haaveilua ja harrastamista!

Korpilahdella asuminen alkaa pikkuhiljaa olla mennyttä aikaa. Meillä on vielä pari hassua viikkoa jäljellä Alkio-opistolla, kunnes täytyy taas pakata kimpsut ja kampsut kohti lapsuudenkotia.
Tähän vuoteen on kuulunut asuminen omassa kämpässä, hullunlailla opiskelu täyspäiväisesti, viikonloput töissä, uudet ystävät ym. Tuntuu haikealta jättää taas yksi paikka taakseen, mutta toivon niiin sydämeni pohjasta, että tästä on ollut se hyöty, mitä ajattelin. Mä niin kovasti toivoisin, että mun unelmieni opiskelupaikka kävisi toteen! Töitä on ainakin tehty sen eteen.
Samaa unelmaa elättelevät saattavat tunnistaa kuvasta tämänkin tytön unelman:–)

Haku-metsässä ukkoja etsimässä

Opiskelusta treeneihin. Meillä on ollut muutama viikko taukoa hakuilusta ja Soolostakin sen huomasi. Ensimmäisellä ukolla Soolo oli ihan hukassa, että mitä täällä pitää tehdä? Annettiin ääniapu ja löytyihän se sieltä lopulta. Toisella ukolla vähän sama juttu.
Kolmas ukko oli sitten jo ihan jees, vaikka ei ihan heti löytynytkään, mutta kaikesta huolimatta jäi vähän hassu fiilis treenistä.
Onneksi ensi viikolla on taas hakutreenit, niin päästään taas treenailemaan tätä lajia!

Hakutreenien jälkeen kävin vielä kentällä tekemässä vähän tottista. Paikallamakuu, sekä yritin opettaa Soololle metrin hyppyestettä, sekä A:n kautta noutoa. Tein aika paloissa, jotta Soololle mahdollisimman helppoa ja näistä jäikin tosi hyvä fiilis!

Hieman agilityä ja sen lisäksi tottistelua


Perjantaina kävin isän luokse maalle matkatessani kentällä treenailemassa hieman agilityä ja ottamassa tottista. Soolo sai opetella irtoamista, sekä avokulmaa kepeille.
Aluksi otin ihan vaan kahdella kepillä sisäänmenoa eri kulmista muistutellen, jonka jälkeen sisäänmenot avokulmista alkoivat sujua aika paljon paremmin! En olisi ajatellutkaan, että tuollaisella pienellä treenillä saa colliepojalle paljon enemmän aivoja päähän!
Irtoamista hypyille tein siksi, että Soololla on kisoissa ollut taipumusta jäädä käteen aika paljon kiinni, kun haluaisin sen sijaan Soolon irtoavan hypyille kaukaakin. Tässä on vieläkin treenattavaa!
Haluaisin, että koira suorittaisi esteen siitä huolimatta, mitä ohjaaja tekee tai tunaroi. Soolo on todella herkkä reagoimaan mun liikkumiseen, joten tässä on työsarkaa. Lelun avulla se irtoaa ihan minne vaan, mutta täytyisi se saada ilman sitäkin lähtemään kisoissakin jonnekkin kauas.

Näiden jälkeen hieman tottisteluja toisella puolella kenttää. Soolo on vaan niin super <3 Se teki lähes täydellisesti A:n kautta noudon ja metrin esteen kautta noudon! Ollaan treenattu näitä niin vähän ja mun koira on niin hieno! Jos me saataisiin vaan toi maasto kuntoon, niin mä voisin alkaa haaveilemaan HK1:n saavuttamisesta joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta siihen on vielä pitkä matka! Mun täytyy myös muistaa alkaa treenata eteenmenoa Sooliksen kanssa tokojen yhteydessä. Helppo juttu opettaa, mutta miten se unohtuu aina? Onneksi olen tehnyt tätä Soolon ollessa pieni aika paljon, josko se muistaisi sieltä hieman!


Minun rakkaus <3

surkeet tokoilijat

Suunnattiin Soolon, sekä Auroran koirineen kanssa tänään Muurameen tokokokeeseen. Oli ihanaa, kun koepaikalle ajoi kotoa vain jonkun 10min! Tuomarina oli Mauri Pehkonen, joka on joskus ennenkin ollut tuomaroimassa meidän alokkaan kokeessa.

Paikalla makaaminen 5 – Soolo nousi istumaan ajan puolivälillä ja oli kuulemma muutenkin hieman levoton. Täytyy nyt vaan tehdä noita piiloon menemisiä tosi paljon kaikkialla.
Seuraaminen taluttimetta 8 – Pientä ääntelyä ja edistämistä. Pieni poika niin innoissaan, mutta MURR, noi ääntelyt!
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 – koitin antaa tuplakäskynkin, mutta sinne se vain jäi seisomaan hienosti..
Luoksetulo 5 – pysähtyi melko lähelle mua, meidän heikoin liike, mutta pettymys silti, että tuli noin lähelle. Kiire mamman luo. Pitää treenata lisää!!
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 – jee hieno oli, vähän hassu vika perusasento.
Noutaminen 8 – ihan kiva, vähän tykkäs hölmöillä kapulan kanssa ennenkö toi mulle.
Kauko-ohjaus 10 – hieno soolo! Ei ennakoinut yhtään ja muutenkin näppärästi toimi.
Estehyppy 0 – Soolis juoksi käskyn saatuaan sille paikalle, mistä oli vähän aika sitten noutanut kapulan, öööö? Ei hajuukaan mitä tapahtu :DD:D Nauratti. Kisapaikalla tajusinkin, että tätä ei taideta olla treenattu tositosi pitkään aikaan!
Kokonaisvaikutus 7

Kokonaistulos 117p ja III-tulos, tästä ei nousta kuin ylöspäin! Nyt tietää ainakin, mitä pitää treenata ja minkä treenaamisen voi jättää vähemmälle (seisominen, kaukot, nouto), mutkun ne on niitä kivoimpia! Muutenkin tuntui ihmisillä olleen aika tulosheikko päivä avoimessa, kun yksi koirakko seitsemästä sai ykköstuloksen ja sekin oli juuri 160p :–D
Soolo meinasi taas saada hepulin paikallamakuuseen menossa – yritti alkaa komentamaan mua. Onneksi sain sen kuitenkin tiukasti sanomalla hanskaan ja päästiin aloittamaan paikkis ihan hyvillä fiiliksillä.


Ajattelin, että pettyisin taas pahasti, jos ykköstulosta ei tulisikaan, mutta eipä tällä treenimäärällä! Mulla oli ihan kivaa ja kyllähän tää onneksi meni paremmin, kuin meidän ensimmäinen avoimenkoe. Mua vaan jännittää niin hirmuisesti, että unohdan kehua koiraa ja Soolokin selvästi jollakin tapaa aistii sen.

Tuli sellainen herätys, että meidänhän pitää ihan oikeesti treenata, että saatais tuloksia! Tää koe oli motivaationnostattaja. Edellinen koekäynti ei ihan sitä saanut aikaan, kun seurauksena oli lähes puolen vuoden treenitauko ja masistelu, että meistä ei tuu koskaan mitään!

eroahdistus selätetty

Kirjoittelin joku aika takaperin siitä, kuinka Soololla on ilmennyt jonkin verran eroahdistusta. Yksi koiranomistajan kamalimmista hetkistä, kun kuulee naapurilta; ”Hei, sun koiras on ulvonut täällä koko päivän, kun oot ollut poissa – ajattelin vain kertoa, että se taitaa kärsiä eroahdistuksesta.

collie

Klunks. Apua. Mitä nyt? Mä jäin heti pohtimaan, mikä voisi olla perimmäisenä syynä tälle yhtäkkiä ilmenneelle ongelmalle. En edes tiedä, oliko ulvominen alkanut jo lähes heti omaan asuntoon muutettuani, vai vasta myöhemmin? Naapurissa asuva koira haukkuu ohikulkijoille jonkin verran, mutta Soolo ei tätä kuitenkaan onneksi yleensä tee, eikä innostu kuultuaan haukkumistakaan.

    Tekijöitä, joiden oletan vaikuttaneen Soolon ahdistukseen:

  • tottunut olemaan koko ikänsä Kingin kanssa, nyt joutuukin olemaan yksin, yhtäkkiä
  • muutto uudelle paikkakunnalle, uusi asunto ja ympäristö –> stressitekijöitä!!
  • seurana on yleensä ollut myös monta kissaa
  • tylsyys pitkinä päivinä
  • liian lyhyet lenkit aamuisin (minäkö aamu-uninen?)
  • hiljaisuus

Aluksi hieman kiertelin ongelmaa ja otin Kingin tänne mun luokseni asumaan muutamaksi viikoksi, isäni ei kuitenkaan tykännyt tästä järjestelystä (Ai miten niin on vaikea elää ilman koiraa, kun on kymmenen vuoden ajan tottunut sen läsnäoloon?).
Kokeilu toki toimi, mutta ei pidemmän päälle – pian Kingi olikin jo poissa..

Aloin myös kiinnittämään huomiota asioihin, joita en aiemmin ollut miettinyt. Soolo tulee ovelle vastaan ihan hirmuisen iloisena, hyppii syliin, nuolee naaman ja ei päästä silmistään. Tulee häseltämään aina eteiseen, kun olen siellä. Kaikki käyttäytyminen ilmentää: Mamma, ethän vain jätä mua? Enkä ollut tajunnut tätä ollenkaan ennen naapurin vinkkiä.

Selailin ympäri nettiä, sain mm. Melissalta monia hyviä vinkkejä eroahdistuksen kanssa elämiseen. Netistä löytyy monia hyviä ohjeita eroahdituksen kanssa painiville, mm. tämä ja tämä.

Selaillessani esille tuli myös Thundershirt -mantteli. Epäilin sen toimivuutta hyvin paljon, mutta mielenkiinto heräsi entisestään saadessani lukea yhä useammasta blogista siitä, kuinka hyvin se oli toiminut. Kävin lopulta vinkkien orjana hakemassa meillekkin sellaisen.

eroahdistus, thunder shirt

Ongelmat ratkesivat samantien. Soolo lähes juoksee syliin, kun kutsun sen luokse aamuisin pukemaan manttelia päälle – sen mielestä se on niin kiva! Oli niin helpottavaa kuulla naapurilta kerrankin poikkeava vastaus jo hieman tutuksi käyneeseen kysymykseen: ”Onko Soolo ulvoskellut kamalasti tänään?”

Oli ihanaa, kun naapuri ei sen jälkeen ollut edes tajunnut, että mulla on koira täällä ollut koko koulupäivän yksin. Koira ei ollut ulvonut välillä ollenkaan, vaan ollut ihan nätisti. Soolon käyttäytyminen lähtiessä ja kotiin tullessa on myös rauhoittunut huomattavan paljon.

— En kuitenkaan halua ylistää näin paljoa pelkkää manttelia, vaan varmasti isoina osatekijöinä on olleet myös päällä oleva TV, Soolon lukitseminen vain yhteen huoneeseen, piilotetut namit ympäri huonetta (+ limppapulla täynnä naksuja!), mehukkaat luut ym..

Mielestäni me päästiin tästä ongelmasta melko helposti yli ja nyt jatketaan tällä rutiinilla. Välillä pyrin jättämään Sooloa lyhyiksi ajoiksi myös koko taloon yksikseen, jotta tottuisi siihenkin taas.
Olen lueskellut niiiin monesti paljon vaikeammista tapauksista ja ennen tuntui, että ihmiset jollakin tapaa ylireagoivat näihin juttuihin – mutta parhaitenhan tämänkin asian hoksaa, kun osuu omaan nillkkaan.
Saa myös nähdä, mitä tapahtuu ensi syksynä, kun todennäköisesti muutetaan taas eri kämppään. Nyt ei kuitenkaan tarvi murehtia!:)

soolo
Soolo 3 vuotta sitten, vuoden vanhana. Kai se on vähän miehistynyt?

mikä tekee sut onnelliseksi

Viime viikko vietettiin isän luona kotona hiihtolomaillen, mikä olikin tarpeen, sillä alan stressaamaan koulujutuista vähän liikaa, koska aika kuluu kokoajan ja pääsykoepäivä häämöttää. Lukeminen ja opiskelu on ihan huisin kivaa, mutta silti tuntuu jo nyt, että aika loppuu kesken! Aikaa on toki vielä ruhtinaallisesti kolmisen kuukautta, silti!!!

Lomailun aikana treenaattiin ahkerasti (tottakai), arkena siihen on ihan liian vähän aikaa! Maanantaina päästiin kisaavien agilitytreeneihin tuuraamaan, olipa ihanaa päästä taas mukaan! Ilonaa oli myös kivaa nähdä Nitan ja Nemon kanssa.

