Tee elämästäsi omannäköistä

Sanotaan, että neljäs vuosi on kaikkein haastavin eläinlääketieteellisessä, mikä ainakin tällä
hetkellä hieman hirvittää. Samalla mieli on älyttömän innoissaan kaikesta käytännönläheisyydestä,
jota tuleva vuosi kuulemani mukaan tarjoilee. Tämä pitääkin hyvin paikkansa. Ainakin näin vuoden
alussa olemme päässeet jo useamman kerran harjoittelemaan käytännöntaitoja
navettaympäristössä – muun muassa anamneesin tekoa, verikokeiden ottoa, vasikoiden
nupouttamista ym. perustaitoja. Tämän vuoden jälkeen pitäisi kuitenkin jo teoriassa olla valmis
eläinlääkärin työhön. Siinäpä haaste pienelle ihmiselle.

Viime kesän työskentelin AlmaVet -pieneläinklinikalla Jyväskylässä, jossa sain samalla suorittaa
opintoihin liittyvän kuukauden mittaisen harjoittelujakson. Opin monta arvokasta käytännöntaitoa
– potilaiden valmistelut leikkauksia varten, kanylointi, intubointi ja inhalaatioanestesian käyttö
sujuivat kesän jälkeen helposti.
Monen monet kerrat kuunneltiin kahden muun opiskelijan kanssa korvat höröllään
eläinlääkäreiden suusta pulppuavaa tiedon tulvaa. Samalla mielessä oli, miten hirmuisesti meillä
innokkailla eläinlääkärinaluilla onkaan vielä opittavaa! Minun kesäni oli siis aika pitkälti sellainen,
kuin sen toivoinkin olevan.

Kohokohta oli varmaankin, kun pääsin kastroimaan oman koirani alusta loppuun asti. Hieman
minua kyllä jännitti leikkausviiltoja tehdessä – hengittäähän se vielä, eihän se kuole? Siitä
huolimatta, että vieressä anestesiaa valvoivat erittäin pätevät hoitajat ja eläinlääkäri ohjeisti
minua. Kaikki meni kuitenkin lopulta paremmin kuin hyvin ja Soolo-poika jatkaa nyt rentoja
eläkeläispäiviä ilman naishuolia. Suvi Heinolan tekemät tähystyssterilaatiot olivat hienoa
seurattavaa ja pääsin myös niihin apukäsiksi. Kesän aikana sain myös oivallusta siihen, mitä oma
työalue voisi joskus mahdollisesti olla – seuratessa esimerkiksi koiran koko korvakäytävän poisto-
operaatiota, tämän pienen kirurgin alun innostus kasvoi pilviin!

Syyskuun alussa palattiin takaisin koulunpenkille. Oli ihanaa palata takaisin kotikaupunkiini,
Tarttoon, vaikka olisinpa minä myös töissä viihtynyt pidempäänkin.
Koulussa opiskelemme tällä hetkellä anestesiologiaa, nautojen kliinistä lääkintää, radiologiaa ja gynekologiaa. Myöhemmin alkavat myös sisätaudit, kirurgia, patologinen anatomia, sekä kurssit
turkistarhauksesta ja koe-eläimistä. Mukavana lisänä tänä vuonna ovat myös yöpäivystykset
koulumme klinikalla. Paljon on siis ympätty tälle lukuvuodelle, mutta siitä selvitään kyllä hyvällä
yhteishengellä!

Tämä on sitä mun unelma elämääni. Meille on annettu mahdollisuus siihen, että jokainen voi
rakentaa elämästään omannäköistä – ainakin aika pitkälti. Tämä kannattaisi tehdä niin, että
jokainen hetki olisi juuri sitä – täydellistä! Elämä ei todellakaan aina tarjoile parastaan, eikä kaikilla
lähtökohdat välttämättä ole helpoimmat unelmien toteuttamiseen, mutta niitä kohti pitäisi pyrkiä.
Nyt tuntuu, että elämä on vielä pitkälti edessä ja vaikka koulun monet tentit välillä stressaavatkin
paljon, on opiskelijaelämä omalla tavallaan aika huoletonta. Rahaa nyt ei juuri ole ylimääräistä ja
opiskeltavaa riittää loputtomiin. Hetkeksi kun vain malttaa pysähtyä miettimään – tämä on silti
ihan parasta!

Afrikka muisteloita ja kuulumisia eläinlääkiksen kolmannelta vuosikurssilta.

Kevätlukukauden kuulumisia pitäisi varmaankin kertoa. Koko lukuvuosi on ollut mielenkiintoisempi kuin yksikään aiemmista. Oppiaineet ovat alkaneet
kuvastaa käytännöllisemmin uravalintaani. Haluaisin sisäistää kaiken kursseilla keräämäni tiedon,
vaikka tuntuukin, että sitä on valtavasti.

Syksyllä opiskelimme farmakologiaa, toksikologiaa, infektiotauteja, keinosiemennystä ja
lisääntymistieteitä, endokrinologiaa, etiikkaa, hygieniaa, patologista anatomiaa, sekä hevosen ja
naudan kliinistä tutkimista.

Nyt keväällä kurssit ovat puolestaan keskittyneet pieneläinten kliiniseen tutkimukseen,
farmakologiaan, patologiseen anatomiaan, kirurgiaan, parasiitteihin, sekä siipikarjatauteihin.

Nautojen siemennyskurssi on ollut yksi vuoden parhaimmista, kurssilla olen päässyt opettelemaan
käytännön taitoja – rektalisointia, tiineystarkastuksia, ym. – Ei muuta kuin käsi lehmän
takaberberiin ja haparoiden etsimään kaikkea – ”Jaa, tuossa onkin lantion reunat, seuraavaksi
löydän kohdunkaulan ja hetken päästä myös munasarjat”. Kurssin loppupuolella nämä värkit
löytyvätkin jo hyvin tottuneesti.
Patologisessa anatomiassa on aloiteltu käytännön kuolinsyytutkimuksen tekemistä ja sairauksista
aiheutuvien kudos -muutosten tunnistamista. Patologia vaikuttaa hurjan mielenkiintoiselta!

Ennen vuoden vaihdetta lähdin kurssitoverin kanssa kansainvälisen
eläinlääkäriopiskelijayhdistyksen (IVSA) järjestämälle symposiolle Etelä-Afrikan Johannesburgiin. Reissun
teema oli ”The big five of veterinary medicine”.

Matkan aikana näimme eläimiä laidasta laitaan – norsuja, kirahveja, sarvikuonoja, leijonia…
Pääsimme myös kurssin aikana tekemään käytännön harjoituksia, mm. ultraamaan hevosten jalkojen jänteitä sekä rokottamaan lehmiä slummi- kylissä. Osa ryhmistä kävi hoitamassa
pieneläimiä slummeissa. Slummialueille mentäessä erityisesti jännittivät: eläinten käyttäytyminen,
useat tarttuvat taudit sekä ihmisten suhtautuminen meihin. Saamamme lämmin vastaanotto
kaiken sen äärimmäisen köyhyyden keskellä oli kuitenkin käsin kosketeltavaa.
Unta saimme matkan aikana vain muutaman hassun tunnin yössä, sillä ohjelmaa oli jokaiselle
päivälle enemmän kuin tarpeeksi. Aiheet ja opetukset olivat kuitenkin niin kiinnostavia, että
matkan jaksoi mainiosti kahvin ja adrenaliinin voimalla.
Afrikka oli ollut minulle paikka, jonne olin pitkään unelmoinut pääseväni. Tämä reissu varmisti,
että haaveilen jatkossakin sinne matkustamisesta, sillä savannille jäi vielä paljon nähtävää! Afrikasta voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen oman postauksen, mutta jääköön se nyt.

Kesällä odottaa jälleen uudet haasteet työelämässä, tällä kertaa suuntaan Jyväskylään Almavet –
pieneläinklinikalle, jossa saan tehtyä samalla kouluun liittyvää harjoittelua. En malta odottaa, jälleen on niin paljon siistejä juttuja luvassa!

Aika täällä Tartossa on mennyt kovin nopeasti. Tuntuu kummalliselta, että jäljellä on enää kolme vuotta
opintoja, kunnes pitäisi olla valmis toimimaan todellisena ja pätevänä eläinlääkärinä ammatin
haasteissa. Ja aika se vaan menee jatkuvasti nopeampaa.

