Miksi Keijo tuli meille? Rotuvalinta ja sen vaikeus.

Lupasin aikaisemmin kertoa hieman Keijon kotiuttamisen taustoista. Ajattelin myös hieman avata ajatuksiani meidän koiran hankinnasta ja elämästä collieiden kanssa. Ei ole syytä kaunistella asioita, eikä myöskään hypettää taivaisiin omia koiria, vaikka usein mieli tekisisikin sen mielellään! Jonkin aikaa aihetta mutustelleena vihdoin kerron jotakin.


Soolon sisko Elora, joka asuu Italiassa.

Miksi collie? Haluan edelleen collienpennun itselleni, miksi?

Kokemukseni harrastamisesta collien kanssa ovat melko rajoittuneita. Mulla ei ole kauheasti kokemusta koiraharrastuksista ylipäätään, ei mitään mahtavia tuloksiakaan, mutta silti koen mulla olevan jotakin sanottavaa. Ainakin voin kertoa siitä, millaista on ollut elää kahden aivan erilaisen koiran (collien) kanssa arkea ja harrastuksia. Useita collieita olen kuitenkin nähnyt monissa eri tapahtumissa.

Olen parikympppinen koiraharrastaja, jolla on ollut tähän asti kolme omaa koiraa. Ensimmäisen koirani sain kymmenvuotiaana: koiran hankintaa ei juurikaan suunniteltu, vaan otettiin se, joka oli lähellä ja helppo saada, kunhan saatiin vaan nopeasti kiva kotikoira! Vanhemmilla oli myös ollut collie, kun olin noin vuoden vanha. Collie iski edelleen. Nämä kriteerit täytettiin, ei vaadittu enempää.

Vuosien vieriessä erilaiset koiraharrastusmuodot alkoivat kiinnostaa. Kingin ottamista en ole katunut päivääkään, koska se opetti mulle niin mielettömän paljon.
Esimerkiksi jotakin siitä, millaisia ominaisuuksia collieilla ei tule olla – esim. alusta-arkuus, ääniherkkyys, hermojen prakaaminen. Siinä oli paljon hyviä asioita. Se opetti isoja asioita. Se opetti myös rakastamaan tätä rotua.
Mulla oli Kingin kanssa meidän omat jutut, tunnettiin toisemme läpikotaisin ja halusin yrittää tehdä sen kanssa kaikkea! Välillä vaadin liikaa meiltä molemmilta, jonka vuoksi petyin usein. Kaikesta huolimatta se oli onnellisimmillaan silloin, kun sai tehdä mun kanssa yhdessä. Kuinka kaipaankaan tuota koiraherraa!

Usein collien sanotaan olevan herkkis, hermoheikko, paukkuherkkä, arka, moottoriton… Lista on pitkä! Näitä kyllä löytyy collieista, olihan Kingikin lähes kaikkia noita. En tiedä, kuinka suuri osuus collieista on tällaisia. Valitettavan moni. Harrastuskentiltäkin näkyy jokunen ohjaajaa, jotka yrittävät harrastaa tällaisten koirien kanssa. Niistä puuttuu se jokin. Muutaman vuoden takainen artikkeli ”Oikeista collieista” kuvaa myös ajatuksiani aika hyvin!

Sooloa ottaessani halusin löytää kasvattajan ja pennun, jonka kanssa pystyisi kunnolla harrastamaan. Löysin Tiinan, löysin myös muutamia muita kasvattajia. Näin useamman kasvattajan koiria ja tutustuin, halusin löytää ja olla varma! Ei kelvannut vaihtoehto ”ihan kiva”.
Kuulin useammalta tutultani rotua miettiessäni, että ”Et kai sä nyt toista collieta ota?! Mieti nyt jotain muutakin! Et sä saa kivaa koiraa sieltä.”
Pohjatyö kannatti, sillä nykyään en törmää tähän niin paljoa. Soolo on yllättänyt monet olemuksellaan, että colliestakin löytyy poweria ja virtaa tekemiseen!


Keijon iskä Kelmi.

Mielestäni nämä colliet ovat vielä turhan harvassa, mutta onneksi kasvattajat ovat alkaneet kiinnittää collieiden luonneominaisuuksiin entistä enemmän huomiota. Koen collieilla olevan aika paljon puutteita joissakin luonneominaisuuksissa, mutta niiden joukosta löytyy myös todella paljon kivoja koiria, joista löytyy potkua moneen harrastukseen. Ne on niitä timantteja.

On onni omistaa koira, jonka kanssa arki sujuu aikalailla ongelmitta ja jonka kanssa voi lähteä lähes minne vaan.

Haluan näyttää: kyllä, collietkin pystyvät. Meillä on paljon omia ongelmiamme, jotka suurimmaksi osaksi johtuvat minusta itsestäni. Niitä on kumminkin aivan varmasti joikaisella koiranomistajalla. Olen vahvistanut vääriä asioita, enkä ole osannut puuttua epätoivottuun käytökseen.
Meillä ei ole vielä mitään huikean korkealla olevia tavoitteita – ohjaajan taidon puutteista johtuen, mutta ehkä vielä joku päivä.. Tällä hetkellä tehdään omalla tasollamme ja ollaan huikean tyytyväisiä siihen!

Ja ei, Soolokaan ei varmasti ole täydellinen luonteeltaan, mutta se on melko lähellä sitä, mitä itse toivon koiraltani. Toki ajatukseni tämänkin suhteen varmasti muovautuvat sitä mukaan, kun opin asioista enemmän.
Tottakai silläkin on joitakin ominaisuuksia, joista en tykkää, mutta varmasti suurin osa niistä johtuu siitä, että en ole niitä osannut kouluttaa ja opettaa oikealla tavalla.
Soolo on kuitenkin koira, josta voisin ottaa itselleni pennun hetkeäkään miettimättä – mikäli narttu olisi kiva. Se on ollut mulle täys kymppi!

Ensimmäinen koirani meni usein lukkoon siitä, että sitä kielsi; Soolon se saa vain yrittämään lisää: kyllä mä mamma oikeesti osaan, anna mä näytän sulle miten taitava olen! Kolikon kääntöpuoli on se, että tuo otus keksii vähän turhankin usein omia juttujaan.

Tulevaisuuden haaveitakin on. Olen miettinyt australianpaimenkoiraa, holskua, bordercollieta, tervua, välillä pyrtsiäkin. Ja mudia. Olen kysellyt joiltakin harrastajilta kokemuksia näistä, kysellyt, mistä löytyisi kivoja koiria ja koittanut laajentaa vähän näkökulmaani tähän touhuun. Kaikestä tästä pohdinnata huolimatta päädyin jälleen collieen – tuntui niin hirvittävän työläältä alkaa tehdä samaa pohjatyötä uudelleen, jotta saisin edes lähellekkään sellaisen piskin, jonka haluaisin. Taisi se collie kuitenkin olla se mun juttu.

Välillä mietin, saisinko aivan erilaisen touchin kouluttamiseen, jos kokeilisin juurikin esim. bordercollieta/belgianpaimenkoiraa. Oppisinko jotakin aivan uutta koiran käyttäytymisestä, tai siitä, mitä collieiden luonteesta tai rakenteesta puuttuu? En tiedä, jääköön arvoitukseksi, toistaiseksi. Uskoisin, että osaisin tuollaisen koiran omistamisen jälkeen katsoa omaa koiraani paljon kriittisemmin. Oppiiko tätä taitoa, kun kouluttaa erilaisia koiria? Haluan kehittää itseäni ja koirasilmääni kouluttamalla myös muita.

Colliella ei ole mulle ihanteellisin turkki – vaikka se on oikeasti tosi helppo, ainakin Soololla (harjaan maksimissaan kerran kuussa, jos sitäkään, eikä se ole takussa siltikään..). Jostakin syystä vain tykkäisin, että se olisi liioittelumattomampi, niukempi ym – niinkuin entisajan collieilla, joita näkee edelleen joissakin harvoissa kuvissa. Naurakaa mulle – Soolostakin sanotaan aina näyttelyissä, että sillä ei ole tukkaa tai se ei ole turkissaan!

Kaiken tämän pähkäilyn jälkeen kyselin jälleen Tiinalta lopulta pennuista ja tosi mielellään kuulemma tänne pentu tulisi, mikäli sopiva syntyisi :–) Oli ihanaa saada heti pentujen synnyttyä viestiä – täällä olisi yksi Pate-poju, joka mielellään muuttaisi teille!

Odottelu alkoi. Mietin edelleen, olisiko tää ihan varmasti mun pentu. Sooloa odottaessa mä koin tunnemaailmassa ihan tosi äfäärejä fiiliksiä – mä olin niiiiiin varma, mä tiesin, että tää on super ja siisti.
Oon tullut siihen päätökseen, että ehkä oon vaan turtunut, aikuistunut ja tylsistynyt?

Mun ei pitänyt ottaa pentua vielä muutamaan vuoteen, mutta jonkin aikaa Kingin poismenon jälkeen ajatus alkoi kyteä. Soolo kaipasi kaveria, piristysruisketta. Mäkin kaipasin. Kingiä nyt ei kukaan voi millään keinolla paikata, mutta jonkun kolon Keijo-koheli tuli täyttämään meidän perheeseen.
Siitä huolimatta, että pennunottoa ei mietitty tällä kertaa hirvittävän pitkiä aikoja, ei tää ollut mitenkään harkitsematonta. Tunsin emän hyvin, pentueen isänkin oon nähnyt monenmonet kerrat! Ne on kivoja koiria, siistejä ja hienoja!


Viikonloppu hoitamassa pentuja ja lopulta pikkuinen kotiin

Suostuin oitis, kun Tiina ehdotti mulle pentujen hoitoa – kunhan olisi vain töistä vapaata silloin. Oli ihanaa päästä seuraamaan ja vertailemaan pentuesisaruksia. Tullessani en millään erottanut niitä toisistaan, sekoitin kaikki keskenään, mutta kyllä niihin niin paljon tutustui parin päivän aikana, että lähtiessä tiesi heti, kuka on kuka!

Oli ihanaa nähdä pentujen syövän yhteiseltä lautaselta, painivan keskenään ja matsien ottokin oli aika rajua. Mut se oli myös rankkaa!
Kaikki pennut vaikutti tosi kivoilta, vaikea tehdä eroja muun, kuin ulkonäön suhteen.

Mä olin kuitenkin taas hetken aikaa maailman onnellisin tyttö, kun lähdettiin yhdessä poikien kanssa ajelemaan kohti Keski-Suomea ja kotia. Mulla oli pentu. Pienenpieni, söpöliini!!

rokotukset, eka mätsäri ja pentupainia!

Ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä..

Käväistiin viimeviikolla pentujen kanssa ekoilla rokotuksilla. Saatiin yllättäen aika samalle päivälle, kuin soitinkin. Molemmat pirpanat olivat tosi kiltisti! Kaikki oli kunnossa – eläinlääkäri kurkkasi suuhun, korviin ja kopeloi ne kiveksetkin. Keijo halusi vielä piikin jälkeen antaa muutaman ylimääräisen suukon eläinlääkärisedälle. Kuukauden päästä on kuulemma tehosterokotus, jonne myös kisu pääsee taas mukaan!


Me ollaan toivottoman huonoja näiden nimien kanssa, koska tältä tyttökisulta puuttuu vieläkin nimi! Minni-mirri?

..sekä mätsärissä!

Samaisena torstai-iltana suunnattiin meidän ihkaensimmäiseen mätsäriin, jossa olin itse myös talkoilemassa – joskin minun osaltani ne hommat jäivät aika pieneksi osaksi iltaa. Soolon isoihin koiriin ja Keke tietty pentuihin.
Olin ihan hämmästynyt, kun Soolokin osasi sittenkin käyttäytyä kehässä ihan siedettävästi! Liikkeiden esittely muistutti etäisesti tokoseuraamista (:D), seisominen sujui, mutta se ei komentanut!! Okei, kyllä se siinä vaiheessa, kun oltiin lähdössä jo pois punaisen nauhan kanssa. Punaisten kehässä se kuitenkin päätti taas toteuttaa itseään, joten pääsinkin komentamaan hieman rankemmalla kädellä – ei tietystikään sijoitusta enää! Tää oli ihan hyvä, koska se auttoi! Harkitsen, että ilmoittaisin Soolon vielä kehään joku päivä – koska tiedän, että se on oikeasti ihan nätti, vaikka sillä tuota turkkia ei olekaan ihan niin paljoa, kuin useimmilla.

Minun pikkupirpana sen sijaan oli ihan hirrrrrvittävän reipas ensimmäisellä kehäkäynnillään <3 En voinut olla muuta kuin ylpeä!! Pikkuinen sai myös punaisen nauhan ja kilpakehien mennessä päällekkäin, joutui yksi koulutettavistani menemään Keijon kanssa kehään. Näin kuitenkin, että se oli hieno ja keskittyi täysillä nakeille, josta olin niiiiin iloinen!


Onni on yhteinen keppi!

Mätsärin jälkeen Keijo pääsi vielä leikkimään Ilonan ihanan Halti pojan kanssa. Illalla pentu olikin ihan rättipoikki väsynyt! Sain pitkästä aikaa nukkua aamullakin ihan rauhassa, ilman herätysyrityksiä.