Torstaina puolestaan kävimme pitkästä aikaa treenaamassa hakua. Soololle tehtiin kolme maalimiestä, jokaiselle ilmaisu. Soololla on kova into mennä sinne, eikä se jää enää juurikaan kyselemään multa, vaan hoitaa hommat melko itsenäisesti. Vielä sillä on paljon opettelemista nenänkäytön kanssa – ei ole niin tarkka, vaan yrittää vielä etsiä katseellaankin. Tää on kuulemma ihan ok vielä näin alkeisvaiheessa, kunhan saa lisää treeniä, niin alkaa toimia paremmin:)
Yksi maalimiehistä kommentoi Soolosta; ”täältä tulee collieterrieri, joka on hieman vaikea saada metästä pois” – aijjaa, se kyl taitaa vähän tykätä kiskoo tuota lelua.. :’DD

Tää touhu on paljon kivempaa puuhastelua, kuin mitä olin aikaisemmin ajatellutkaan. Pitäisi ehtiä ja jaksaa treenata myös esineruutua omalla ajalla, jotta sillekkin saataisiin huomattavasti enemmän rutiinia.

Tässä jopa hieman todistusaineistoa, että me ihan oikeesti hakuillaan! Varusteet ei kyllä taida näyttää siltä (ei treeniliiviä, saati koiralla, koska ne jäivät Korpilahdelle).


Ohjaaja sai hieman noottia tästä lähetysasennosta koiran päällä, josko seuraavalla kerralla muistaisi!

Perjantaina treenattiin jatkoryhmän kanssa agilityä. Treenipohjaksi olin löytänyt tällaisen, josta ryhmäläiset selviytyivät ihan kunniakkaasti, mutta mulla ja Soololla oli ongelmia loppupätkällä, kun kartturi ei osaa lähteä ajoissa liikkumaan ja juosta kunnolla!
Jotapauksessa kivat treenit ja ryhmäläiset kivoja! Mä niin tykkään tästä hommasta! Ilona näissäkin treeneissä mukana :>.

Lauantaina matkattiin Lempäälään agikisoihin. Kaikilta radoilta hylly, hehehehe näinhän tän kuuluukin mennä XD.
Ohjaaja oli ihan pöllö. Lähdin toiselta radalta jopa kesken pois, koska mua alkoi niin paljon vituttamaan, etten mä ohjaa kunnolla ja siks perseillään vaan. En oo koskaan joutunut tekemään mitään tollasta, mutta no can do, kun oot paska, ei se koiran vika ole. Kädetkin heittelee missä sattuu, kun videoita taas katselee.

Musta on tosi hassua, että Soololla on taas kisoissa noita pönttöjä juttuja: tulee paljon käteen kiinni ja jättää sen vuoksi suorittamatta esteitä – se teki sitä, kun aloitettiin kisaamaan, mutta en millään ymmärrä, miksi se ei esimerkiksi suorittanut tuota okseria radan alussa, mutta myöhemmin menee sen väärään suuntaan, vahingossa irroten… hehehehe.
Mä en voi välillä ymmärtää pienen koirapojan ajatuksia. Samoin kepeille menossa oli outo, koska treeneissä tuollaiset toimisi varmasti, mutta kai me tarvitaan vaan kisakokemusta taas molemmat!
Äh, kaikki nää samat virheet vaan toistuu ja toistuu.. Eihän toi mitään sujuvaa ohjaamista ole ollenkaan, molemmilla vielä paljon harjoiteltavaa, vähän jopa hävettää laittaa näitä mokailuvideoita :’D


Viimeisen radan ratapohjasta tykkäsin ihan tosi paljon itse, sen oli suunnitellut tuomariharjoittelijana toiminut Janne Karstunen. Ite olin kumminkin ihan toivottoman tiellä kepeille menossa ja no, Soolo vähän perseili keinun kontaktit, josta menin hämilleni. Sählättiinhän me siis siellä vähän kaikkea muutakin, noita tuttuja kieltoja taas.. en ymmärrä minkä takia niitä taas tulee ja tuo viimeisen esteen kierto oli solvolle varmaan joku aivopieru!
Itelle jäi vähän epäselväksi, miksi meidät hylättiin tällä radalla (aattelin että ois 15vp), mutta kai se oli toi vika hyppy jotenkin outo:D





Lisäsin meidän blogin myös nyt blogloviniin, kun tuota Googlen käyttäjäraatia ei näihin WordPressin blogeihin ilmeisesti saa, joten olis kiva jos jotkut lukijoista edes tunnistautuisi sen kautta :–)

