Arkisto

Artikkelit ajalta joulukuu, 2009

31.12.2009 – kyläilyä jälleen ja UV.

joulukuu 31st, 2009 Evie 3 kommenttia

Viimoset kuulumiset tältä vuodelta. Saa nähdä, mitä Kingi tänä vuonna sanoo raketeista, onneksi tällä tuppukylällä niitä ei kumminkaan ihan kamalasti lähetellä (jos nyt muutama?), niin ei tarvi niin hirveesti pelätä (–;


On se nättisöpöihanalutunen, tuitui. :) ))

Toissapäivänä käytiin ensin vähän käppäilemässä kylillä, aika reippahasti se siellä vähän tassutteli. Lumiaura oli vähän jännä pojan mielestä, sellaisen on nähnytkin jo aikasemminkin menevän meidän talon edestä vähän kauempaa, pitää vähän kummallista ääntä, mutta eiköhän noita ehditä nähdä vielä lisää.
Käytiin myös ensimmäistä kertaa ostoksilla M&M’ssä. Haettiin naudan mahalaukkua, pikkuinen noutokapula valmiiksi (kingin kapula on pitkääään liian iso..) ja vähän jotain järsittävää. Pikkumies oli tosi reipas ja tutki innoissaan joka paikkaa, mihin olis päässyt.

Tämän jälkeen isi heitti meidät Viiville kyläilemään, jossa pentu veteli rennosti sikeitä unia sen jälkeen kun oli tutustunut paikkaan.
Jossain välissä Viivi kävi Rommin kanssa pihalla reenailemassa, mä pääsin kuvailemaan ! Ja ai että, kun Rommi oli taitava jälleen ! Kehittynyt hirmusesti viimenäkemästä. (::

Virkeänä taas tirsojen jälkeen jälleen, niin Soolo pääsi tutustumaan nelivuotiaaseen suomenlappari Kassuun. Käytiin vähän pellolla kävelemässä, pentu juoksi innoissaan Kassun perässä (tai ainakin yritti..), kun taas toinen ei niin hirveästi välittänyt pennusta, ollen siis kumminkin ihan ystävällinen ja kiltti.

Jossain välissä vähän leikittiin pennun kanssa, otettiin pihalla pari pentuluoksetuloa (eli Viivi piti pennusta kiinni, mä juoksin vähän kauemmaksi ja kutsuin ja sit BILEET), joka meni tosi kivasti.


Sisällä otettiin pari perusasentoa. Namnam, anna jo.


Kuvista kiitos Viiville ! Loistokuvaaja ;) ))))

Tänään ja eilen ollaan sitten vaan oltu kotona, leikitty ja opeteltu jotain pientä, mm. yritetty kulkea pikkumatkoja hihnassa, välillä se menee kivastikin kun tallustelee isomman perässä, se vaan tuntuu olevan kiva ottaa suuhun isoveikan hihna ja sitten vähän repiä sitä, oivoi. :D :DDD

Pisut ja kakat tulee kivasti ulos, ainoo niin yön aikana kun on niin pitkä aika. Kiva nyt kun lomalla pystyy viemään usein ulos, mutta sitten tulee takapakkia, kun koulut alkaa.. Noh.. :) ))

Peili on muuten pennun mielestä ollu aika jännä kotona, kun siellä näkyy selvästi toinen pikkumies muttei kuitenkaan… :D :D

Kissatkin alkaa jo vähän tottumaan tuohon penskaan, vaikka yläkerrassa suurimman osan ajasta kumminkin viettävät. Tikru ja Nasu on käyneet molemmat jo haistelemassa nokatusten Sooloa useemman kerran.
Pauliina pysyy edelleen kaukana, mitä en kyllä ihmettele yhtään, se oli Kingille myös tosi pitkään semmoinen, että ei päästänyt metriä lähemmäs itseään ollenkaan tai ainakin lähti aina karkuun. Sooloa tuntuu nuo kisut kiinnostavan hyvinkin paljon, mutta vähän kumminkin vielä mietityttää ja ehkä ihan hyvä niin.. ;–)

PS. Lisää Viivin kuvaamia kuvia löytyy TÄÄLTÄ.

Aiheet:Peruspölinät, pupsijuttuja! Avainsanat:

28.12.2009 – kivoja kavereita:)

joulukuu 28th, 2009 Evie 4 kommenttia

Tänään päästiin Soolon kanssa kyläilemään Henriikalle ja tutustumaan labradori Pikiin, borderterrieri Tildaan ja ihanaaanpikkuiseensuloisenhassuun espanjanvesikoira Unniin (reilu 4kk) ! (H – mä en muista lupasinko tätä sulle, mutta… :D )

Alkuun Soolo haisteli ja tutustui uuteen paikkaan, reippahasti vaikka vähän taisi jännittääkin.
Pennuilla oli superkivaa, kun telmivät yhdessä. Alkuun Soolo kyllä vaan ihmetteli ja kummasteli, että mitä otuksia nämä on, mutta yhteinen sävel kumminkin löytyi ja pikkuinenkin lähti mukaan leikkimään.. :–)
Koirat sai telmiä sisällä ja ulkonakin, tosin Soolo ei vielä oikein tahdo pysyä perässä, kun tuo koordinaatisto ei ihan vielä niiin täydellisesti pelaa, mutta odotahan Unni pari kuukautta, niin kokeillaan uudestaan ootko yhä nopeempi ja pysynkö perässä !! ;–)))

Käytiin iltapäivällä vähän Kana-areenalla tutustumassa vähän agilityyn, aloitettiin nyt putkesta tänään.
Ennen putkea harjoiteltiin vähän namialustaa. Laitetaan nami alustalle ja pidetään pennusta kiinni, kun toinen vei alustaa kauemmas ja sitten pentu pääsee sen luokse. Tästä saatiin kotiläksyksi opetella lisää tätä ja vahvistaa ja ehkä myös käsky mukaan?
No, putkeen aluksi vähän mietti pari kertaa, että tuleeko kun huudan namialustan kanssa, mutta reippahastihan se sieltä tulla jolkotti kun sai innostumaan, toistettiin tätä muutaman kerran ja pentu vain reipastui koko ajan. :–) Hyvä Soolo !!
Tämän enempää ei viitsitty tänään tehdä, siinä sitten vaan leikittiin sillä välin, kun Henriikka reenas jotain pientä Unnin kanssa :–)

Ai että kun oli kiva päivä ! Ja nyt toi pikkupoika on ihan nuutunut ja väsynyt, vaikka nukkuukin melkein koko ajan :–D

Ja päivän kuvasatoa:

Aiheet:Peruspölinät, Treenit, pupsijuttuja! Avainsanat:

27.12.2009 – kolmaspäivä:)

joulukuu 28th, 2009 Evie 5 kommenttia


Eilen illalla tein tämmöisen aika ihanan löydön olkkarista. <3 :--)


Kaapista löytyi vanha, alunperin kissojen hiirilelu, jossa jotain hiekkaa tms sisällä, joten pitää kivaa ääntä. Se oli Soolon mielestä tosi jees lelu ! Tän kanssa Soolo veteli itekseen rinkiä ja riehu. =)

Aamulla nyt nukuttiin jo nätisti, kun en reagoinut enää niinkään sen riekkumisiin. Tänään huomasi, että poika alkaa jo olla kotonaan, lähti välillä sellaisia vauhtispurtteja talon toisesta päästä toiseen !

Harjoiteltiin aina vähän ennen ruokaa, kun pojalla alkaa olla nälkä niin sujuu. Namikädellä ohjaten perusasentoon. Maahanmeno onnistui jo tänään pari kertaa ilman istumisen kautta menoa, jee. Tee lyhyitä, kivoja tuokioita monta kertaa päivässä.
Eniten tulee päivän aikana kumminkin leikittyä, tänään harjoittelin pallon kanssa leikkimistä. Eli vieritän pallon lattiaa pitkin – Soolo lähtee perään saalistamaan sitä. Alkaa jo hyvin tuoda takaisinkin sitä syliin, ja kun tuo niin vieritän palkinnoksi toisen pallon menemään ja niin edelleen… Ihana, kun toinen on ihan riemuissaan !

Yks kiva juttu oli tänään se, kun Soolo löysi hirven luun, jota Kingi on aikaisemmin järsinyt. Se olikin Soolon mielestä ihan sikakivalöytö, aarre !! Ei Kingikään noin innoissaan noista oo… :–D

Aiheet:Peruspölinät, pupsijuttuja! Avainsanat:

26.12.2009 – PUPSIKUULUMISIA.

joulukuu 26th, 2009 Evie 4 kommenttia

Alkuun pari pakollista söpöilykuvaa… <3

Vihdoin ! Eilen matkattiin siis Mäntsälään Tiinan luokse hakemaan meille uutta pienokaista kotiin, oli tätä päivää niiiiin odotettukin !