Me muutettiin lauman kanssa myös osoitetta ja lauman päälukumäärä kasvoi yhdellä karvakuonolla ja yhdellä ihmiselläkin. Walesinspringerspanieli Hugo on huippuotus! Asutaan nyt mukavassa rivitalossa, jossa toivon mukaan saadaan viettää loppuopiskeluaika.
Koirat ovat saaneet myös olla monella oppitunnilla mukana koulussa, mikä on tehnyt etenkin pennulle erittäin hyvää – käsittelyharjoituksia ei voi pienen pennun kanssa tehdä koskaan liikaa!

Agilityä ollaan nyt treenattu enemmän itsenäisesti, koska koulu on valitettavasti vienyt aikaa iltaisinkin niin paljon, etten ole ehtinyt ryhmätreeneihin mukaan. Aikataulut ei ihan aina täsmää. Toivottavasti tähän tulee vielä muutos. Muutamiin seminaareihin ollaan kuitenkin ehditty onneksi mukaan ja kisattu ollaan aina, kun on ollut mahdollisuus siihen 🙂

Uusi perheenjäsen <3

Meille kotiutui hieman ennen joulua uusi koiranpentu, jota kutsutaan nimellä Riesa. Virallisemmin typy on Scotfox’s Akubra. Riesa on Soolon pentu ja on kyllä isänsä veroinen riiviö!

Tyyppi on jatkuvasti nilkoissa kiinni, puree minä kerkeää, syö kaiken, räksyttää kissoille, riehuu, yrittää jatkuvasti varastaa peuranluita isältään ja komentaa sitä kun ei onnistu! Eli hän on kyllä täydellisen rasittava pieni eläin 😍

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

haaveita lehmälääkäriydestä

Työskennellessäni elokuun maatilalla uraunelmani saivat taas uutta intoa ja motivaatio syksyn opintoja kohtaan nousi taas kummasti. Ihan kuin se olisi voinut enää kesä-heinäkuun klinikalla työskentelyn jälkeen nousta enää yhtään korkeammalle, mutta kyllä vaan!

Siinä työskennellessä ja suurtilan toimintaa seuraillessa, tunsin miten kaikki oli niin kotoisaa. Se tuntu juuri oikealta paikalta mulle, jossa sain oppia taas ihan älyttömän paljon!!

Kyseisellä tilalla oli noin kolmesataa lypsävää lehmää, jolloin koko karjan koko hipoi siellä viidensadan hujakoilla. Kyseessä oli pihattonavetta, jossa lehmät oli jaettu useampaan ryhmään. Kaikki pääsivät päivittäin myös pihatosta ulos kirmailemaan. Vasikat taasen alkukasvatettiin kylmäkasvatuksena pihalla iglujen kanssa.

Harjoittelun aikana tuli entistä vahvempi olo siitä, että haluan jossain vaiheessa työskennellä myös tuotantoeläinpuolella. Olla osana sitä, kun mietitään, miten eläinten oloja voisi parantaa entisestään ja miten saataisiin ne hyvinvoinnin kautta tuottamaan enemmän.

Ohjelmaa riitti jokaiselle päivälle mukavasti. Asemalypsy tuli ehkä vähän liiankin tutuksi tuolla eläinmäärällä 😉 Lypsämistä, vasikoiden juottoa, lääkkeiden piikitystä, perseiden kaivelua, poikimisia, eläintensiirtoa, ymym..


Mä oon kyllä niin omalla alalla, sillä vaikka koko kesän on painanut taas duunia, ei oo hetkeekään ärsyttäny lähteä tai tarvinnu miettiä, että josko sitä voisi olla mieluummin jossain muualla..