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

agilityä ja kuulumisia

Mä en oo koskaan aikaisemmin osannut antaa arvoa niille jutuille, joissa ihmiset ovat menettäneet karvakorvansa. Nyt mä osaan, se iskee joka kerta ihan yhtä lujaa ja muistan samantien sen hetken, kun annoin Kingille viimeiset hyvästit <3. Aikaa on kulunut pian jo muutama kuukausi, mutta silti tuntuu, että ikävä ei helpota millään. Suurimmat arvet jää kaikista rakkaimmista ystävistä. Kingi oli se, joka auttoi mut vanhempien avioeron yli, se, jonka turkkiin itkin pienenä tyttönä ne monenmonet kyyneleet, kun elämä oli epäreilua. Kingi oli se, joka aina oli valmiina tulemaan syliin rapsuteltavaksi (paitsi jos lähettyvillä oli ruokaa)ja tuntui, että se ymmärsi. Soolo ei voi paikata sitä paikkaa, koska se on paljon hulivili, ei se osaa vielä kuunnella siten, miten yhdeksän vuotias koiraherra osasi. En voi vieläkään lukea mitään vanhoja blogimerkintöjä meistä, alan itkemään samantien. Kävimme tässä joku aika sitten hakemassa Kingiä hoitaneelta eläinlääkäriasemalta tuhkat kotiin. Musta oli ihan kamalaa kävellä sinne, tällä kertaa ilman Kingiä. Muistaa ne viimeiset hetket, kun yritettiin auttaa ystävää. Koko päivä oli kokonaisuudessaan hirveän raskas, koska se pakotti heräämään todellisuuteen - se ei tuu enää takaisin, vaikka mä kuinka haluaisin. Soolon kanssa päästiin onneksi lauantaina pitkästä aikaa agiliitelemään jatkoryhmän kanssa. Meillä on ollut tällaista epämääräistä taukoa agilityn suhteen, mikä kesän alkaessa kuitenkin onneksi päättyy! Oli ihanaa nähdä Soolon naamasta se onni ja riemu, kun se pääsi vihdoin tekemään putkea ja hyppyjä, kepittämään täysillä ja näyttämään, miten hienosti se osaa tehdä kontaktit! Oon varma, että kukaan muu ei osaa aistia sitä samalla tapaa, kuin koiran omistaja itse. Solvis oli niin riemuissaan, kuin sai tehdä sitä, mitä rakastaa ja sen jälkeen riehua rätti suussa ympyrää! <3 Kaiken tämän päälle oli vielä ihan huisia kuulla se, että ryhmäläisen mielestä oli parhaat treenit pitkästäpitkästä aikaa! Toinen ihana juttu oli se, että kun yksi ryhmäläisen koira on arastellut puomia koko syksyn, niin nyt yhtäkkiä se lähtikin menemään sitä ihan täysillä! Ei siihen tarvittu kuin yksi pieni neuvo: hirveän rajut bileet ja hulabaloo käyntiin ennen puomille menoa, eikä nakilla suostuttelua. Niiiin huippua! On hirveän outoa olla välillä ilman koiraa, kun Soolo jäi samalla reissulla isän luokse hoitoon täksi viikoksi, kun itsellä on niin pitkiä koulupäiviä tällä viikolla (pahimmillaan 9-18.00), mutta tulee loppuviikosta takaisin, koska viikonloppuna startataan pitkästä aikaa agilitykisoissa! :> Ihan huippua päästä taas kisaamaan!!

Kotona ollaan tehty Soolon kanssa nyt aika paljon metskua, koska se on koirapojan mielestä aika ällö. Soolo kyllä nostaa sen, mutta hirveän älämölön kanssa. Olenkin nyt alkanut kieltämään sitä, jos ääntä tulee, kun on nostamassa kapulaa. Soolo meni aluksi aika reilusti sijaistoiminnoille, mutta nyt kun ollaan vain sitkeästi jatkettu, se on selkeästi alkanut hoksata, että sitä ääntä ei saa käyttää, vaikka niin kivaa ei olekaan.
Tunnaria ollaan myös tehty sisällä jonkin verran – tää sujuu niin hyvin!! Soololle pitää vielä saada aika paljon rauhoitusta tuohon liikkeeseen; se kyllä tutkii ja haistelee kaikki palikat ja tuo aina oikean, mutta siten, että se ei tajua samaan aikaan välillä koskevansa tassuilla muihin kapuloihin. No, onneksi tuo on tosi pieni juttu korjata!