Pentunujakoinnit jatkuvat


Ilona tuli myös seuraavana päivänä meille Haltin kanssa, jolloin pennut pääsivät kunnolla telmimään. Pennuilla oli ihan hurjan hauskaa, taisi kyllä olla minullakin! Noita voisi katsella vaikka kokopäivän telmimässä <3 Täältä löytyy vielä lisää kuvia pikkupojista telmimässä.

Jo aiemmassa postauksessani esiintynyt Aino -englanninbuldoggi oli meillä myös jälleen hoidossa torstaista lauantaihin. Koirat ottivat kaverin jo hyvin vastaan ja kaikki sujui mallikkaasti. Tuota koirien on varmasti hieman hankalampi ”lukea”, kun on niin lytty kuono, rohiseva hengitys ja häntää ei lainkaan. Kaikki kuitenkin oli sulassa sovussa! Paitsi kissat, ne ei tykkää!


Sosiaalistamisyrityksiä


Koiranpennun sosiaalistamiskausi on herkimmillään noin 14 ikäviikkoon asti, joten olenkin yrittänyt saada pentua mukaan mahdollisimman erilaisiin paikkoihin – musta kyllä tuntuu, että Soolon kanssa tein tässä paljon enemmän töitä, sen sijaan Keijon olen aina ottanut vain mukaan, jos olen jonnekkin ”ihmeelliseen” paikkaan lähtenyt.

Treenit, koirakaverit ym. ollaan nähty heti 7 viikkoisesta lähtien, koska Suomessa lähes kaikki koirat ovat rokotettuja ja riski saada mitään tautia on häviävän pieni siihen verrattuna, että saisin koiran, joka pelkäisi tai ei olisi sujut kaikkien niiden asioiden kanssa, mitä se tulee elämässään jatkossa kohtaamaan (en kyllä usko, että tuon kanssa tulisi muutenkaan olemaan ongelma). Haluan siis ottaa mieluummin sen pienen riskin.

Pentu pääsi joku viikko takaperin tutustumaan juniin ja rautatieasemaan. Vähän ihmetytti pysähtynyt juna, kun se piti hassuja ääniä, mutta ihanan reipas pentu oli kuitenkin!
Uimassa ollaan myös käyty monta kertaa ja tuosta kuoriutuu oikein vesipeto! Se on hypänyt jo pari kertaa laiturilta mukaan, kun oon heitellyt kahlailemalla Soololle keppiä. Soolo kaipasi välissä ”pakotusuiton”, eli vein sen pakolla valjaista järveen. Tämän jälkeen se taas muisti, että tää on ihan sairaan hauskaa ja ei meinaa malttaa tulla edes pois!

Viikonloppuna käytiin siis vielä ihmettelemässä Tampereen ihmisvilinää. Pentua ihmetyttivät ja hieman jännitystä aiheuttivat kauppojen liukuovet. Pentu olisi halunnut mennä ihmisten luokse ja saikin useimmilta ihastelevia katseita, muutamat jäivät rapsuttelemaankin. On ihanaa liikkua pennun kanssa, koska sen avulla saa niin usealle ihmiselle hymyn huulille <3 Mietiskelen tässä vielä, että mitäköhän olen unohtanut esitellä tuolle ipanalle?

Pentujen yhteiskuvat on ottanut Ilona Karjalainen, postauksen lopussa olevat Jenni Z.

Jos vielä se ryppyilee, mä syljen sen hamppariin



Käytiin tässä joku aika sitten kentällä kuvailemassa Viivin kanssa. Oon enemmän, kuin tyytyväinen näihin otoksiin! Kiitokset siis superkuvaajalle!






Arki pentujen kanssa on myös mukavaa. On kivaa, kun pennulla on vähän tylsää ja se kaataaa pussillisen koiranruokaa lattialle. Oon tottunut, että Soolis on niin kiltti, ettei noita ole tarvinnut erityisemmin piilotella..
Työpäivän jälkeen on mukava tulla kotiin ja tajuta, että kissa on käynyt tiputtamassa kukan ruukkuineen lattialle, josta koiranpentu on saanut idean leikkiä multasormea! Mullat ympäri olohuonetta, mikä loistava leikki!



Yhden päivän ennätys on tällä hetkellä kaksi sirpaleista ruukkua :–D Luulin, että nää olis kilttejä! Mikä meitä odottaakaan, kun hampaat alkaa tuolta termiitiltä vaihtua? Olkaa onnellisia, ettei mulla ole kuvia noista tapahtumista juurikaan – saattaisivat pian karkoittaa sellaiset söpöt mielikuvat pentujen ihanuudesta!


Eikö ole aika komistus? Minun rakkauspakkaus <3



Seuraavaksi luvassa mätsäri- ja eläinlääkärikäyntikuulumiset, sekä jotain pientä pennun sosaalistamisesta! Blogin ulkoasu myös muuttui hieman, joskin saa nähdä onko tää vähän liian tumma kuitenkin omaan makuun 😀 Päivittelin tekstejä ja lisäilin muutamia kuvia myös Soolon omalle sivulle.

valopäiden joukkoon tähtäsin

Pikkupoika kasvaa, reipastuu ja riiviöityy. Oppii oman nimensä.

Pennun kouluttaminen on IHANAA. Mä ajattelin luoda tuolle otukselle tosi pitkään pelkkää virettä kentällä – menen siis vain leikkimään ja pitämään hauskaa kentälle. Toki se saa nyt ihan pienenä käydä siellä vain haistelemassa tunnelmaa, olla vaan, mut ne leikkihetket on lyhyitä.

Haluan, että se oppii, että se on aina maailmanmestari ollessaan kentällä. Haluan, että se tekee kaiken täysillä. Treenaan samaan aikaan kotona ruoka-aikoina tekniikkaa, eli perusasentoa ja jotain hauskoja temppuja.
Mä en halua vaatia tuolta pieneltä mitään teknisesti hyvää suoritusta kentällä pitkään aikaan – haluan vain, että sillä on kivaa mun kanssa. Meillä on ihan parasta.

Pentu osaa kuitenkin jo pyörähtää edestä sivulle (pitää opettaa vielä käsky) ja pyöriä takatassuilla vadin ympäri, sekä laittaa kaikki neljä tassua siihen. Pikkuisen aloiteltu myös tutustumaan agilityn laatikkotreeniin. Pikkuhiljaa aloitetaan imuttamalla seuraamista, kunhan nuo sivulletulot alkavat sujua erisuunnista. Nää saadaan siis tässä vaiheessa jo lihasmuistiin pikkuiselle.
Se tajuaa hurjan nopeasti asioita ja tuntuu jo nyt, että tulen sen kanssa etenemään paljon nopeammin, kuin Soolon kanssa. Isoin merkitys varmaan on kuitenkin sillä, että tiedän paremmin, mitä tehdä.

Taitava penska!




Muutkin mokaa

Typeryyttään on vaan vaikee myöntää, myönnän sen. Tää ei oo ihan haudanvakavaa, muutkin mokaa. Mua saa, mua täytyy valistaa: muutkin mokaa.

Postilaatikosta tuli ohut kirje. Pari päivää meni aika sumussa. Tein vuoden töitä ihan täysillä, parhaimmillaan tehtiin tyttöjen kanssa duunia yli 10h päivässä opiskellen fykebi. Miksei mikään riitä? Ei se kauaksi jäänyt, kuvittelin pääseväni sisään. Simuloidut pääsykokeet meni niin hyvin, pääsykoe tuntui menneen ihan jees.

Ei auta. Itkettää. Suututtaa. Ei unelmien koulupaikkaa vieläkään, ammattikorkeaan mulla olisi jälleen paikka, mutta mitä jos se ei oikeasti kiinnosta? Mitä, jos mä en koskaan tuu pääsemään sinne unelmakouluun, mitä jos tää kaikki yrittäminen on turhaa? Kannattaako yrittää vielä?
Mä oon nuori, tiedän, ehdin hakea vielä montakin kertaa. Onko tää kaikki stressaaminen sen arvosta? Mä uskon niin.
Mietin tekeväni töitä tammikuuhun asti, aloitella samalla lukemaan uudestaan pikkuhiljaa (kunhan toivun pettymyksestä ja latailen vähän akkuja) ja tammikuusta sitten opistolle takaisin. Ensi vuonna sitten olen oikeasti kirkkaasti sisällä.



Tykkään elämästä tälläsenäänkin, viime vuosi antoi todella paljon ja oli ihan huippu kivaa, mutta jotenkin toinen ”välivuosi” ajatuksena turhauttaa. Heitänkö vaan hukkaan vuosia elämästä, kun samalla olisin voinut vaikka valmistua kohta jo johonkin toiseen ammattiin? Onneksi on kohtalotovereitakin.

Olen lohdutellut itseäni treeneillä, työnteolla, kavereilla, ostin myös salille 10 kerran kortin ja ajattelin ottaa taas tavaksi käydä vähintään kerran viikossa josskain ohjatuissa jumpissa – tähän asti on ainakin onnistunut, mutta kaverin kanssa onkin paljon helpompi lähteä, kun ei ole varaa lusmuilla! 😀 Bodycombatin jälkeinen fiilis on ihan huikee!
Tavoitteena jaksaa pian juosta se kolmaskin agirata ilman, että jalat tekee yhtään kuolemaa!


Meiän söpöläiset leikkivät tähän malliin joka ikinen päivä – hassua kyllä, niillä menee aika hyvin yhteen!

Makkararuuduista jälkikoiraksi

Olen tehnyt pennulle tähän mennessä neljä makkararuutua. Makkararuutu tarkoittaa siis sitä, että tallon noin 1m x 1m alueen, johon laitan ruokaa askelien päälle – etenkin reunoille ja kulmiin, mutta myös keskelle.
Ensimmäisellä ja tokalla kerralla se oli vähän hukassa, mitä oli tekemässä. Otti namin silloin, tällöin. Meni reunojen ylitse ja korjaili. Toisen ja kolmannen kerran välissä pennulla oli kuitenkin naksahtanut aivoissa ja se oli ihan huippu! Nenä vaan maassa ja etsi kokoajan lisää nameja ja meni harvemmin reunojen ylitse.
Vielä tehdään näitä muutamia, ennenkuin aletaan kaventaa ruutua ja muuttaa ”oikeaksi” jäljeksi.

Hakutreenit sujuvat taas!

Soolo oli tällä viikolla ihan super hakukoira <3 Se oli viime treeneissäkin, joten nyt halusin vaan vahvistella tuota sen intoa lähteä täysillä maalimiehelle. Soolo oli ihan intopinkeenä, kun hain sitä jo häkistä metsään ja lähtikin tosi hienosti! Seuraavalla kerralla täytyy taas hieman vaikeuttaa ja ottaa jonkin verran vaikeampia piiloja. Pentukin pääsi ensimmäistä kertaa etsiskelemään maalimiehiä. Pentu tuli hihnassa mun kanssa ja kun bongasi maalimiehen hajulla, niin sai mennä sen luokse syömään herkkuruokaa. Lopuksi tehtiin vielä vähän herkkurinkiä pikkuiselle.


Penska on ollut jo aika monissa treeneissä mukana – samanikäinen leikkikaverikin löytyi. Rankat huvit vaatii rankan levon!

Meillä oli tällainen Aino-koira muutaman päivän hoidossa – vähän oli kissoilla sopeutumista, penskan kanssa kaikki meni hyvin. Oli kyllä niiiiin paljon erilainen koiruus, kuin nää mun solliet 😀


Käytiin myös tässä joku aika takaperin Viivin kanssa kuvailemassa, joten pian on luvassa supersiistejä kuvia koiruleista! 🙂 Blogi myös tulee uudistumaan hieman ulkoasultaan, kunhan saan muut projektit alta pois ja ehdin käydä tämän kimppuun.

KEIJO KOJOOTTI keekki keke keketsu


Onni on oma pikkuinen pentu!

Nimeämisongelma ratkeaa!

Täytynyt tätä nimeä haudutella mielessään viikko. Siitä tulee nyt kuitenkin, kaikesta huolimatta, Keijo Kojootti. Se on vaan niin Keijo-Keketsu. Se on hassu, vähän hupsu ja hölmö. Se on sähäkkä lelun perään, se tykkää vetää. Ei oteta kaikkee niin vakavasti. Keijo-Kollie. Sitä voi myös kutsua KEEKKIKSI, eli niinku cheekiks. Siitä tulee suomenmestari, ainakin sen omassa maailmassaan. Se saa luulla olevansa paras, mestari.

Särmä, sen pitäis olla nätti ja siisti. Sitä en voi tietää, mut ei se oo niin charmikas, että se osais kantaa tollasta nimeä. Se on rallittelija hupsu.
Luksi. Kiva nimi, ois siisti ja erilainen, mutta jokin uuppuu nyt tälle koiralle. Se ois valonnopea, suunnittelin. Ehkä vielä joskus joku muu koirani!

Ensikosketus agilityyn

Oltiin agilitytreeneissä torstaina. Keijo oli ihan kivasti siellä – kovasti olisi kuulemma halunnut mun luokseni, kun olin itse kouluttamassa ja pentu oli viihdyttämässä niitä, jotka eivät treenanneet. Kokeiltiin Keijon kanssa putkea ja hienostihan pieni pentu sinne upposi ja tuli reippaasti lelu suussa ulos sieltä!
Vähän leikittiin vielä ja sitten tulikin jo ihan superväsy!
Jatkoryhmän kanssa treenattiin tällaista rataa. Soololle vaikein oli keppikulma (sisäkautta helppo, mutta kun yritin ”ulkokautta”, niin ei onnistukaan helposti). Toinen vaikea kohta oli seiskahyppy, jonne olisi pitänyt irrota. Tästä palkkailtiin apparin kanssa.

Käytiin myös konffassa kaverini Hennan kanssa, jolla oli Emmi -koira mukana. Keijo sai Emmi-koiruudelta hienon prinsessapannan lainaan pentuajaksi! <3 Emmillä on kuulemma 15 erilaista pantaa, joten ei tarvitse tuota. Mä en tajua, miten ihmiset ostaa niitä noin paljon!? Ihan fiksutkin vielä.. Mulla on koirille vaan yhdet pannat, yhdet valjaat, ehkä kaks hihnaa.. Pentu sai osakseen ihan hurjasti ihailuja ja mun onnekseni se siellä pääasiassa olikin ihan reippaasti ihmisjoukossa! Kaikki on kivaa edelleenkin.

Pentutreffit

Sunnuntaina päästiin moikkaamaan pennun Nessa -siskoa, mukaan penturiehuntoihin tuli myös Ilona Halti -pennun kanssa, joka on pariviikkoa näitä pentuja vanhempi. Se olikin hurjan iso, verrattuna noihin meidän pienokaisiin! Ei kai ne kasva noin nopeasti, eihän?




Oli ihan superkivaa. Pennut jaksoivat ihmeen pitkään riekkua, mutta pikkuinen kyllä simahti samantien autoon päästyään ja kotonakin nukkui reporankana muutaman tunnin putkeen! Reppana ei meinannut jaksaa edes kotiin kävellä, vaan olis tyytynyt nukkumaan ulkonakin 🙂 Empä ole pikkuista noin väsyneenä meillä ollessaan nähnyt!

pupsiviikonloppu & pennun ensimmäiset päivät

Pentu pitää kiireisenä töiden lisäksi. On ihanaa vain tuijottaa sen touhuja, millä innolla se suhtautuu maailmaan ja kaikkeen uuteen. Kaikki on ihanaa, kaikki on kivaa, sä oot ihana! Yritän saada itselleni tuosta asenteesta edes kourallisen.

Sain mahdollisuuden päästä hoitamaan pentuja agilityn SM-kisojen ajaksi. Perjantaina kasvattajan luokse tullessa ajattelin – ihan helppo hommahan tää, nää on kilttejä ja söpöjä!



No, viisi pentua riehuu illalla täysiii ja herättää mut aamuyöllä neljän aikaan siihen, että ne on tulleet portin läpi ja meillä kaikilla oli niiin hirrRRRween mukavaa. Ne tais olla vaan väsyneitä, silloin kun tulin.. Päivällä saa leikkiä vaikka kuinka paljon, käydään ulkona vähän väliä, siivotaan pissoja ja ruokaakin neljästi päivässä!
Kuviakin pennuista tuli otettua aika tavalla, tuossa osa.
Soolo oli aluksi hirmuisen innoissaan pennuista, mutta kun viisi pentua oli jonkun aikaa juossut sen perässä intopiukeena, into hieman laski:D Soolo ei kuitenkaan juurikaan komentanut niitä, vaan mieluummin hyppäsi sänkyyn/sohvalle turvaan. Myöhemminkään pentu ei oo kamalasti sitä vielä kiinnostanut, mutta eiköhän niistä tuu hyvät kaverit, kunhan tuo ipana vähän kasvaa!


Kaksi pennuista makaa tietokonelaukun päällä, jolloin kolmas pentu ottaa sen hihnasta kiinni ja alkaa vetää kahta muuta pentua liikkeelle.
Aina, kun liikut johonkin, niin vähintään kaksi pentua puree sua nilkkaan <3. Winx -äippä antaa pentujen käydä vielä tissilläkin, vaikka pennut ovat jo 7viikkoisia! Super-Äippä 🙂 Siitä huolimatta, että mulla oli huisin kivaa olla hoitamassa näitä pentuja, tutustua niihin ja olla niiden kanssa, olen sitä mieltä, että tää oli oikeesti yllättävän rankkaa! Silti, vaikka sain toisena päivänä vielä seuraakin sinne. Pienenä tyttönä aina haaveilin siitä, että musta tulisi isona koirankasvattaja, se oli mun yksi unelmista, mutta mitä enemmän tiedän koirista, sitä vähemmän haluan kasvattaa niitä. Niin paljon tietoa, niin paljon valintoja.. Niin paljon työtä! Pakko myöntää, että arvostan tämän jälkeen kasvattajien työtä entistä enemmän - vaikka aika pienihän aika tuo lopulta on, kun pennut ovat tuon ikäisiä. En kuitenkaan sano, etteikö koskaan.




Mikä tässä oli parasta, kotiinviemisiksi tuli tuo yksi söpö nassikka. Saa nähdä, tuleeko siitäkin kamala kusipää (siis soolohan tottelee aina kuin unelma, heheh), vai kiva koira. Vitsit, miten voi olla näin innoissaan pikkuisesta!
Saappaat pikkuisella on ainakin täytettävänä, vaikkei kovin suuret, pentu vaikuttaa kyllä tosi kivalta näin muutaman päivän jälkeen!


Kotimatkalla hieman aluksi itkeskeli, mutta pian alkoi väsyttämään ja loppumatka sujui hyvin! Naskalit tekee muuten kipeetä, vaikka ei luulis! En taas muistanut tätä!



Äiskä ja poika yhdessä lenkillä <3

Pentu on kulkenut ensimmäiset päivät lähinnä häntä pystyssä joka paikkaan – kaikki on kivaa ja kiinnostavaa! Aluksi söi hieman huonosti, mutta johtui varmaan vaan siitä, että oli uusia nappuloita ja en sekoittanut siihen mitään hirmukivaa, nyt hyvin jo!
Ja pakko hehkuttaa hieman, olen ihan älyttömän ylpeä pennun sisäsiisteydestä! Se on tehnyt kolmen päivän aikana vain yhdet pissat sisälle (mulla oli 8h työpäivä, eikä kukaan ehtinyt päivän aikana tulla käyttämään sitä – ei ihme siis!). Yöt se on siististi ja kaikkea – mä olin taas varautunut kamalaan pissarumbaan, mutta ihanan helppoa tämä yhden pennun kanssa!
Isä ja veli valittavat, kun pentu roikkuu kokoajan jaloissa, puree, eikä jätä rauhaan millään! IHANAA ! <3

Hakutreeneissä kävimme eilen. Soololle tehtiin kolme ukkoa, käytössä oli hyvät tuuliavut ja saatiinkin pitkästä aikaa ihan superonnistuneet treenit Soololle! Olin niin ylpeä pojasta <3 Soolo alkaa taas hoksaamaan, että tää on kivaa ja täällä etitään ukkoja jne. Se tarvitsi siis vain tuollaiset motivaatiotreenit ja muistuttelut, että alkoi taas toimia! Ei käytetty juurikaan muita apuja (tuulen lisäksi) nyt, kun lähti niin hyvin ukoille!


Pentukin pääsi ensimmäistä kertaa hakumetsään, tehtiin sille ”makkararinkiä” ja ihmiset vähän leikittivät sitä. Pennusta oli hirmukivaa pussailla kaikkia ja repiä vähän partaa, pinkki lelukin oli kiva! Metsäkin oli kiva, kaikkea uutta syötävää!! Nam, miltäs tää maistuu.
Reipas pentu, ainut, mikä vähän hurjistutti oli kun isot koirat haukkuivat autoistaan, kun piku juoksenteli. Automatkakin sujui, vaikka vähän itkeskelikin – tyhmä äiti pisti pienen ensin kissanhäkkiin, kun ei iso koira sellasessa pikkuisessa tykkää olla!

Yhdessä kuvassa vilahti kissanpentukin. Tämä oli haavelistallamme jo paljon ennen koiranpentua, mutta sopivaa vaan ei ole ollut löytynyt. No, isi sai joku aika sitten soiton, että ”Mulla on täällä kaks kissakakaraa, luulin aluksi, että ne menis hyvin, kun olis kaks, mutta ei näitä kukaan kestä, haluutko tulla hakemaan tän toisen pois?” Ei liene vaikea arvata, että isi haki. Kissa oli aluksi hyvin peloissaan kaikesta, mutta ei ole mennyt kuin kaksi päivää, kun kissan- ja koiranpentu nuolevat toisiaan, painivat ym. <3 Mielettömän ihanaa seurata, miten nuo kaksi löytävät pala palalta yhteisen sävelen elämään! Aluksi oli niin vaikeaa ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. Mietin ensin, että onkohan nyt kovin viisasta ottaa kahta pentua, mutta.. 🙂 Enkä ihmettele yhtään, miksi halusivat eroon tuosta. Se kiipeilee verhoja pitkin kattoon, seinävaatteita ja tekopuuta pitkin, juoksee tuhatta ja sataa, herättää öisin ainakin kymmenen kertaa, ei siedä yksinoloa ym. ihanaa.. mutta ei tuota kauaa kestä:)


Elämä itsellä on hirmuisen jännittävää, enkä kiellä sitä, etteikö se olisi pelkästään näiden pentujenkin takia! Yhtään en tiedä, mitä teen syksyllä.
Saanko toteutettua yhden suurimmista unelmistani, vai jäänkö taas paikoilleni ensi vuodeksi? Pari viikkoa vielä, sitten tietää tulokset. Tietää, mitä tapahtuu. Toisaalta en edes halua tietää.

Ainiin, nimi on vieläkin epäselvä. Ehkä se on nimetön. Huomenna tutustutaan agilityyn.

kisoja, huolesta soikeana ja pennuntuoksua!

Meidän viime viikko oli hyvin aktiivinen, käytiin siis kaiken kaikkiaan kolmissa kisoissa viikon sisällä, lisäksi olin yhtenä iltana kouluttamassa agilityä.
Näissä treeneissä Soolo ei kovin paljoa tehnyt – alkeisryhmässä vaan lähinnä toimi mallikoirana, miten pyöritään etutassut laatikon päällä ympyrää (eli koira oppii takatassujen olemassaoloa), sekä MY -leirillä opittuja agilityharjoituksia, joita tehdään nuorienkin koirien kanssa ilman esteitä, mm. irtoamista/eteenmenoa.

Nyt meillä on ainakin yli kuukauden tauko kisoista.

Kisaaminen alkaa sujua!



Nokian kisojen jälkeen meille ei ihmeellistä menestystä tullut. Pääasia mulle onkin nykyään, että me aletaan oppia, miten siellä radalla mennään yhdessä – nollatkin on lopulta pienestä kiinni! Meillä oli Soolon kanssa ihan huippu hauskaa ja musta tuntui lähes jokaisen radan jälkeen voittajalta.

Kepeillä ei enää juurikaan tule virheitä, ylösmenokontakteille kokeilin Tampereella hidastaa selkeästi ennen kontaktia ja tää toimi! Alan tekemään näin jatkossakin, aion myös treeneissä jatkossa käyttää jotakin palikkkaa rytmittämään koiran laukkaa.

Videoita kisoista:
Jyväskylän iltakisat 04.06.



Tampereella 08.06.


Ukkojen etsintä vähän hukassa

Kävimme tällä viikolla hakutreeneissä. Soololle ensimmäinen ukko tehtiin siten, että kun ukko oli mennyt piiloon, käytiin Soolon kanssa yhdessä hakemassa haju siitä ja palattiin keskilinjalle, kun koira oli selvästi saanut siitä hajun.
Toinen oli ”haamu”, joka siirtyi n. 20m näköpaikalta eteenpäin, jotta koira joutuisi tekemään hieman etsintääkin.
Kolmannelle lähetettiin jo ihan suoraan.

Soolo tarvitsee nyt paljon treeniä, jossa se joutuu irtoamaan musta, tekemään omia päätöksiä ja lähtemään musta pois. Soolosta olisi ihan hirmuisen kivaa tehdä mun kanssa vaan. Mun pitää olla passiivinen sen avunpyyntöihin nähden.
Hassua, kun aluksi Soolo eteni niin hirmuisella vauhdilla tässä lajissa ja nyt on tullut takapakkia – ei auta, kuin treenata!!

Koirapoika kipeänä

Kisojen jälkeen muutama päivä Soolo alkoi olla omituinen. Se ei tullut iloisesti vastaan, kun tulin töistä – vasta, kun kutsuin sitä. Se oli omissa oloissaan vaan, eikä tykännyt olla meidän seurassa, niin kuin yleensä aina on. Koiran ilmeestä myös näki, että nyt ei ole hyvä olla.

Aloin olla jo todella huolissani, mikä mun pienelle pojalle on tullut? Oli selvää, että koira on jotenkin kipeä – mutta onko se esim. satuttanut kisoissa itsensä (en löytänyt mitään kipupisteitä, kun kävin koiraa lävitse), vai onko tää ihan jotain muuta?

Pari päivää meni, kunnes koira oli taas ihan oma itsensä. Lääkäriin en lähtenyt heti, koska koiralla ei ollut kuumetta, se söi ja teki asiansa ihan normaalisti. Myöhemmin se paskoi hieman vihertävää kakkaa, joka kertoo jotakin bakteeriongelmasta koiran suolistossa. Ilmeisesti Soolo oli siis vain niin maha kipeänä, että ei huvittanut oikein mikään.
Soolo sai ruuan seassa tosi runsaasti nestettä (piimä+vesi), sekä lihaa.

Myöhemmin älysin näiden oireiden tulleen siitä, kun Soolo pääsi vahingossa juomaan vettä, jossa on joko pesuainetta, jolla pestään traktoreita/autoja ym. Tai vettä, jolla laimennetaan isäni maanviljelyssä käytetyt rikkaruohojen myrkyt – tähän on siis saattanut joutua mukaan itse ainettakin jossain määrin, jos sitä on valunut yli.. (tämä kumminkin epätodennäköisempää, koska selvisi ns. noin vähällä)

Olipa onni, että se ei sitä enempää juonut! Muistutuksena muille: älkää antako koirienne juoda nyt ojien pohjilta (peltojen läheisyydessä), koska sinnekkin on saattanut valua noita aineita, kun peltojen myrkytykset on nyt käynnissä!
Kuulin myöhemmin, että FB:ssä kiertää juttu, jossa koira oli joutunut tiputukseen asti eläinlääkärille juotuaan jotain tollaista.

Toinen vaihtoehto, mitä mietin, olisi ollut J&V -nappulat, jota Soolo on syönyt hetken aikaa löytyi aikamoisia kertomuksia netistä, että alkoi ihan huippaamaan. Onneksi kohta saadaan taas tuttua HappyDogia, joka on ihan huippuruokaa! J&V ei Soololle oikein muutenkaan ole koskaan sopinut – koira haisee. Kingille se sensijaan sopi tosi hyvin!

Onnesta soikeana, pullapate saapuu pian kotiin <3

Tässä vielä pienokainen salaisuus teille: meille saapuu tälläinen viikonloppuna!



Menen viikonlopuksi kasvattajan luokse tutustumaan näihin ihanuuksiin (kuulemma ihan sekopäitä monstereita) ja hoitamaan niitä agin SM -kisojen vuoksi. Kasvattajalta olen kuullut sellaisia tarinoita näistä riiviöistä, että oon alkanut miettimään mihinköhän oon mennytkään taas lupautumaan?

Kyseessä siis Maple Yard Liam. Nimivaihtoehtoina Särmä, Keijo ja Lx (sanotaan Luksi). Tää on aina niin hemmetin hankalaa! Mikähän olisi paras?

Aion jatkossa kertoa hieman enemmän taustoja, miksi juuri tämä otus tulee meille ja miten tähän päädyttiin. Vielä ei oo kuitenkaan sen aika.

// lisäsin myös vihdoin MY-leiri postaukseen videon leirikisoista, jotta näitä agilityvideoita ei olisi suinkaan liikaa!

Maple Yard leireilyä 20-22.5.


Nyt vasta pääsen kunnolla kirjoittelemaan meidän huippuviikonlopusta Kuralan kartanotilalla. Koeviikkoa pukannut heti perään, nyt vähän ylipitkä viikonloppu onneks välissä! Pääsee huilimaan. Kivoja noi kvanttimekaaniset atomimallit ja linssisysteemit
Mutta niiin, vaikka viikonloppu oli tosi kiva, vei se kyllä niin ihmisestä, kuin koirastakin mehut aikalailla. Soolon kasvattaja siis järjesti meille leiriviikonlopun agilityn ja tokon parissa. Sairaan kiva nähdä kaikkia sukulaiskoiria! :–)

Perjantai-aamuna Soolo sai viettää pari tuntia isin työpaikalla, piipahdin koulussa. Sillä oli kuulemma siellä kavereita (koiraihmisiä) leikkimässä, ei huono. Lähdettiin reissuun Jämsästä yhdentoista maissa junalla Tampereelle, siellä treffattiin äiti ja odoteltiin joku tunti junaa, joka lähti Tikkurilaa kohti. Mä nykyään niin tykkään matkustaa junalla, on vaan.. matkalla jonnekki. Tikkurilasta kasvis Tiina ja Pete tuli hakemaan meitä juna-asemalta ja sieltä sitten matkattiin leiripaikalle vielä jonkin aikaa, matka vähän venähtäen :–)))

Perjantaina ei tehty mitään ihmeellisyyksiä, oleskeltiin, ja paijailtiin NIIIN SÖPÖJÄ pentuja, jotka oli 9vkoa. Grillailtiin. Mukavaa!

Lauantaina sit treenailtiin. Agilityyy, jossa ensimmäisessä valmentajana Petri Hasu. Saatiin paljon vinkkejä ja solppis on kuulemma hyyyyyyvin nopea eläin!! Jee.
Mulle oli ihan hirrrmu vaikeeta tehä jaakotusta ja sitten takaaleikkauksessakin irtoomisessa oli jotain propleemia – näistä on videollakin aika hyvin näkyvyyttä, et mitä säädän niissä. Leikkailin tosin tosta kyll teille näkyvästä taitavasti niitä kamalampia yrityksiä pois :—–)) Takaaleikkauksen kanssa tuo alkukohta oli nopeampi, kun kelloteltiinkin.
Ja tiettekö, olin ihan hirrrrmu ylpee, kun SOOLO MENI TAAS KAIKKI KEPIT. Taisin vähän kuullakin, että mun kehut keppien jälkeen oli aika riemastuttavat kuulemma… ehehee kiljasu videolla. MUT SE OLI HIENO. No, vkl aikana se sit rupes menemään niitä ihan, tehtiin radankin kautta ja haki ihan ok. En muista tarkasti, tekikö se jopa kaikki kepit aina ihan loppuun saakka, ei siis puhtaasti alusta asti aina kumminkaan, mut pääasiassa olin oikeen tyytyväinen. Kepeille vienti aika tökerö, mutkun en uskonu, et se ois vielä lähteny ilman tota pakkovalssia tossa.
Treenattiin myös pituutta erikseen vähän. Tuli HIENO videoklippikin tästä, heidi juoksee eka mun luokse ja mä sit heitän solppiksen palkkalelun reilusti en yli kauas pois ja hohohooo hauska. En vaa tiiä oisko se tykänny, jos oisin tohon liittäny sen…::D


(Mustilla numeroilla lauantai, vihreillä sunnuntai. Ja en oo taas mikään paras piirtelijä :–]] )

Lauantaina saatiin Tiinalta myös neuvoja tokon suhteen jonkin verran. Tehtiin paikkamakuu, jossa oli oikeesti tosi levoton. Tässä palkkailin usein ja Tiina käski mua olemaan vielä tarkempi siinä, että EN PALKKAA SILLOIN, KUN SE ON LEVOTON. Voin odottaa hetken vielä ja kun se on ihan hiljaa ja sitten vasta palkkailen. Pysyy siis kyllä. Mut pitäis saada noita häiriötreenejä vaan, kotona se on ihan lepponen ja rento. Mut kotona ylläpidetään -> makuita uloslähtiessä, ennen ruokaa pidemmät jne. NYT ALAN OIKEESTI TEKEEN NÄITÄ.
Tehtiin seuraamista – tää kuulemma erittäin jees, vähän edistää – AIJJAA :–D Tässä tarkkana se, että en lähde mukaan siihen koiran edistämiseen, vaan teen mieluummin vaikka ihan hidasta seuraamista jne. Kävelen hitaampaa ite. Pihapilkulla kuulemma ollu samaa juttua! Mutta toi oli hyvä taasen, mä helposti kirin vauhtia, kun koirakin menee nopsaan ja sithän se kehä on taas valmis.
Maahanmeno oli järkky, hidas ja ei tehny ees kunnolla. Huoh. Tässä tehtiin sit ihan helppoja harjotuksia. Mulle semmonen uus juttu, että palkkaan lelulla taakse, vaikka kävelen eteenpäin – heitinpä sitten palkan ihan väärään suuntaan – kouluttajan päälle, tais mennä pari senttii ohi XD Jokatapauksessa, alan nykyään kyllä palkkailemaan tuollalailla, jos on apuohjaaja jne käskemässä kun on hyvä.
Luoksetulo hyvä, mutta TAAAS se viimeinen perusasento aluks vino. Tähän nyt täsmätreeniä!
Ruudun treenaamiseen saatiin hyvät ohjeet joka osa-alueelle ja tehtiin näitä. En tajua, taas soolon maahanmeno oli tosi hidas.. ja sen pitäis mennnä kauempaakin jo, mut treeniä taas!
Ihan uus juttu mulle, että ruudussa ois lelu 4/5 kerroista valmiina, mä oon ihan liikaa ottanu sitä jo pois sieltä ja palkkaillu heittelemällä tossa vaiheessa, vaatinu liikaa. Nyt tehään ihan palasissa tätäkin taas, tekee innokkaammin ja turhaa teen treeneissä koko suorituksia! Vaan joskus harvoin niitä sitten!

Sunnuntaina treenailtiin kahdesti agilityy. Aamusella oli kouluttajana Liisa Lehikoinen. Tehtiin vähän helpompaa rataa, mutta ei tääkään ihan propleematon ollut, vaikka pohja on noinkin yksinkertainen. Kakkosesteellä niisto – soolo meinas taas tulla riman ali, koska vähän vaikeempi kulma. Vähän rima vinoon, niin tuli hyvin ja käänty tiukasti. Meni ekalla kertaa renkaan ohi, kun oli niin erilainen, pari toistoo pelkästään sillä ja meni hyvin. Loppuosa oli hyvin nopsa, mulla vähän kiire tossa viemään takaakiertoon kasille.
Aan jälkeen Liisa palkkaili Solperoo lelulla – tästä se oli ihan kummaksussissaan kun palkka ei tullutkaan multa taskusta – hyvä tehdä näinkin välillä!

Peten treeneissä tehtiin samalla ratapohjalla (eli esteet samoilla paikoilla) kuin lauantainakin, mutta rata oli kumminkin ihan eri tyyppinen ja eri juttuja harjoiteltiin. Jännä, että samalla pohjalla voi tehdä niin erilaisia ratoja.
Ongelmana oli saksalainen, tässä ässä ei meinannu enää irrota ees takaakiertoon – ehkä merkki siitä, että vkl oli ollu tosi rankka ja koirankin aivot vähän ylikierroksilla. Ja no, mäkin ohjasin siis tosi laiskasti vikoissa treeneissä – jossain vaiheessa meinas mennä hermotkin ihan, kun ei onnistunut ja ei ollu enää kivaa, kun yritettiin saada tuo kohta toimimaan. Enkä mä oikeesti edes osannut sitä kunnolla :—D
Tokalla kierroksella tehtiin parit puomit ja kepit vaan. Haki kepit sitten väärästä välistä. Tähän pitää nyt kiinnittää huomiota. Pidän yhtenä syynä sitä, että ässä oli tosi väsynyt ja ei enää jaksanut keskittyäkään kunnolla, vaikka teki kyllä siitä huolimatta, mutta rankka vkl ollut!

Viimeisinä palautteina muistan, että meidän katsii treenata paljon semmosia helppoja ratoja, joissa ei tarvi paljoa vääntöä ja tekniikkaa hioa. Vauhtiratoja, että koira saa irrotellakkin enemmän.

Lopulta tuli aika lähteä kotiinpäin, kamat autoon ja juna-asemalle. Tai no, eka yritettiin ehtiä bussiin, jonka aikataulut katoin HIEMAN liian myöhässä :——-D mutta joo, oltiin jämsän asemalla siinä puol kahentoista aikoihin yöllä, kun juna oli vielä myöhässäkin kaiken lisäks – ja isi tykkäs tottakai hakea meiät sieltä :–D
Mentiin eka jollakin lähijunalla tampereelle (oli muuten ihan hirmu outo, kun ei normi…) Oli pikkujuna, niin jouduttiin alkumatka matkustamaan lattialla välissä, istuin laukun päällä ja ovet kolisi ja piti ihme ääniä kokoajan, itteekin vähän jänskätti ne vihellykset sun muut. Tässä huomasin Soolosta _ensimmäistä kertaa_ sen elämässä, että se oikeasti oli vähän paineessa ja pelkäsi, ei se mitenkään kovin pahasti, mutta haki musta turvaa selkeesti ja ihmetteli niitä ääniä kovasti. Ei se ookaan sittenkään ihan niin rajupää, kuin antaa olettaa. :—)

Untitled from Evie Rekola on Vimeo.

PS. KUVIA LEIRILTÄ LÖYTYY TÄÄLTÄ.
Videon ja meidän agikuvien ottajille iso kiitos!:–)

PPS. Pitää vielä lisätä, että oon niiiin ylpeä mun kakarasta. Se on mitä ihanin koira!! :—)