Niin mukavaa, kuin maalla onkin ja kuinka ihania lehmät onkin, niin musta on myös ihan huippua palata pian koulunpenkille Tarttoon! Kesän jälkeen on ikävä ystäviä ja kurssikavereita. Motivaatio uutta oppimista varten on myös korkealla! Oon elänyt mun kesälomani aikalailla paikasta toiseen vaihdellen ja paljon ajellen, joten musta on myös mukavaa päästä rauhoittumaan yhteen paikkaan. Haaveilen saavani takaisin ne kunnon rutiinit ja arjen pyörimään, tuleepa se sitten sitten olemaan kuinka tasapaksua tahansa! 😀



Keijo poika nappasi myös toisen nollansa agilitystä, joten ollaan yhtä vaille kakkosissa – josko se viimeinen ei nyt ihan älyttömän kauan odotuttaisi 😉

Loppuun vielä pari kuvaa Soolon komeasta pojasta:

PS. Nyt on Timtam astutettu meidän luona onnistuneesti, joten kannattaa laittaa pentukyselyitä menemään! 😉

kesäloma hyvä!!!

Istuskelin ihastelemassa meidän kanaperhettä, kun yhtäkkiä mieleen tuli blogin kirjoitus. Kesä on ollut aika haipakkaa, mutta siitä huolimatta mulla on ollut ihan mahtavaa. Viikot oon ollut töissä, mutta viikonloput oon saanut vapaasti juosta koirakisoissa ja treeneissä, nauttien kesästä kavereita nähden.
Elämä vaikutti keväällä välillä taas työntävän ikäviä juttuja urakalla, mutta onneks myrskyjen jälkeen muistaa aina olla kiitollinen pienistä jutuista ja ne pienetkin tuntuu tosi isoilta! Nyt on hyvä. Kesäloma on paras.

Tartosta pääsin lähtemään hieman ennen kesäkuuta, jolloin aloitin kesätyöt Siilinjärven kunnan pieneläinklinikalla. Omanalan työpaikan saaminen tuntui aluksi mahdottomuudelta, joten olin äärettömän kiitollinen, kun kuulin pääseväni kyseiseen paikkaan töihin. Asuntokin järjestyi hienosti vanhan opiskelukaverin kautta.

Kevät meni tosiaan opiskellessa ruokintaa, epidemiologiaa, virologiaa, patologiaa, hygieniaa ja maailman eläintuotannon kurssi ja koirakurssikin oli 🙂 Ruokinnan lopputentti multa jäi vielä syksylle odottamaan, sillä mulle tuli kiire kesälaitumille ja vähän puhtikin loppui sen ison koerumban keskellä.

Hoitajan töiden alettua olin monesti päivän päätteeksi aivan loppu; uutta asiaa tuli jatkuvasti isolla syötöllä – Provetin käyttö, puheluihin vastaaminen, näytteiden otto ja värjääminen, välinehuolto, erilaiset potilaat ym.. ja olisin halunnut oppia kaikesta kaiken! 😀 Parin viikon jälkeen asiat alkoi onneksi olemaan jo jollakin tasolla tuttuja ja työ ei tuntunut enää niin raskaalta. Klinikalla on kyllä ollut kokoajan säpinää ja kiirettä riittää päivästä toiseen, mutta helpottaa kummasti, kun ihan jokainen asia ei ole uutta! Oon monesti ajatellut, että on kyllä niiin hyvä päästä näkemään monen eri eläinlääkärin työtä näin läheltä, ennen kuin täytyy itse astua isoihin saappaisiin.

Oon älyttömän kiitollinen mun tähänastisesta kesälomasta, sillä oon saanu olla osa mahtavaa työporukkaa ja oon oppinut ihan valtavasti! Mun tiedonnälkä tätä ammattia kohtaan on vaan kasvanut jatkuvasti. Ihanat eläinlääkärit ja hoitaja-Minna on myös jaksaneet vastailla mun tyhmiinkin kysymyksiin. <3

Pääasiassa oon siis tehnyt hoitajan tehtäviä, mutta mukaan on mahtunut myös muutamia lehmäjuttuja. Oon saanut piikittää, kanyloida, lötrännyt betadinella, ottaa verinäytteitä, avustaa monissa leikkauksissa, ottaa ja värjäillä hurjan määrän erilaisia näytteitä, huoltaa välineitä ja tietty paijailla söpöjä pentuja! <3 Välillä on ollut myös hieman hauskaa, kun ihmiset on ollut pulassa punkkien poiston kanssa, tai kun uroksen nännejä on luultu jonkin sortin kasvaimiksi 😉

Pari kuukautta on hujahtanut todellakin siivillä ja en ois aiemmin uskonut, että työnteko vois olla näin kivaa! Musta ei vieläkään alkanut tuntua siltä, että ”Äh, taas pitää herätä aikaisin töihin”, vaan sinne oli oikeesti kiva lähteä joka päivä. Tätä se ei ollut ihan kauppaan töihin lähtiessä, tosin siihen työhön on ehtinyt kuuden vuoden aikana jo niin tottua, eikä uutta asiaa ole tullut enää pitkään aikaan ;-D Muutamat kesäviikonloput oon toki sielläkin ollut töissä!

