hierojalla

Soolo vuosi sitten

Soolo kävi tänään ensimmäistä kertaa hierojalla ikinä. Hävettää sanoa niin, mutta syynä siihen on ainoastaan se, että täällä Jämsässä on niin kovin vaikea saada ketään hieromaan, ja jos jotain on yrittänyt, niin nekin on sitten usein kaatuneet. Onneksi nyt vihdoin!

Käytiin Pyyhkäyksen pilttuut – nimisessä paikassa hierottavana. Paikka oli kiva, siellä oli talli ja koirahoitola samassa. Soolo oli aluks tosi innoissaan paikasta, joka paikka oli pakko haistella ym. Hieroja oli vasta opiskelemassa sekä koira- ja hevoshierojaksi, mutta valmistuu kuulemma ensi kuussa, joten uskon osanneen ihan hyvin jo käyttää käsiä!
Koko hieronnan ajan se oli hieman levoton, mutta kuulemma kuitenkin rauhallisimmasta päästä, mitä yleensä nää ”ensikertalaiset” ovat olleet, tota oli ehkä hieman vaikea uskoa?

Kerroin aluksi, että uskon sieltä löytyvän jumeja jonkin verran, koska harrastettu agilityä ja tokoa yms. Koira kyljelleen ja hierottavaksi. Vasemmalla puolella ei ollut juurikaan jumeja, etureisi oli hieman kireä ja tosta vähän selän yläpuolelta (niska ei ollut ollenkaan, mikä on kuulemma monella ollut), nää kuitenkin lähti kuulemma pehmenemään melko nopeasti.
Oikea puoli Soololla oli kuulemma hieman jäykempi, kuin vasen. Tää on kuulemma melko tavallistakin, et koira on ns. ”toispuoleinen”. Samat paikat kiristi hieman, mutta lähtivät rullaamaan melko pian. Vähän oikea lapakin. Ei kumminkaan kuulemma mitään hälyyttävää, onneksi!:D

Hyvä siis, että käytiin, koska niitä kireyksiä sieltä löytyi. Toivottavasti meistä tulis nyt vakiasikkaita tonne ees täksi aikaa, kun asutaan vielä Jämsässä! Luulisin, että tilanteesta tulis Soololle kunnon nautintotilanne, jos pari kertaa kävisi. Helpotuksen huokaus mullekkin taas, että mun koira on oikeasti ihan hyvässä kunnossa (–::

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *