, kun on vähän haastetta ja täyttä elämää nää superlassiet!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *