avoimesti sekasin päästäni, siks kai oon niin huoleton, tiedän olevani kuolematon

Melko aktiivinen viikko takanapäin koiratouhujen suhteen, tää viikko aiotaan vähän levähtää – koska viikonloppuna on tulossa kauanodotettu Maple Yard -leiri! Siellä saa taas treenata kuin päätön kana vailla aivoja.

Akkojen etsintää vailla nuuskunenää

Torstaina Soololle tehtiin näkölähdöllä ensimmäinen, jonne se lähtikin ihan sairaan tykisti! Eihän se mitään nenua käyttänyt, mutta tässä oli tarkoituksena saada sille maalimiesmotivaatiota kasvatettua, kun se on ollut nyt vähän hukassa. Seuraavakin sujui samaan tapaan ihan ok.

Kolmas oli vähän outo, mä en itse oikein tajunnut, mikä tässä on ideana (ääliö kysy seuraavan kerran!), joten meni senkin takia vähän mönkään. Soolikselle siis yritettiin saada vähän nenua mukaan tähän touhuun siten, että kävellään sen kanssa metsään lähelle maalimiestä, sen jälkeen kun on saanut hajun, niin takaisin linjalle ja sieltä lähetys maalimiehelle.
Bileet käyntiin lopulta.

Agiliitelyä vanhalla sakilla

Perjantaina käytiin Melissan ja poikien kanssa vähän liitelemässä. Oli niiin ihanaa olla tällä porukalla pitkästä aikaa!

Tehtiin melko suoraa pätkää. Soololle vähän muistuteltiin kontakteja ja irtoamista. Hakee hienosti, kun lelu maassa ja eläin on tykki. Vielä on paljon tekemistä estehakuisuuden kanssa, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Soololle pitää saada aivoihin se, että se saa tehä mitä vaan, kunhan este on eessä ja hyppää sen. Hallintaa sillä on sen verran paljon agilityssä, että en usko, että tuollaisesta rallituksesta tulee ongelmaa koskaan meillä, koska se on usein niin kädessä kiinni.

Lauantaina tottiselua nollakoirana hakukisoissa

Mietin aamulla, että voisin vajota maanrakoon. Yöllä tuli nukuttua se kaksi tuntia, kun fiksulikka lähtee vähän kuskin hommiin yöllä!

Suostuin siis nollakoiraksi seuramme hakukisoihin, kun ei muualta tahtonut löytyä. Ajatus oli ihan hyvä – saatiin kiva möllitreeni ja mulle kisajännitystä vähän ehkä purettua. Kisoissa oli siis 9 koiraa ja koska tottis pitää suorittaa pareittain, piti saada vielä tuolle viimeiselle pari!

Muiden suorituksia oli mukava katsoa ennen omaa, siinä huomasi, miten erilailla ihmiset ohjaavat niitä koiria. Toinen antaa kokoajan koiralle vihjeitä seuraavista liikkeistä (!! mun pitää ottaa nää avut käyttöön), toinen menee ihan täysiä koko kaavion läpi eikä ajattele mitään, joku osaa rytmittää suoritusta törkeen hienosti.

Meidän suoritus, no, oli se parempaa kuin BH-kokeessa MUTTA mulla oli silti alun seuraamiskaaviossa laput ihan täysin silmillä, mä vaan kävelen paskajäykkänä ja ihan kuutamolla. Jotain ehkä kertoo se, että unohdin juoksuun ja hitaaseen käyntiin siirtymiset.
Soolo vuoti seuraamisessa aluksi, mutta loppui sitten. Henkilöryhmä oli hyvä (treenattu se pari kertaa)!!
Liikeestä istuminen, maahanmeno ja luoksetulo ok. Luoksetulossa ennakoi perusasennon – pitää olla tässä tarkempi jatkossa!
Noudot… voi asdkasölkdöalskd sanon minä. Soolo ei hakenut tasamaanoudossa kapulaa heti, vaan kannustin sitä. Kokeilin tätä myöhemmin kaverin kanssa niin, että kaveri ohjasi Sooloa. Superhyvä, nosti heti jne.
Sen jälkeen mun kanssa ja sitä kapulaa ei vaan voi millään nostaa, koitettiin useemmankin kerran… eli MUSSA vika – mä jotenkin tuotan Soololle painetta tuossa liikkeessä. Voisin vaikka veikata, että metskun pakotusnoudot on aiheuttaneet tätä – millähän ruvetaan purkamaan? Soolo nimittäin rakastaa tuoda keppejä, leluja, kaikkea, toi liike on ollut sen lemppari ennen – ei pitäis olla hirveen vaikeeta..
Hyppynouto oli hyvä! (tosin taas ennakoi sivulletulon) A:n kautta noudossa ei tullut takaisin esteen kautta – myöhemmin mietin, että olen vielä antanut Soololle tuossa apukäskyn aina tähän asti, joten sitä seuraavaksi treenaamaan.
Eteenmenoa ei tehty.

Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin! Oma asenne muuttui suorituksen edetessä tosi paljon. Mä aloin nauttia siellä olemisesta, eikä enää ollut niin jännäkakka housussa. Soolon seuraamisetkin muuttuivat heti sen jälkeen hyviksi, kun aloin olla ehkä suunnilleen normaali ihminen. Hyvä harjoitus, _onneks_ ei ollu kisa. Ehkä me joskus vielä.

Tuomari kommentoi, että Hyvältä näyttää, vielä vähän treeniä, niin olette tekin täällä kisaamassa!

Viime kesän Maple Yard -leiriltä.

Jälkikausi korkattu

Tein eilen Soololle peltojäljen, jossa oli kaksi keppiä ja yksi kulma. Soolo teki tosi hyvin!! Ei olla siis viime kesänä taidettu polkea jäljen jälkeä, joten olin tosi tyytyväinen.
Keppien opettamisesta mulla ei oo oikein mitään hajua, mutta nyt vedettiin vaan kauheet bileet ekalla kepillä ja sit toisella Soolo jo nostikin sen sitten ite sieltä, jee.
Tätä täytyy tehdä lisää!

Mulla on välillä myös ikävä Tikrua. Oon aina väittänyt, että kissat on tyhmiä ja en tykkää niistä yhtään, mutta kyllä ne lopulta on kumminki aika mirrejä ja niihin kiintyy.
Tikru-kisu katosi meiltä joskus marraskuun alussa. Pihakissoja kun ovat, niin ei tiedä yhtään, mitä on käynyt, vaikka melkein kaikilta ollaan kyseltykin kisusta. Tikru oli jo yli kymmenen vee! Ehkä ne nukkuu nyt kinkkusen kanssa vierekkäin niinkuin tekivät aina ennen <3

asia, jonka lähes kaikki unohtavat palkatessa

JSPKH ry järjesti perjantai-iltana jäsenilleen Johanna Nivalan viettikoulutuksen. Olin ajatellut etukäteen, että tästä ei olisi niin paljoa hyötyä, kun olin jo aiemmin joulukuussa Juha Korrin viettiseminaarissa, jossa samalla järjestettiin ”Olisiko koirastani suojeluun” -testi.
Mun ajatukseni olivat taas kerran vääriä, en oo pitkään aikaan saanut näin isoja täröinoitä ja innostuksen kipinöitä koiraharrastuksesta!

Ymmärsin yhden illan aikana mielettömän paljon koiran (erit. Soolon) ajatusmaailmasta, että en voinut olla miettimättä aihetta koko loppuiltaa! Koulutus alkoi kuudelta, pääsin lähtemään puoli kymmenen maissa kentältä – tosin mun ensimmäinen keissini ei kovin pitkälle kestänyt, tajutessani, että se koira tais tosiaan jäädä sinne kentän laidalle häkkiin..

Aluksi mietittiin, mitä ylipäänsä tarkoittaa vietti? Mulle se on sellainen koiran sisäsyntyinen ominaisuus, jota ei voi saada lisää, saatika poistaa koirasta. Kasvatuksella voidaan kyllä vahvistaa ja luoda positiivista mielikuvaa eri asioista, mutta viettiä ei saada lisää.

Mitä vieteillä voi tehdä? Minkälaisia erilaisia viettejä on? Saalis-, taistelu-, lauma-, puolustus-, sekä sukupuolivietti. Käsiteltiin taas erityisesti tuota laumaviettiä, koska se on yksi tärkeimmistä.
En osaa vieläkään päättää omassa ajatusmaailmassani sitä, toimiiko ns. laumanjohtajateoria. Toisaalta koira aina käyttäytyy siten, miten sille on edullisinta ja mistä se saa eniten palkkaa, mutta esim. Johanna perusteli tätä sillä, että koirilla on aina tietyssä porukassa jokin selvä järjestys, miten ne toimivat.
Toisaalta ajattelen, että se on ihmisen määrittelemä teoria, joka luo helpon ymmärryspohjan sille käyttäytymismallille, jota koiraeläimet useinmiten harjoittavat.

Pitkän luentopohjan jälkeen aloitettiin myös tekemään koirien kanssa. Tämä oli myös hyödyllinen osuus koulutuksesta: näki useita erilaisia koiria ja kaikille löytyi jotakin asiaa, mitä lähteä vahvistamaan koulutuksessaan.
Soolon kanssa leikkiessäni ensimmäinen kommentti oli ”Toihan oli kuin suoraan oppikirjasta!” – joo, olin vaan kuunnellut, mitä kouluttaja juuri sanoi ja toteuttanut sitä parhaalla osaamallani tavalla.
Minä, uskoakseni myös monet muut koiraharrastajat palkkaavat koiriaan taisteluleikein. Olen pitänyt pennusta asti tärkeänä asiana sitä, että koira osaa irroittaa otteen sitten, kun tahdon. Toisin sanoen koiralle opetetaan käsky ”irti”. Toimiihan se, yleensä.
Soolo jää tästä kuitenkin aina ”kierroksille” ja haluaisi vain kokoajan lisää! Sen halu taistella jää päälle, kun lelu meneekin yhtäkkiä taskuun.

Rauha.

Tuttu sana, olen varmaan kuullut jossain ennenkin? En ole vaan ymmärtänyt oikeasti, mitä se tarkoittaa. Johanna osasi selittää tämän minunkin putkiaivoille niin, että ymmärsin. Ainakin tahdon uskoa niin!
Taisteluleikin pitää siis päättyä siihen, että koira saa vain pitää lelua suussaan, halutessaan ravistella sitä ja lopulta pudottaa.
Tämä tilanne on se ”kaatopaikka” tai ”roskaläjä”, johon koira saa purkaa kaiken sen kakan, mitä se kerää saalistaessaan ja taistellessaan saaliista. Koiralla on siis oltava jokin tyhjennysalue, jossa saa purkaa itseään ihan vapaasti.

”Rauhassa” voi vaikka ottaa koiraa pannan lähettyviltä kiinni, silitellä ihan rauhassa ja kehua koiraa, että olitpa hieeeeeno, toooosi taitava koira…
Mikäli koira päästää otteensa irti lelusta, se viedään siltä pois, eikä sitä saa enää uudelleen (paitsi uuden saalistuksen & taistelun jälkeen). Lelu EI mene suoraan taskuun piiloon irti käskyn jälkeen (ellei koira oo vahingossa unohtanut lelun olemassaolon välillä).

Muista jatkossa palkatessa koiraa taistellen kolme seuraavaa pykälää:

  • saalistus: lelu lähtee mutkitellen karkuun, EI TÖRKÄTÄ KOIRAN SUUHUN (mieti ”itsemurhajänis”), ohjaajan merkitys tärkeä
  • taistelu: yleensä paras on, kun koira ei pidä hirveää mölinää ja örinää repiessään, koska silloin sillä ei ole niin paljoa painetta ohjaajan puolelta, nyt saa repiä ja kunnolla!
  • rauha (!!!!!) : lelun saa myös tappaa! Tämän mä unohdan aivan liian usein! Huomasin eron Soolon käytöksessä välittömästi tämän jälkeen.

  • Mulla on järjetön ikävä tämän parivaljakon kommelluksia <3

    Johanna myös puhui, että monet hieman piippaavat tai vuotavat koirat on saatu paljon hiljaisemmiksi pelkästään sen myötä, että niille on opetettu tuo rauha. Mä uskon, että tästä on meillekkin paljon hyötyä – Soolo tietää, että on jotain tavoiteltavaa. Ainakin seuraavan koiran kanssa osaan myös kiinnittää tähän huomiota.

    Kysyin myös neuvoa meidän komentamisongelmaan. Olen avautunut tästä ehkä apauttiarallaa joka postauksessa, joten useimmat lukijoista varmasti muistavat tämän! Johanna selkeytti mulle paljon mun omaa käyttäytymistäni näissä tilanteissa.
    Sooloa pitää päästä kieltämään tästä ihan ronskistikin. Jos ei usko, niin seuraavalla kerralla koira oikeasti luulee, että kuolee jos vielä jatkaa tota pelleilyä. Se on saanut pompottaa mua jo aika pitkän aikaan. ÄLÄ UHKAILE ELEILLÄSI, vaan käy suoraan esim. ottamassa vähän kiinni ja sanomassa, että nyt oikeasti riitti!
    Jos koira meinaa lähtee lällättelemään ja karkuun, niin näitä tilanteita ei saa päästää tulemaan – koira on liinassa siihen asti.
    Muista olla koiralle jatkossa reilu: hiljaa pitää olla ehdottomasti vain silloin, kun ollaan käskyn alla. Kentälle tullessa tms. saakin pitää ääntä, mutta heti kun aletaan hommiin, niin ei yhtään!

    Oli taas kiva vähän yrittää muuttaa ihmisten mielikuvaa collieta kohtaan, kun ”Ompas omituista, ravisteltava collie! Kiva nähdä välillä tollasiakin, joilta löytyy saalis- ja taisteluviettiä, eikä hätkähdä pienestä.”
    Onhan se valitettavan totta, että useimmat ovat sellaisia vähän lössyköitä, mutta onneksi on tälläsiä kultakimpaleitakin <3 Tässä vielä lupaamani spurttikisa -video:


    Käytiin tänään myös agikisoissa, niistä postailen piakkoin, kunhan saan videot käsiini!

    noloo äijäilyä, video kaukoista ja vauhtiaksailua!


    Ukkojen etsintä

    Soolon kanssa ei ole oikein koskaan tarvinnut kunnolla miettiä, tekisikö se mieluummin töitä, vai haistelisiko? Ei edes kisoissa oo tarvinnut pohtia. Hajut toki kiinnostaa koiria, mutta työt menee aina niiden ohi! Tällä kertaa ei.
    Ennen omaa vuoroamme lällyttelin n. 4kk vanhaa pentukoiraa, leikittiin ym ihanaa. Meidän treenivuorollamme Soolo haistoi tämän ja meni aika sekaisin siitä.

    Pyysin treeniryhmältä jo ennen meidän vuoroa neuvoa, mitä meidän tulisi tehdä. Ihanasti kaikki auttoivatkin. Mä olen ihan uuno vielä tämän lajin suhteen, niin en viitsi tehdä itse mitään suunnitelmia, vaikka aika monet treenit olenkin ehtinyt näkemään.
    Ensimmäinen ukko tehtiin ns. näkölähtönä. Soolo vaikutti ensin innostuneen tästä, mutta eipäs sittenkään. Hajut vei miestä.

    Leikin hetken Soolon kanssa janalla (syttyy aina hyvin tähän!), jonka jälkeen lelu menikin Tiinalle, joka sai Soolon ihan intopiukeeksi. Näkölähtönä tämäkin ja sinne se sitten ampaisi täysiä perään hetken päästä! Hienosti myös ilmaisu piilolla tulee samantien, kun löytää.

    Soololle ilmeisesti tarvitsee tehdä vielä paljon lisää tällaisia motivaatiotreenejä, jotta se ihan oikeasti alkaisi ymmärtämään, että täällä metsässä pitäisi tehdä töitä.
    Mulle jäi tosi hyvä fiilis treenien jälkeen, vaikka alku meillä menikin täysin perseilyksi, mutta tuon yhden onnistuneen jälkeen tehtiin vielä kaksi onnistunutta lähetystä (tosi helppoja ja lähelle), joten eiköhän me tästä vielä jatketa ja opita tätä lajia!

    Hakutreenien jälkeen kävin taas itsenäisesti tekemässä vähän tottisjuttuja myös. Hyppynouto ja A:n kautta nouto alkavat olla helppoa kauraa! Vielä autan Sooloa lisäkäskyllä A:n kautta noudossa (meinaa kiertää esteen tullessa takaisin), mutta oikeasti: meillä ei ole paljoakaan duunia enää tottiksen suhteen!! Se älyn eteenmeno vaan kyllä unohtuu aina.
    Täytyisi varmaan alkaa treenaamaan esineruutua samalla intensiteetillä, koska se jos mikä kaipaisi treeniä!

    Agilityä – jatkoryhmän treenit

    Ilona oli valinnut meille alunperin Niina-Liina Linnan suunnitteleman radan, joka osoittautuikin tosi kivaksi! Radalla oli juuri meidänkin kaipaamia juttuja: koiran pitää vaan irrota ja mennä eteenpäin, eikä jäädä käteen kiinni.
    13-esteellä oli juuri tämä ongelma, että Soolo ei oikein irronnut hypylle, samoin 20 hypyllä, muuten rata sujui melko mukavasti – lukuunottamatta esimerkiksi pelleilyä A:n kontakteilla ym.



    Treenien lopuksi vielä koeajettiin JSPKH:n agimölleihin tuleva spurttirata, jossa kaikki keinot on sallittuja – nopein voittaa! Tää oli tosi hauskaa, vähän pientä kisamieltä kellottamalla. Ilonalta on tulossa tästä myös video meidänkin osalta, joten saatte pian toivottavasti nähdä sen!

    Voittajaluokan kaukokäskyt


    Nämä alkavat pikkuhiljaa hahmottua meillekkin, vielä tarvitsee vähän nopeutta saada noihin ja lisätä hieman etäisyyttä. Aika maltilla olen näitä treenannut viimeaikoina. Luulisin kuitenkin, että ne on ihan hyvällä mallilla, vai mitä?

    Postauksen kuvat: Mira Äikiä

    haaveilua ja harrastamista!

    Korpilahdella asuminen alkaa pikkuhiljaa olla mennyttä aikaa. Meillä on vielä pari hassua viikkoa jäljellä Alkio-opistolla, kunnes täytyy taas pakata kimpsut ja kampsut kohti lapsuudenkotia.
    Tähän vuoteen on kuulunut asuminen omassa kämpässä, hullunlailla opiskelu täyspäiväisesti, viikonloput töissä, uudet ystävät ym. Tuntuu haikealta jättää taas yksi paikka taakseen, mutta toivon niiin sydämeni pohjasta, että tästä on ollut se hyöty, mitä ajattelin. Mä niin kovasti toivoisin, että mun unelmieni opiskelupaikka kävisi toteen! Töitä on ainakin tehty sen eteen.
    Samaa unelmaa elättelevät saattavat tunnistaa kuvasta tämänkin tytön unelman:–)

    Haku-metsässä ukkoja etsimässä

    Opiskelusta treeneihin. Meillä on ollut muutama viikko taukoa hakuilusta ja Soolostakin sen huomasi. Ensimmäisellä ukolla Soolo oli ihan hukassa, että mitä täällä pitää tehdä? Annettiin ääniapu ja löytyihän se sieltä lopulta. Toisella ukolla vähän sama juttu.
    Kolmas ukko oli sitten jo ihan jees, vaikka ei ihan heti löytynytkään, mutta kaikesta huolimatta jäi vähän hassu fiilis treenistä.
    Onneksi ensi viikolla on taas hakutreenit, niin päästään taas treenailemaan tätä lajia!

    Hakutreenien jälkeen kävin vielä kentällä tekemässä vähän tottista. Paikallamakuu, sekä yritin opettaa Soololle metrin hyppyestettä, sekä A:n kautta noutoa. Tein aika paloissa, jotta Soololle mahdollisimman helppoa ja näistä jäikin tosi hyvä fiilis!

    Hieman agilityä ja sen lisäksi tottistelua


    Perjantaina kävin isän luokse maalle matkatessani kentällä treenailemassa hieman agilityä ja ottamassa tottista. Soolo sai opetella irtoamista, sekä avokulmaa kepeille.
    Aluksi otin ihan vaan kahdella kepillä sisäänmenoa eri kulmista muistutellen, jonka jälkeen sisäänmenot avokulmista alkoivat sujua aika paljon paremmin! En olisi ajatellutkaan, että tuollaisella pienellä treenillä saa colliepojalle paljon enemmän aivoja päähän!
    Irtoamista hypyille tein siksi, että Soololla on kisoissa ollut taipumusta jäädä käteen aika paljon kiinni, kun haluaisin sen sijaan Soolon irtoavan hypyille kaukaakin. Tässä on vieläkin treenattavaa!
    Haluaisin, että koira suorittaisi esteen siitä huolimatta, mitä ohjaaja tekee tai tunaroi. Soolo on todella herkkä reagoimaan mun liikkumiseen, joten tässä on työsarkaa. Lelun avulla se irtoaa ihan minne vaan, mutta täytyisi se saada ilman sitäkin lähtemään kisoissakin jonnekkin kauas.

    Näiden jälkeen hieman tottisteluja toisella puolella kenttää. Soolo on vaan niin super <3 Se teki lähes täydellisesti A:n kautta noudon ja metrin esteen kautta noudon! Ollaan treenattu näitä niin vähän ja mun koira on niin hieno! Jos me saataisiin vaan toi maasto kuntoon, niin mä voisin alkaa haaveilemaan HK1:n saavuttamisesta joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta siihen on vielä pitkä matka! Mun täytyy myös muistaa alkaa treenata eteenmenoa Sooliksen kanssa tokojen yhteydessä. Helppo juttu opettaa, mutta miten se unohtuu aina? Onneksi olen tehnyt tätä Soolon ollessa pieni aika paljon, josko se muistaisi sieltä hieman!


    Minun rakkaus <3

    kuka sanoo et saat tuloksii ilman duunii

    Viimeisimpään postaukseen viitaten; eroahdistus on vähentynyt entisestään – en enää pidä edes Thundershirttiä Soololla joka päivä ja palatessani löydän kotoani rauhassa nukkuvan koiran, joka herää vasta avattuani oven ja tulee hitaasti venytellen luokse <3 Eli ihan hirvittävän kaukana siitä paniikinomaisesta "mamma missä sä oot ollu ?? Ihanaa, kun tulit kotiin, älä enää ikinä jätä mua yksin!!!"


    Joskus saavutuksista saa jotain tunnustusta

    Toissapäivänä kävin ensimmäistä kertaa koiraseuran vuosikokouksessa. Soololle jaettiin pari kiertopalkintoa, joista mamma on on NIIN YLPEÄ :—-)
    Soolo on siis JSPKH:n vuoden TOKO-koira ja saatiin myös MATSIN MALJA (eniten koekäyntejä). Vuoden agilitykoira-kilpailussa sijoituttiin myös toisiksi!


    Tottistelua opiskeluntäyteisen lauantai-aamun jälkeen

    Eilen käytiin pitkästä aikaa tottistelemassa. Tehtiin porukalla häiriö seuraamisia, jääviä ja noutoa. Soolo aluksi aika normaali tättähäärä ”viuviu täällä on häppeninkiii mitä tehään haluun mennä mitä tuolla on”, mutta pienen muistuttelun jälkeen alkoi taas toimimaan, kuin unelma!

    Aluksi tein namin kanssa perusasentoa ja siinä odottelemista rauhassa, jonka jälkeen lelun kanssa seuraamisia ja sen käännöksiä. Aika lyhyttä pätkää. Edistää, mutta ei ihan hirvittävästi. Pitää tehdä enemmän muutaman askeleen seuraamisia, että jäisi tuo pienikin pois.

    Jäävistä tehtiin istumista, jota sai aika paljon muistutella, mutta onneksi Soolo kestää hyvin toistoja. Aluksi reilulla käsiavulla, mutta sen sai jättää aika pian pois ja poika oli pätevä! Näitä pitää tehdä lisää. Maahanmenot nopeita, samoin seisomiset tosi hyvät!

    Noudossa ekalla heitolla perseili, pudotteli kapulaa pari kertaa ym, ei palkkaa. Toisella kertaa hieno! Palkkasin molemmissa ruhtinaallisesti ennen, kuin sai lähteä kapulallle.
    Tehtiin myös metrin hyppyä pari kertaa niin, että Mira houkutteli Soolon lelulla sen yli. Hienosti pomppaa. Vähän vaan ujostuttaa, mutta ihmekös tuo, kun ei ole ennen juurikaan noin korkeita hypellyt ja yhtäkkiä tulee kiinteä este eteen.
    Lopuksi tein vielä kapulan suussa A-esteen ylitystä, joka oli ihan jeejee. Pitäisi saada vielä vaan tuo nouto yhdistettyä tuohon.

    Kaikkien treenattua tehtiin vielä ryhmäpaikkamakuuta. Soolo nousi kaksi kertaa istumaan, MUR, mutta oli melko hiljaisesti ja pääsin monta kertaa myös palkkaamaan tämän päivän aikana. Isona huomiona halusin keskittyä siihen mielentilaan, jossa jätän koiran paikallamakuuseen; se on hiljaa ja rauhallisena, eikä päästä sellaisia ääniä, niinkuin kokeessa. Näitä pitäisi tehdä lisää, vaikka sujuikin nyt tosi hyvin!


    Tottistelun jälkeen esineruutua

    Tottisten jälkeen tehtiin vielä esineruutua. Soololle kävin näyttämässä 3 esinettä samalla kertaa. Ensimmäiselle pinkoi ja toi hienosti, samoin toiselle, mutta kolmas oli vaikea ja keskittyminen alkoi herpaantumaan. Soolo pysyi hyvin ruudun sisäpuolella, eli hahmotti hienosti tallatun alueen ja palasi heti, jos joutui sen ulkopuolelle.

    Pitää myös jatkossa tehdä aina niin, että se hakee kolme esinettä! Esineruudussa voi myös kuulemma näin alussa olla ”bileet”, eli paljon erilaisia esineitä, niin saadaan koiralle suurempi todennäköisyys löytää helposti esineitä sieltä.

    Mä olen taas tehnyt ihan erilailla – yksi, kaksi esinettä aina, itsehän olen siis varmaan taas opettanut, ettei siellä ole, kuin ne muutama? Tää treeni oli hyvä senkin vuoksi, että sain varmuuden siitä, että en ole treenannut ihan väärällä tavalla, vaan oikeaan suuntaan ollaan menossa.

    Uusia opittuja asioita:
    – tuomari voi päättää esineruudun lähetyssivun, eli se voi vaihdella, eikä ole aina suoraan se ”polulta lähtevä”, vaan lähetyssivu voi olla myös ”ruudun takana”, tämä on kuitenkin kaikille koirille sama
    – koiran lähettäminen esineruutuun voi tapahtua monella eri tapaa: ruudun janan luona saa liikkua miten haluaa, eikä ole yhtään niin tarkkaa, kuin ukkoja etsiessä. Jotkut haluavat aloittaa ruudun reunasta – toiset lähettävät keskeltä ja antavat koiran etsiä ruudun itse joka reunalta.

    Mä luulen, että Sooliksesta tulee vielä hieno hakukoira!!

    Sunnuntai kouluttaen agilityä

    Jatkoryhmän viimeisiin hallireeneihin olin valinnut Niinun suunnitteleman radan, jota ollaan Soolon kanssa joskus monta vuotta sitten treenattu Niinun koulutuksessa. Löysin radan jostakin pääsykoepapereideni seasta ja se vaikutti niin kivalta, että oli pakko päästä kouluttamaan sen avulla nyt itse!
    Treenit sujuivat tosi hyvin, ryhmäläiset tuntui oppineen jo tosi pienessä ajassa paljon. Kouluttaminen on oikeesti avartanut vähän mun ajatusmaailmaa koirien käyttäytymisestä jo nyt, vaikka oon tehnyt sitä vielä niin kovin vähän. Innolla odotan kesää, kun tätä pääsee tekemään vielä useammin. Koirat oppii erilailla ja toimii eritavalla. On älyttömän palkitsevaa, kun keksii jonkin tavan, jolla koira ja koiranohjaaja alkavatkin toimia yhdessä aivan uudenlaisella tavalla.

    Soolo pääsi treenimään myös ja se oli ihan super <3 Ohjaaja on vaan välillä hieman myöhässä ja ei ohjaa kunnolla, mutta pienen harjoittelun jälkeen sujuu! Aksailun jälkeen tehtiin vielä nopeat tottikset Elisan&Kodan kanssa. Paikallamakuussa nousi taas istumaan, mur!! Noudossa pääsin kerran karjaisemaan tuolle, kun varasti. Musta tää on hyvä juttu treeneissä, koska saa muistuttaa kunnolla, että noin ei vaan voi tehdä. Illalla käytiin vielä Melissan ja hänen poikien, sekä Tuijan ja Pepen kanssa juoksuttamassa koiria.

    Maanantai Haukkuvaaran agiepiksissä

    Jottei koiramaista touhuilua olisi liian vähän, suunnattiin seuraavana iltana Jyväskylään agiepiksiin. Ilmoittauduin Soolon kanssa mölli/1lk radalle, sekä konkareihin, mutta lopulta päädyttiin vain mölliradalle, koska kisojen aikataulut venyivät melko pitkälle. Lähdettiin ennen palkintojenjakoakin pois, mikä oli tällä kertaa virhe, sillä me VOITETTIIN :–D Mä olin kyllä tuon radan jälkeen sitä mieltä, että oli ihan kaaoottista ja ettei meillä ole mitään mahdollisuuksia saada palkintoja. No, ehkä ei olisi pitänyt luulla!

    Käytiin ennen epiksiä juoksuttamassa koirat porukalla (Juulia&Voitto, sekä Melkku&pojat), sekä paikanpäälle mentiin kuuden maissa. Startattiin kuitenkin vasta illalla puoli kymmeneltä Soolon kanssa, joten olin itse ihan väsynyt ja Soolokin varmasti kauheasta touhuilusta! Uskon noiden tyhmien irtoamisongelmien (Soolo ei hyppää suoraan edessä olevaa hyppyä) johtuvan vaan puhtaasti väsymyksestä, vaikka onhan tuotakin ollut meillä kisoissa viime aikoina, mutta ei treeneissä kylläkään.
    Jokatapauksessa pitäisi päästä tekemään tätä lisää!

    Tässä vielä rata videoituna:


    mikä tekee sut onnelliseksi

    Viime viikko vietettiin isän luona kotona hiihtolomaillen, mikä olikin tarpeen, sillä alan stressaamaan koulujutuista vähän liikaa, koska aika kuluu kokoajan ja pääsykoepäivä häämöttää. Lukeminen ja opiskelu on ihan huisin kivaa, mutta silti tuntuu jo nyt, että aika loppuu kesken! Aikaa on toki vielä ruhtinaallisesti kolmisen kuukautta, silti!!!

    Lomailun aikana treenaattiin ahkerasti (tottakai), arkena siihen on ihan liian vähän aikaa! Maanantaina päästiin kisaavien agilitytreeneihin tuuraamaan, olipa ihanaa päästä taas mukaan! Ilonaa oli myös kivaa nähdä Nitan ja Nemon kanssa.

    Torstaina puolestaan kävimme pitkästä aikaa treenaamassa hakua. Soololle tehtiin kolme maalimiestä, jokaiselle ilmaisu. Soololla on kova into mennä sinne, eikä se jää enää juurikaan kyselemään multa, vaan hoitaa hommat melko itsenäisesti. Vielä sillä on paljon opettelemista nenänkäytön kanssa – ei ole niin tarkka, vaan yrittää vielä etsiä katseellaankin. Tää on kuulemma ihan ok vielä näin alkeisvaiheessa, kunhan saa lisää treeniä, niin alkaa toimia paremmin:)
    Yksi maalimiehistä kommentoi Soolosta; ”täältä tulee collieterrieri, joka on hieman vaikea saada metästä pois” – aijjaa, se kyl taitaa vähän tykätä kiskoo tuota lelua.. :’DD

    Tää touhu on paljon kivempaa puuhastelua, kuin mitä olin aikaisemmin ajatellutkaan. Pitäisi ehtiä ja jaksaa treenata myös esineruutua omalla ajalla, jotta sillekkin saataisiin huomattavasti enemmän rutiinia.

    Tässä jopa hieman todistusaineistoa, että me ihan oikeesti hakuillaan! Varusteet ei kyllä taida näyttää siltä (ei treeniliiviä, saati koiralla, koska ne jäivät Korpilahdelle).


    Ohjaaja sai hieman noottia tästä lähetysasennosta koiran päällä, josko seuraavalla kerralla muistaisi!

    Perjantaina treenattiin jatkoryhmän kanssa agilityä. Treenipohjaksi olin löytänyt tällaisen, josta ryhmäläiset selviytyivät ihan kunniakkaasti, mutta mulla ja Soololla oli ongelmia loppupätkällä, kun kartturi ei osaa lähteä ajoissa liikkumaan ja juosta kunnolla!
    Jotapauksessa kivat treenit ja ryhmäläiset kivoja! Mä niin tykkään tästä hommasta! Ilona näissäkin treeneissä mukana :>.

    Lauantaina matkattiin Lempäälään agikisoihin. Kaikilta radoilta hylly, hehehehe näinhän tän kuuluukin mennä XD.
    Ohjaaja oli ihan pöllö. Lähdin toiselta radalta jopa kesken pois, koska mua alkoi niin paljon vituttamaan, etten mä ohjaa kunnolla ja siks perseillään vaan. En oo koskaan joutunut tekemään mitään tollasta, mutta no can do, kun oot paska, ei se koiran vika ole. Kädetkin heittelee missä sattuu, kun videoita taas katselee.

    Musta on tosi hassua, että Soololla on taas kisoissa noita pönttöjä juttuja: tulee paljon käteen kiinni ja jättää sen vuoksi suorittamatta esteitä – se teki sitä, kun aloitettiin kisaamaan, mutta en millään ymmärrä, miksi se ei esimerkiksi suorittanut tuota okseria radan alussa, mutta myöhemmin menee sen väärään suuntaan, vahingossa irroten… hehehehe.
    Mä en voi välillä ymmärtää pienen koirapojan ajatuksia. Samoin kepeille menossa oli outo, koska treeneissä tuollaiset toimisi varmasti, mutta kai me tarvitaan vaan kisakokemusta taas molemmat!
    Äh, kaikki nää samat virheet vaan toistuu ja toistuu.. Eihän toi mitään sujuvaa ohjaamista ole ollenkaan, molemmilla vielä paljon harjoiteltavaa, vähän jopa hävettää laittaa näitä mokailuvideoita :’D


    Viimeisen radan ratapohjasta tykkäsin ihan tosi paljon itse, sen oli suunnitellut tuomariharjoittelijana toiminut Janne Karstunen. Ite olin kumminkin ihan toivottoman tiellä kepeille menossa ja no, Soolo vähän perseili keinun kontaktit, josta menin hämilleni. Sählättiinhän me siis siellä vähän kaikkea muutakin, noita tuttuja kieltoja taas.. en ymmärrä minkä takia niitä taas tulee ja tuo viimeisen esteen kierto oli solvolle varmaan joku aivopieru!
    Itelle jäi vähän epäselväksi, miksi meidät hylättiin tällä radalla (aattelin että ois 15vp), mutta kai se oli toi vika hyppy jotenkin outo:D





    Lisäsin meidän blogin myös nyt blogloviniin, kun tuota Googlen käyttäjäraatia ei näihin WordPressin blogeihin ilmeisesti saa, joten olis kiva jos jotkut lukijoista edes tunnistautuisi sen kautta :–)

    Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

    tavoitteet


    20.12.2013 Kingi oli vielä onnellinen päästessään isolla porukalla lenkille, vaikka tykkäsikin lähinnä kuljeskella hajujen perässä ja vähän muista jäljessä

    Viime vuonna:
    • Kingille pienimuotoinen laihdutus ja kunnonkohotus, kivailua, temppuja
    • AGILITY: kisaamaan: nolla, tai kenties nousu kakkosiin? Jos homma ei muutu ihan erilaiseksi kisoissa. Kontaktien ylläpito, kepit. Valssit kuntoon, ajoitus.
    • TOKO: kisaamaan? JOS treenaan paikkiksen kuntoon. Treenataan VOI ja EVL liikkeet valmiimmiksi. Kivaillaan!! Ei vakavaa, eikä kunnon tavoitteita. Tehdään sen verran, miltä hyvältä tuntuu.
    • MH -kuvaus.
    • hierojalle
    • PK: tutustutaan hakuun, kenties treenaamaan enemmänkin? Jäljen treenailua intensiivisesti eteenpäin, tarkkuutta. Jana ja esineiden ilmaisu. Esineruutu. EHKÄ jopa BH?
    • Soolon kanssa arkielämän hallinta paremmaksi, mm. treeneissä ja hihnakävely.

    SUMMASUMMARUM: Soolon kanssa agilityssä tavoitteet toteutui helposti (siirto kakkosluokkaan), samoin tokossa (korkattiin avoinluokka)! MH-kuvaukseen en ole muistanut kysellä paikkoja. Hakua aloiteltiin treenailemaan ja saatiinkin myös mukava treenipaikka. Suoritettiin myös se BH!
    Hassua, että olen ajatellut viime vuonna nuo tavoitteet liian ”korkeiksi”.  Tälle vuodelle täytyy varmaankin laittaa tavoitteet vähän korkeammalle, mutta kuitenkin jotakuinkin mahdollisiksi saavuttaa.



    Rakkaudet <3
    Tänä vuonna:

    • MH -kuvaus?
    • DNA -testi (DM & N/N -juttu!)
    • agilityssä kolmosiin!!
    • tokossa TK2 & kisasuorituksessa paketin pysyminen kasassa, pienetkin ääntelyt pois!
    ++ kivailua!
    ++ tunnari & ruutu vahvemmaksi, metsku kivaksi ym.
    • käydään näyttelyssä (! tää ois aika iso juttu)
    • jatketaan haun treenaamista
    ++ pk-tottiksen liikkeet kasaan: vuoden päästä ainakin päästäis kisoihin!
    ++ lisää esineruutu -treeniä!




    Hyvää uutta vuotta!

    RAKAS JO 4-VEE


    Sinä olet jo isopoika!
    Oon nelivuotias, oppimaan innokas!
    Sain nimen hauskimman, SOOOOLO!
    On paljon tehtävää, uutta ja tärkeää
    puuhailee touhuissaan SOOOOLO.
    Maailma muuttuu, niin minäkin!
    OON SOOLO! HEI VAIN!

    Kingi oli mun luona Korpilahdella viime viikon. Isi on vieläkin ihan kamala syöttämään koiralle herkkuja, joten taidan jatkossakin ottaa sitä tänne hieman laihikselle pariksi viikoksi.. Toi pappa on vaan niin ihku! <3 Mä en ollut tajunnut, että miten ikävä mulla onkaan ollut noiden jokailtaisia riehumiskohtauksia, söpöliinit! Harmi, että kameran keksii vasta ihan liian myöhään ottaa:D

    En tajua, miten aika on mennyt näin hurjan nopeasti tuon sooloilijan kanssa. Ihan hetki sitten mä vasta haaveilin koirasta, jonka kanssa pääsisi harrastamaan ja tekemään täysillä! Eilen se oli pieni, mun sylissä, mä niin onnellisena, kuin voi pieni koiratyttö olla!
    Nyt alan pitkästä aikaa vasta haaveilemaan kaverista tuolle – josko se olisi solppiksen oma pentu, vai joku ihan muu otus? Aika menee ihan liian äkkiä! Ei ehdi edes nauttimaan kaikista ihanista hetkistä tarpeeksi. Välillä ainakin musta tuntuu siltä. Mä en edes uskonut, että saisin näin ihanan koiran – vaikka se välillä onkin ihan idiootein <3 Mitäs muutakaan tuo otus haluaisi tehdä synttäripäivänään, kuin treenata agilityä? Ihan ykkösjuttu Solppiksen kanssa. Lähdettiin siis poikaystävän kanssa Killerille agilityn epiksiin. Käytiin tekemässä kisaavien rata kaksi kertaa. Epiksissä oli myös meidän treenikaverit Anu ja Nelli!
    Meillä oli taas sama tuttu ongelma: kepit – kattokaa vaikka videolta taas, että mitä ne mun propellikädet tekee. Hyi. Milloinkohan mä opin olemaan sabotoimatta ton koiran suoritusta ja ohjaamaan kerrankin kunnolla ja huolella ensimmäisillä kerroilla? Pussi oli Soolon mielestä myös vähän outo!
    Toisella kierroksella sit päätin ottaa kontakteja A:lla uusiksi, kun vähän epävarmasti jäi sinne. Tätä ei oo tehnyt pitkään aikaan, joten koska oltiin mölleissä, niin hyvä paikka varmistella! Ekalla yrityksellä kumminkin vissiin 15vp ja kolmossija! Saatiin siis jopa kotiinviemisiäkin tolla räpellyksellä!:D

    Liitelyjen jälkeen tein Soolon kanssa vähän tottisteluja. Älyttömän hyvää seuraamista, piilopaikkista niin, että menin itse ulos hallista. Musta on tuntunut monesti, että ton suoritus melkein aina paranee, mitä enemmän häiriötä on – mikähän siihen on syynä?

    Eilen käytiin ennen hakutreenejä tottistelemassa pienellä porukalla kentällä. Haluan vähän tietää, että millaista suoritusta pitäisi sinne alkaa rakentamaan. Mulle on ollut vielä hieman epäselvää, että mitä kaikkea pk-puolen alokasluokan liikkeisiin ylipäätään kuuluu. Helpotus kuitenkin oli, kun ei meille ilmeisesti ole uutta kuin ainoastaan A:n kautta oleva nouto ja tasamaanouto. Eteenlähetys on myös kesken, mutta sitä ollaan sentään tehty joskus aika paljon!
    A:n kautta oleva nouto pitää miettiä hieman erilailla, kun Solppiksella on niin vahvana 2on2off agilityn kautta, että miten sen kunnolla opettaa, että nyt saakin vaan juosta läpi (mitä ei agilityssä saa jatkossakaan koskaan). Saatiin Soolon kanssa tehtyä kuitenkin yllättävän nopeasti jo noutojakin A:n kautta, avustuksella toki!
    Seuraamisiin tietty pitää saada lisää kestävyyttä, että jaksaa tehdä intensiivisemmin kaavion, kuin mitä BH:ssa, sekä jääviin hieman lisää varmuutta ja ohjaajalle selkeäksi nuo askelmäärät. Tähän asti kun ollaan tehty lähinnä vain ALO:n mittaisia seuruita.
    Mä luulin, että meillä olisi tottiksen suhteen paljon enemmän töitä tekemättä! Esineruutuakin pitäisi ensi kesänä viimeistään alettava treenaamaan säännöllisesti.

    Haussa kolme ukkoa, ensimmäinen vallin takana, toinen aika helppo ja kolmas myös vallin takana. Soololla on metsään mentäessä ihan hirmuinen into päällä, enkä viitsi sitä vielä ottaa niin täysillä hallintaan sinne mentäessä. Maalimiestenkin luo tuo yrittää kovasti mennä! Lelupalkka toimii!
    Kouluttaja kokeili pientä yritystä haukuttamiseen, joka sujuikin niin hyvin, että seuraavalla kerralla jo haukutetaan maalimiehen luona! Ei kyllä ollut mulle yhtään yllätys, että tuo otus on helppo muidenkin saada haukkumaan.

    pstt. Tätä poppoota on aina välillä ikävä!

    Solppikselle BH !


     

    Ilmoittauduin meidän oman seuran, JSPKH:n BH-kokeeseen jo jonkin aika sitten, mutta siitä huolimatta kokeeseen treenaaminen jäi todella vähäiseksi. Oli ihan mukavaa mennä kisoihin, joissa tuttuja ihmisiä oli enemmän, kuin mihin on tottunut aiemmin. Tuomarina Heikki Tuomola. Henkilöryhmää oltiin tehty tasan kerran ennen koetta ja se kyllä näkyi suorituksessakin (etenkin omassa sekoilussa!). Onnikin suosi sen verran, että päästiin ihan ensimmäisenä suorittamaan tottiskaaviota:D Onneksi olin opetellut edellisenä yönä unissanikin sitä, miten se menee.. ja silti oltiin vähän hukassa!

    Jännitti ihan sairaasti, olin aika hukassa mitä mä siellä teen, kun kukaan ei neuvo mulle suuntia mihin mennä:D Välillä vähän sunnuntaikävelyä meidän seuraaminen, liikeestä istuminen jäi vähän vajaaksi (nousi istumaan, kun käännyin), mutta maahanmeno+luoksetulo tais olla aika hyviä. Ohjaaja ei vaan osaa kuulemma laskea askeleitaan yhtään ja kävelee ihan liian pitkälle. Paikallamakuu oli, noh, vähän niinnäin. Levoton, ryömimistä ja loppua kohden nousi vielä istumaankin, siellä se kumminkin oli onneksi vielä sen noin 8min jälkeen. Harvoin oon tuon otuksen kanssa edes tehnyt noin pitkiä makuita, kun se on ollut tää meidän ongelma viime aikoina. Videokin on olemassa, koitan sen joskus saada esille. Selittelyinä voitaneen lisätä, että kentällä oli lunta +10cm ja tosi harvoin ollaan lumisella säällä treenattu:D

    Tottisosuus siis hyväksytty! Kaupunkiosuus oli vähän läpihuuto juttu, ei mitään ihmeellistä mulle ja Soololle, joten nyt tienattiin meidän ihkaensimmäinen titteli nimen eteen! JEEE!  BH!

     

     

    lusmut vauhdissa

    JEBOUUUUUUUUUUUUUUUU, syysloma alkoi. Olin kyllä ihan laiskana vikat päivät, en tehnytkään mitään. Tää tuli siis niiiin tarpeeseen, ei oikein oo ollut innostanut koulunkäynti ekan koeviikon rutistuksen jälkeen. Eiköhän tän jälkeen taas inspaa!

    Perjantaina matkattiin solperon kanssa Haapamäelle junaillen. Mentiin Jennalle, Solppana pääsi moikkaamaan Siriä ja Norria.
    Lähdössä tuli vähän kiire ja Oriveden asemalla otin koiran kainaloon ja juoksin rappuset ylös, sit silta yli ja takas alas päästen vihdoin junaan.
    Junassa vastaantulijat kommentoivat ”Me ihan jännättiin, että kerkiittekö te mukaan, onneks pääsitte!!!!” ehheheheee joo, vähän nolo. :—D Mut meille ainakin naurettiin, saatiin joillekkin hymy suuhun, joten ei haittaa. Kerittiin.

    Jennalla oli kivaaaaa! Lusmuiltiin kyllä vähän turhan paljon ja syötiin. Ja syötiin. Mut ei se oikeestaan haitannut, joskus on oikeesti hyvä vähän relata ja no, vaan olla. Ei tarvi vaatia mitään huimia suorituksia ja sillai suorittaa kokoajan. Ruoka on hyvää, syöminen kivaa!! Anakondat oli Jennan mielestä liian pelottavia ja ällöjä. Oli paljon treenisuunnitelmia, mutta ”mennää KOHTA ei ihan vielä”


    huomaatteks, norrista tuli mun bff. Toi pikkunen on niin rakkaus <3.

    Lauantaina käytiin vaan kaupassa, ilman koiria. Soolo ei ois oikein tykänny pyöräilemisestä (pitää opetella). Sooloo myös kiinnosti hajut Jennan pihalla vähän liikaa, en oo varmaan ikinä nähnyt sitä tollasena. Jännä. Normalisoitui se sitten totuttuaan, ihan hassu eläin.
    Kahvi oli muuten taas niin hyvää.

    Sunnuntaina tehtiin kunnon treeni. Mentiin jonnekkin urheilukentälle, mikä oli niin sairaan hyvä treenipaikka, semmonen semi-iso ja kaikkea, oispa aina tollanen.
    Tehtiin alkuun BH-treeni. Soolo eka paikkiksessa, missä palkkailin tosi usein, mutta siitä huolimatta sieltä kuulu välillä ääntä. Pysyi kuitenkin kokoajan jne, mutta se ääntely. Murhgasdasf.
    BH -kaaviosta kaikki, paitsi seuraaminen vaan kerran. Seuraamiskaavio ei ehkä ihan mennyt täydellisen oikein, pitää opetella. Ei se tuntunutkaan niin pitkältä, mitä sitä peloitellaan. Soolo seuraa, mutta se on taas ruvennut painamaan jalkaan vähän, tää pitää korjata!
    Liikkeestä istuminen vähän isommalla avulla, meni hyvin. Maahanmenoluoksaris se lähti mun perään??? Uusiks ja ok, hyvä.
    Eläin oli ihan semi, teki innolla koko höskän. Nyt se paikkis vaan kuntoon, niin kehtais lähtee.
    Tehtiin paikkamakuu Norrin vieressä. Jenna piilossa ja mä palkkailin. Taas ääntelyä, nousi istumaankin kerran?? Nyt otan kyllä niin viimesen päälle ton ääntelyn kanssa, että ei ehdi yhtään, ennekö tuun palkkailemaan. Se on saatava pois ja eläimelle rauhallinen mielentila tohon. Kokeilin sitäkin, että pistän takapalkalle muutaman herkun, joita ei saa ottaa ennen lupaa. Rauhotti vähän, kun oli jotain, mihin pitää keskittyä. Tää vois toimia, tai sit etupalkalla. Kokeillaan, oisko apua.
    Tän jälkeen tehtiin pienen tauon jälkeen vielä ruutua, joka hieno. Tein superpitkän matkan päästä vauhtiruutuja, joissa ruudussa lelu. Menee täysillä. Vähän lyhemmän matkan päästä pysäytysruutu ja käskin vielä maahankin. Ihan semi, maahanmenoa pitää harjotella irrallisena pidemmän matkan päästä. Loppuun tein vielä yhen vauhtiruudun, jäi hyvä mieli. Jennalta myös poimin treenivinkin, ’merkkiruutu’!
    Ihan lopuks halusin vielä yks pm, missä Sipi mukana. Tää oli niin loistava ja tän jälkeen jäi hyvä mieli lopettaa treenit. Soolo oli hiljaa ja olin piilossakin jonkin aikaa. Jes.
    Eläimet sai lopuks juosta vielä rallia ja ai että, ne niin nautti. Molemmat kelas laukkaa täysillä <3

    Kotiinpäästyä loppuilta laiskoteltiin sitten, oli ansaittua. Tupla oli hyvää ja ruoka. Oltiin oltu ahkeria. Vohvelit on NIIN HYVIÄ, maistu. Eikä jääny nälkä.
    Nukkuminenkin oli ihan kivaa, ei ainakaan valvottu turhan paljoa tai mitään. Mahduttiin muutaman eläimen kanssa söpösti samalle sohvallekkin.


    Maanantaina käytiin aamusella tallomassa esineruutu ja eläimet oli tosi päteviä siellä. Soolo haki maitopurkkia, jenna kävi viemässä näytellen. Molemmat sairaan siistejä.

    Pihassa kokeiltiin vielä Jennan hienoo tokohyppyä ja Solppis oli ihan hieno. Kai se jotenkin menis alo ja avo hyppykin. Ei ihan perfekto, mutta pientä hienosäätöä jejee.

    Kahvittelun jälkeen oli pakko lähteä matkalle kohti Haapamäen asemaa. Fiksu vielä jättää kameralaukun jennan pyörän tarakalle, onneks fiksu juoksi kiireellä junan perään ja toi sen! :——————-D
    Oli, kovin kivaa, toivottavasti pääsen joskus toistekin!!