Tää on ollut niin siistiä olla ollut tekemässä just sitä, mitä rakastan ja mistä oon unelmoinut pikkutytöstä lähtien – tosin onneksi vielä toistaiseksi ilman sitä hurjaa vastuuta 🙂 Kesän viimeinen kuukausi menee näillä näkymin työskennellen lehmien parissa, jonka jälkeen pääsen aloittamaan kolmannen vuoden opinnot! Aika menee ihan liian äkkiä.



Koirien kuulumisista sen verran, että Keijo hankki itselleen ensimmäisen nollan agilityn maxi1 -luokasta ja toisetkin on olleet tosi lähellä, mutta omistaja on pilannut ne ohjauksellaan pariin otteeseen.. Uutta yritystä vaan! Meillä on kuitenkin alkaneet rimat pysymään ylhäällä paljon paremmin, joten toivoa on!
Kesä ollaan käyty treenaamassa Kuopiossa ACElla – kesäkuu ensin Tiia Vitikaisen opissa ja elokuussa meitä on kouluttaneet Laura ja Timo Sutinen.

Käytiin myös näyttelyssä Keuruulla, jossa Keijo oli tuomarin mukaan niin laiha, että antoi tälle H:n valioluokassa. Muuten ei löytänyt mitään isompaa vikaa, mutta mä nyt en oo näitä näyttelyitä aiemminkaan ymmärtänyt! Kiva tuon otuksen kanssa kuitenkin käydä välillä 🙂 Mä vähän kommentoin ja urputin vastaan, sillä kyseessä on agilitykoira ja se ei todellakaan ole laiha, vaan normaalin hoikka, niinkuin pitääkin 😀 Hieman nauratti kehään jälkeen, kun mun yritys on saada sille joskus vielä Suomen serti, mutta ehkäpä pitää lihottaa sitä joku 4kg ennen kun vien seuraavaan.. Tällä hetkellä painaa n. 22-23kg, mikä on omasta mielestä just sopiva!

Molempien poikien kanssa käytiin myös Jämsän rallytokon piirinmestaruuskisoissa, joissa Soolo repäisi 98p ja alokasluokan pronssia! Keijo sai myös hyväksytyn tuloksen 77pisteellä.

Keijo kävi myös luonnetestissä hyvillä pisteillä; 172p ja laukausvarma! Mun hieno mies <3

I. +1a Toimintakyky: Kohtuullinen
II. +1a Terävyys: Pieni ilman jälj. jäävää hyökkäyshalua
III. +3 Puolustushalu: Kohtuullinen, hillitty
IV. +2a Taisteluhalu: Kohtuullinen
V. +1a Hermorakenne: Hieman rauhaton
VI. +3 Temperamentti: Vilkas
VII. +1 Kovuus: Hieman pehmeä
VIII. +3 Luoksepäästävyys: Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
IX. +++ Laukauspelottomuus: Laukausvarma

Perustettiin meille tosiaan kotikanala. Käytiin koulun kanssa lattiakanalassa vierailulla ja sen jälkeen päätin, että meille tulee muuten varmasti kesällä kanoja! Tällä hetkellä meillä on 6 kanaa ja Pauli-kukko. Ne on aivan supervalloittavia tapauksia <3 Niin oppivaisia ja seurallisia tyyppejä, jotka tykkää touhuta ja kuopsuttaa koko päivän läpi!

Loppuun vielä muutama satunnainen kuva viime lukukaudelta ja kesältä;

Vietin helmikuussa myös Tarton sairaalahoidossa 5 päivää 5 päivän kotisairastamisen jälkeen.. Sain ihan hirveän kryptosporidioosi-tartunnan eräältä tilakäynniltä – onneksi se on nyt historiaa!! 😀 Ei kyllä unohdu heti.