Matka Tiinalle tuntui ihan ylipitkältä, onhan sinne 160km, mutta nyt tuntui, että olis vielä enemmän.. Tiinalle mentäessä pennut oli ihan unten mailla. Siinä hoideltiin kaikki paprujutut sun muut, saatiin paljon juttuja kotiin vietäväksi, joita oon osaa yrittänyt tässä välillä lueskella.. leluja, luita sun muita juttuja. :)

Kotimatkalle päästäessä pentu hieman vinkui ja piti ääntä vähän matkaa ja katseli ympärilleen kovasti, mutta melko pian rauhottui kuitenkin ja nukkui kiltisti mun sylissä. :) Jossain välissä matkaa pysähdyttiin vähän ulkoilemaan. Pentu oksensi kerran automatkan aikana, joskaan mahasta ei oikein tullut mitään…

Kotona mua jännitti kamalasti Kingin suhtautuminen pentuun, mutta oikeasti ihan turhaan.. ainakin näillä näkymin. :) Kingi oli ihan häntäheiluen ja innokkaana tervehtimässä, samoin myös pikkuinen riemastui nähdessään isoveikan !
Kun kissat huomasivat pikkuisen tulleen taloon, ne kaikki kolme kokoontuivat rappusiin tuijottamaan.. Tikru näyttäisi jo hyväksyneen tulokkaan aika hyvin, vaikka aluksi olikin kovasti hännät pörhöllä ja selkäkarvat myös, mutta nyt se on käynyt jo tervehtimässäkin. Pauliinalla menee varmaan vielä pitkään ennenkuin kaverustuu, mutta Nasu nyt varmaan melko pian hyväksyy.. : )

Pentu oli erittäin reipas ja meni mielenkiinnolla joka paikkaan tutustumaan suoraan, toinen ihan intopinkeenä ! Kingin kanssa saivat leikkiäkin vähän aikaan, ja menihän sillä isolla pojalla vähän hermotkin pikkuiseen, kun toinen roikkui vieressä.. vähän siis murisi, niin Soolo oli jo kaukana pois härnäämästä toista. :)

Syömään ei ihan heti malttanut, kun annoin ruuan, joten tarjosin uudelleen vähän myöhemmin ja sitten maittoikin jo kivasti.

Pentu rupes riehumaankin jo illalla, ja kans mun jalat on näköjään kivoja leikkikaluja :D :Ddd Hämmästyin, kun ton suloisen ulkokuoren alta löytyykin noin paljon tappuraa ! On se niin kiva nyt !

Ja kovasti tykkää syödä kaikkia luita ja muuta järsiä ja käyttää suutaan.

Välillä nukkumaan. Pupsi herätti mut aamulla viiden aikaan hyppien sängyn laidalle ja RIEHUEN lelullaan ja huusi vielä samalla, ihana ! : D

Nyt ollaan sitten syöty, leikitty ja ulkonakin käyty monenmonta kertaa. Vähän kokeiltiin jo sivulletuloakin jauhelihan kanssa. ;) ja sitten myös maahanmenoa pari kertaa, se on vaan vähän hankalaa vielä, mutta istuminen sujuu nopsaan !
Ulkona tuo on ihana, kun minneppäin meneekin, niin pupsi on ihan vieressä kiinni lähellä, eikä uskalla lähteä kauemmas, niinkun tuo isompi:)

Nyt seuraillaan, minkälainen riiviö tästä pennusta kasvaa… :) Ainakin nyt jo saaneet kengännauhat, lelut ja luut kyytiä kovaa !

Tässä vähän esimakua pojan riekkumisista:


Aiheet:Peruspölinät, pupsijuttuja! Avainsanat:

22.12.2009 – 4 piinaavaa päivää.

joulukuu 22nd, 2009 Evie 5 kommenttia

!!!!!!!!!

!!!!!!!!!

Tänään alkoi vihdoin se loma koulustakin ja todistuksetkin saatu. :) )
PS. http://www.youtube.com/watch?v=hb7d_EThsG0

Aiheet:Peruspölinät, pupsijuttuja! Avainsanat: