JSPKH ry järjesti perjantai-iltana jäsenilleen Johanna Nivalan viettikoulutuksen. Olin ajatellut etukäteen, että tästä ei olisi niin paljoa hyötyä, kun olin jo aiemmin joulukuussa Juha Korrin viettiseminaarissa, jossa samalla järjestettiin ”Olisiko koirastani suojeluun” -testi.
Mun ajatukseni olivat taas kerran vääriä, en oo pitkään aikaan saanut näin isoja täröinoitä ja innostuksen kipinöitä koiraharrastuksesta!
Ymmärsin yhden illan aikana mielettömän paljon koiran (erit. Soolon) ajatusmaailmasta, että en voinut olla miettimättä aihetta koko loppuiltaa! Koulutus alkoi kuudelta, pääsin lähtemään puoli kymmenen maissa kentältä – tosin mun ensimmäinen keissini ei kovin pitkälle kestänyt, tajutessani, että se koira tais tosiaan jäädä sinne kentän laidalle häkkiin..
Aluksi mietittiin, mitä ylipäänsä tarkoittaa vietti? Mulle se on sellainen koiran sisäsyntyinen ominaisuus, jota ei voi saada lisää, saatika poistaa koirasta. Kasvatuksella voidaan kyllä vahvistaa ja luoda positiivista mielikuvaa eri asioista, mutta viettiä ei saada lisää.
Mitä vieteillä voi tehdä? Minkälaisia erilaisia viettejä on? Saalis-, taistelu-, lauma-, puolustus-, sekä sukupuolivietti. Käsiteltiin taas erityisesti tuota laumaviettiä, koska se on yksi tärkeimmistä.
En osaa vieläkään päättää omassa ajatusmaailmassani sitä, toimiiko ns. laumanjohtajateoria. Toisaalta koira aina käyttäytyy siten, miten sille on edullisinta ja mistä se saa eniten palkkaa, mutta esim. Johanna perusteli tätä sillä, että koirilla on aina tietyssä porukassa jokin selvä järjestys, miten ne toimivat.
Toisaalta ajattelen, että se on ihmisen määrittelemä teoria, joka luo helpon ymmärryspohjan sille käyttäytymismallille, jota koiraeläimet useinmiten harjoittavat.
Pitkän luentopohjan jälkeen aloitettiin myös tekemään koirien kanssa. Tämä oli myös hyödyllinen osuus koulutuksesta: näki useita erilaisia koiria ja kaikille löytyi jotakin asiaa, mitä lähteä vahvistamaan koulutuksessaan.
Soolon kanssa leikkiessäni ensimmäinen kommentti oli ”Toihan oli kuin suoraan oppikirjasta!” – joo, olin vaan kuunnellut, mitä kouluttaja juuri sanoi ja toteuttanut sitä parhaalla osaamallani tavalla.
Minä, uskoakseni myös monet muut koiraharrastajat palkkaavat koiriaan taisteluleikein. Olen pitänyt pennusta asti tärkeänä asiana sitä, että koira osaa irroittaa otteen sitten, kun tahdon. Toisin sanoen koiralle opetetaan käsky ”irti”. Toimiihan se, yleensä.
Soolo jää tästä kuitenkin aina ”kierroksille” ja haluaisi vain kokoajan lisää! Sen halu taistella jää päälle, kun lelu meneekin yhtäkkiä taskuun.
Rauha.
Tuttu sana, olen varmaan kuullut jossain ennenkin? En ole vaan ymmärtänyt oikeasti, mitä se tarkoittaa. Johanna osasi selittää tämän minunkin putkiaivoille niin, että ymmärsin. Ainakin tahdon uskoa niin!
Taisteluleikin pitää siis päättyä siihen, että koira saa vain pitää lelua suussaan, halutessaan ravistella sitä ja lopulta pudottaa.
Tämä tilanne on se ”kaatopaikka” tai ”roskaläjä”, johon koira saa purkaa kaiken sen kakan, mitä se kerää saalistaessaan ja taistellessaan saaliista. Koiralla on siis oltava jokin tyhjennysalue, jossa saa purkaa itseään ihan vapaasti.
”Rauhassa” voi vaikka ottaa koiraa pannan lähettyviltä kiinni, silitellä ihan rauhassa ja kehua koiraa, että olitpa hieeeeeno, toooosi taitava koira…
Mikäli koira päästää otteensa irti lelusta, se viedään siltä pois, eikä sitä saa enää uudelleen (paitsi uuden saalistuksen & taistelun jälkeen). Lelu EI mene suoraan taskuun piiloon irti käskyn jälkeen (ellei koira oo vahingossa unohtanut lelun olemassaolon välillä).
Muista jatkossa palkatessa koiraa taistellen kolme seuraavaa pykälää:
Mulla on järjetön ikävä tämän parivaljakon kommelluksia <3
Johanna myös puhui, että monet hieman piippaavat tai vuotavat koirat on saatu paljon hiljaisemmiksi pelkästään sen myötä, että niille on opetettu tuo rauha. Mä uskon, että tästä on meillekkin paljon hyötyä – Soolo tietää, että on jotain tavoiteltavaa. Ainakin seuraavan koiran kanssa osaan myös kiinnittää tähän huomiota.
Kysyin myös neuvoa meidän komentamisongelmaan. Olen avautunut tästä ehkä apauttiarallaa joka postauksessa, joten useimmat lukijoista varmasti muistavat tämän! Johanna selkeytti mulle paljon mun omaa käyttäytymistäni näissä tilanteissa.
Sooloa pitää päästä kieltämään tästä ihan ronskistikin. Jos ei usko, niin seuraavalla kerralla koira oikeasti luulee, että kuolee jos vielä jatkaa tota pelleilyä. Se on saanut pompottaa mua jo aika pitkän aikaan. ÄLÄ UHKAILE ELEILLÄSI, vaan käy suoraan esim. ottamassa vähän kiinni ja sanomassa, että nyt oikeasti riitti!
Jos koira meinaa lähtee lällättelemään ja karkuun, niin näitä tilanteita ei saa päästää tulemaan – koira on liinassa siihen asti.
Muista olla koiralle jatkossa reilu: hiljaa pitää olla ehdottomasti vain silloin, kun ollaan käskyn alla. Kentälle tullessa tms. saakin pitää ääntä, mutta heti kun aletaan hommiin, niin ei yhtään!
Oli taas kiva vähän yrittää muuttaa ihmisten mielikuvaa collieta kohtaan, kun ”Ompas omituista, ravisteltava collie! Kiva nähdä välillä tollasiakin, joilta löytyy saalis- ja taisteluviettiä, eikä hätkähdä pienestä.”
Onhan se valitettavan totta, että useimmat ovat sellaisia vähän lössyköitä, mutta onneksi on tälläsiä kultakimpaleitakin <3
Tässä vielä lupaamani spurttikisa -video:
Käytiin tänään myös agikisoissa, niistä postailen piakkoin, kunhan saan videot käsiini!
’ravisteltava collie’ – mullakin on toisinaan sellainen :] Tuo ei vähästä kyllä hätkähdä, sitä saa ja pitää välillä kieltää ronskistikin..
jes hyvä! Näitä on muillakin 🙂 Toisaalta tollanen koira, joka kyseenalaistaa sua jonkun verran on haastavampi hallita, mutta noin muuten palkitsevampi kaveri!
Kingi oli sellainen vähän herkkis, että sille riitti kyllä pelkkä ”paha katse” tai vienot kiellot, tokoillessa taas ei voinut käyttää tuollaisia, kun sen jälkeen ei voinut sit tehdä paljoa mitään 😀 Mulla on senkin takia ollut niin kovin vaikea oppia, että tälle pitää sanoa kovastikin! Tavallaan siis onni, että Soolo ei ollut mun ensimmäinen koira, vaan juuri Kingi <3
Totta, onhan tuo vähän haastavampi, kun ei kyllä ota kieltoja heti ihan todesta vaan testaa vielä kerran tai pari uudelleen, että oonko nyt ihan tosissani, että niin ei saa tehdä! 😀
Harrastusten takia ehkä parempikin ettei hätkähdä vähästä, vaan kestää ’kovempaa kurinpitoa’ ja palautetta. Välillä joutuu ihan poskista ottaa kiinni, että ’nyt hei oikeasti, rauhotu ja kuuntele!’… Toisaalta ärsyttävä piirre, mutta toisaalta taas pidän tuosta 😀
Jep, kyllä sitä oppii arvostamaankin varmasti ainakin jossakin vaiheessa! Mun tekis vaan mieli höpsötellä, että kuinka ihana koira mulla on ja kuinka se on paras, mutta kyllä alan nyt pikkuhiljaa myös ymmärtämään noiden kieltojen merkityksenkin! Onneksi 😀
Tai sit… ehkä ei vaan osata olla tarpeeks auktoriteettisiä noille mammanmussukoille? 😀
HAHAHAHA unohitko koiran kentälle 😀 😀 Soolo on varmaan ollu vähän hämillään xD Ihanaa kun kirjoittelit tuosta vietti-illasta näin pitkästi, varmasti tuli hyviä ajatuksia!
Mä en myöskään oikein usko tuohon johtajuusteoriaan – koira on elänyt niin pitkään ihmisen rinnalla, ettei sitä voi verrata suoraan pohjoisten alueiden susiin. Jos haluis alkuperäisimpiä ”villikoiria” nähdä, niin ei tarvi mennä kuin katsomaan katu- ja paariakoiria, niiden tavoin varhaisimmat kesykoirat ovat eläneet ja niiden kaltaisesta elämäntyylistä polveutuneet. Näillä koirilla ei ole kovin tarkkoja laumasiteitä, mutta pakko myöntää että meilläkin koirat toimii ryhmässä (Nemo, Nita ja Ninja) aina hyvin samankaltaisesti tietyissä tilanteissa. Mä ehkä puhuisin mieluummin auktoriteetistä – en usko, että koiralle tarvii kauheesti sitä omaa johtajuutta korostaa ja alistaa, mutta toisaalta musta koiran pitää totella ihmistä yksinkertaisesti siksi, että sen pitää 😀 Vaikee selittää tässä, mutta ite esim. syyllistyn tosi paljon siihen että tuputan aina sitä namia, vähän liikaa arjessakin. Toki koira aina tekee sitä mikä on kannattavinta, mutta ehkä semmonen kultainen keskitie löytyis kun pennusta asti tekis tosi vahvan suhteen, jolloin se koira just toimis/tottelis arjessa ihan vaan ”kunnioituksesta”? No mut joka tapauksessa, jos sen auktoriteetin tahtoo korvata johtajuus-sanalla niin mulle ihan ok mutta en vaan usko siihen, että kesykoira toimii täysin samalla lailla kuin sudet 😀 Näistä asioista on tullut niin paljon uutta tieteellistä tietoa ja tutkimuksia, ja tulevana biologina ne kyllä kuulostaa musta tosi järkeenkäyviltä 😀 Toi vietti -sanakin on vähän hankala, eläinten käyttäytymistieteessä sitä ei enää oikein suositella edes käytettäväksi kun sitä on niin vaikea määritellä, ja siks oliskin mielenkiintoista päästä joskus kuuntelemaan aiheesta enemmänkin.
Sori tää romaani, mut lyhyesti: kiitos kun kirjotit tästä! Toivottavasti pääsen itekin joskus tällaseen 😀
Joo, sellastakin saattaa näköjään tapahtua :DD Aloin ekana miettii, että täällä autossa on vähän turhan hiljaista.. 😀 Mut onneks en ihan hirveen kauan ehtinyt ajella ilman mussua!
Tuli kyl hyviä ajatuksia! Mä en osannut edes lähellekkään kaikkia oivalluksia kirjoittaa tähän, mutta nuo isoimmat jutut varmaankin tuli näpyteltyä ylös!
Aikalailla samoilla linjoilla oon sun kanssa tuosta johtajuusjutusta, en vaan alkanut raapustelemaan tuon enempää siitä! Toi viettikin tietyllä tapaa vähän hankala joo, mutta millähän muulla näitä sit kuvailisi? Kuitenkin niitä alkuperäisiä käyttäytymismalleja, mitä lähes kaikki koirat ilmentää käyttäytymisellään.
Kiva kyl, jos näistä mun raapustuksista on joillekkin välillä iloakin ja törkeen kivaa, jos joku viitsii välillä kommentoidakin! 🙂 Etköhän sä myös pääse tällaiseen, luulis ainakin, että näitä järjestetään silloin tällöin!
Niinpä, kyllä siis mäkin ymmärrän vietin just tollasena sisäänrakennettuna käytösmallina, jotka on jo syntymästä saakka koiralla. Todellakin on iloa, tää oli tosi mielenkiintoista luettavaa! 🙂 Eiköhän ne joskus toistekin tällasen järkkää 😀
Kyllä varmasti, tai sit ainakin jotain vastaavaa! 🙂